Valittajat

MOT ohjelmassa esiintyivät Pauliina de Anna ja Maarit Nermes omilla nimillään ja kertoivat vastustavansa Turun Toriparkin rakentamista. Muistin virkistämiseksi tilee muistaa, että Maarit Nermes vastusti kiihkeästi Helsinginkadun rakentamista ja Pauliina de Anna pysäköintilaitos Louhen rakentamista. Miltä mahtaisikaan Turku näytää tänään jos Helsinginkadun liikenne jyräisi läpi keskustan tai Louhen pysäköintipaikat sijoitettaisiin kadun varsille.
Louhea ja Helsinginkatua vastustettiin samoilla argumenteillä kuin nyt Toriparkkia. Kolmas kerta toden sanoo ? Onko niin vai käykö niin, että ei kahta ilman kolmatta?
11781
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

jokainen euro ulosmittaukseen ketos-mafialta ja sokossioilta!!!

Äänestä

ajatus. Näitä kaikenvastustajia ei oikeasti saa vastuuseen tässä yhteiskuntajärjetelmässä. Ideansa on ottaa vastustusaiheeksi joku paikkakunnan suuri asia, joka muutenkin herättää,intohimoja ja käydä barrikaadeille sen johdosta. Aina löytyy muutama prosentti ihmisiä, jotka ajattelevat samoin. Ainakin nuorena.

Näinollen asian esillenostajat saavat vaaleissa hakemansa kannatuksen, koska " ovat esillä". Heitä on helppo äänestää.
Sinänsä asia ei maksa veronmaksajille mitään, koska kysymyksessä on Suomen sisäinen juttu, joten valuutta ei valu ulkomaille. Raha vain kiertää. Ei siis kovin paha.

Mitä tulee kysymykseesi " ei kahta ilman kolmatta": alla suora lainaus Pauliina de Annan omasta tekstistä vaalikoneelta, vuodelta 2000. Mihinkähän vedenpudistamo olisi nyt rakennettu, jos kaikenvastustajilla olisi todellista valtaa.......Sitäpaitsi, aurajoen kasvojenkohotus on jo suoritettu, ainakin minusta !

" de Anna, Pauliina:
Olen valtuustossa ottanut kantaa Kakolanmäen puhdistamoa vastaan. Jätevedenpuhdistamoa ei tule sijoittaa lähemmäs keskustaa. Ratkaisu on jyrkässä ristiriidassa Aurajoen rantojen täydennysrakentamisen ja kasvojenkohotuksen kanssa. Parasta olisi sijoittaa laitos todella kauas keskustasta. Uuden arvokeskustelun paikka."

Äänestä
  • "Raha vain kiertää. Ei siis kovin paha."

    verovarojen haaskaus ei siis ole kovin paha asia? olet niskalaukauksen tarpeessa....

    Äänestä

  • verovarojen haaskausta! kirjoitti:

    "Raha vain kiertää. Ei siis kovin paha."

    verovarojen haaskaus ei siis ole kovin paha asia? olet niskalaukauksen tarpeessa....

    Puhdistamo on maan alla. Lottovoitto Turulle, että kakat saatiin piilotettua näinkin halvalla ja näin hyvin!

    Olisiko ollut paree, että olisi hajustettu lähiympäristöä vielä sata vuotta?

    Äänestä

  • verovarojen haaskausta! kirjoitti:

    "Raha vain kiertää. Ei siis kovin paha."

    verovarojen haaskaus ei siis ole kovin paha asia? olet niskalaukauksen tarpeessa....

    ei ole kovin paha ongelma, koska verovaroja vain kierrätetään. Näin kaikki työtätekevät ammattimiehet saavat osansa työstä ja maksavat veroja.
    Ongelmahan on Sinun, joka siellä työtävieroksuvana istut vuokrakämpässä ja odotat taas seuraavaa tukirahapäivää.

    Äänestä

  • uudelleen: kirjoitti:

    sitä mamun kikkeliä jatkossakin ja jätä tänne kirjoittelu pois parhaaseen työaikaan!!!!

    Äänestä

  • vastusstetaan? kirjoitti:

    Puhdistamo on maan alla. Lottovoitto Turulle, että kakat saatiin piilotettua näinkin halvalla ja näin hyvin!

    Olisiko ollut paree, että olisi hajustettu lähiympäristöä vielä sata vuotta?

    Tuollaiset isot ja lemuavat laitokset kun on tapana rakentaa muualle kun asutuksen keskelle. minä satun asumaan ihan sen uuden ihanan lemuavan puhdistamon vieressä. Puhumattakaan siitä, miten se on pilannut lähikorttelit ja maisemat. Asunnon arvo on laskenut puoleen.

    Hyvä se on sieltä Hirvensalosta huudella, kun puhdistamo ei ole sinun naapurissasi!

    Helsinginkatua vastustettiin sen linjauksen takia, ei itse tietä. Itse ihmettelen myös, miksi se laitettiin halkomaan yliopisto-ylioppilaskylä, kun olisi voinut kiertää muutaman kilometrin peltojen kautta.

    Autoilijana ihmettelen, jos joku ei löydä Turusta muka parkkipaikkaa. Aina on ollut tilaa Stoccalla ja Eskelissä tai kadun varsilla. Louhikin vain humisee tyhjyyttään, paljon sillä on virkaa?

    Äänestä

Helsinginkadun liikenne jyrisee edelleen läpi keskustan Ratapihankadulla.Raskas liikenne -siis missa viisaiden päättäjien kuapungeissa- olisi jo siinä vaiheessa siirretty menemään Pansion kautta,mutta Turussa ei,missä annettiin Turunlinnakin lähes haljeta ennen kuin liikenne raaskittiin siirtää linnan kupeesta edes hieman kauemmaksi sama Turun Tuomiokirkon nurkalla.

Äänestä
  • se rauhoittaa ja antaa paremman mielen.

    Siis mielestäsi liikenteen pitäisi nyt kiertää satamasta Pansion kautta Helsinkiin ja muualle itään!!
    Onneksi täällä on sentää ollut tuon ajatuksen ylittäneitä poliitikkoja, paitsi vihreät ja kommunistit, joiden mielestä Helsinginkatua ei olisi saanut rakentaa.....

    Äänestä

  • välipalaa, kirjoitti:

    se rauhoittaa ja antaa paremman mielen.

    Siis mielestäsi liikenteen pitäisi nyt kiertää satamasta Pansion kautta Helsinkiin ja muualle itään!!
    Onneksi täällä on sentää ollut tuon ajatuksen ylittäneitä poliitikkoja, paitsi vihreät ja kommunistit, joiden mielestä Helsinginkatua ei olisi saanut rakentaa.....

    Oikein ymmärsit.Onnittelut siitä.Satamaliikenne pitää ohjata pois keskustasta -juuri Ratapihankadulta- kuten myös satamaan kulkevat pitkänmatkan expressbussit Läntiseltä pitkäkadulta.

    Äänestä

Ja mikä olikaan asian nimi?

Helsinginkatu on edelleenkin väärässä paikasssa. Ei kai se asia siitä muutu, vaikka se olisi toteuttu.

Helsinginkatuun liittyen rakennettiin laittomasti osia eikä valtuuston edellyttämää ohikulkutievaihtoehtoa koskaan kokeiltu.

Satama on siirtymässä yhä selkeämmin Pansioon ja Turku alkaa tehdä satamyhteistyötä Naantalin kanssa.

Monet moottoritietä kannattaneet eivät kannattaneet ns. Helsingintielinjausta. Kaavoitus/ympäristöasintuntijat vastustivat sitä, koska se jakaa Turun itäisen keskustan pahasti. Mm. eräät pienyrittäjhät eivät tielinjauksen jälkeen enää voineet käyttää omaa kiinteistöää, koska liikkuminen tuli mahdottomaksi.

Tie rakenneettiin siihen, koska "oikeat tahot " olivat ostaneet tien pielestä kiinteistöjä, joihin kaavoitettiin runsaasti liike/toimistotilaa eli kiinteistöjen arvo nousi pilviin.

Voisit kirjoittaa omalla nimelläsi, jos sinulla on jotain asiaa minulle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

vastuuseen kirjoitti:

MOT ohjelmassa esiintyivät Pauliina de Anna ja Maarit Nermes omilla nimillään ja kertoivat vastustavansa Turun Toriparkin rakentamista. Muistin virkistämiseksi tilee muistaa, että Maarit Nermes vastusti kiihkeästi Helsinginkadun rakentamista ja Pauliina de Anna pysäköintilaitos Louhen rakentamista. Miltä mahtaisikaan Turku näytää tänään jos Helsinginkadun liikenne jyräisi läpi keskustan tai Louhen pysäköintipaikat sijoitettaisiin kadun varsille.
Louhea ja Helsinginkatua vastustettiin samoilla argumenteillä kuin nyt Toriparkkia. Kolmas kerta toden sanoo ? Onko niin vai käykö niin, että ei kahta ilman kolmatta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu