METSÄSTYSLAKI KISSOISTA:

SIINÄ FAKTAA:

Metsästyslaki

51 §

1.3.–19.8. koirat on pidettävä kytkettynä tai siten että ne ovat välittömästi kytkettävissä.

– ns. irtipitoaikaa ei ole olemassakaan…

88 §

Tarkennuksia kissan osalta:

Alueella ei tarvitse olla taajamamerkkejä, riittää jos alue on taajaan asuttu. Kissakaan ei saa kulkea lasten leikkipaikoilla, toisten pihoilla, taloyhtiöiden pihamailla tai muissakaan näihin rinnastettavissa paikoissa. Yleisesti luullaan, etenkin kissan omistajien puolelta, että kissa voi juosta kaikkialla muualla paitsi lasten leikkipaikaksi varatulla hiekkalaatikolla.

Kissalle on tyypillistä tehdä ulosteensa pehmeään maahan esim. hiekkalaatikkoon, penkin reunaan jne. ja kissan mahdollisesti levittämä toksoplasmoosi voi aiheuttaa terveydellisiä vakaviakin haittoja ihmisille (raskaana olevat, lapset).

Lisäksi lemmikkieläinten pitämisestä koskevista säädöksistä keskeisimmät ovat lemmikkieläinten suojelua koskeva yleissopimus vuodelta 1987, joka on asetuksella säädetty voimaan vuonna 1992 (540/92) sekä Metsästyslaki vuodelta 1993. Samassa suojelusopimuksessa on määritelty heitteillä oleva eläin. "Heitteillä oleva eläin tarkoittaa joko koditonta lemmikkieläintä tai sellaista lemmikkieläintä, joka on omistajansa tai haltijansa kotipiirin rajojen ulkopuolella eikä kenenkään omistajansa tai haltijansa suoranaisessa valvonnassa". Tämä koskee kaikkia lemmikkieläimiä.

Heitteillejättö on rangaistavaa

Metsästyslain 85 § mukaan kotieläimeksi otetun kissan heitteillejättö ja hylkääminen on rangaistavaa.

Metsästyslain 5§: villiintynyt kissa on rauhoittamaton. Villiintyneen kissan saa lopettaa maanomistaja tai metsästysoikeuden-haltija.

35

2602

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kissan"omistajalle".

      Järjestyslaissa todetaan, että kissa on pidettävä kytkettynä taajamassa. Jos kissa tappaa rauhoitetun eläimen, on sen omistaja vastuussa kissan toimista. Tapetusta varpusesta joutuu maksamaan valtiolle 34 ja pyrstötiaisesta 252 euroa.

      http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/faq-suojelu.shtml
      --> "Mikäli on pystynyt toteamaan ja dokumentoimaan (esimerkiksi valokuvin) kissan saalistaneen rauhoitetun eläimen ja tietää tai pystyy seuraamaan, mistä talosta kissa on, voi tehdä poliisille rikosilmoituksen luonnonsuojelulain rikkomisesta."
      "Mikäli havaitsee kissan vapaana järjestyslain määrittelemillä kohteilla taajamassa (mm. tiet, kadut, jalkakäytävät, torit, puistot, uimarannat, urheilukentät, hautausmaat), voi asiasta tehdä ilmoituksen poliisille."
      "Maanomistaja voi – mikäli on todennut kissan villiintyneeksi – myös asianmukaisin metsästyslainsäädännössä kuvatuin menetelmin tappaa villiintyneen kissan omilta mailtaan."
      "Villiintynyt kissa luetaan rauhoittamattomaksi eläimeksi, jonka eläinsuojelulain mukainen tappaminen on maanomistajan luvalla luvallista."

      • pitäisi

        olla myös teille tyhjäpäille joilla ei muuta tekemistä ole kun kytätä naapurin kissaa.
        ei helvetti voiko olla tyhmempää touhua.
        oikeinko on lakikirja kädessä oltava ikkunan ääressä jos vaikka katti sattuis ohi kulkemaan.
        mitäs jos aikuinen paskoo sinne hiekkalootaan,tai kusee,tai yrjöö..kyllä voi olla jollain kauhea toi pätemisen tarve.

