Uutisissa jo esitettiin, että tuo Sinnemäki olisi sitten seuraava työministeri.
Anni Sinnemäellä on pelkästään venäjän kielen ja kulttuurin puolella suoritettu kandi ja siihen perustuu koko työoikeuteen ja taloustieteen tuntemus!(:
Mitä hyötyä valtiolla ja veronamksajilla on tuollaisesta ei kovinkaan viisasta naisesta?
Anni Sinnemäellä on pelkästään venäjän kielen ja kulttuurin puolella suoritettu kandi ja siihen perustuu koko työoikeuteen ja taloustieteen tuntemus!(:
Mitä hyötyä valtiolla ja veronamksajilla on tuollaisesta ei kovinkaan viisasta naisesta?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ottamatta puoluepolitiikkaan sen kummemmnin kantaa, niin itse olen "hieman" pettynyt nykyiseen työministeri Tarja Cronbergiin. Olisin odottanut vahvempia ja voimakkaampia otteita everstin tyttäreltä ja tuplatohtorilta,-ehkä 1. maininta vähän kaukaa haettu-, mutta tuplatohtorilta kuitenkin. -Tosin molemmat tohtorin tutkinnot hän on suorittanut Suomen ulkopuolella. (Uskaltaisin väittää, että Suomessa ainakin perinteisesti tohtoriksi pääsy ei ole ollut ihan läpihuuto juttu, mutta koska en muista tarkkaan, missä hän on tri-tutk. suorittanut jätän vertailun niiden tasosta paremmin perillä oleville. (Tietysti tähän pitänee lisätä asian sivusta, että totta on, että tohtoreita kuten kaikkia muitakin ns. akatemisia koulutetaan luvattoman paljon Suomessa, eikä tohtorius sinänsä takaa mitään).
Palatakseni Cronbergiin, niin liian usein kun häntä kuuntelen tai kuulen, niin minusta kuullostaa sille, kuin hän puhuisi pienelle lapselle. Toivoisin "aikuisempaa" otetta.
Sinnemäen puolustukseksi on sanottava, että hän on vielä nuori (lue ei liiaksi katkeroitunut omaan elämäänsä, tai henkilö, jonka avatessa suunsa voisi jo arvata mitä sieltä tulee -ja varmasti yhtäpätevä kuin moni muukin hallituksessa tällä hetkellä oleva vihreä, tai miksein muunkin puolueen edustaja. Ja "vanhana teini-äitinä" häneltä saattaa löytyä syvällisempää näkemystä taloudesta, kuin joltakin keski-ikäiseltä jo yli parikymmentä vuotta sitten poliittisen uransa suorittaneelta maakunnasta poimitulta äijältä. (Toki vihreissä on monta nuorta tai ainakin uorekasta edustajaa, joiden visiot on... no antaa olla).
Tietysti yllätys veto voisi olla, jos joku saisi Soinivaaran houkuteltua työministeriksi, hallituksen ulkopuolelta, mutta hän taitaisi olla liian viisas hommaan...
Työministeriksi olisi sopiva joku tohtorin tutkinnolla eikä mikä puoliväliin jäänyt humanisti.
Suomessa se voi olla missikin. Puhuvia päitä ne kaikki on. Ketä kiinnostaa?
kun valtion johtamisessa ei käytetä aivoja.
Jos yliopiston edustajat (proffat, assarit/opettjat, opiskelijat) saisivat nyt jokaisessa puolueessa puolet (50%) edustuspaikoista puolueiden hallituksissa, sitten valittaisiin myös pätevät ja hyvin koulutetut ministerit, kunnanvaltuutetut sekä muut ehdokkaat yrityksien hallituksiin.