Ensinnäkin mulla ei oo oikeastaan minkäänlaista käsitystä siitä mikä minä olen, kuka minä olen ja millainen minä olen. Itsetunto ja omakuva on täysin olematon.
Sitten tunnemaailmasta. Nytten reilun 20 ikävuoden kohdilla on ollut mukana TODELLA paljon ahdistusta, masennusta, vitutusta, itkuisuutta, kaikkea mahdollista. Hulluinta tässä on se että aamulla saatan herätä ja tuntea olevani maailman kuningas, puolen tunnin päästä tästä saatan itkeä sängyssä kaiken toivottomuutta ja tuntea olevani surkea kehitysvammainen ja maailman rumin ihminen. Tunti tästä eteenpäin niin saatan nauraa hysteerisesti 5 minuuttia jollekin asialle... ja sitä rataa.
Sitten se suurin tuskan aiheuttaja. Koska en tunne itseäni, en oikein tiedä mikä olen, en pidä itseäni oikeastaan minään, niin en viihdy itseni seurassa eli yksinään. Koen jatkuvaa tuskaa kun olen yksinään kämpillä, koen että sulkeudun koko maailman ulkopuolelle kun en ole tekemisissä kenenkään muun kanssa. En edes kaipaa mitään ihmeellistä vuorovaikutusta, ihan vaikkapa vain kaverilla istuminen ja sen kattominen kun se pelaa tietokonetta, riittää. Tunnen että KAIKKI muut ihmiset ovat JOITAIN, minä taas olen pelkkä tyhjä sielu joka epätoivoisesti etsii jatkuvasti muita ihmisiä joitten kautta tuntea elävänsä. Ja sitten sekin tunne että KAIKKI muut ovat kokoajan niinsanotusti elämässä kiinni, ja siihen minä kykenen ainoastaan ollessani muiden seurassa ja ajatellessani eläväni heidän kautta. Tästä seuraa myös se tunne että koen heittäväni elämästäni hukkaan joka ainoan minuutin jonka vietän yksinäni, koska voin olla kokoajan hitaasti loppuvassa elämässä mukana ainoastaan muiden ihmisten kautta.
Tunne-elämässä on sitten kanssa muuta ristiriitaisuutta. Jos esimerkiksi perjantaina ajattelen aamulla että "ottaiskohan tuo kaveri pari bisseä illalla jos kävisin siellä kylässä" ja haudon sitten ajatusta tästä kaverille menosta koko päivän päässäni. Illalla kun kysyn että "otetaanko parit bisset" ja jos kaveri sanookin että menee aikaisin nukkumaan, koen tämän VALTAVANA loukkauksena ja vitutuksen ja ahdistuksen aiheena. Tästä seuraa se että luultavasti pohdin järkyttävän ahdistuksen ja vitutuksen kanssa että mitä tekisin, jos en satu omistamaan sillä hetkellä rauhoittavia lääkkeitä tai muuta huumeita niin luultavasti lähden kännissä ajelemaan autolla ties mihin. Lisäksi saatan epäillä että tämä kaveri ei oikeasti mene nukkumaan vaan menee viettämään ELÄMÄÄ muiden ihmisten seurassa tarkoituksellisesti jättäen minut ELÄMÄN ulkopuolelle, ja tämän takia saatan lähteä jopa 50 kilometrin päähän kännissä autolla tarkistamaan onko joku kaveri oikeasti tekemässä sitä mitä sanoi tekevänsä, eikä vain huijaa minua!
Sitten lisäoireina on jatkuva armoton levottomuus, yksinäisyydessä varsinkin, keskittymisongelmat, kaikki paska. Jos tunnen olevani sellaisessa seurassa josta pidän ja jossa tunnen eläväni, niin rauhoitun, mutta toisaalta alan melkein itkemään yhtä aikaa koska tiedän että viimeistään parin tunnin päästä on kohteliasta lähteä kotia.
LISÄKSI tunne-elämäni on täysin muiden ihmisten kontrolloitavissa. Jos käyn esimerkiksi istumassa hyvällä kaverilla tunnin kylässä, niin tulkitsen SEURAAVAN VIIKON AJAN JOKAISTA LIIKETTÄ, ELETTÄ, SANAA, TEKOA minkä tämä kaveri teki ja ARVIOIN ITSEÄNI JA ELÄMÄÄNI tämän perusteella.
SItten yhtenä päivänä saatan vannoa jollekin kaverilleni ikuista rakkautta ja ystävyyttä, ja seuraavana päivänä saatan vihata tätä ihmistä ja esimerkiksi lyödä tämän kaverin autosta lasin sisään.
Maanantaina saatan uskoa jumalaani ja haluavani olla uskovainen ja jalo ihminen, tiistaina koen että KAIKKI USKONNOLLISUUS on täyttä paskaa, keskiviikkona suunnittelen ryhtyväni SAATANANPALVOJAKSI.