      • nyrkkeilijä
        pitäisi kirjoitti:

        Jos sie paskot lasten hiekkalaatikkoon ja joku näkee ,saat varmasti sakot puupää,lain mukaan kissa saa olla vapaana vain omalla pihalla!!! Mut miksei kissanomistajat ota vastuuta,pitäähän koiratkin lain mukaan olla kiinni,ja hyvin näyttää olevan.Ei ole kiva kun kissat kuseksii ja paskoo perunaamalla,,,tai kasvimaalla,,,tai hyppii auton konepellillä,katolla naarmuttaen maalipintaa,niin kun kävi naaputin kaverille,ja maalaus tuli kissanomistajalle maksamaan noin 1500 euroa eli meni ylimaalaukseen,ei ole sen jälkeen kissat tulleet toisten pihalle

      • Kissat ovat lainsuojattomia
        nyrkkeilijä kirjoitti:

        kaikkialla muualla paitsi omassa kodissaan tai kotipihallaan. Enkä tiedä montaa inhottavampaa hajua kun kissan kusi, yäk. Ja lähes kaikissa huusholleissa joissa kissa on lemmikkinä, on enemmän tai vähemmän inhottava lemu, jota asukit itse ei haista, kun ovat niin tottuneet katinpölähdykseen. Kun ajatteleekin niin pitää mennä yrjöööön.

    • no_niin

      viitsisi...mutta avaajan kannattaisi käydä lukemassa suomi24:n eläintensuojelu palstaa, siellä asiasta on väännetty jo monta vuotta useita kertoja ja pykälät on hyvin esillä, Euroopan unioniin liittyminen kun muutti hieman asioita ja kissakin katsotaan nykyään "arvoesineeksi" ja "kauppatavaraksi", se on hyvin suojeltu, eikä sitä kuka tahansa niin vaan saa lopettaa ilman sanktioita.

      Linkki palstalle, vähän joutuu selailemaan.

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001291&subcat=2241

      • löytyi..

        "Metsästyslaki on muutenkin toissijasta normistoa, sillä kansallisen normiston tasalla on eläinsuojelukysymyksissä eläinsuojelulaki se ensisijainen normi jota sovelletaan. Siinä ja sen tulkinnoissa on katsottu, ettei pelkkä kissan lyhytaikainen irtipäästäminen ja -pitäminen ole samaa kuin heitteillejättäminen. Joten metsästyslaissakaan se ei voi olla kiellettyä.

        Oikeastaan tuosta metsästyslain kohdasta on nykyisen eläinsuojelulain aikana muuttunut tuo heitteillejättökohta käytännössä desuotudo-normiksi, koska eläinsuojelulaki on ensisijainen normi, jonka perusteella päätetään eläinten hyvinvoinnista, ja siten myös heitteillejätöstä ja sen sanktioista..."

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001291&posting=22000000011592503

      • lopetus
        löytyi.. kirjoitti:

        yhteen kasaan.

        Vain eläinlääkäri...

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001291&posting=22000000015254536

      • rrrrrrrrrrrrrrrrrr

        Laki on se jota tulkitaan oikeudessa mikäli joku kissanomistaja sinne haluaa maksaakseen laskun.

    • assss

      on aika idiootit tehneet tuollaisia lakeja. Tässä mielessä kaipaan lapsuuttani 60-luvun maaseudulla. Ei ollut mitään idiootteja lain säätäjiä. Tai ei ainakaan kukaan maalla todellakaan kuvitellut, että kissa pitäisi olla jossain pihapiirin alueella maalaistaloissa tai peräti naruun kytkettynä ja erikseen ulkoilutettavana.
      Eivät meidän kissamme olleet heitteillä. Tämä lain kohta on aivan uskomatonta paskaa. Maaseudulla kissoilla oli vapaus kulkea. Aina niillä oli ruokaa, kun kotiin palasivat. Kyllä on lakeja päässyt suunnittelemaan täysin torvet.

      • olet!!!!!!

        kissanpaskat saa edelleen kulkea vapaana maaseudulla, ja myös taajamassa kunhan pysyvät omistajansa maa-alueella.
        Minä ainakin lähetän omalle pihalleni tulleet kissat ja koirat helvetin äkkiä matkoihinsa, haravalla, lapiolla tai vaikka kirveellä jos sattuu semmonen kädessä olemaan.

