Olen omistanut akvaarion jo 11 vuotta, enkä koskaan testannut muuta kuin pH-arvoa enkä sitäkään pitkään aikaan (pieni pullo sinistä nestettä tyhjeni).
Nyt vasta sattumalta tulin surffanneeksi akvaarioaiheisille sivuille. Oli hämmästys suuri, kun ihan aloittelijatkin latelevat kypsytyskemiaa ja testailevat koko ajan veden laatua.
11 vuotta sitten kertoi akvaarioliikkeen myyjä, että jos laittaa vesijohtoveteen vedenparannusainetta voi kalat laittaa sinne samantien. Eikä siitä pidä tehdä turhan monimutkaista. Tähän uskoin, ja kalat on eläneet pari vuotta kukin näinä vuosina.
Ajattelin kokeilla testejä, ihan uteliaisuudesta siihen, millaista on vesi, jonka kanssa ei ole koskaan hössötetty!
Minkämerkkisiä ja mitä kaikkea ostaisin?
Nyt vasta sattumalta tulin surffanneeksi akvaarioaiheisille sivuille. Oli hämmästys suuri, kun ihan aloittelijatkin latelevat kypsytyskemiaa ja testailevat koko ajan veden laatua.
11 vuotta sitten kertoi akvaarioliikkeen myyjä, että jos laittaa vesijohtoveteen vedenparannusainetta voi kalat laittaa sinne samantien. Eikä siitä pidä tehdä turhan monimutkaista. Tähän uskoin, ja kalat on eläneet pari vuotta kukin näinä vuosina.
Ajattelin kokeilla testejä, ihan uteliaisuudesta siihen, millaista on vesi, jonka kanssa ei ole koskaan hössötetty!
Minkämerkkisiä ja mitä kaikkea ostaisin?
Vastaukset 4
Vanhimmat
..mut ajattelin kysyäet onko veden testaamine välttämätönta...ite en oo olenkaan testannu...ja kalat laitoin suoraan akvaarioon ku sain ne....ne oli kylläkin ruutanoita ja särkiä..mut tuota nyt mulla on kiiliksiä ja nenotetroja ...pitäis kö mun testata vesi välillä.......
Vähän sama homma minulla, akvaario on ollut kymmenisen vuotta, enkä ole koskaan mittaillut mitään vesiarvoja, vettäkin vaihdoin kerran kuukaudessa, ja sitten vielä ihmettelin, miksi miekkapyrstöt eivät pysyneet hengissä :)! Nyt kun uuden akvaarion käynnistelemisen myötä tutustuin asioihin, valkeni moni asia.
Ainakin Tetralla on semmoinen 5 in 1 liuska testi, jossa on ph, kh, gh, nitraatti ja nitriitti. Tosin liuskatesti ei (välttämättä) ole kovin luotettava.. Toinen vaihtoehto on ostaa tippatesteinä kaikki erikseen, kalliimpaa, mutta tarkempaa ja luotettavampaa. Kun tietää veden arvot, on helpompi ostaa altaaseen sopivia kalojakin eikä turhia kuolemia tule :).
En tiedä, mille akvaarioaiheiselle sivulle surffailit, mutta jos se oli eräs foorumi (jonka nimeä täälä ei ilmeisesti saa mainita??), niin sieltä löytyy ajantasalla olevaa tietoa ja paljon asiantuntijoita!
Juu kiitokset. Olen yhdellä palstalla mukana, mutta kun sinne pitää rekisteröityä en KEHTAA kysyä tätä ja kertoa kaikille, etten ole "ajan tasalla"!
Moni harrastaja on aivan friikki-intoilija, mittailee varmaan monta kertaa päivässä lukemia ja touhottaa ja mielestäni ylihoitaa tankkiaan!
Ajattelin tässä kysäistä, mitä hintahaarukoita tiedätte ja onko jossain nettimyynnissä ehkä halvempaa?
Mutta kun testit joka tapauksessa on hirveän kalliita, kannattaisi varmaan satsata laatuun. Eli uskaltaakohan kukaan kertoa, mihin merkkiin ei ainakaan?
Ensinnäkin, vaikka joillekin palstoille pitää kirjoittaakseen rekisteröityä, niin hakua voi käyttää kuka vain. Kokeile sitä, asiasta on varmaan jo keskusteltu.
Sitten, jos kalasi ovat eläneet pari vuotta ja ovat olleet jotain muutakin kuin taistelukaloja, niin suosittelen minäkin testaamaan. Monen kalan elinikä kun on lähempänä kymmentä vuotta oikeissa oloissa.
Tippatestit ovat tarkkoja, eivätkä tule kalliimmaksikaan, sillä niillä voi testata juuri sen arvon jonka haluaa tietää. Kovuudet ja ph eivät yleensä vakaassa akvaariossa muutu, mutta nitraatti ja nitriitti ovat todella tärkeitä. Merkeistä on kovin erillaisia kokemuksia ja jokin testi voi toisella merkillä olla parempi ja jokin taas huonompi. Itse kartan seran testejä niiden liukuvan värimaailman takia, jota minun on vaikea hahmottaa.
Saksata tilaamalla saa toki halvemmalla, tenkin jos isoja määriä eri testejä hommaa, jokin kimppatilaus muiden alueen akvaarioihmisten kanssa kannattaa. Testi maksaa 20 euron molemmin puolin, alueelliset erot on isoja.
Ei kukaan monta kertaa päivässä mittaa vettä. Paitsi toki jos on kypsyttämässä tankkiaan tai lisää juuri hiilidioksidia tms. Vakiintuneessa kavaariossa testataan, jos jokin näyttää olevan pielessä. alussa toki hyvinkin usein, jotta mahdolliset myrkytykset voi nähdä ennekuin käyvät kohtalokkaiksi.
Yleensäkin palstat ovat kysymistä varten. :)