Jos laitan jonkin tunteellisen ja rauhallisen biisin soimaan, saatan itkeä 5 minuutin päästä sängyssä. Jos laitan jonkin vihaisen metallibiisin soimaan saatan raivota ja HAKATA seiniä.
JA LOPUKSI, HULLUINTA TÄSSÄ ON SE ETTÄ KUKAAN IHMINEN EI MITÄÄN TÄLLAISTA ARVAISI MINUSTA PÄÄLLEPÄIN VAAN KAIKKI PITÄVÄT MINUA "VAKAANA JA RAUHALLISENA" TYYPPINÄ, KORKEINTAAN JOSKUS SAATAN OLLA "VÄHÄN VEEMÄISELLÄ TUULELLA"
JA SISÄLLÄNI ON JATKUVA MYRSKY, YDINRÄJÄHDYS, TUSKA, HELVETTI, AHDISTUS, NYTKIN HAKKAAN NÄPPÄIMISTÖÄ NIIN SUURELLA VOIMALLA KUIN VAIN VOIN
Olenko kenties helvetissä???
Sitten tunnemaailmasta. Nytten reilun 20 ikävuoden kohdilla on ollut mukana TODELLA paljon ahdistusta, masennusta, vitutusta, itkuisuutta, kaikkea mahdollista. Hulluinta tässä on se että aamulla saatan herätä ja tuntea olevani maailman kuningas, puolen tunnin päästä tästä saatan itkeä sängyssä kaiken toivottomuutta ja tuntea olevani surkea kehitysvammainen ja maailman rumin ihminen. Tunti tästä eteenpäin niin saatan nauraa hysteerisesti 5 minuuttia jollekin asialle... ja sitä rataa.
Sitten se suurin tuskan aiheuttaja. Koska en tunne itseäni, en oikein tiedä mikä olen, en pidä itseäni oikeastaan minään, niin en viihdy itseni seurassa eli yksinään. Koen jatkuvaa tuskaa kun olen yksinään kämpillä, koen että sulkeudun koko maailman ulkopuolelle kun en ole tekemisissä kenenkään muun kanssa. En edes kaipaa mitään ihmeellistä vuorovaikutusta, ihan vaikkapa vain kaverilla istuminen ja sen kattominen kun se pelaa tietokonetta, riittää. Tunnen että KAIKKI muut ihmiset ovat JOITAIN, minä taas olen pelkkä tyhjä sielu joka epätoivoisesti etsii jatkuvasti muita ihmisiä joitten kautta tuntea elävänsä. Ja sitten sekin tunne että KAIKKI muut ovat kokoajan niinsanotusti elämässä kiinni, ja siihen minä kykenen ainoastaan ollessani muiden seurassa ja ajatellessani eläväni heidän kautta. Tästä seuraa myös se tunne että koen heittäväni elämästäni hukkaan joka ainoan minuutin jonka vietän yksinäni, koska voin olla kokoajan hitaasti loppuvassa elämässä mukana ainoastaan muiden ihmisten kautta.
Tunne-elämässä on sitten kanssa muuta ristiriitaisuutta. Jos esimerkiksi perjantaina ajattelen aamulla että "ottaiskohan tuo kaveri pari bisseä illalla jos kävisin siellä kylässä" ja haudon sitten ajatusta tästä kaverille menosta koko päivän päässäni. Illalla kun kysyn että "otetaanko parit bisset" ja jos kaveri sanookin että menee aikaisin nukkumaan, koen tämän VALTAVANA loukkauksena ja vitutuksen ja ahdistuksen aiheena. Tästä seuraa se että luultavasti pohdin järkyttävän ahdistuksen ja vitutuksen kanssa että mitä tekisin, jos en satu omistamaan sillä hetkellä rauhoittavia lääkkeitä tai muuta huumeita niin luultavasti lähden kännissä ajelemaan autolla ties mihin. Lisäksi saatan epäillä että tämä kaveri ei oikeasti mene nukkumaan vaan menee viettämään ELÄMÄÄ muiden ihmisten seurassa tarkoituksellisesti jättäen minut ELÄMÄN ulkopuolelle, ja tämän takia saatan lähteä jopa 50 kilometrin päähän kännissä autolla tarkistamaan onko joku kaveri oikeasti tekemässä sitä mitä sanoi tekevänsä, eikä vain huijaa minua!
Sitten lisäoireina on jatkuva armoton levottomuus, yksinäisyydessä varsinkin, keskittymisongelmat, kaikki paska. Jos tunnen olevani sellaisessa seurassa josta pidän ja jossa tunnen eläväni, niin rauhoitun, mutta toisaalta alan melkein itkemään yhtä aikaa koska tiedän että viimeistään parin tunnin päästä on kohteliasta lähteä kotia.
LISÄKSI tunne-elämäni on täysin muiden ihmisten kontrolloitavissa. Jos käyn esimerkiksi istumassa hyvällä kaverilla tunnin kylässä, niin tulkitsen SEURAAVAN VIIKON AJAN JOKAISTA LIIKETTÄ, ELETTÄ, SANAA, TEKOA minkä tämä kaveri teki ja ARVIOIN ITSEÄNI JA ELÄMÄÄNI tämän perusteella.
SItten yhtenä päivänä saatan vannoa jollekin kaverilleni ikuista rakkautta ja ystävyyttä, ja seuraavana päivänä saatan vihata tätä ihmistä ja esimerkiksi lyödä tämän kaverin autosta lasin sisään.
Maanantaina saatan uskoa jumalaani ja haluavani olla uskovainen ja jalo ihminen, tiistaina koen että KAIKKI USKONNOLLISUUS on täyttä paskaa, keskiviikkona suunnittelen ryhtyväni SAATANANPALVOJAKSI.
Jos laitan jonkin tunteellisen ja rauhallisen biisin soimaan, saatan itkeä 5 minuutin päästä sängyssä. Jos laitan jonkin vihaisen metallibiisin soimaan saatan raivota ja HAKATA seiniä.
JA LOPUKSI, HULLUINTA TÄSSÄ ON SE ETTÄ KUKAAN IHMINEN EI MITÄÄN TÄLLAISTA ARVAISI MINUSTA PÄÄLLEPÄIN VAAN KAIKKI PITÄVÄT MINUA "VAKAANA JA RAUHALLISENA" TYYPPINÄ, KORKEINTAAN JOSKUS SAATAN OLLA "VÄHÄN VEEMÄISELLÄ TUULELLA"
JA SISÄLLÄNI ON JATKUVA MYRSKY, YDINRÄJÄHDYS, TUSKA, HELVETTI, AHDISTUS, NYTKIN HAKKAAN NÄPPÄIMISTÖÄ NIIN SUURELLA VOIMALLA KUIN VAIN VOIN
Olenko kenties helvetissä???
Vastaukset 9
Vanhimmat
voi kuule.ihan tuttu tunne. itselläni on juuri sama vaiva ja persoonallisuushäiriö. helvettiä se on mut sen kaa oppii elämään...joskus...ehkä.
Eikös epävakaa persoonallisuus kuuluu persoonallisuus häiriöihin? Itselläni on tämä häiriö kaksisuuntaisen lisäksi. Onko sinulla jokin toinenkin persoonallisuushäriö kun kirjoitat että sinulla on rajatila ja persoonallisuushäiriö?
Rajatilapersoonallisuus on vanha nimitys epävakaalle persoonalllisuushäiriölle.
Silti vaikka kokee olevansa vakaa ja rauhallinen niin elämä on yhtä omien mielipiteidensä vaihtamista. Toisesta äärimmäisyydestä toiseen äärimmäisyyteen. Kaikki ristiriitaisuudet repii ikäänkuin kahtia. Tuollaista se on. Hyvin tuttua. Ihmisuhteet menee pilalle. Tulee tehytä äkkinäisiä päätöksiä joita sitten katuu klatkerasti. Löysin aiheesta lukemista suomeksi.
http://www.geocities.com/tommi_myrskykari/psykiatria/rajatila.html
Kuulostaa ihan kuin kertoisit minun entisestä elämästäni. Ymmärrän todella hyvin miten kamalia nuo oireet (tai miksi niitä nyt sanoisi) mitä kuvaat ovat. Minulla on siis juuri tuo epävakaa persoonallisuus ja rajatilatyyppi. Niin ja se kaksisuuntainen myös. Mutta enivei, minulla oireet helpottivat kun sain diagnoosin ja mielialaa tasaavat masennuslääkkeet sekä tarvittaessa otettavat rauhoittavat.
Toivottavasti joku ymmärtäisi kuinka kamalan vaikea tilanteesi on ja tarttuisi siihen kunnolla. En tiedä mitä sinulle sanoisin kun tiedän ettei mikään mitä joku sanoo auta kuin korkeintaan sen hetken minkä sen ihmisen seurassa viettää, jos senkään vertaa. Toivon vaan että joku auttaisi sinua pian. Tunnistan tuon sinun tuskasi niin hyvin että itku meinaa tulla puolestasi.
Vittu ihan kuin olis itse kirjottanu ton saman :DD Kyllä,helvetissä sitä elellään :|
kuulostat ihan bipolta,sekamuotoiselta sellaiselta.mahtaisko tasaava lääkitys auttaa..
On kyllä kieltämättä bipon sekamuotoisen jakson kuuloisia oireitakin tuossa, mutta minusta lisäksi myös epävakaata persoonallisuutta. Kaikki noista oireista eivät minun mielestäni selity bipolaarihäiriöllä, mutta enpäs minä mikään psykiatri olekkaan.
Kuulostaa rajatilalta. Mulla oli noita oireita nuorena. Ne on onneksi vähentyneet iän mukana. Kaksisuuntainen tulee episodeina ja kaverien sanomiset/tekemiset ei niinkään vaikuta olotiloihin. Mutta mene ihmeessä lääkärille. Jotain apua sinä kuitenkin tarvitset.