      • sustanon 250, winstrol
        olet!!!!!! kirjoitti:

        niin. siellähän sinä pessankoskesta vähän eteenpäin kusipää asustelet. pitäisköhän tulla tempasemaan sua turpaan tässä viikonlopun aikana, kokeile haravalla sohia.

        t. 140kg äijä

      • anavar, testosterone cypionate
        sustanon 250, winstrol kirjoitti:

        niin. siellähän sinä pessankoskesta vähän eteenpäin kusipää asustelet. pitäisköhän tulla tempasemaan sua turpaan tässä viikonlopun aikana, kokeile haravalla sohia.

        t. 140kg äijä

        tule vaikka kirveellä vastaan. minä oon sen verta tätä nykyä agressiivinen että kävelen sun läpi vitun maajussipaska.

      • buahahaaaaa
        anavar, testosterone cypionate kirjoitti:

        tule vaikka kirveellä vastaan. minä oon sen verta tätä nykyä agressiivinen että kävelen sun läpi vitun maajussipaska.

        niin teidan kissat saa varmaan ampua? Nehan tulkitaan silloin heitteillejatetyiksi villikissoiksi...

      • Komea ja lihaksikas
        sustanon 250, winstrol kirjoitti:

        niin. siellähän sinä pessankoskesta vähän eteenpäin kusipää asustelet. pitäisköhän tulla tempasemaan sua turpaan tässä viikonlopun aikana, kokeile haravalla sohia.

        t. 140kg äijä

        L-Ä-S-K-I-!

      • xxxxxxxxxxxxxxxl.
        Komea ja lihaksikas kirjoitti:

        L-Ä-S-K-I-!

        et sinä 190cm perushujoppi ole lihaksia nähnytkään buhah haa.
        hypi vähän lisää narua ja hauku täällä isompiasi vaan. KYllä ne
        sulla turvan pyyhkii samalla kun riuhdot niitä jumppapainoja.
        olen varmaan nähnytkin sunlaises natural pellen buhahhaha!
        Salilla heiluvan muka atleettisen kynänniskan tyypillinen loanheitto katkerana "läskii" :D Miksi ei naruranne osaa syödä vai etkö uskalla painaa nappia huuleen, tai pakaraan mitään?

        Mee nyt kynis vähän taas tekemään narujumppaa! ;D;D;DD

      • Trainer.
        xxxxxxxxxxxxxxxl. kirjoitti:

        On se toki huvittavaa kun perus kynäniska laiheliini kuvittelee olevansa komeakin vielä :D silti paino riipii jossain tavan tampion mitoissa ja posket lommollaan se ujeltaa suomi24:ssä "läskiii ". Aika säälittävää ja voimaa ei sitten ollutkaan.

        Hanki poika kokoa tai mene kattomaan oikeita roinaajia tonne kilpailuihin.
        siellä ei ole mitään lommoposkia jotka "Lihaksikkaita ja komeita" buhahah, helppohan se nyt on syödä vähemmän ja kiristellä kuin joku neiti, mutta koossa ja lihasten määrässä häviät edelleen suuremmilles... siihen kun yhdistetään lisäksi ruma naama niin kaikki on kondiksessa hahhah :D

        Ei muuta kun kynäjumpalle vaan kaikki laiheliinit.. se on helppoa ja normaalia kun ei tarvi painella horkkaa lihakseen, mut katkeruus jää :D

      • johannes
        olet!!!!!! kirjoitti:

        kissanpaskat saa edelleen kulkea vapaana maaseudulla, ja myös taajamassa kunhan pysyvät omistajansa maa-alueella.
        Minä ainakin lähetän omalle pihalleni tulleet kissat ja koirat helvetin äkkiä matkoihinsa, haravalla, lapiolla tai vaikka kirveellä jos sattuu semmonen kädessä olemaan.

        Onneksi tuo maa-alue on 63ha ja vuokrasopimus seuralle toistaiseksi voimassa joten eiköhän tuo yhdelle kissalle riitä, meinaan jos sattuu joku asettamaan metsästyslain eläintesuojelu lain yläpuolelle.

        Tarkistellaa sitten uudelleen sitä sitä sopimuksen voimassa oloa josko joku urho vaikka syylistyisi myöhemmin luvattomaan metsästykseen ja pääsisi vaikka käräjille toteamaan kuinka laki oikeasti toimii.

