Elikkäs meillä 7kk chihuahua uros joka pelkää kovasti uusia ihmisiä. Pihalla haukkuu ja lähtee karkuun jos joku haluaisi silittää. Sisällä sama homma, todella kauan menee ennenkuin uskaltaa mennä tervehtimään. Arka on siltikin.
Meillä toinenkin chiuahua, haukkuu myös ihmiset mutta menee sitten kuitenkin tervehtimään. Nuori herra ottanut mallia haukkumisen suhteen vanhukselta.
Siis miten saada koira tottumaan uusiin ihmisiin? Pitääkö vain ahkerasti käydä julkisilla paikoilla totuttelemassa, jotta tulisi rohkeammaksi? Pääseekö koira pelosta eroon ollenkaan?
Koira pelkää ihmisiä
11
2782
Vastaukset
- lUULISIN
Saattaa olla, että pikkuhauveli on joutunut paniikkiin ihan pentuna, jos liian moni ihminen on tullut koskettelemaan sitä.
Meillä on kuitenkin melko iso koko ero ja vaikka lapsikin mielellään koskettaa ihanaa otusta, niin hän sattaa ottaa koirasta väärällä otteella kiinni.
Mene vaan koirasi kanssa ihmisten pariin, ei mihinkään tungoksiin asti vaan ihan normaalisti.
Jos joku haluaa silittää tai katsoa sitä, ota se vaikka syliin ja anna ainoastaan yhden silititää sitä kerrallaan. Jos kyseessä on pienet lapset, niin voit sanoa, että koiraa ei todellakaan saa ottaa syliin ja ainoastaan silittäminen on sallittua. Sekin ainoastaan sitten, jos se ei ole varuillaan.
Sinulla on varmaan tuttavia, joiden voit antaa pitää koiraa hetken sylissäkin, jätä hetkeksi jonnekin hoitoon, yksinään mutta älä liian pitkään. Pienelle tulee ikävä.- Rice
Naapurini oli tehnyt aika hauskasti...Sillä 5 kk vanha pinseri, joka haukkuu kaikki ihmiset ja pelkää ihmisiä ja koiria tosi paljon. Hän sitten kutsui eräänä iltana ystäviään kylään ja jätti ulko-oveen pussillisen nakinpaloja ja lapun: "ota tästä makkaraa koiralle, jotta tutustuminen käy helpommin." Näitä harjoituksia he sitten tekivät myös eripäivänä ulkona, niin, että naapurin tuttava tuli vastaan ja kun koira haukkui hän meni kyykkyyn ja tarjosi makupalaa.
Koira on ihan selvästi reipastunut ja haistelee makkaran toivossa vastaantulevia ihmisiä kohti. Jotain tämäntyylistä siis.
Niin ja minä olen ehdottomasti sitä mieltä, että koiraa ei saa pakottaa sylissä pitämällä vastaanottamaan silityksiä KENELTÄKÄÄN. Tutustumisen pitää mennä koiran ehdoilla, muuten siitä ei kertakaikkiaan tule koskaan mitään.
Julkisilla paikoilla voitte hyvin käydä, mutta suosittelisin aloittamaan jostain hillitymmästä ympäristöstä. Sellaisesta missä koira viihtyy. Julkisilla paikoilla on myös se vaara, että mummelit tulevat väkisin härkkimään ja taas saatte aloittaa alusta.
Tsemppiä! - Rice
Rice kirjoitti:

Tsemppiä!Viesti oli siis tarkoitettu vastaukseksi nekun aloitusviestiin.
- nekku
Ei anna muiden koskea jos on minun sylissä. Ei kuitenkaan suojele minua, on vain peloissaan. Tuttujen lasten kanssa tulee toimeen kunhan ovat rauhallisia ja toimivat ns. koiran ehdoilla.
Täytyy siis jatkaa harjoittelua, käydä ahkerasti kyläilemässä ja pyytää vieraita käymään =)Toivottavasti menee ohi tämä.- 7kk vanha chihuahuatyttö.
Ja kuulostaa ihan yhtä aralta, kuin teidän koissu. Ei tosin ulkona hauku vieraille, sisälläkin tosi harvoin ja pari hassua haukahdusta päästäen.
Mutta väistää myöskin sylissäni ollessa vieraan silittäjän kättä ja katsoo tätä niin kauhuissaan kuin jos vieras aikoisi syödä hänet. Tämän takia en oikeestaan annakaan ihmisten silitellä sitä sylissäni, ainoastaan maan eli koiran omalla tasolla - jos se haluaa (harvoin haluaa).
Vieraiden tullessa olen käskenyt olemaan huomioimatta koiraa ja antamaan sen olla omissa oloissaan. Hetken kuluttua koira on kuitenkin tullut jo kurkistelemaan ketä kylään on tullut, ja hakenut vieraiden käsistä jakamiani nakkipaloja :)
Käymme myös koirakoulussa, josta koira tykkää paljon, sillä on selvästi leimaantunut enemmän koiriin kuin ihmisiin,
(Kasvatuskodissa ei varmaankaan ole ollut ihmisten kanssa tekemisissä yhtä paljon kuin koirien, ei ole käsitelty, silitelty, jne. Minun rapsutuksille on kyllä tullut jo kyltymättömäksi, mutta aluksi ei antanut minunkaan helliä itseään.)
Julkisilla paikoilla kannattaa koiran kanssa liikkua, tosin ei millään vilkkailla kaduilla. Oma koirani alkaa panikoimaan ja pyörimään ympyrää jos ihmisiä tulee monesta suunnasta.
Minua kiinnostaisi myös tietää mistä otitte koiranne. Minun koirani pentueessa kun oli yksi narttu ja yksi uros, ja kun saman ikäisiäkin ovat :) - nekku
7kk vanha chihuahuatyttö. kirjoitti:
Ja kuulostaa ihan yhtä aralta, kuin teidän koissu. Ei tosin ulkona hauku vieraille, sisälläkin tosi harvoin ja pari hassua haukahdusta päästäen.
Mutta väistää myöskin sylissäni ollessa vieraan silittäjän kättä ja katsoo tätä niin kauhuissaan kuin jos vieras aikoisi syödä hänet. Tämän takia en oikeestaan annakaan ihmisten silitellä sitä sylissäni, ainoastaan maan eli koiran omalla tasolla - jos se haluaa (harvoin haluaa).
Vieraiden tullessa olen käskenyt olemaan huomioimatta koiraa ja antamaan sen olla omissa oloissaan. Hetken kuluttua koira on kuitenkin tullut jo kurkistelemaan ketä kylään on tullut, ja hakenut vieraiden käsistä jakamiani nakkipaloja :)
Käymme myös koirakoulussa, josta koira tykkää paljon, sillä on selvästi leimaantunut enemmän koiriin kuin ihmisiin,
(Kasvatuskodissa ei varmaankaan ole ollut ihmisten kanssa tekemisissä yhtä paljon kuin koirien, ei ole käsitelty, silitelty, jne. Minun rapsutuksille on kyllä tullut jo kyltymättömäksi, mutta aluksi ei antanut minunkaan helliä itseään.)
Julkisilla paikoilla kannattaa koiran kanssa liikkua, tosin ei millään vilkkailla kaduilla. Oma koirani alkaa panikoimaan ja pyörimään ympyrää jos ihmisiä tulee monesta suunnasta.
Minua kiinnostaisi myös tietää mistä otitte koiranne. Minun koirani pentueessa kun oli yksi narttu ja yksi uros, ja kun saman ikäisiäkin ovat :)Tuttavalta on meidän koissu. Pentueessa oli kaksi urosta ja narttu. 2.7 syntynyt, että 8kk on täynnä jo =)
- samasta pentueesta.
nekku kirjoitti:
Tuttavalta on meidän koissu. Pentueessa oli kaksi urosta ja narttu. 2.7 syntynyt, että 8kk on täynnä jo =)
Oletko muuten jutellut tämän kasvattajatuttavasi kanssa koiran arkuudesta? Ja tiedätkö mistä pelot ovat saaneet alkunsa?
Omasta koirastani tiedän sen verran, että kasvatuskodissa lapsi oli pudottanut sen sylistään lattialle - kyseinen tapaus ei varmasti ole ainakaan lisännyt luottamusta ihmisiä kohtaan.
Kasvattajan mukaan pentu on siellä ollut kuitenkin reipas pentu, mutta olen miettinyt voiko tällainen arkuus johtua pelkästään siitä, että on kerran sylistä tippunut lattialle.
Noh, olipa niin tai näin, kyseinen kasvattaja ei mielestäni ole tarpeeksi käsitellyt pentua, ja koiramäärän nähtyäni en sitä ihmettelekään.
Ei tosin ehkä kannattaisi kasvattaa pentuja mikäli ei siihen kunnon resursseja (esim. aikaa) ole. - nekku
samasta pentueesta. kirjoitti:
Oletko muuten jutellut tämän kasvattajatuttavasi kanssa koiran arkuudesta? Ja tiedätkö mistä pelot ovat saaneet alkunsa?
Omasta koirastani tiedän sen verran, että kasvatuskodissa lapsi oli pudottanut sen sylistään lattialle - kyseinen tapaus ei varmasti ole ainakaan lisännyt luottamusta ihmisiä kohtaan.
Kasvattajan mukaan pentu on siellä ollut kuitenkin reipas pentu, mutta olen miettinyt voiko tällainen arkuus johtua pelkästään siitä, että on kerran sylistä tippunut lattialle.
Noh, olipa niin tai näin, kyseinen kasvattaja ei mielestäni ole tarpeeksi käsitellyt pentua, ja koiramäärän nähtyäni en sitä ihmettelekään.
Ei tosin ehkä kannattaisi kasvattaa pentuja mikäli ei siihen kunnon resursseja (esim. aikaa) ole.Kasvattaja on tuttu. Kävin pentuja paljon katsomassa ennenkuin olivat luovutusikäisiä. Ovat pienestä pitäen olleet paljon ihmisen kanssa tekemisissä. On nosteltu ja pyöritelty sylissä, en siis usko että olisi vähäisen kontaktin takia arka.
En keksi syytä miksi on niin arka. Ehkä maailma on vain niin pelottava niin pienen näkökulmasta =)
- sakemaanikko
oikea koira.
- koiran ehdoilla
Mitä tuohon tutustumiseen tulee niin se pitää aina mennä koiran ehdoilla jos koira on arka. Ja sinun ehdoilla tietenkin myös. Ethän sinä saa antaa koiran mennä toisen ihmisen luokse ilman sinun lupaasi.
Jos teille tulee vieraita niin koiran annetaan olla rauhassa, se on kuin ilmaa vieraille. Jos se käy vieraille haukkumaan niin sinun tehtävä on kyllä kieltää sitä koiraa, samaten sinun tehtävä on kieltää sitä toistakin koiraa. Ja samalla sinun tehtävä on kieltää sitä vierasta edes katsomasta koiraa. Kiellolla tarkoitan nyt ihan asiallista ei-sanaa jolla kerrot koiralle että hei, tuo haukkuminen nyt riittää. Ja tästä ei todellakaan tule koiralle mitään traumoja että apua, tuo vieras on ihan kauhea kun mammakin kieltää minua (joku kuitenkin tulee kommentoimaan ja kyllä, olen erittäin aran koiran saanut näillä metodeilla täysin yhteiskuntakelpoiseksi)
Ulkona koiraa ei silitellä, ei jos se on sinun sylissä, ei jos se on maassa. Jos sinä annat luvan, ja koira ITSE menee vieraan luokse niin ok. Luvalla tarkoitan nyt että annat koiralle luvan.
Julkisilla paikoilla on toki myös hyvä käydä mutta anna sielläkin koiran olla omissa oloissaan. Kiellät jos joku haluaa rapsuttaa, annat koiran tulla turvaan jos sitä pelottaa mutta ole itse rauhallinen ja hiljaa. Eli älä ala kehumaan tai hyssyttelemään koiraa, olet paljon turvallisempi sille koiralle kun olet vain itse rauhallinen, hiljaa ja vahvan oloinen. - nekku
Kiitos vinkeistä! Alamme harjoitella näillä eväillä =)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273633- 412469
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut372323Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72067Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431582- 381569
- 141402
- 1281320
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2711304Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451275