Jeremia 31

Heräsin tuohon lauseeseen, miksi?

15 Näin sanoo Herra: -- Kuulkaa! Ramasta kuuluu huuto, katkera itku ja valitus. Raakel itkee lapsiaan eikä lohdutuksesta huoli, sillä heitä ei enää ole. [1. Moos. 35:19 | Matt. 2:18]
16 Näin sanoo Herra: -- Lakkaa itkemästä, kuivaa kyyneleet silmistäsi! Saat palkan vaivannäöstäsi: lapsesi palaavat kotiin vihollismaasta, sanoo Herra.
17 -- Sinulla on tulevaisuuden toivo: lapsesi palaavat asuinsijoilleen, sanoo Herra. [Jer. 29:11]
18 Minä olen kauan kuullut Efraimin vaikertavan: "Sinä, Herra, olet kurittanut minua, olen saanut kuritusta kuin vikuroiva vasikka. Anna minun palata luoksesi, niin minä palaan, sillä sinä, Herra, olet minun Jumalani. [Valit. 5:21]
19 Nyt minä käännyn ja kadun, minä käsitän nyt, mitä olen tehnyt, ja lyön rintaani. Suuri on häpeäni, nuoruudestani saakka olen sitä kantanut."
20 Eikö Efraim ole minun rakas poikani, silmieni ilo? Vaikka puhunkin Efraimia vastaan, en voi häntä unohtaa. Minun sydämeni heltyy, en voi olla armahtamatta häntä, sanoo Herra.
6414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tämä on pian alkamassa.Tosin Israel joutuu pakkorauhan eteen.Sitä on jo muovattu kk:n päivät.Venäjällä (karhu)joutuu pian vallankaappaukseen.Silloin se alkaa ajaa pakolaisia (juutalaisia)maastansa.Heitä tulee Suomeenkin n.milj.verran.Herra alkaa toimimaan,niin että jälki jää.Uskoisin näin;kun Israel tuhoaa Iranin atomivoimalat,sekä Damaskoksen (atomip.)niin silloin sille sanellaan pakkorauha=valherauha.Kestää vuosiviikon (7-v)Kun Venäjällä on tuo kaapappaus,alkaa Herra toimiin.Kun pakkorauha alkaa,siinä on myöskin kärkijoukon ylöotto.Ilm.ensi syksynä.Israelille on voimassa Herran antamat lupaukset,jotka Hän Abrahamille lupasi.Koskaan ko.maa ei ole ollut niin laaja.Näin siis lyhennelmänä,miten profetalliset kirjoitukset täyttyvät.Mikäli lisää haluat,ota galleriaan yht.

Äänestä
  • pälpätät! Jeremia ennustaa ko. luvussa Kristuksen syntymää tänne ihmisten keskelle. Lienet hellari, kun luulet itseäsi ihan prohfeetaksi! Mene hellarien palstalle, he ottavat sinut todesta ja saat "loistaa" ennustuksineen heidän edessään!

    Äänestä

  • kaikkea sinä kirjoitti:

    pälpätät! Jeremia ennustaa ko. luvussa Kristuksen syntymää tänne ihmisten keskelle. Lienet hellari, kun luulet itseäsi ihan prohfeetaksi! Mene hellarien palstalle, he ottavat sinut todesta ja saat "loistaa" ennustuksineen heidän edessään!

    En ole helluntailainen,enkä mikään muukaan.Miksi sitten kyselet,jollei kerran kelpaa?

    Äänestä

  • pasuna kirjoitti:

    En ole helluntailainen,enkä mikään muukaan.Miksi sitten kyselet,jollei kerran kelpaa?

    En kysynyt sinulta mitään! Totesin, että kuvittelet olevasi profeetta ja kehoitin menemään hellarien sivuille! Voi olla, että et ole heitä, mutta monet muutkin sekoilevat uskonasioissa, eipä silti. Toivon, että ajatuksesi selkeytyisivät ja pääsisit elämässäsi todellisuuteen. Tiedän, että tämä toivomukseni loukkaa tunteitasi, mutta on kuitenkin parasta, mitä sinulle voin toivoa.

    Äänestä

  • lukea! kirjoitti:

    En kysynyt sinulta mitään! Totesin, että kuvittelet olevasi profeetta ja kehoitin menemään hellarien sivuille! Voi olla, että et ole heitä, mutta monet muutkin sekoilevat uskonasioissa, eipä silti. Toivon, että ajatuksesi selkeytyisivät ja pääsisit elämässäsi todellisuuteen. Tiedän, että tämä toivomukseni loukkaa tunteitasi, mutta on kuitenkin parasta, mitä sinulle voin toivoa.

    alempana, saat Raamatullista tietoa, ei arvailuja.

    Äänestä

Kysymyksessä on me Israelin 10 ”kadonnutta” heimoa, jotka elämme diasporassa.

Siitä Jeremia kirjoittaa.

Ennustukset ovat jo toteutuneet osin, alkaen 1948 toukokuun puolessa välissä, eli Efraimin heimo, on palaamisaasa ja pannut jo soin Israeliin. Tällä ei ole tekemistä mitään sen vaivan ajan kanssa.

2 Näin sanoo Herra: -- Kansa, joka pääsi miekkaa pakoon, sai armon autiomaassa. ISRAEL PALAA JÄLLEEN MAAHANASA ja löytää rauhan.
3 Herra ilmestyi minulle, hän tuli kaukaa ja sanoi: -- Minä olen sinua aina rakastanut, Israel, SIKSI VEDÄN SINUA LUOKSENI USKOLLISETI ** Vain juutalainen itse tietää, mitä tämä veto on..
4 MINÄ RAKENNAN SINUT UUDELLEEN, taas sinä nouset, NEITSYT ISRAEL Jälleen sinä koristaudut juhlaan, otat käteesi rummun, lähdet karkeloon toisten iloitsevien kanssa!
5 Sinä istutat taas viinitarhoja Samarian vuorille. Ne, jotka istuttavat, saavat myös korjata sadon. * Viinitarhoja ei voi istuttaa, ennekuin on pakalla, ja nyt Israel on viljelytä, ja juuri siksi arabit halaa taas maan.
6 Tulee päivä, jolloin vartijat huutavat Efraimin vuorilla: "Tulkaa, lähdetään Siioniin Herran, Jumalamme, luo!" ** Näin se meille Herra Jumala huutaa, ja nyt on Israeliin muuttanut jo miljoonia Jumalan omia.
7 Näin sanoo Herra: -- Iloitkaa ja riemuitkaa Jaakobista, huutakaa ylistystä kansoista parhaalle! Kiittäkää Herraa, kaikukoon kaikkialla huuto: "Nyt sinä, Herra, pelastat kansasi, kaikki, jotka ovat jäljellä Israelista!" ** Näin käy, koska tuhat vuotinen valtakunta tulee olemaan Israelissa, sekä koko iankaikkisuus, koko Taivas on Israelissa.
8 Minä tuon heidät takaisin pohjoisesta maasta, kokoan heidät maailman ääristä asti! Heidän joukossaan ovat myös sokeat ja rammat, raskaana olevat ja synnyttävät. Suurena joukkona he kaikki palaavat tänne. ** Juuri näin, Jumala itse tuo meidät Israeliin. Tämä ja on meidän päälle valuttanut Pyhän Hengen, jota SRK luulee omakseen.
9 He tulevat itkien, hartaasti rukoillen, ja minä itse johdatan heitä. Minä vien heidät runsasvetisten purojen äärelle tasaista tietä, jolla he eivät kompastu. Minä olen Israelin isä, ja Efraim on minun esikoiseni. ** Puhe on siis juutalaisista.
10 -- Kansat, kuulkaa Herran sana! Tulkoon se tiettäväksi merten ääriin saakka! Sanokaa näin: -- Hän, joka hajotti Israelin, kokoaa sen jälleen, hän pitää siitä huolta kuin paimen laumastaan.
11 Herra pelastaa Jaakobin jälkeläiset, vapauttaa heidät sortajan kädestä. ** Pääsemme vapaaksi, kuten NL sieltä on juutalaiset päässeet omaan maahansa.
12 He tulevat ja riemuitsevat Siionin kukkulalla, virtanaan he tulevat, nauttivat Herran hyvyyttä. Hän antaa viljaa, viiniä ja öljyä, lampaita ja härkiä. He itse ovat kuin kasteltu puutarha, heidän kukoistuksensa ei koskaan enää kuihdu. ** Tämä Siion on sitten se oikea Siion, ei VL siion.