    • laki-luke

      "Kissaa ei saa tappaa vaikka se kulkisikin vapaana:

      Eläinsuojelulain ja metsästyslain uudistuttua kissan lainsuoja on parantunut aikaisesta. Vapaana kulkeva tai heitteille jätetty kissa ei ole lainsuojaton. Metsästyslain mukaan kotikissalla on lain suoja koko maassa. Eläimen saa lopettaa vain ja ainoastaan sen omistaja. Kissan tai minkään muunkaan lemmikin liikkuminen yksin ilman omistajaansa ei suinkaan tarkoita, että se olisi villiintynyt. Oman pihansa ulkopuolella kulkevaa kotikissaa ei saa enää tappaa. Kotikissan tappaminen on rikos ja siitä voi tehdä rikosilmoituksen."

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001291&posting=22000000018692005

      • sdsadsadsadsadsad

        siellähän se luikkuturpa muka teloo kissoja pellollansa.. hah hah!

        vedäpäs kännit niin se auttaa vitun vankilavenkula.

    • gdghswd

      Muurrrhh!!!! Tuun potkiin sua perseelle niin että sun harventunut tukkas lähtee! Perkeleen läski kirveen kans heiluva kissanvihaaja!!!

    • jj

      Hiukan varovaisuutta teksteihin näille ymmärtämättömille. Kannattais hiukan perehtyä sitten siihen mikä on lain mukaan luettava villiintyneeksi ennen kuin käyt ampumaan naapurin irrallaan juoksevaa kissaa. Nalli napsahtaa nimittäin silloin sinuun itseesi.
      Jos et muuten sitä osaa päätellä, niin voin kertoa sen verran, että villiintynyt kissa ei todellakaan istu kukkapenkissäsi tai terassillasi. Ja voit ihan itse tämän todeta helpolla testillä. Jos kissa on suuressa viisaudessasi mielestäsi villi niin käy kokeilemassa josko voit silittää sitä, jos voit niin kissa ei ole villi ja jos et voi niin tulen katsomaan sinua sairaalaan kun olet revitty joka puolelta. Näin yksinkertaista se on.

      • kissamiäääääs

        tarviiko täällä huudella jos kissan ampuu? nappi päähän ja kissa tömsterii, ei omistajat yleensä kauaa etsi "rakasta" kissaansa. tuolhan niit muutenki näkee tien reunoil auton alle jääneinä, eikä kukaa hae haudattavaks. eli hissunkissun kissat häviää tuolt kuleksimast. ne ketkä niistä välittää , ulkoiluttaa hihnas tai pitää sisäkissana

      • 44444444444444444444

        Haista sinä vittu.
        Minä hävitän KAIKKI kisat jotka tulee mun tontille.
        oon kyl yrittäny viedä ne eläinsuojeluviranomaisille mut aina ne on kadonnu enneku oon päässy perille :)

        tänäkesänä jo 4

      • kissojen isäntä
        kissamiäääääs kirjoitti:

        tarviiko täällä huudella jos kissan ampuu? nappi päähän ja kissa tömsterii, ei omistajat yleensä kauaa etsi "rakasta" kissaansa. tuolhan niit muutenki näkee tien reunoil auton alle jääneinä, eikä kukaa hae haudattavaks. eli hissunkissun kissat häviää tuolt kuleksimast. ne ketkä niistä välittää , ulkoiluttaa hihnas tai pitää sisäkissana

        ja sitten kun sua vähän uhkailee tai teloo turpaan niin heti ollaan isille itkemässä :)
        ja isikään ei mahda mitään.

        jos sulle joku ampuu napin ottaan niin johan tulee isot juhlat, mutta toisaalta sinä vaan luikit piilossa kissoja lahtailemassa samalla tavalla kun luikit toisten pihoillakin.

        olet pskahousu ja ilman isiä teho-osastolla :)

      • äijä.
        44444444444444444444 kirjoitti:

        Haista sinä vittu.
        Minä hävitän KAIKKI kisat jotka tulee mun tontille.
        oon kyl yrittäny viedä ne eläinsuojeluviranomaisille mut aina ne on kadonnu enneku oon päässy perille :)

        tänäkesänä jo 4

        kerro pelle missä asut niin kannan kissanhiekkaa ja pskaa tossa ladan takakontissa niin katotaan vielä se turpa soi ?

