Minä olen ns.itseoppinut kuvataiteilija.Kursseja,taideleirejä,ulkomaantaidekursseja ym.noin kuusi vuotta ja yksityisoppilaana olen myöskin ollut.Omia gallerianäyttelyitä olen pitänyt samoin kuin muitakin taidenäyttelyitä noin 20 vuoden ajan.Minulla on myöskin toinen ammatti,jolla voisin elättää itseni paremmin kuin nyt.Mutta olen masennukseen taipuvainen ja lähinnä oma ydinperheeni mollaa minua harrastajaksi,koska en myy pilvin pimein taulujani.Mutta tällä hetkellä kuka saisi kaiken tuotantonsa myytyä.Kävin ystävällisesti tänään tervehtimässä vanhempiani sekä veljeäni.Sain jälleen saarman,että mene vaikka puolipäivätöihin entiseen ammattiisi.Harastajanahan sinua pidetään,sanoivat,jos kerran et myy ,....tarpeeksi paljon/sinulla jää tauluja.Minun pitäisi työheet jättää siis pois ja unohtaa heidän mielestään täysipäiväinen taiteilijantyö ja siirtyä ammattiini,josta olen kerran siirtynyt pois.Saan kuulla tätä melkoisen usein näiltä samoilta henkilöiltä.Olen masentunut jälleen kerran niin kovin,että itken tällä hetkellä kotonani.Monesti minun mielialani menee niin maahan etten tahdo jaksaa nousta jaloilleni.Kerran menetin yhden kuukauden maalausaikaani,jotta pääsin moisesta sanomisesta jaloilleni.Siis olen väärällä alalla yhä uudelleen,niinkö.Antakaa minun itkeä sydämestäni.
Kysyn neuvoa
kalle.k.
5312
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
saa aivan itse päättää omasta elämästäsi, ja siitä millaisten asioiden tekeminen on sinulle itsellesi mielekästä. Jos saat neuvoja, tyyliin vaihda alaa, älä niistä välitä. Voivathan läheisesi mielipiteensä sanoa, mutta sinä itse olet se, joka määräät oman elämäsi suunnan. Jatka samalla linjalla, jos näin olet onnellinen.
ovat elämän ydinsuola.
Älä anna periksi, äläkä kuuntele liikaa muiden mielipiteitä.
Pahoina päivinä muista kertoa itsellesi, että se on vain Heidän mielipiteensä - ja he voivat yhtähyvin olla väärässä.
Maailmassa on miljardeja ihmisiä, he ovat vain häviävän pieni osa siitä kokonaisuudesta.
Pidä lippu korkealla ja TSEMPPIÄ!
Sinulla ON lahjoja, tiedät sen. Pidä se myos muistissa. Muiden mielipiteistä vähät.
Miksi annat toisten puheiden ja mollaamisen niin kovin vaikuttaa itseesi ja mielialaasi?
Ei kannata välittää mitä toiset sanoo, sä itse tiedät parhaiten miten toimit ja mitä teet.
Mä ainakin nostan sulle hattua. Mä itse harrastan myös maalaamista tosin en ole niin hyvä että maalaamisella voisin elättää itseni ja perheeni mut et harrastuksena todella hieno harrastus.
Älä välitä perheesi puheista, sano että asiasi eivät enää heille kuulu ja että olethan jo aikuinen, kerro heille tunteesi, miltä sinusta moiset saarnat tuntuvat, ettei se iänikuinen saarnaaminen ainakaan auta sinua, pikemminkin tuntuu vaan pahalta.
Jos eivät ymmärrä sinua, se on heidän murheensa, älä masennu toisten puheista vaan luota itseesi. Olet hyvä ihminen ja sinuakin tulee toisten arvostaa.
Siis ei kai se suvulle (vanhemmat veljesi) kuulu jos taiteilet ja ittesi sillä elätät? Vaan jos oot näillä kyläreissuilla pakkomyymässä taidettasi tai muuten vippiä kysymässä, se onkin eri juttu.
Toisaalta kirjoitit oman ydinperheesi asiasta motkottaneen. Siis kysymys on nyt siitä, että joutuuko puolisosi mahdollisessti kustantamaan teidän elämän? Ja tietty myös sinun harrastuksesi. Tiedän, että maalausmateriaalit eivät ole mitenkään halpoja. Markkinoilla ja messuilla näkee tosi karmeita maalauksia myynnissä, siinä on yleensä joku 50-60-vuotias taiteilija erikoinen huovutettu hattu päässä ja yrittää tyrkyttää "taidetta"...enempi juuri terapiaa. Onko sinulla vielä elätettäviä alaikäisiä lapsia? Jos et pysty heitä omalta osaltasi elättämään, olen samaa mieltä kun ne jotka moittivat, että ota puolipäiväjobi...ehtii sitä taidettakin synnyttää sitten.
Miten tuttua kirjoituksesi onkaan. En ole taiteilija, vaan teen "oikeaa" työtä, sellaista, jonka muut voivat hyväksyä. Olen terapiassa ja noistakin asiosta olen siellä puhunut ja lukenut kirjoituksiani, joita pääni suoltaa jatkuvasti.
Et ole uhri, vaan selviytyjä. Sinussa on terve aikuinen, jonka säännöt ovat omiasi. Muiden säännöt tekevät sinusta uhrin ja syyllisen. He koettavat pakottaa sinua itse rakentamaansa muottiin, jotta kelpaisit heille, olisit heidän mielensä mukainen. Mutta sinun ei tarvitse olla sellainen, joksi he sinut määräävät ja pakottavat. He koettavat mitätöimällä alistaa sinut. Saat käydä tapaamassa heitä silloin, kun itse tahdot. Jos sinun tulee siellä aina huono olo, suojele itseäsi heiltä, etteivät he voi vahingoittaa sinua.
Terapeuttini on sanonut minulle, että minun pitää tavata minut traumatisoitunutta läheistäni mahdollisimman vähän, jotta voisin toipua, jotta hoito voisi vaikuttaa. Hän sanoi minulle, että "on tärkeää ajatella itseään. Kukaan muu ei tee sitä riittävästi. Pitää olla tervettä itsekkyyttä. Selvityy paremmin, kun on itsensä puolella." Voit toki mennä muihin töihin, jos itse koet sen aiheelliseksi tai tarpeelliseksi. Mutta ei sinun tarvitse noudattaa muiden sinulle laatimia sääntöjä, jota eivät ole sinullle sopivia, oikeita.
Saat itkeä sydämestäsi. Kunpa vosin lohduttaa sinua edes vähän.