Kateuttako?

Nyt on pakko tänne avautua, kun niin ärsyttää, jos vaikka löytyisi kohtalotovereita.On se kumma juttu, miten ystävät suhtautuu siihen, että toisella menee hyvin. Tilanne oli siis tällainen:

Olen ollut kotona nyt n. 1,5 v. tyttäreni kanssa. Juuri ennen äitiyslomaani valmistuin amk:sta ja minulla ei siis ollut työpaikkaa valmiina. Nyt sain sitten koulutustani vastaavan vakipaikan ja olin siitä tietty todella tyytyväinen, mutta kas kummaa ystäviltä saakin vaan pelkkää pään aukomista osakseen.

Olen hieman alle 3-kymppinen ja ennen amk-tutkintooni olen muutaman vuoden tehnyt töitä ja minulla on myös kouluasteen tutkinto samalta alalta, jolla nyt olen, joten mielestäni työpaikan saaminen ei ole kohdallani mikään harvinaisuus. Nämä kummatkin ystäväni eivät ole kovinkaan koulutettuja, toisella on kesken ammattikoulu ja toisella pelkkä yo-tutkinto ja kokemusta myyntialalta. Mietin, onko kyseisillä ihmisillä, niin huono itsetunto, että täytyy toista mollata pönkittääkseen itsetuntoaan?

Tuntuu tosi pahalta, kun ystävät aliarvioivat sekä minut työntekijänä sekä alan, jolla työskentelen. Niin ja mainittakoon vielä, että en edes todellakaan hehkuttanut asiaa tai ylpeillyt sillä, vaan mainitsin saaneeni työn, jota hain.

Onko muilla ajatuksia/kokemuksia?
9472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

??????????????????????

Äänestä

Luultavasti vastausten vähyys kertoo siitä, että ihmiset tunnistavat piirteen itsestään.

Sitä on niin helppoa moittia toista, silloin, kuin epävarmuus omista tekemisistä kalvaa mieltä.

Jos he tosiaan ovat ystäviäsi, ota asia ihan rehellisesti esille. Kysy, että mikä asiassa on niin hankalaa heille. jos taas ovat enempikin kavereita vaan, niin anna heidän kiukutella omissa oloissaan ja satsaa oikeisiin ystäviisi.

Äänestä
  • Kiva, että tuli asiallinenkin vastaus. Näinhän se varmaan on, että jokaisessahan meissähän se kateus välillä elelee, on vaan eri asia, miten sen tuo esille ja haluaako painaa toista alaspäin nostaakseen itseään ylös.

    Välillä olen itsellenikin kiukkuinen, että viitsin katsella moista käytöstä, varsinkin kun tämä ei ole eka kerta. Asia on vaan niin hankala ottaa esille tai myös välien poikki laittaminen. Olen kai liian kiltti:) Mutta onneksi minulla on myös hyviä ystäviä!

    Äänestä

Me emme ole syyllisiä heidän käytökseensä.

Omat ystäväni eivät käyttäydy noin, vain he osaavat kyllä riemuita menestyksestäni.

Valitse ystäväsi tulevaisuudessa paremmin.

Äänestä

ystävät kannattaa valita!
Itse en kaveeraisi ihmisten kanssa, jotka eivät osaa iloita menestyksestäni. Toisinsanoen, minulla on ystävinä ihmisiä, jotka itsekin ovat menestyneet elämässä. Sellaiset ihmiset pystyvät paremmin hyväksymään sen, että toisetkin menestyy.
Ja ei millään pahalla, mutta ei tuo sinun elämäsi amk-tutkinnoilla yms. niin kadehtittavalta kuulosta...

Äänestä
  • Ai ei kuulosta kadehdittavalta, olipas hauska kommentti:)
    Toki olen samaa mieltä, että ystävät kannattaa valita ja niin teenkin, mutta nämä pari ystävää ovat kavereita ihan lapsuudesta asti, joten ei ole kauhean helppo pistää välejä poikki.Toisen kanssa olen kyllä asiaa useastikin harkinnut myös muista syistä.

    "Toisinsanoen, minulla on ystävinä ihmisiä, jotka itsekin ovat menestyneet elämässä. Sellaiset ihmiset pystyvät paremmin hyväksymään sen, että toisetkin menestyy."

    Minä taas en valitse/hylkää kavereita sen perusteella, ovatko he menestyneet vai ei.Ei millään pahalla, mutta kuulostat aika itsekeskeiseltä.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Ai ei kuulosta kadehdittavalta, olipas hauska kommentti:)
    Toki olen samaa mieltä, että ystävät kannattaa valita ja niin teenkin, mutta nämä pari ystävää ovat kavereita ihan lapsuudesta asti, joten ei ole kauhean helppo pistää välejä poikki.Toisen kanssa olen kyllä asiaa useastikin harkinnut myös muista syistä.

    "Toisinsanoen, minulla on ystävinä ihmisiä, jotka itsekin ovat menestyneet elämässä. Sellaiset ihmiset pystyvät paremmin hyväksymään sen, että toisetkin menestyy."

    Minä taas en valitse/hylkää kavereita sen perusteella, ovatko he menestyneet vai ei.Ei millään pahalla, mutta kuulostat aika itsekeskeiseltä.

    aiempaa kommenttiani eli en suinkaan valitse ystäviäni sen perusteella, miten he ovat menestyneet elämässä... vaan valitsen juuri mukavuuden ja mm. sen perusteella pystyykö ystävä iloitsemaan myös minun menestyksestäni... ja näin ollen ystävikseni on loppupeleissä jääneet sellaiset tyypit, jotka itsekin ovat ihan ok:sti elämässään menestyneet. Toki minulla on ystävinä myös sellaisia, jotka eivät kaikillä elämän osa-alueillaan ole niin menestyneitä, mutta ovat muuten niin hyvän itsetunnon omaavia, että matkassa ovat pysyneet =)

    Mutta onnea sinulle elämään ja uuteen työpaikkaan!

    Äänestä

sait hakemasi työpaikan ja vielä tällaiseen aikaan, kun ihmisiä enemmän irtisanotaan kuin palkataan.

Tuollaisia ne ystävät usein ovat. Nyt kun tiedät heidän taipumuksensa, niin osaat varmaan seuraavalla kerralla hehkuttaa (ja kyllä, ystävälle pitää saada myös hehkuttaa, jos siltä tuntuu) iloisista asioistasi muille, ei juuri heille. Maailmasta löytyy paljon sellaisiakin, jotka osaavat iloita toisten puolesta. Ja vaikka harmittaisi, kun itselle ei käynyt niin hyvin, niin iloittaisiin silti.

Millaista se pään aukominen heillä on? En oikein keksi, mitä aukomista tuossa voi olla. Ei sen takia varmaan kannata välejä poikki pistää, mutta ehkä vähitellen voisi alkaa katsella hieman ystävällisempiä ystäviä rinnalle ja lisäksi.

Äänestä
  • Pään aukominen oli lähinnä sellaista, että minun alalta(psykiatrinen kuntoutus) saa nyt töitä kuka vaan ja pystyy tekemään kuka vaan ja hänkin(siis kaverini) voisi hakeutua töihin minun alalleni,jos vaan haluaisi kun taas hänen alaltaan on NIIN vaikea saada töitä(myyjän työ). Sitten esim. kaveri sanoi ,että "taisi olla vähän hakijoita paikkaasi". Sitten tällaista oman itsensä ja oman työn älytöntä ylikorostusta ja hehkuttamista.

    On tosi surullista, että ystävät vuosien takaa käyttäytyvät näin. Tuntuu, että heille ystävyys on jatkuvaa kilpailua siitä, kuka saa parhaimman työn, kuka ostaa kalliimman talon ja kellä on paras mies. Minulla on paljon ystäviä/kavereita, mutta kyllä tällainen saa miettimään, että oikeita ystäviä ei ole paljoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ystäviäkö? kirjoitti:

Nyt on pakko tänne avautua, kun niin ärsyttää, jos vaikka löytyisi kohtalotovereita.On se kumma juttu, miten ystävät suhtautuu siihen, että toisella menee hyvin. Tilanne oli siis tällainen:

Olen ollut kotona nyt n. 1,5 v. tyttäreni kanssa. Juuri ennen äitiyslomaani valmistuin amk:sta ja minulla ei siis ollut työpaikkaa valmiina. Nyt sain sitten koulutustani vastaavan vakipaikan ja olin siitä tietty todella tyytyväinen, mutta kas kummaa ystäviltä saakin vaan pelkkää pään aukomista osakseen.

Olen hieman alle 3-kymppinen ja ennen amk-tutkintooni olen muutaman vuoden tehnyt töitä ja minulla on myös kouluasteen tutkinto samalta alalta, jolla nyt olen, joten mielestäni työpaikan saaminen ei ole kohdallani mikään harvinaisuus. Nämä kummatkin ystäväni eivät ole kovinkaan koulutettuja, toisella on kesken ammattikoulu ja toisella pelkkä yo-tutkinto ja kokemusta myyntialalta. Mietin, onko kyseisillä ihmisillä, niin huono itsetunto, että täytyy toista mollata pönkittääkseen itsetuntoaan?

Tuntuu tosi pahalta, kun ystävät aliarvioivat sekä minut työntekijänä sekä alan, jolla työskentelen. Niin ja mainittakoon vielä, että en edes todellakaan hehkuttanut asiaa tai ylpeillyt sillä, vaan mainitsin saaneeni työn, jota hain.

Onko muilla ajatuksia/kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu