Kymenlaaksossa, kun tammikuun 2009 työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Kymenlaakson kunnissa kaikkiaan 10.000 henkeä, joista pitkäaikaistyöttömiä oli 2.000 henkeä?
Kotka tarvitsee maahanmuutajia, jotta kaupungin asukasmäärä ei tippuisi kohtuuttomasti. Työllisyystilanne kuitenkin edelleen huononee Kotkassa osittain juuri maahanmuuton seurauksena.
Uudelle Kouvolalle asukasmäärän lasku ei ole niin akuutti ongelma kuin Kotkalle. Kouvolan alueella asuvien ihmisten heikkenevä työllisyytilanne sen sijaan on akuutti ongelma.
Mihin maahanmuuttajia
6
582
Vastaukset
- dothefake
Maahanmuuttajia tarvitaan ensisijaisesti kiljuvan työvoimapulan tilkitsemiseen. Sitä on hoettu jo niin pitkä aika hallituksen ja muiden viherpiiperoiden taholta, että sen täytyy olla totta. Johan uuden ulkomaalaislain läpimeno 160-6 äänin kertoo sen, että me, kansa, joka ei ymmärrä omaa parastaa, pitää vaihtaa kultamuniin ja moniosaajiin. Lisää parrakkaita lapsia ja huvin menee. Venäläismummot tuhoavat maamme.
- kansanpuolueen
maahanmuuttoministeri haluaa Suomen ruotsinkielisille alueille maahanmuuttajia, joiden uudeksi äidinkieleksi tulee ruotsi. Näin turvataan Ruotsalaisen kansanpuolueen vähäinen kannatus myös tulevina vuosikymmeninä. Näin yksinkertaisesta ja raadollisesta asiasta on kyse. Tietenkin saadaan lisäksi nöyrää ja edullista työvoimaa esim. Närpiön kasvihuoneviljelijöille.
- voisi vastata
tähän kysymykseen. Hän haluaa mamuja Kotkaan, miksi?
- koska kokoomuksen
demarisiipi haluaa mamuja Kotkaan. Kokoomuksen demarisiivessä mamukonsultti, jolle on tärkein asia mamujen saaminen Kotkaan, vaikka ennen vaaleja oli vanhustenhoitoasiat. Näin se mieli muuttuu.
- etkö tiennyt
Halpaa työvoimaa.
Suomessa ei ole ollutkaan työvoimapulaa, vaan ainoastaan pulaa halvasta työvoimasta. Keinotekoisesti on luotu työvoimapulaa, jotta kansa hämääntyisi. Nyt on myöhäistä. Ovet ja ikkunat ovat auki maahanmuuttajille. Tulos: tuloerot kasvaa. Jotkut pärjäilevät, mutta suurin osa elää vielä orjuudessa, jossa palkka ei tule riittämään kuin vuokraan ja ruokaan.- työvoiman tarjonta
sopii kokoomuksen yrittäjäsiivelle ja myös niille, jotka haluavat kotiinsa edullista siivousapua. Maahanmuuttotoiminnalla pyritään hillitsemään palkkojen nousua tai jopa laskemaan niitä. Kokoomus ajaa työpaikkakohtaisia palkkaneuvotteluja, jolloin ei olisi mitään yleissitovia työehtosopimuksia. Kyllä herrojen metkut tiedetään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai938932Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki484781Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414471Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit462726Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001536- 401316
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441266Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641192Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota391170Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1681120