13 Silloin neito iloitsee karkeloiden, nuoret ja vanhat yhdessä riemuitsevat. He ovat saaneet kärsiä, mutta minä muutan heidän surunsa riemuksi, lohdutan ja ilahdutan heitä.
14 Minä ravitsen papit uhrirasvalla ja ruokin kansani hyvillä lahjoilla, sanoo Herra.
15 Näin sanoo Herra: -- Kuulkaa! Ramasta kuuluu huuto, katkera itku ja valitus. Raakel itkee lapsiaan eikä lohdutuksesta huoli, sillä heitä ei enää ole. ** Rama on muslimi yhteisö, joka vaikertaa yksin jäätyään.
16 Näin sanoo Herra: -- Lakkaa itkemästä, kuivaa kyyneleet silmistäsi! Saat palkan vaivannäöstäsi: lapsesi palaavat kotiin vihollismaasta, sanoo Herra. ** Tämä on Israelilaisille diasporassa asuville.
17 -- Sinulla on tulevaisuuden toivo: lapsesi palaavat asuinsijoilleen, sanoo Herra.
18 Minä olen kauan kuullut Efraimin vaikertavan: "Sinä, Herra, olet kurittanut minua, olen saanut kuritusta kuin vikuroiva vasikka. Anna minun palata luoksesi, niin minä palaan, sillä sinä, Herra, olet minun Jumalani.

19 Nyt minä käännyn ja kadun, minä käsitän nyt, mitä olen tehnyt, ja lyön rintaani. Suuri on häpeäni, nuoruudestani saakka olen sitä kantanut." ** Kaikki se pahuus, mitä juutalaisissa on, Jumala antaa Pojassaan anteeksi, kaikki ottavat Jeesuksen Herrakseen ja koko Israel pelastuu.
20 Eikö Efraim ole minun rakas poikani, silmieni ilo? Vaikka puhunkin Efraimia vastaan, en voi häntä unohtaa. Minun sydämeni heltyy, en voi olla armahtamatta häntä, sanoo Herra. ** Tässä on sitä armoa, jota ei VL pysty kieltämään. Tämä on siis profetia siitä, kuinka Abrahamin, Isakin lapset saavat tulla takaisin omaan maahan.

SRK systemaattisesti vain kieltää, että Jerusalemin ja Israelin asuttaminen on ”vertauskuva ja hengellinen”, ei tosi, vaikka sinne on tullut jo 5 miljoonaa ihmistä, Jumalan kutsusta. Ei yhtään VL;ää, vain juutalaista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Itku kuuluu Ramasta kirjoitti:

Heräsin tuohon lauseeseen, miksi?

15 Näin sanoo Herra: -- Kuulkaa! Ramasta kuuluu huuto, katkera itku ja valitus. Raakel itkee lapsiaan eikä lohdutuksesta huoli, sillä heitä ei enää ole. [1. Moos. 35:19 | Matt. 2:18]
16 Näin sanoo Herra: -- Lakkaa itkemästä, kuivaa kyyneleet silmistäsi! Saat palkan vaivannäöstäsi: lapsesi palaavat kotiin vihollismaasta, sanoo Herra.
17 -- Sinulla on tulevaisuuden toivo: lapsesi palaavat asuinsijoilleen, sanoo Herra. [Jer. 29:11]
18 Minä olen kauan kuullut Efraimin vaikertavan: "Sinä, Herra, olet kurittanut minua, olen saanut kuritusta kuin vikuroiva vasikka. Anna minun palata luoksesi, niin minä palaan, sillä sinä, Herra, olet minun Jumalani. [Valit. 5:21]
19 Nyt minä käännyn ja kadun, minä käsitän nyt, mitä olen tehnyt, ja lyön rintaani. Suuri on häpeäni, nuoruudestani saakka olen sitä kantanut."
20 Eikö Efraim ole minun rakas poikani, silmieni ilo? Vaikka puhunkin Efraimia vastaan, en voi häntä unohtaa. Minun sydämeni heltyy, en voi olla armahtamatta häntä, sanoo Herra.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu