Kysyisin

Kysyisin aivan asiallisesti vl:tä. Jos ihminen elää vaikka kuinka sikamaisesti muita ihmisiä kohtaan ja tekee kaikki mahdolliset synnit. Sitten kun kuolema lähestyy, pyytää syntejään anteeksi, ja tunnustaa Jeesuksen herrakseen, niin takaako se taivaspaikan. Sillä systeemillähän vois aika pitkälti keinotella. Tietenkin kuolema voi tulla yllätyksenä, mutta elämähän on riskejä täynnä.
7320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

aivan viime hetkillään, niin kuin ristiryövärikin. Hänelle sanottiin;olet oleva kanssani paratiisissa.
Laskelmoimaan ei pidä ruveta.Jumala voi ottaa synnin tunnon pois.Silloin on mahdoton parannusta tehdä.
Sanotaan:Tänä päivänä, kun kuulet kutsun,älä paaduta sydäntäsi. Ja toinen; joka parannuksen teon huomiseen siirtää,se vuoteensa helvettiin rakentaa.

Äänestä
  • se tuli itsellekkin mieleen, että laskelmoimaan ei voi ruveta, sillä se ei ole mahdollista...näin rohkenen ajatella...

    Äänestä

  • veljeni, joka oli aivan selvästi sairautensa vuoksi pois menossa. Hänelle uskovaiset halusivat saarnata synnit anteeksi, mutta hän oli vielä silloinkin epäröinyt.

    Niin, entä jos ei sydän olekaan mukana, antaa vain saarnata synnit anteeksi, mutta sydän ja sielu kapinoi, mitä sitten?

    Äänestä

  • mieleeni kirjoitti:

    veljeni, joka oli aivan selvästi sairautensa vuoksi pois menossa. Hänelle uskovaiset halusivat saarnata synnit anteeksi, mutta hän oli vielä silloinkin epäröinyt.

    Niin, entä jos ei sydän olekaan mukana, antaa vain saarnata synnit anteeksi, mutta sydän ja sielu kapinoi, mitä sitten?

    se jää silloin Jumalan asiaksi.Ei me olla tuomareita.

    Äänestä

  • niin,että kirjoitti:

    se jää silloin Jumalan asiaksi.Ei me olla tuomareita.

    Oliko tämä vl:än kannanotto vai?. Jos oli, niin harvinaisen sävyisästi haasteltu. Niin kuin näette, jos te ette vastaa ylimielisesti, ei mekään "epäuskoiset" haluta teitä rienata.

    Äänestä

  • vastauksesta kirjoitti:

    Oliko tämä vl:än kannanotto vai?. Jos oli, niin harvinaisen sävyisästi haasteltu. Niin kuin näette, jos te ette vastaa ylimielisesti, ei mekään "epäuskoiset" haluta teitä rienata.

    vl:än kannanotto. Kaikille annetaan synnit anteeksi, joka lupaa uskoa.
    Sävyisää keskustelua varmaan toivoo jokainen.

    Äänestä

on ristinryöväri;

Jeesus ristillä
32 Jeesuksen kanssa teloitettavaksi vietiin kaksi muuta miestä, kaksi rikollista. 33 Kun tultiin paikkaan, jota kutsutaan Pääkalloksi, he ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja rikolliset, toisen hänen oikealle puolelleen, toisen vasemmalle. 34 Mutta Jeesus sanoi: "Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät."* Sotilaat jakoivat keskenään Jeesuksen vaatteet heittämällä niistä arpaa.
35 Kansa seisoi katselemassa. Hallitusmiehiäkin oli siellä ivailemassa Jeesusta. He sanoivat: "Muita hän kyllä on auttanut -- auttakoon nyt itseään, jos hän kerran on Messias, Jumalan valittu." 36 Myös sotilaat pilkkasivat häntä. He tulivat hänen luokseen, tarjosivat hänelle hapanviiniä 37 ja sanoivat: "Jos olet juutalaisten kuningas, niin pelasta itsesi." 38 Jeesuksen pään yläpuolella oli myös kirjoitus: "Tämä on juutalaisten kuningas."

39 Toinen ristillä riippuvista pahantekijöistä herjasi hänkin Jeesusta. Hän sanoi: "Etkö sinä ole Messias? Pelasta nyt itsesi ja meidät!" 40 Mutta toinen moitti häntä: "Etkö edes sinä pelkää Jumalaa, vaikka kärsit samaa rangaistusta? 41 Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa." 42 Ja hän sanoi: "Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi." 43 Jeesus vastasi: "Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vl:ltä kirjoitti:

Kysyisin aivan asiallisesti vl:tä. Jos ihminen elää vaikka kuinka sikamaisesti muita ihmisiä kohtaan ja tekee kaikki mahdolliset synnit. Sitten kun kuolema lähestyy, pyytää syntejään anteeksi, ja tunnustaa Jeesuksen herrakseen, niin takaako se taivaspaikan. Sillä systeemillähän vois aika pitkälti keinotella. Tietenkin kuolema voi tulla yllätyksenä, mutta elämähän on riskejä täynnä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu