ihan loputtomiin. Jutut tällä palstalla ovat niin paksuja ja herjaavia vl uskovista, että ei näitä voi kukaan täysjärkinen edes uskoa todeksi. Tämä on kiusaamista ja rasismia. Uskovilta vaaditaan aina ennakkoluulotonta asennetta muita kohtaan, mutta muut saavat haukkua uskovia miten haluavat ja valehdella.
saako herjata
ihimisiä
29930
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
vl-herätysliikkeen ulkopuolisia uskovaisia?
se on vaikeaa saada sieltä pois.
On totta, että tällä palstalla on herjattu vl-uskovia, mutta kaikki kritiikki ei ole herjaamista.
Usein vl-uskovat tulevat siihen päätelmään, että vl-opin ja siitä johtuvien käytäntöjen kritisoiminen ja ehdolle asettaminen olisi vl-uskovien herjaamista. Näinhän ei ole.
On vain säälittävää todeta, että uskovaiset, olivatpa he sitten vl-uskovia tai hellareita tai jehovia tai luterilaisia tai katolisia tai islam-uskoisia, ovat niin oman uskonopin lumoissa, että he eivät huomaa niitä negatiivisia asioita joita uskonnon ulkopuoliset huomaavat.
Ja sittenkin, kun he kuulevat näistä huonoistakin puolista, he eivät niitä tunnusta eivätkä halua edes ajatella.
Uskonnot laittavat ajatukset ihmisten päähän ja sanat heidän suuhunsa. Omaperäinen ajattelu ja asioiden analysointi jää tekemättä.
Hyvin paha asia on sanoa, että usko ei ole järjen asia. Sillä tavalla alistetaan ihmisiä.
Diktatuureissa halutaan, että ihmiset eivät kuulisi asioita maan ulkopuolelta ja jos kuulevatkin, ne ovat väritetty diktatuuriin sopiviksi. Koulutus tällaisissa valtioissa on samalla tavalla diktatuurin sanelemaa.
Samalla tavalla uskonnot pyrkivät ihmisen pään sisään niin, että ihminen suodattaa kaiken uuden tiedon uskonnon kautta ja sen sanelemilla ehdoilla.
Kuka sitten sanelee uskonnon ehdot? Vallanhimoiset voimakkaat ihmiset. Jumalan sanalla ei ole mitään tekoa näissä asioissa. Sillä usko sinällään ja uskonto ovat kaksi aivan eri asiaa. Uskon varjolla ei voi tehdä pahaa toiselle ihmiselle, mutta uskonnon varjolla voi.
Vuoden Ajankohtais- ja asiaohjelmaksi valittiin Kultainen TV-palkintogaalassa tänään Tuomas Enbusken Epäkorrektia. Onnittelut siitä. Tuomashan käsitteli ohjelmassaan uskontoa näin:
Kyllä minä tiedän, että ajatus siitä, että me joku päivä kuolemme on vastenmielinen. Mutta se nyt valitettavasti on vaan niin, että me kuolemme. Ajatus tälläisestä iankaikkisesta elämästä on kauhean itsekäs ja ihmiskeskeinen. Ei me olla sen tärkeämpiä kuin nää muutkaan eläimet. Totta kai me ollaan kehittyneempiä kuin nämä, mutta evoluutio on luonut meille tässä tapauksessa kyvyn uskoa myös auktoriteetteihin. Tästä sivuilmiönä on syntynyt tälläinen uskonto. Se ei tee kuitenkaan uskonnosta sen enempää totta.
Autuaita ovat yksinkertaiset. Näin hokevat kaikki uskonnot. Totta kai valtaapitävä on sitä mieltä, koska yksinkertainen ei kyseenalaista hänen valtaansa. Me elämme uskontojomme kanssa kuin pohjoiskorealaisessa joukkohypnoosissa. Uskonnon harhaa ei pidä arvostaa tai pitää pyhänä. Se pitää kyseenalaistaa.
On mielenkiintoista, että missä on se raja mikä on pyhää ja mikä ei ole pyhää. Mehän kunnioitamme pyhää. Mutta jos mä vaikka kerron mun työkavereille, että mä kuulen ääniä. Ne saa nauraa mulle ja todennäköisesti myös nauraa mulle. Mutta jos joku uskovainen kertoo, että hän on kuullut ääniä, niin siitä tulee sellainen profetia. Hänelle ei saa nauraa, koska uskonto on pyhää.
Myös tapakristityn Raamattu on se ihan sama homofobinen, rasistinen, sekava ja sadistinen kirja, jota siteerataan edelleen Suomen valtion virallisissa tilaisuuksissa. Tämän kirjan pronssikautiset myytit ohjaavat Suomenkin lainsäädäntöä.
Kun kauhistellaan sunnuntaina kaupassa käyntiä tai Marskin homottelua, sanotaan että mikään ei enää ole nykyään pyhää. Mutta itseasiassa aivan liian moni asia on vieläkin pyhää. Ja kun annamme jollekkin asialle pyhän oikeuden, se oikeuttaa myös ihmiset tekemään tyhmiä asioita. Terrorismia, naisten alistamista pyhän nimissä. Tällä tavalla myös tapakristityt ovat syyllisiä siihen, että maailmassa on terrorismia.
Tapakristityt, jotka eivät ole vahvoja uskossaan haluavat suojella lastaan ja puhuvat heille uskosta asioita, joita emme enää kehtaisi sanoa toisille aikuisille. Lapset uskovat vanhempaansa, muuten ne kuolisivat syötyään vääräästä marjapensaasta. Miksi tapakristityt silti kertovat lapsille jotain, mitä he eivät oikeasti edes itse usko?
Se sattuma, että päädymme kaikki maailmaan on uskomattoman hieno, joten kaikki plussaa. Se, ettei tästä todennäköisesti tule palkintoa eikä rangaistusta jälkikäteen on helpottava ajatus. Se, että joku ilkeän ja sadistisen isän kaltainen Big Brother ei luekkaan meidän ajatuksiamme on helpotus, eikä mistään saatanasta.
Uskonto on mukava uni, joka estää lähtemästä äidin ja isän turvallisesta sylistä pois. Se on fantasia siitä, että maailma menee juuri niin kuin itse haluaa. Se, että uskonto tuntuu kivalta ei valitettavasti tee siitä totta.
Onhan se kamala asia, että me joskus kuollaan. Siitähän tässä kaikessa on kysymys, mutta toisaalta mietitään vaikka tälläistä lasten leikkikenttää. Siellä jaetaan ihmisiä hyviin ja pahoihin. Se jatkuu sitten koulussa, sen jälkeen työelämässä ja vielä eläkeläisten kerhosssa. Niin onhan se jotenkin lohduttavaa, että joskus se kaikki vaan loppuu. Eikä tule enää mitään jakoa hyviin ja pahoihin, vaan ihminen vaan kuolee.
Kiihkouskovaiset eivät kantaansa muuta ja se on sallittua vapaassa maassa. Mutta jokaisella teistä tapauskovaisista on vastuu siitä, että vahvistatte sitä satua, jonka suuri osa mailman ihmistä ottaa ihan kirjaimellisesti. Tiedän, että moni salaa ajattelee, että Jumalaa ei ole. Mutta ei uskalla sanoa tätä ääneen.
Kaikilla uskomusjärjestelmillä on aina tapana kieltää kritiikki jo etukäteen. Se on aika ilkeätä ja ovelaa. Nimittäin jokainen järkevä ihminen epäilee kaikkea ainakin jossain vaiheessa. Ja tämähän on tietysti vain lisätodiste uskolle. Mitäs minä sanoin. Nyt se saatana sitten koettelee. Mutta toisaalta, jos ihan järjellä mietitte. Kun minä tässä puhun tälläisiä, niin olenko minä saatanan vallassa. Vai onko tämä ihan normaalia ihmisrodulle kuuluvaa uteliaisuutta, joka on myös johtanut meidät näin pitkälle.
Tuomas Enbuske
Tuomas Enbusken ohjelmaa.
Se, että meidän mielipiteemme ovat osittain yhtenevät, on pelkkää sattumaa.
Osaan ajatella omilla aivoillani, valitettavasti. Uskonto ei ole enää sotkemassa ajatuksiani eikä toimiani.
Uskon Jumalaan, joten poikkean silläkin tavalla Enbusken elämänkatsomuksesta, mutta uskontoa minulla ei ole. Jokaisella uskonnolla on hyvät ja huonot puolet ja jokaisella nykyuskonnolla huonot puolet voittavat.
Sekoittaako Enbuske tekstissään Jumalan ja uskonnon vai puhuuko hän pelkästään uskonnosta?
Opetellaanpa jotain tässäkin istunnossa ennen nukkumaanmenoa.
"vl uskovista" tarkoittanet "vl-uskovista" (muitahan ei olekaan)?
"ei näitä voi kukaan täysjärkinen edes uskoa todeksi." lienee asiaisempi "... tosiksi"
"Tämä on kiusaamista ja rasismia." Mikä tämä? Mikä rotu on kyseessä? Onko rotuja?
"muut saavat haukkua uskovia miten haluavat ja valehdella." Vl-tyyppisillä uskovilla haukkuminen on keskitetty puhujanpönttöön. Käypä tänään seuroissa seuraamassa käytännön toteutusta!