      • mitä lässytät?

        lain ja lain... paa paa paa.

        milläs sinä ihmisiä revit? hiukan varovaisuutta teksteihisi kiitos.

    • mmmrr77788888999

      Suomen laki yksinkertaisesti; kiinnipitopakko taajamassa niin koirille kuin kissoillekin. Paitsi omalla pihalla, jos pysyvät siinä. Kaikki muut irtoeläimet ovat heitteillejättöä ja jokaisen kansalaisen poimittavissa eläinsuojeluun. Tappaa ei saa yhtäkään!

      • opi sinäkin tavoile

        "Hiukan varovaisuutta teksteihin näille ymmärtämättömille. Kannattais hiukan perehtyä sitten siihen mikä on lain mukaan luettava villiintyneeksi ennen kuin käyt ampumaan naapurin irrallaan juoksevaa kissaa. Nalli napsahtaa nimittäin silloin sinuun itseesi."

        mitäs se itku-iikka nyt siinä toruu ja pätee noin virallisena. ota jos se lakki päästäsi ja rauhoitu. hiukan varovaisuutta myös omiin teksteihisi, "repiä ihmisiä"

        hyi hyi! eikö maltti pidä? et taida olla sopiva hommaasi pölöpää.

      • näin meillä
        opi sinäkin tavoile kirjoitti:

        Jos kissalla ei ole pantaa, on se villikissa. Mistään muusta en lemmikki kissaa tunnista ja villikissan voin omistajana tappaa!

    • NilliNilli

      Eikö ole ihan hyvä että kissoja kulkee vapaina ja niitä voi kyttääjät napsia. Ompahan peräkammarin kyylä-junteilla tekemistä. Minulla on sen verran puuhaa, kuten työ ja harrastukset, joten en jouda kissoja listimään, vaikka kyllähän se ottaa päähän kun ne käy kuseksimassa tontille. Miksiköhän nämä kyylä-juntit tekevät harrastuksestaan näin ison numeron? Jos he ovat valveutuneita ja tietävät että heillä on oikeus toimintaansa, miksi sitä pitää täällä julistaa? Pitäisiköhän meikänkin paasata täällä jokamiehenoikeuksista jos kävisin mettässä retkellä tai poimimassa mustikoita?

      Haluatteko kissan-vihaajat jonkinlaista tunnustusta, kenties kunniamerkin, vai oletteko täällä vain nillittämässä maailman suurimmasta vääryydestä, eli vapaana kulkevista kissoista? Tulkaa pois sieltä tynnyristä niin huomaatte että Kouvolassa tapahtuu paljon isompiakin asioita, johon voisitte energiaanne käyttää. Tai vaihtoehtoisesti muuttakaa niin syvälle metsään ettei naapureita ole lähellä.

    • maketheoriginal2

      hei kissanlistijä-juntit! herätkää! kertokaa lisää harrastuksistanne! älkää lannistuko! teille on oikeutenne!

      niinku mulla. heräsin hotellista. muut joudutte asumaan kotonanne! säälittävää!

    • NAPS..

      Mitä sitä huutamaan kissojen tapoista. Hoitelee ne vaan kaikessa hiljaisuudessa pihaltaan pois. Terveisin Conibear ja Duke.

    • Tuollahan niitä on

      teiden varret täynnä.
      eipä paljon omistajat kaipaile kun eivät vie omiaan pois.
      onko ne niitä kesäkissoja?
      Meilläkin pyörii yks muija "kissa" tuli kesällä otettua.
      Kun tulee pakkaset heitän sen pihalle, jaksa kuunella ainaista mouruntaa makkarissa,kun pitää päästää tulemaan ulos ja sisälle.
      sit se järsii aina mun makkaraa.

      • kuusaallahan teitä o

        tyypyllistä kuusaalla: sekaannutaan peräkammarissa eläimiin

    • No jos asuu kammaris

      No niin sieltähän se tuli nainen on eläin !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
      En ole ikinä kuullut sanovan kenenkään kissaa muijaksi.
      Mutta naista kylläkin "muijaakin" kissaksi.
      Mutta ei se mitään tule sieltä kammarista välillä kyökin puolelle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3445
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe