Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Ei raskaaksi

Kun on siinä iässä jolloin raskaaksi tulemisen mahdollisuus on hyvin vähäinen, alkaa miettiä elämää uudella tavalla. Kierukka tuntuu aina vähän epävarmalta. Olemme olleet naimisissa 23 vuotta ja seurustelu alkoi hyvin nuorena. Mielessäni pyörivät nyt ajatukset siitä mistä kaikesta olen nuorena naisena jäänyt paitsi, ja haluaisin kokea edes jotain sellaista nyt. Toki meillä kummallakin on ollut joitakin syrjähyppyjä. Mieheni ei ole suoraan torjunut ajatuksiani vapaailloista tai jopa -viikonlopuista.

Onko muilla ikäisilläni naisilla samanlaisia ajatuksia, ja miten miehet ovat siihen suhtautuneet?
1492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kaikki on aina mahdollista.
jos haluat raskaaksi niin lujaa tekemään asioita sen eteen,tietysti oman miehen kanssa yhteisestä halusta.
luontoäitiä pitää joskus vähän tönäistä eteenpäin..
ja on varmasti täysin luonnollista haaveilla jostain ja kokeilla jotain uutta jonkun toisen ihmisen kanssa.
itse olen 35 vuotias nainen ja kyllä vierasta mieli tekee mutta pysyn uskollisena omasta halustani.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Saanko vihdoinkin kirjoitti:

Kun on siinä iässä jolloin raskaaksi tulemisen mahdollisuus on hyvin vähäinen, alkaa miettiä elämää uudella tavalla. Kierukka tuntuu aina vähän epävarmalta. Olemme olleet naimisissa 23 vuotta ja seurustelu alkoi hyvin nuorena. Mielessäni pyörivät nyt ajatukset siitä mistä kaikesta olen nuorena naisena jäänyt paitsi, ja haluaisin kokea edes jotain sellaista nyt. Toki meillä kummallakin on ollut joitakin syrjähyppyjä. Mieheni ei ole suoraan torjunut ajatuksiani vapaailloista tai jopa -viikonlopuista.

Onko muilla ikäisilläni naisilla samanlaisia ajatuksia, ja miten miehet ovat siihen suhtautuneet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu