Minä omaan huonon itsetunnon ja sen vuoksi olen suhteellisen arka uusia ihmisiä kohtaan. Suurissa tilaisuuksissa, esitelmän pidoissa ja ihan tavallisissa arkipäivän keskusteluissa tuntuu välillä etten ole mitään ja oikeasti ketään ei juttuni kiinnosta...
Isäni on entinen alkoholisti ja äidilläni on huono itsetunto myös, joten kaipa ne on kotioloista lähtösin. Itse sairastin bulimiaa useita vuosia, mutta nyt on jo sen kanssa paremmin -kiitos ravitsemusterapeutin ja poikaystäväni tuen!
Poikaystäväni, jonka kanssa asustelen, yrittää aina tsempata, kun mollaan itseäni. Ja kun ei oikeen ole mihinkään itsessään tyytyväinen niin yrittää suorittaa koulussakin välillä liikaakin...
Olen kamalan herkkä -välillä tuntuu että liiankin, ja olen ollut sitä pienestä saakka. Itkeskelen lähes päivittäin milloin ilosta milloin tv ohjelman surullisista jutuista tms.. Mutta toisaalta onko herkkyys pahasta? maailmassa on niin paljon vihaa ja ihmisiä jotka ajattelevat vain itseään..
Eniten minua ehkä häiritsee pelko siitä, että sairastuisin syöpään. En tiedä mistä sain joskus ala-asteella ollessani päähäni, että kuolen joskus rintasyöpään.. Kesällä kaverini kuoli syöpään ja nyt syöpä ajatus pyörii päässäni kahta kamalammin. Olen jutellut asiasta poikakaverilleni ja hän ei ymmärrä pelkoani ollenkaan -tosin voiko tuollaista ymmärtää kukaan muukaan.
Omituinen vai ei? Onko muilla samanlaisia tuntemuksia?
En kuitenkaan luokittelisi itseäni mitenkään "hulluksi". muuten elän normaalia onnellista elämää, mutta ystävystyminen ja uusien ihmisten kanssa juttelu on aika vaikeaa.
Isäni on entinen alkoholisti ja äidilläni on huono itsetunto myös, joten kaipa ne on kotioloista lähtösin. Itse sairastin bulimiaa useita vuosia, mutta nyt on jo sen kanssa paremmin -kiitos ravitsemusterapeutin ja poikaystäväni tuen!
Poikaystäväni, jonka kanssa asustelen, yrittää aina tsempata, kun mollaan itseäni. Ja kun ei oikeen ole mihinkään itsessään tyytyväinen niin yrittää suorittaa koulussakin välillä liikaakin...
Olen kamalan herkkä -välillä tuntuu että liiankin, ja olen ollut sitä pienestä saakka. Itkeskelen lähes päivittäin milloin ilosta milloin tv ohjelman surullisista jutuista tms.. Mutta toisaalta onko herkkyys pahasta? maailmassa on niin paljon vihaa ja ihmisiä jotka ajattelevat vain itseään..
Eniten minua ehkä häiritsee pelko siitä, että sairastuisin syöpään. En tiedä mistä sain joskus ala-asteella ollessani päähäni, että kuolen joskus rintasyöpään.. Kesällä kaverini kuoli syöpään ja nyt syöpä ajatus pyörii päässäni kahta kamalammin. Olen jutellut asiasta poikakaverilleni ja hän ei ymmärrä pelkoani ollenkaan -tosin voiko tuollaista ymmärtää kukaan muukaan.
Omituinen vai ei? Onko muilla samanlaisia tuntemuksia?
En kuitenkaan luokittelisi itseäni mitenkään "hulluksi". muuten elän normaalia onnellista elämää, mutta ystävystyminen ja uusien ihmisten kanssa juttelu on aika vaikeaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minullakin oli joskus teininä ihmeellisiä pelkoja. Pelkäsion mm. syöpään sairastumista, sillä joskus oli tosi kovaa päänsärkyä ja oksentelua. Jälkeenpäin ajatellen tuo kaikki johtui vain stressaantuneesta elämänasenteesta ja huonosta itsetunnosta. Nyt kun olen oppinut suhtautumaan elämään kaikin puolin rennommin, päänsärky ei vaivaa enää juurikaan. Ja ajatukset sairastumisesta tuntuvat lähinnä hassuilta.. olen nuori aikuinen ja elämäni kunnossa!
Tsemppiä vaan, kyllä itsetunto kohenee iän myötä kun opit tuntemaan itsesi paremmin ja hyväksymään itsesi.