kaatui päälle, yksinäisyys nimittäin... se että elämässäni ei ole ihmistä jonka kanssa voisin jakaa mieltäni ilahduttavat asiat ja mieltäni painavat asiat. Ei ole ketään joka vetäisi kainaloon ja sanoisi; olet rakas, suukottaisi ja halaisi.
Välillä menee pitkäänkin että ei "muista" omaa yksinäisyyttään.
Vaikka onhan minulla ystäviä, muutama lapsikin ja kavereita, mutta eivät he korvaa sitä että elämästä puuttuu se yksi ja tärkeä ihminen
Siten omassa surkeudessani kieriskelen ja ajattelen että en kelpaa kenellekkään, onko minussa jotakin vikaa ehkä, vai miksi en löydä sitä minun toista puoliskoani.
Välillä menee pitkäänkin että ei "muista" omaa yksinäisyyttään.
Vaikka onhan minulla ystäviä, muutama lapsikin ja kavereita, mutta eivät he korvaa sitä että elämästä puuttuu se yksi ja tärkeä ihminen
Siten omassa surkeudessani kieriskelen ja ajattelen että en kelpaa kenellekkään, onko minussa jotakin vikaa ehkä, vai miksi en löydä sitä minun toista puoliskoani.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Tuttu tunne.
Minä olen vasta 21-vuotias - nuori - mutta yhtälailla minäkin kaipaisin kainaloa johon käpertyä ja jotakuta joka rakastaisi.
Koskaan en ole seurustellut. Melkein hävettää olla yli 20-vuotias, eikä ole edes suudellut.
Mitä muuta voin ajatella kuin, että minussa on jotain vikaa? Koskaan en ole kenellekkään kelvannut.
Yksinäisyys kaatuu päälle viimeistään silloin, kun menen nukkumaan yksin. Joka ikinen ilta. Usein toivon, että en aamulla enää heräisi. Ei tarvitsisi enää kärsiä.
Ehkä meidän pitäisi vain odottaa, että "vielä se aurinko risukasaankin paistaa". Helvetin vaikeaa se kyllä on... Enkä edes usko ihmeisiin.
että ne ärsyttää, munkin kaverit sanoo aina joskus noin kun niille mainitsee jotakin yksinäisyydestä, ihmisen kaipuusta.
Ja sitten ne hyvää tarkoittavat neuvot, kun meet ja otat. Onhan niitä miehiä vaikka kuin, miten ketään otetaan? Tai mistä?
Sä olet tosiaan nuori, minä olen kuitenkin ollut naimisissakin ja seurustellutkin useaankin otteeseen. Mutta silti nuo tunteet on samoja, aina illalla nukkumaan mennessä tulee tuo ikävä ihmisen lähelle, joskus paljon lievempänä, nyt taas niin voimakkaan ja tukahduttava että... Päivät kyllä menee jotenkuten, vaikka olen minä töissäkin joskus itkeskellytkin omaa yksinäisyyttäni.
Jotenkin tuntuu että itsetunto on poljettu maahan, että olen menettänyt itsevarmuuteni ja minusta on tullut syrjään vetäytyvä, pelkuri.
tilanteessa olen minäkin. En ole suudellut, en edes poskelle pussannut poikaa ja olen jo 20. Kaikki kaverit seurustelee, mutta minä en. Viikonloput vietän yksin kotona.
Pahinta on se, että tunnen jotenkin pettäneeni vanhempani, kun en ole samanlainen kuin kaikki muut. Olen oikea häpeätahra, kun kaikki serkutkin seurustelee, mutta minä vaan en. Näinköhän koskaan saan edes lapsia ja teen äidistä mummia..? Se on oikeastaan suurin yksittäinen asia, jonka takia tätä on vaikeaa kestää. Tuntuu, että on kamalat paineet hartioilla koko ajan.
Niin, tuokin vielä.
Sukulaiset ovat aina kysymässä: "Nooh, missäs se poikaystävä on?" Eiväthän he sillä mitään pahaa tarkoita, mutta sattuu kun aina muistutetaan ettei tosiaan ole ketään.
Minä haluaisin vielä joskus perheen ja lapsia, mutta pelottaa, että edessä on vain pitkä ja yksinäinen elämä.
muuta.. :(
Musta tuntuu, ettei kukaan oikeen ymmärräkään, miten vahva ihmisen täytyy olla, että se kestää tällasta ja jaksaa hymyillä senkin jälkeen, kun muut painostaa ja kyselee. Sellasen naamion takanahan tässä eletään. Ehkä se vaikuttaa siihen myös, ettei ketään löydä, kun koko ajan esittää vahvempaa kun onkaan.
En mä tosielämässä sano kellekään olevani yksinäinen. Ei ne tiedä.
Nyt sitten alatte kummatkin laihduttamaan, alatte meikkaamaan kauniisti, käytätte muitakin vaatteita kuin tuulipukua ja toppahousuja, piilarit silmälasien sijasta, älkää tuijottako aina maahan, hymyä huuleen... Aina voitte kokeilla vaikka jotain treffipalstoja
...hyvinkin.
Joka aamu kokoan itseni kasaan, ettei koulussa muut näe kuinka onneton oikeasti olen.
Yksi kaveri tietää, ettei minulla ole kaikki hyvin. Tarjosi tukeakin, mutten halua kertoa. Hävettää, kuulostaisin hänestä vain "teiniltä" ruikuttamassa, kun kukaan ei rakasta.
Miksi se on liikaa vaadittu, että olisi joku, jolle merkitsisi jotain erityistä?
neuvosta, mutta ei se oo ihan niin helppoa.
En ole lihava.
Meikkaamisessani ei ole mitään vikaa.
Käytän samoja vaatteita kuin muutkin samanikäiset.
Käytän välillä piilareita.
Hymyilen.
Ei kelpaa.
jatkaa tätä loputtomiin. Sanotaan nyt vielä se, että oon kamalan kateellinen, kun nään ihmisen, joka ei oo mua kummemman näkönen, käsi kädessä jonkun toisen kanssa. Sitä vaan miettii, että miksi se, mutten minä.
...kun "saa" seurata kaverin onnea ihan eturivistä...
Ennen vanhaan vanhoja piikoja katsottiin kieroon, nykyään heitä ilkeämielisesti kutsutaan lesboiksi. Ei sitä tarvitse hävetä, jos on yksin, olenhan minäkin yksin - silloin kuin tyttöystäväni ei ole luonani.
Minusta eläimet ovat kivempia kuin ihmiset. Niitä on mukavampi halia, ne ovat lämpimämpiä ja niillä on pehmeä turkki.
sulla komistus neuvot, kuinka se onkin noin helppoa sanoa tuollaisia, kun ei ole edes hajua siitä mitä toinen kantaa sisällään.
Ja mistäs sinä tiedät kuinka hoikkia nämä nuoret naiset on? En minä ainakaan. Miten voit olettaa että yksinäisyys johtuu ylipainosta?
Kun elämä olisikin noin helppoa, eihän tässä olisikaan mitään hätää.
..tytöt vaan, tulette vielä kumpainenkin tekemään jonkun pojan tosi onnelliseks. Halaukset vielä yheltä pojalta, joka myös toivois, että omaankin elämään löytyisi se joku lämminhenkinen ihminen :)
Oletko mielestäsi nätti? Onko sussa mahdollisesti mitään sellaista ulkonäössä ja luonteessa mikä saisi toiset kiinnostumaan, eikä kääntämään päätään pois, irvistäen?
Kyllä kelpaat.
Mihin se "tärkeä" ihminen sitten katosi, jonka kanssa tuli ne lapsetkin tehtyä? Mitä ikäluokkaa edustat ja millainen olet ihmisenä? Mitkä ovat omasta mielestäsi ne pääsyyt tähän sun yksinäisyyteen?
Se tärkeä ihminen löysi minua tärkeämmän ihmisen, jonka mukaan halusi lähteä, sanoen viimeisiksi sanoikseen minulle, enhän minä ole koskaan sinua edes rakastanut, no.... hyvin osasi esittää ainakin.
Minun ikäluokkani, olen 40 -vuotias, ihmisenä olen puhelias, iloinen, nauravainen, avoin... tai sanotaanko olin, nykyään tiedän että tuo elämäniloinen ja reipas ihminen on sisälläni... jossakin piilossa, tämän yksinäisyyden takana piilossa.
Suurin syy yksinäisyyteeni olen minä itse, tai se että en uskalla avautua toiselle ihmiselle, vetäydyn syrjään tilanteissa jossa minun pitäisi tulla esiin. En uskalla lähteä mihinkään, vaan vietän illat kotona, eikä kai kukaan minua kotoani tule hakemaan
Puhutte kuin ulkonäkö määräisi koko ihmisarvon. #Poista itsestäsi nämä ja nämä häiritsevät tekijät niin sovit yhteiskunnan luomaan muottiin, saat hyväksyntää ja elämäsi on täydellistä ja miljoona kertaa paremapaa". Olette v*tun pinnallisia. Ihminen kun on muutakin kuin se, mitä vaatteita hän käyttää, miten meikkaa ja kuinka laiha on. Älkää nyt ainakaan naiset menkö mukaan tohon esinneellistämissoppaan. Jos ihmiset ei nää teissä muuta kuin rumat vaatteet ja vatsamakkarat niin ei ne oo teidän arvoisia. Sitä saa mitä uskoo ansaitsevansa. Panostakaa enempi siihen, keitä te olette oikeasti ja lähtekää toteuttamaan asioita, jotka teitä kiinnostaa. Samalla voi törmätä samanhenkisiin kiinnostaviin miehiin..Minä ainakin kernaasti olen yksin kuin huonossa ja pinnallisessa seurassa. Ja kauneushan on katoavaista.