Oppi uskovissa asuvasta Pyhästä Hengestä innoitti herätykseen tulleita käännytystoimintaan ja loi selvät rajat "kristittyjen" ja "suruttomien" välille.
Tärkeintä ei ollut mihin kirkkokuntaan kukin kuului, kunhan uskoi "oikealla" tavalla. Lestadiolainen evankelisluterilaisen kirkon pappi ja herätysliikkeen epävirallisen äänenkannattajan Sanomia Siionista-lehden toimittaja Aatu Laitinen totesikin: Jos te uskotte Herran Jeesuksen sovintoveressä synnit ja viat anteeksi, missä ulkonaisen kirkon helmassa te sitten mahtanette olla, olette hyvät ja kalliit kristityt.
Miten kauas alkuperäisestä te epäuskoisiksi muita haukkuvat lestadiolaiset olettekaan ajautuneet!
Jeesuksen seuraaja sortuu herjaamiseen, mutta vaikka Jeesuksen sanoin "te ukokullatut teette asiaa päältä puhtaaksi, mutta ette sisältä sydämestänne .."
voi kertoa omavanhurkaalle hänen oman tilansa. Tämän jälkeen voi katsoa mitä tapahtuu: toinen menee pois toinen jää vierelle.
Kyllä monet uskoivat Jeesuken olevan oikea profeetta, mutta Jeesus ei uskonut itseään heille.
tavallisista ihmisistä halveksivia kommentteja, toisinaan ihmettelen mistä moinen viha ja ylimielisyys kumpuaa mutta hän vaan hymähtää
kun omat asiat on niin mallillaan niin mallillaan.
Ei semmonen ole kuitenkaan sopivaa uskovaiselle. Se on lihan työtä että epäuskoisia käy parjaamaan. Meillä on halu elää sovussa kaikkien kanssa mikäli se meistä riippuu. uskovainen ei ole ihmisenä sen kummempi kuin kuka hyvänsä syntinen ihminen. Erona on vaan se että me uskomme omat synnit anteeksi.
aikanaan Jeesuksen olevan profeetta, muuta Jeesus ei uskonut itseään heille. (tämän voi löytää Raamatusta)
perkeleelliseen "vain me" -oppiin, jota SRK ja vl-puhujat opettavat?
näin
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000042087639
vastata kysymykseeni.
antamani vastaus, vai mikä siellä kengässä hierää.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000042087639
Lainaus tekstistäsi "Erona on vaan se että me uskomme omat synnit anteeksi." Lainaus päättyy.
Mitä tarkoitat tällä lauseellasi?
Uskot siis omat syntisi anteeksi?
Minusta on käsittämätöntä, että noin vain voi syntinsä anteeksi uskoa. Kyllä anteeksi pitää pyytää siltä, jota vastaan on rikkonut eikä siinä mitään kolmatta osapuolta tarvita Luojaamme lukunnottamatta, mutta Hän ei ole osapuoli vaan Hän vain on.
Mitä muuta syntiä on kuin sellainen teko, joka on pahuutta itseä, toista ihmistä tai luontoa kohtaan?
pilkkaajat tarvitse parantajaa: kerran Golgatan mäellä oli kolme osapulta; toinen tunnusti syntinsä ja sai armon, toinen pilkkasi ja herjasi ja jäi armosta osattomaksi.
Tänään asetelma on edelleen sama.
Oletko tämä nimimerkki Marja-Liisa Yksinäinen?
En vieläkään ymmärrä mitä tarkoitat. Jos vaikka selittäisit?
syntinsä tunnustava saa aina armon ja pilkaajijen puolesta rukoilemme että Jumala antaisi heille sen anteeksi, sille he eivät tiedä mitä he tekevät.
On se teillä helppoa, te vaan uskotte omat syntinne anteeksi. Siitä vaan yli mistä aita on matalin. Meidän syntisten pitää vastata teoistamme.
Jeesus? No sehän on normaalia vl-suuruudenhulluutta.
olisi noussut ylös kuolleista, niin meidän uskomme olisi turhaa. Kuuntele itse --> http://nettiradio.net/hkiry/index.php
toisen kelekkoo, omaski on tehty tuohesta
tähän:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000042072752
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=&conference=&posting=
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000042087639
Miksi ei voi vastata selkokielellä jos joku kysyy?
Sillä se, joka kysyy ei ole tyhmä vaan se, joka luulee osaavansa vastata eikä sitten vastaakkaan tai muuten kieltäytyy syyttä vastaamasta, se nimenomaan osoittaa tyhmyytensä.
eväät on syöty. Eivät kykene vastaamaan selkeään kysymykseen.
--> http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000042091919