Olisiko teillä neuvoja, mitä tahansa, siihen että mitä mun kannattaisi tehdä?
Olen 25-vuotias. Mulla on diagnosoitu sosiaalisten tilanteiden pelko, lisäksi olen masentunut (vaikka se on nyt kotona hellittänyt).
Olen opintotuella vaikka en saa opintoja tehtyä. Mulla on opinnot harjoitteluja vaille valmiit, mutta harjoittelut vaan ei onnistu. En vaan tunnu olevan työkykyinen. Olen monta paikkaa hakenut, mutta en pysty menemään niihin tai sitten olen päivän enkä pysty olemaan kauempaa. Ahdistaa IHAN LIIKAA. Psyykkisesti ja fyysisesti. Mulla tulee silloin päähän vaan itsetuhoisia ajatuksia kun tuntuu ettei musta ole tähän maailmaan ja elämään.
Nyt olen lisäksi raskaana ja kärsin pahoinvoinnista vaikka olen jo toisella kolmanneksella. Jotta olisi edes teoreettinen mahdollisuus tehdä harjoittelu, joutuisin syömään pahoinvointilääkettä ja rauhoittavaa sekä beetasalpaajaa. Ja kiva tietty olisi mahd. vähillä lääkkeillä pärjätä.
Mitä ihmettä oikein teen?? Kun jostain pitäisi vuokrarahat saada (sossu ei käy kun avopuoliso tienaa liikaa muka..sillä vaan sattuu velkoihin menemään suuri osa palkasta.)
Yritänkö TAAS harjoittelua vaikka en ymmärräkään, mistä saisin voimat sen suorittamiseen? Pitäisikö mun yrittää taas sairauslomaa pyytää? En ole saanut sitä, koska ed. lääkäri sanoi ettei mun diagnooseilla voi saada sitä.
Haluaisin niin kovin vaan keskittyä antamaan tälle ihmisalulle terveen alun, voida hyvin. Kotona mieli on jotenkin OK, vaikkakin siellä ongelmana on vähän se että tulee eristäydyttyä. Ja masennuksen (sekä tän pahoinvoinnin) vuoksi olen tarvinnut myös unta joku 12h tai yli yössä.
Ahdistaa niin kovin tää tilanne. :( En muuta tarttisi kuin sen minimirahan, niin tulisin toimeen. Mutta niinhän se taitaa olla, että ole hyödytön paska tässä yhteiskunnassa, miksipä mulle mitään pitäis maksaa. :(
Olen 25-vuotias. Mulla on diagnosoitu sosiaalisten tilanteiden pelko, lisäksi olen masentunut (vaikka se on nyt kotona hellittänyt).
Olen opintotuella vaikka en saa opintoja tehtyä. Mulla on opinnot harjoitteluja vaille valmiit, mutta harjoittelut vaan ei onnistu. En vaan tunnu olevan työkykyinen. Olen monta paikkaa hakenut, mutta en pysty menemään niihin tai sitten olen päivän enkä pysty olemaan kauempaa. Ahdistaa IHAN LIIKAA. Psyykkisesti ja fyysisesti. Mulla tulee silloin päähän vaan itsetuhoisia ajatuksia kun tuntuu ettei musta ole tähän maailmaan ja elämään.
Nyt olen lisäksi raskaana ja kärsin pahoinvoinnista vaikka olen jo toisella kolmanneksella. Jotta olisi edes teoreettinen mahdollisuus tehdä harjoittelu, joutuisin syömään pahoinvointilääkettä ja rauhoittavaa sekä beetasalpaajaa. Ja kiva tietty olisi mahd. vähillä lääkkeillä pärjätä.
Mitä ihmettä oikein teen?? Kun jostain pitäisi vuokrarahat saada (sossu ei käy kun avopuoliso tienaa liikaa muka..sillä vaan sattuu velkoihin menemään suuri osa palkasta.)
Yritänkö TAAS harjoittelua vaikka en ymmärräkään, mistä saisin voimat sen suorittamiseen? Pitäisikö mun yrittää taas sairauslomaa pyytää? En ole saanut sitä, koska ed. lääkäri sanoi ettei mun diagnooseilla voi saada sitä.
Haluaisin niin kovin vaan keskittyä antamaan tälle ihmisalulle terveen alun, voida hyvin. Kotona mieli on jotenkin OK, vaikkakin siellä ongelmana on vähän se että tulee eristäydyttyä. Ja masennuksen (sekä tän pahoinvoinnin) vuoksi olen tarvinnut myös unta joku 12h tai yli yössä.
Ahdistaa niin kovin tää tilanne. :( En muuta tarttisi kuin sen minimirahan, niin tulisin toimeen. Mutta niinhän se taitaa olla, että ole hyödytön paska tässä yhteiskunnassa, miksipä mulle mitään pitäis maksaa. :(
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ajattelin sen verran vielä lisätä, että olen kokeillut miljoona mielialalääkettä tuloksetta. Siksi raskauden vuoksi lopetinkin edellisen. Ainoa mikä auttaa pelkoon on rauhoittava ja beetasalpaaja.
Ja terapia mulla on alkamassa pian, sain juuri myönteisen päätöksen yhteen terapiakertaan viikossa. Tämä onkin mun eka yksilöterapia, ryhmässä olin joskus mutta se ei auttanut vaan lähinnä pahensi.
Ahdinkosi on aikas ymmärrettävä, kun siinä on monta asiaa yhtä aikaa, päällekkäin ja lomittain! Mun tuli mieleen kysyä, että voisitko saada opiskeluihisi virallisesti tauon niin, että saisit siirtää harjoittelujaksoa tuonnemmaksi. Minusta tuntuu, että sinulla on liian monta asiaa nyt ajateltavana. Aika mullistavaa on kai vauvan odotus ja sitten sinulla on rahahuolia. Kun sulla kuitenkin jos tuolainen pelko-diagnoosi on, niin luulisin, että lekurin todistuksella voisit siirtää harjoitteluja. Tosin ymmärrän, että tänkapå tulee mieleesi päästä sopivaan harjoittelupaikkaan ja samalla sinulla on pieni ihmistaimi.
Tämä, mitä sanot "...harjoittelut vaan ei onnistu. En vaan tunnu olevan työkykyinen. Olen monta paikkaa hakenut, mutta en pysty menemään niihin tai sitten olen päivän enkä pysty olemaan kauempaa. Ahdistaa IHAN LIIKAA. Psyykkisesti ja fyysisesti. Mulla tulee silloin päähän vaan itsetuhoisia ajatuksia kun tuntuu ettei musta ole tähän maailmaan ja elämään." Niin tuo vaikuttaa aika vakavaltakin ja apua vaativalta. Jokin asioistasi sinun tarttis saada jättää pois. Se varmaan nyt olisi tuo harjoittelu. Sillä sinun on tärkeä vetää perhe-elämääsi ja raskauttasi ja laskeskella taloudellista tilannettasi, tuossahan on jo kovasti tekemista. Harjoitteluun et jaksa, etkä kertomasi perusteella yksinkertaisesti voi nyt just mennä. Masennut vain lisää, kun/jos tulee epäonnistumista lisää. Et kestäisi nyt? Valitettavasti sinun ammattiin valmistuminen siirtyisi, siis mun mielestä.
Rahakysymys rassaa, taatusti. Entäs jos menisit paikkakuntasi sosiaalihoitajalle kyselemään, kuinka toimisit? Voisit saada uusia tietoja, monesti on niin, että tietoa asioista pitää oirein urakalla etsiä ja jopa vaatia. Jos nyt yksi lekuri sanoi, ettet saa sair.loma noilla diagnooseilla, niin itsehän tässä koet, ettet pysty ja vaikutat aika masentuneelta, ihan hukassa oot. Vähän fibbaa kaikki käsityksesi itsestäsi nyt ja se on mielestäni vakavaa, ettei niinku pahemmaksi tulisi. Ettes nyt epätoivoon vaipuisi, sillä nyt koet olevasi tosi umpikujassa. Etsi ihmisiä joiden kanssa ja joille puhua tilanteestasi vielä. Kyllähän tästä nyt ulospääsy on olemassa! Tulevan lapsen kannalta on ekaksi ajateltava tosiaan. - Heti oikoseltaan minun tuli mieleeni, että jotakin sinun on jätettävä pois. Ja se olisi tuo harjoittelu. Sun pitää kuntoutua riittävästi, jottas selviät jännittämisesi kanssa töissä! Ymmärrän rahahuolet, mutta mene niistä nyt kysymään jonnekin vielä. Mä itse en yhtään tykkää tommosista avoliitoista, turvatonhan tilanteesi on. - Tässä tämä minun kirjailu sinulle, lue jos jaksat.
kiitos ihanasta vastauksesta, siitä tuli hyvä mieli. :)
Olen tuosta kyllä samaa mieltä, että tämä tilanne on ehkä liian kuormittava ja tästä pitäisi jokin osatekijä ottaa pois. Koulun puolesta se varmasti onnistuisi, että en tee nyt harjoittelua. Tavallaan se kuitenkin mietityttää, että pitäisikö mun pystyä siihen... Kun näiden "näkymättömien" ongelmien kanssa pelottaa joskus, että kuvittelenko vain..varsinkin kun ei ulkopuolelta saa tarpeeksi tukea (lääkäreiltä jne.).
Mutta tiedän kyllä sen, kuinka vahva se paha olo on, joka noihin harjoitteluihin liittyy. Sillon todella tuntuu, että pitäisi vaan lopettaa koko elämä kun ei musta ole tähän. Ei kai se voi olla terveellistä...
Varmaan mun täytyisi yrittää lääkäriltä taas saada apua, mutta se ahdistaa jo valmiiksi kun siellä ei ole oikein ollut hirveästi ymmärrystä. Ja nyt on taas lääkäri vaihtunut, enkä ollenkaan tiedä millainen uusi on. No ei kai se ainakaan huonompi voi olla...
Kyllä musta tuntuu, että olisin kypsää kauraa sairauslomalle, mutta se on sitten eri juttu, miten lääkärit ja Kela ajattelee. :( Enkä tiedä, mitä mun pitäisi tehdä vakuuttaakseni ne. Ei musta ole mitään kohtausta vetämään siellä.
Mietin pahoinvointiasi. Itselläni oli samanlaista. Pahoinvointi alkoi, kun aloin odottaa ensimmästä lastamme yli kaksikymmentä vuotta sitten. Se ei loppunut, vähän vain lievittyi raskauden loppua kohti. Se jatkui, vaikka lapsi oli jo syntynyt. Sitä jatkui ja yhä edelleen ja muulloinkin kuin vain aamulla. En tiennyt, että se oli ahdistusta. Se vähentyi viime keväänä, kun aloin dissosioida paljon. Dissosiaatio vie tunteet, myös ahdistuksen pois.
Sinunkin pahoinvointisi syynä voi olla ahdistus. Jokaisella odottavalla äidillä on oikeus turvalliseen ja rauhalliseen odotukseen. Se on tärkeää myös syntyväle lapselle. Kun äiti voi hyvin, myös lapsi voi hyvin. Voit kertoa tilanteestasi äitiysneuvolassa ja saada sitä kautta sairauslomaa. Odottavat äidit saavat hyvin helposti sitä neuvolan kautta. Niin tärkeää on äidin ja syntyvän lapsen hyvinvointi. Ota yhteys neuvolaan mahdollisimman pian. Tämän kerron kokemuksesta. Minulla on kuusi lasta ja ahdistus oli vuosikaudet jatkuva seuralaiseni, kunnes kaikki meni liian pitkälle ja sekin katosi, kuten kaikki muut tunteeni sitä ennen. Nuorin on nyt viisivuotias. Monet fyysiset oireet voivat kertoa ahdistuksesta, myös pahoinvointi. Sitä pitää lievittää niillä keinoilla, jotka ovat käytettävissä.
Voimia sinulle!
Kysyisin Sinulta tarkemmin, mitä tarkoittaa "Se vähentyi viime keväänä, kun aloin dissosioida paljon. Dissosiaatio vie tunteet, myös ahdistuksen pois." -Siis toi 'dissosioida', mitä se on käytännössä? Olisin utelias, itseni takia.
En tiedä, osaanko selostaa kunnolla, mutta koetan. Dissosiaatio on mielen puolustusmekanismi, jolla ihminen voi "jakaantua" sisäisesti. Se voi tulla lapseen traumaattisessa tilanteessa, esimerkiksi lapsen hyväksikäytössä, jossa lapsi ikään kuin esineellistää itsensä eikä ole tunteiden kautta läsnä. Sillä tavoin lapsi suojaa itseään eikä välttämättä muista mitään koko tapahtumasta. Tuo dissosiaatio voi "jäädä päälle" vielä aikuisuudessa. Internetissä on hakusanalla "trauma ja dissosiaatio" paljon hyvää tietoa asiasta. Dissosiaatio on ei-tietoista-läsnäoloa. On tilanteessa, mutta on ikään kuin poissa siitä. Havainnot ovat vääristyneitä, näkö- ja kuulohavainnot siis. Esimerkiksi, kun pysäytän tämän kirjoittamisen ja katson tietokoneen näyttöä, lakkaan ajattelmasta mitään ja samalla näyttö muuttuu epäselväksi ja kaukaiseksi.
kirjoituksesi! Ainahan omana itsenään selviää jotenkin, mutta kun Sulla tuo uusi ihmisenalkukin tulossa, niin nyt kyllä pitäisi keskittyä siihen ja oman mielialan kohentamiseen. Sairaslomalle vaan ja kyllä kannattaisi vielä soskustakin ihan aika varata. Eiköhän ne huomioi nuo velatkin, kun vaan on kuitit/perintä tahi ulosottopaperit niille näyttää.
Hyvä kun on tuo yksilöterapia edes alkamassa, siihen kannattaisi jo etukäteen varautua vaikka kirjoittamalla ylös paperille omia olotiloja ja tuntemuksia, jotta varsin muistaisit kaikki asiasi esilletuoda!
Eikös opiskelijoilla ole joku opinto-ohjaaja tms. henkilö joka myös vois avittaa, miten opinnot harjoitteluasiat nyt pitäisi tauottaa toistaiseksi? (en tiedä opintotuista tms. mittään, kun olen jo vanhempi ihminen.
Kyllä nyt ois olettanut lääkärinkin tajuavan tilanteesi, riippuen tietty miten asiasi ilmaisit tai oliko kyseessä vaan yleislääkäri? Kyllä pitäisi ihan psykiatrin lausunto saada, niin jotain apua vois sitten soskusta tai kelastakin saada.
Lapsen syntymän jälkeen vasta voimia vaaditaankin, toivottavasti nyt kaikki selkiytyy kun tuo terapiakäynnit alkaa.
Neuvoisin Sinua puhumaan tulevalle terapeutillesi ihan ensi sijassa kaikki se, mitä olet kirjoittanut tänne. Tulosta vaikka kirjoituksesi, ja anna se hänelle. Siinä oli niin selvästi sanottu, mikä on ongelman nimi. Terapeutti osaa antaa neuvoja, miten sun tulisi edetä. Kuten edellinen kirjoittaja totesi, sinun tulisi kenties saada psykiatrin lausunto.
Itse kävin terapiassa äskettäin ½ vuotta, joten tiedän, että terapeuttikin voi kirjoittaa omalta osaltaan lausunnon kelalle.
Hei!
Itselläni oli jatkuvaa pahoinvointia raskausaikana ja neuvolassa kirjoitettiin B6-vitamiinin resepti. Söin sitä koko raskausajan ja se auttoi. Yritin välillä lopettaa ja pahoinvointi palasi. Eivät olleett neuvolassa lainkaan yllättyneitä eli varmaana tämä koko raskausajan jatkuva pahoinvointi on yleisempää kuin puhutaan.B-vitamiineja ei saa ominpäin ottaa liikaa etenkään tätä B6-vitamiinia. Sen yliannostus voi muistaakseni olla jopa tappavaa.
Toivottavasti tämä auttaa! Voimia sinulle.