MATKUSTUSOHJEITA

justers

Matkustustiedotteet, 4.2.2009
Latvia: matkustustiedote

Latvia: Luottokorttien väärinkäyttö yleistä, edustusto suosittelee käteisen käyttöä maksuvälineenä yökerhoissa. Vältettävä yksin päihtyneenä liikkumista.

Suomen suurlähetystö
Riika

Latvia on turvallinen matkailumaa, mutta varovaisuutta tulee silti noudattaa. Luottokorttien väärinkäyttö ja ylilaskutus on Riian keskustan yökerhoissa yleistä. Edustusto suosittelee välttämään luottokorttien käyttöä maksuvälineenä yökerhoissa. Öiseen aikaan on syytä välttää syrjäisiä kaupunki- ja puistoalueita sekä yksin päihtyneenä liikkumista.

Matkailijalla tulee olla mukanaan kuvallinen henkilökortti tai passi, myös alaikäisellä lapsella. Matkailijan tulee kiinnittää huomiota, että hänellä on voimassa oleva matkavakuutus.
Rikollisuus

Turisteihin kohdistuvat varkaudet ja luottokorttien väärinkäyttö pääkaupungin yökerhoissa ja huiputukset "tyttöbaareissa” ovat valitettavan yleisiä. Ylilaskutusta edeltää yleensä se, että samaan pöytään on liittynyt paikallisia naisia, joille tuoduista juomista laskutetaan huomattavia summia turisteilta. Joskus naiset houkuttelevat turisteja mukaansa yökerhoihin kadulta. Jos asiakas kieltäytyy maksamasta ylisuurta laskua, häntä saatetaan uhata väkivallalla. Luottokortilla maksettaessa kortti saatetaan tyhjentää luottorajaan asti. Yökerhossa ei pidä jättää käsilaukkua tai pikkutakkia tuolin selustalle. Tilattuja juomia ei kannata jättää valvomatta. Tuntemattomien kanssa jatkoille lähdöstä seuraa usein lompakon katoaminen. Öiseen aikaan yksin ja päihtyneenä liikkuminen on jokseenkin vaarallista.

Useiden suurlähetystöjen kiinnitettyä huomiota turistien Latviassa kohtaamiin ongelmiin on Riian poliisilaitos antanut 24.10.2008 matkustusohjeet ulkomaalaisille turisteille. Ohjeissa kiinnitetään huomiota siihen, että turistit syyllistyvät usein Latvian lainsäädännössä rikoksiksi määriteltyihin tekoihin. Riikaan matkaavien on syytä huomioida, että poliisi muistuttaa muun muassa avoimen alkoholipullon hallussapidon, humaltuneena esiintymisen, yleisen häiriön aiheuttamisen sekä kiroilun julkisella paikalla olevan Latviassa peruste pidättämiselle. Poliisi tulkitsee kyseisiä sääntöjä hyvin tiukasti ja suurlähetystön tietoon on tullut tapauksia, joissa suomalaisia tai muita ulkomaisia turisteja on pidätetty tai sakotettu edellä mainituista syistä. Suurlähetystö suosittaa, että Latviaan matkaavat huomioivat poliisin ohjeet ja noudattavat niitä tarkasti.

Koska autovarkaudet ovat tavallisia, auton vakuuttamiseen on syytä kiinnittää huomiota ja autot olisi hyvä varustaa ajonestolaitteella, hälyttimellä ja rattilukolla. Auto on syytä pysäköidä vartioidulle pysäköintipaikalle. Arvotavaroita, passeja, luottokortteja ja rekisteriotetta ei tule jättää autoon – eikä muutakaan kiinnostavaa näkyvälle paikalle.

Taksit syyllistyvät joskus ylilaskutukseen. Tavallisimmin ylilaskutuksen kohteiksi joutuvat juopuneet asiakkaat.

Riian keskustassa toimivat taskuvarkaat tuottavat myös usein harmia matkailijalle.

Rikostapauksista tulee aina tehdä ilmoitus lähimmällä poliisiasemalla ja ilmoituksesta tulee pyytää itselle kopio.

Turistien avuksi Latviassa on avattu ympärivuorokautinen TOURIST HOTLINE palvelunumero ( 371) 22033000. Numero on löydettävissä suurimpien hotellien vastaanotosta. Latvian poliisin verkkosivuilla on matkailijalle sopivaa tietoa www.vp.gov.lv.
Liikenne

Liikennekulttuuri Latviassa ei ole yhtä kurinalaista kuin Suomessa. Siksi autoilijoiden ja jalankulkijoiden on syytä olla varovaisia liikenteessä. Liikenneonnettomuuksien määrä on suuri.

Promilleraja liikenteessä on 0,5 promillea mutta alle kaksi vuotta ajokortin omaavilla 0,3 promillea.

Suomalainen liikennevakuutus on voimassa Latviassa. Liikennevahingosta on aina välittömästi ilmoitettava paikalliselle poliisille, jonka saapumista tulee odottaa onnettomuuspaikalla. Autoa ei saa siirtää vahinkopaikalta ennen poliisin tuloa.

Omalla autolla matkustavan on muistettava pitää auton alkuperäinen rekisteriote mukana. Autojen perusvarusteena on oltava ensiapulaukku ja vaahtosammutin. Muulla kuin omalla autolla matkustavalla täytyy olla auton omistajan tai yrityksen antama valtakirja rekisteröidystä autosta. Vuokra-autojen kasko-vakuutusten korvaussummat ovat matalammat Suomeen verrattuna.

Takseja on hyvin saatavilla. Taksia otettaessa kannattaa yrittää sopia matkan hinta tai ainakin varmistua, että matkamittari on päällä.
Terveydenhoito

Juomavesi täyttää eurooppalaiset standardit, mutta vanhojen putkistojen takia sitä ei suositella juotavaksi keittämättä.

Koko Baltia on punkkivaara-aluetta. Luonnossa liikkuvan kannattaa pitää pitkähihaisia ja -lahkeisia vaatteita. Suositeltavaa on ottaa punkki- ja hepatiitti A -rokote. A-hepatiitti-tartuntojen määrä on vuonna 2008 ollut erittäin suuri.

Lisätietoa rokotuksista löytyy Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta.

Äkillisesti sairastunut Suomessa asuva henkilö saa sairaanhoitoa Latvian yleisen sairaanhoidon piiriin kuuluvista sairaaloista ja terveyskeskuksista. Hoitohenkilökunta puhuu useimmiten vain latviaa ja venäjää. Oikeus hoitoon osoitetaan voimassa olevalla matkavakuutuksella tai KELAn myöntämällä eurooppalaisella sairaanhoitokortilla. Eurooppalaisen sairaanhoitokortin saa jokainen Suomen sosiaaliturvan piiriin kuuluva henkilö, joka suunnittelee lomamatkaa, opiskelua, työkomennusta tai työnhakua EU- tai ETA-alueella. Korvausjärjestelmä ei kata sellaista sairaanhoitoa, joka ei kuulu kyseisen maan yleisen korvausjärjestelmän piiriin eikä pohjoismaiden ulkopuolelta Suomeen tapahtuvaa sairaankuljetusta.

Yksityisiä lääkäriasemia ja lääkäreitä, joilta saa englanninkielistä palvelua ovat muun muassa:

Lääketieteen seura ARS
Skolas iela 5, LV-1010 RIGA
371 6720 1006, päivystyspuhelin 24 tuntia/vrk (371) 6720 1003

Medical Centre of Diplomatic Service
Elisabetes iela 57, LV-1050 RIGA
371 6722 9942

Äkillisessä sairastapauksessa kannattaa myös kysyä päivystävien lääkärien yhteystietoja esimerkiksi oman hotellin ja muun majoituspaikan henkilökunnalta.
Hyvä tietää

Lue Latvian poliisin laatima tiedote matkailijoille.

EU-maan kansalainen ei tarvitse viisumia matkaillessaan Latviassa. Maahantulo edellyttää voimassa olevaa passia tai 1.3.1999 jälkeen hankittua henkilökorttia.

Suurlähetystö haluaa muistuttaa matkailijoita siitä, että vastuu omasta turvallisuudesta on matkailijalla itsellään. Hätätilanteissa ensisijainen vastuu auttamisesta on paikallisviranomaisilla. Suurlähetystö palvelee matkailijoita konsulipalvelulain mukaisesti.

Alkoholin nauttiminen kadulla tai puistossa omasta pullosta ei ole sallittua ja siitä sakotetaan. Myös virtsaaminen julkisella paikalla on kiellettyä ja siitä rangaistaan.

Latvia on liikuntaesteiselle haasteellinen matkakohde.

Latviassa ei suhtauduta suopeasti seksuaalivähemmistöihin.

Yleiset hätänumerot Latviassa

* yleinen hätänumero lanka- ja matkapuhelimella 112 ( palokunta, poliisi ja ambulanssi )
* palokunta (371) 01
* poliisi (371) 02
* ambulanssi (371) 03

Latvian Turistitoimisto Riiassa
Smilsu iela 4, Latvia. LV-1050
puh. 371 67224664
sähköposti: [email protected]

Latvian suurlähetystö Helsingissä
Armfeltintie 10, 00150 Helsinki, 358 (0)9 476 47 244
sähköposti: [email protected]

Ulkoministeriö suosittelee ennen matkaa matkustusilmoituksen tekemistä ulkoministeriölle tai Suomen edustustoille. Tarkemmat ohjeet löytyvät osoitteesta http://formin.finland.fi/palvelut/matkustus/ilmoitus.
Päivystys

Suomen suurlähetystön päivystäjän (Riika, Latvia) tavoittaa viikonloppuisin virka-ajan ulkopuolella konsuliasioissa numerosta 371 2633 2271, jonka numeron saa myös lähetystön puhelinvastaajasta 371 6707 8800). Arkipäivisin virka-ajan ulkopuolella voi soittaa Suomen ulkoasiainministeriön päivystysnumeroon 358 9 160 55 551.

Yhteystiedot: Suomen suurlähetystö, Riika

Suurlähetystön verkkosivut

Latvian suurlähetystö Helsingissä

Käytännön vinkkejä matkalle (PDF)

1

779

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Veetyylillä

      Jos turistia ylilaskutetaan yökerhossa tai jopa tyttöbaarissa? Eiks se kuulu asiaan, kunnon röpöreissu, rahat ja kunnia mennyt, häntä koipien välis takas tullaa haavoja nuolemaa ja oma kotielämä taas tuntuu nii ihanalta.
      Vähä vaihtelua harmaaseen arkeen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      275
      4699
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3040
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2877
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      34
      2871
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1816
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1664
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      60
      1429
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1292
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      215
      1190
    Aihe