Eli, nyt kelpaavat kaikki neuvot, kuinka pieniä tahansa olisivat. Ongelma eroahdistuksen kanssa alkaa päästä käsistä, kerrostaloeläminen ei näillä vinkkeleillä enää toimi.
Tässä faktat: koiria on kolme, uroksia. Iät 5v, 3v ja 5kk, ja erityisesti kaksi vanhinta ovat eroahdistuneita. Vanhimmasta kappaleesta on aikoinaan alkanut, enkä ole aivan varma onko siirtynyt vain "tapana" keskimmäiseen, mölyä siltikin kertyy aivan liikaa. Keskimmäinen on muutenkin haukkuherkkä yksilö (vahvasti metsästysviettinen), nuorimmaista lukuunottamatta kaikilla kuitenkin vahvahko peruskoulutus taustalla.
Ongelma alkoi ilmetä vanhimman koiran nuoruudessa. Olin ensimmäisen puoli vuotta pakolla kotona, ja koska töissä en käynyt/päässyt käymään koira tottui läsnäolooni. Poissaoloja kertyi kyllä, mutta ei yhtä säännöllisesti kuin esim. nykyään, kun olen päivät töissä. Hieman alle vuoden ikäisenä naapurit alkoivat kertoilemaan, että koira on *joskus* ulvonut itsekseen - ei kuitenkaan mitenkään vakavasti, näin sanoivat, joten en ottanut alkuvaroituksia silloin liiallisen vakavasti. Taloon tuli toinen hauva vanhimman seuraksi, jonka piti samalla myös "lievittää" toisen yksinäisyyttä.
Nyt mentyäni takaisin töihin ongelma on kulminoitunut erittäin pahaksi. Jään usein kuuntelemaan oven taakse sitä, milloin ja miten huuto alkaa - yleensä sen alettua koirat eivät edes huomaa että olen tullut takaisin sisälle, istuvat vain olohuoneessa tai makuuhuoneen sängyllä ja pitävät serenaadiaan. Selvästi tietävät tehneensä väärin ilmestyessäni ovelle; palkintona eivät paikalletuloani pidä, se on varma. On kuitenkin päiviä jolloin ulvontaa/haukkumista ei kuulu, joten aika randomilla näyttäisi menevän. Alustavasti olen linkittänyt huudon aamulenkin aikaiseen energiaan; mitä enemmän energiaa /vauhtia lenkillä, sitä varmemmin huudetaan. Naapureiden epämääräisten logien mukaan "pari kertaa viikossa" voi "jotain" kuulua, tarkempaa infoa en ole saanut vaikka kuinka olen yrittänyt kysellä... :/
Totuttelua (=pienet ja suuremmatkin poissaolot), radio päällä, DAP, kaikki kokeiltu läpi. Ongelmaa on jatkunut jo useamman vuoden, välillä tuntui että olisi hävinnyt kokonaan, mutta viimeaikaisten kommenttien perusteella pennun tulon jälkeen on taas pahentunut. Olisiko kenelläkään vinkkejä siihen, mitä voisin vielä tehdä hiljaisuuden eteen? Koirahistoriaa on jo useita vuosikymmeniä, ja vasta näiden kolmen (tai kahden, pentu ei vielä lähtenyt mukaan leikkiin) viimeisimmän kanssa on ongelma ilmennyt. Rodunvaihdoksella on voinut olla vaikutusta, kyseessä metsästävä ja muutenkin aisteiltaan herkkä rotu. Naapureissa paljon koiria, äänet kuuluvat asuntoon joka puolelta, joten ärsykkeitäkin on aivan hurja määrä. Eiväthän nämä selityksenä käy, mutta edes jotain tilanteesta kertovat....
Epätoivo alkaa vallata, mielelläni kuitenkin säilyttäisin hyvän naapurisovun ja oman mielenterveytenikin :D Muutoin koirat sitten viettävät mielellään aikaa yksin asunnon eri nurkissa, etteivät ole aivan ihmiseen sidottuja kuitenkaan. Päivittäistä lenkitystä ja aivopuuhaa on kohtuullisesti, vaikka ainahan enemmänkin voisi olla (ainakin koirien mielestä ;)). Itse eroahdistusulvonta/haukkuminen on aivan omaa tyyliään, ihmiskorvallakin erottaa että ihan normaalia mölyä se ei kuitenkaan ole.
Osaisikohan kukaan auttaa? Kiitollisuudenvelassa olisin...
Vakava eroahdistus
13
1535
Vastaukset
- ei voi olla tosi
Sii haloo! Ei se nyt mitään eroahdistusta ole, jos koiria on monta!! Mitäs eroa se mukan on! siellähän on koko lauma koossa.
Johtajuusongelmalta tuo vaikuttaa, tai sitten koirat ovat oppineet ulvomaan?? oman sosiaalisuutensa nimissä. Itse kokeilisin koiraneuvolan opeilla, lisänä ammun paikalle vihaisena heti kun ulvonta alkaa.
Kaikki varmaan riippuu siitä minkä lajin "haukkuminen" on kyseessä. Että haukkuvatko ne sinua takaisin kotiin vai mitäihmettä.- Errmis
Eroahdistusta voi olla, vaikka laumaa olisikin kasassa. Kuten sanoin, alkoi silloin kun ensimmäinen koira oli ainoa laatuaan, ja seuraava on oletettavasti oppinut yksinhaukkumisen tapana.
Johtajuus pitäisi olla kunnossa, tähän viittasin peruskoulutuksen puolella. Tietty, ei mikään ole täydellistä, mutta en kuitenkaan ole koirieni "tassun alla" - ja tiedän jo aika paljon koiralauman dynamiikasta noin muutenkin, kokemustakin on siitä jo suht paljon.
Itseäni mietityttää juuri tuo vihaisena "paikalle ampuminen" - jos kyse on siitä että koirat haluavat meikäläisen paikalle, niin sehän olisi täydellinen palkkio ulvomiselle. (Tätä siis yritän välttää) ..Toisaalta, sitten, miten ammut paikalle 20km päästä töistä keskellä päivää, kun et satavarmasti edes tiedä milloin koirat huutavat? Usein kotiin tullessanikin jään rappuun kuuntelemaan, mutta mitään ei kuulu - olen jopa yrittänyt "muuttaa" niitä ääniä, joista koirat tuloni tunnistaisivat, sillä tietenkään tuloon liittyviä ääniä tarkkaillessaan eivät mölyä. Huudon ajankohdasta en ole vieläkään päässyt selvyyteen, hyvä kun naapureidenkin kertomuksista voi juuri ja juuri päätellä sen päivän kun tätä tapahtuu.
Apua tarvitsen, en ylimääräistä ihmettelyä.. Ehdotuksia, konkreettisia sellaisia. Tai edes vaihtoehtoja, epäilyjä, mitä tahansa. Omat neuvot todellakin alkavat loppumaan.... (Ja juu, koirankouluttajalta olen aikoinaan myös kysynyt, tämän vastaus suuntasi dappiin ja totutteluun. Kokeiltu on laajemmallakin mittakaavalla, vähän heikolta näyttävät tulokset....) - eroahdistus...
Errmis kirjoitti:
Eroahdistusta voi olla, vaikka laumaa olisikin kasassa. Kuten sanoin, alkoi silloin kun ensimmäinen koira oli ainoa laatuaan, ja seuraava on oletettavasti oppinut yksinhaukkumisen tapana.
Johtajuus pitäisi olla kunnossa, tähän viittasin peruskoulutuksen puolella. Tietty, ei mikään ole täydellistä, mutta en kuitenkaan ole koirieni "tassun alla" - ja tiedän jo aika paljon koiralauman dynamiikasta noin muutenkin, kokemustakin on siitä jo suht paljon.
Itseäni mietityttää juuri tuo vihaisena "paikalle ampuminen" - jos kyse on siitä että koirat haluavat meikäläisen paikalle, niin sehän olisi täydellinen palkkio ulvomiselle. (Tätä siis yritän välttää) ..Toisaalta, sitten, miten ammut paikalle 20km päästä töistä keskellä päivää, kun et satavarmasti edes tiedä milloin koirat huutavat? Usein kotiin tullessanikin jään rappuun kuuntelemaan, mutta mitään ei kuulu - olen jopa yrittänyt "muuttaa" niitä ääniä, joista koirat tuloni tunnistaisivat, sillä tietenkään tuloon liittyviä ääniä tarkkaillessaan eivät mölyä. Huudon ajankohdasta en ole vieläkään päässyt selvyyteen, hyvä kun naapureidenkin kertomuksista voi juuri ja juuri päätellä sen päivän kun tätä tapahtuu.
Apua tarvitsen, en ylimääräistä ihmettelyä.. Ehdotuksia, konkreettisia sellaisia. Tai edes vaihtoehtoja, epäilyjä, mitä tahansa. Omat neuvot todellakin alkavat loppumaan.... (Ja juu, koirankouluttajalta olen aikoinaan myös kysynyt, tämän vastaus suuntasi dappiin ja totutteluun. Kokeiltu on laajemmallakin mittakaavalla, vähän heikolta näyttävät tulokset....)Eroahdistus on tosi ikävää niin koiralle, omistajalle kuin naapureillekin. Toivottavasti saat eroahdistuksen kuriin.
Minusta aamulla ei kannata tehdä koirien kanssa pitkää lenkkiä tai muutenkaan aktivoida koiraa, jos ei ole aikaa olla sen jälkeen tuntia kahta koiran kanssa kotona, sillä pitkän lenkin jälkeen koirat ovat yleensä aktiivisia. Tekisin pitkän lenkin vasta töistä tultua.
Kokeilisin noihin aikuisiin koiriin parin viikon huomioimattomuuskuuria: http://www.koiraneuvola.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=2&t=3615
samalla, kun antaisin niille eroahdistuslääkekuurin, eläinlääkäristä saa.
Hankkisin myös molemmille sitruunapannat http://www.shetland.fi/DYNAVET.html
Serene Um http://www.biofarm.fi/content/view/116/lang,fi/ voi myös auttaa vähän, alkaa yleensä vaikuttaa muutaman viikon käytön jälkeen.
Tässä muutama linkki:
http://www.sukaro.net/jutut/yksin_kotona.htm
http://www.koirakoulukompassi.com/eroahdistus.html
http://koiratarhat.com/16
http://www.koira.fi/user_files/files/esitteet/opas_koirani_pelkaa.pdf - koirille!!
eroahdistus... kirjoitti:
Eroahdistus on tosi ikävää niin koiralle, omistajalle kuin naapureillekin. Toivottavasti saat eroahdistuksen kuriin.
Minusta aamulla ei kannata tehdä koirien kanssa pitkää lenkkiä tai muutenkaan aktivoida koiraa, jos ei ole aikaa olla sen jälkeen tuntia kahta koiran kanssa kotona, sillä pitkän lenkin jälkeen koirat ovat yleensä aktiivisia. Tekisin pitkän lenkin vasta töistä tultua.
Kokeilisin noihin aikuisiin koiriin parin viikon huomioimattomuuskuuria: http://www.koiraneuvola.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=2&t=3615
samalla, kun antaisin niille eroahdistuslääkekuurin, eläinlääkäristä saa.
Hankkisin myös molemmille sitruunapannat http://www.shetland.fi/DYNAVET.html
Serene Um http://www.biofarm.fi/content/view/116/lang,fi/ voi myös auttaa vähän, alkaa yleensä vaikuttaa muutaman viikon käytön jälkeen.
Tässä muutama linkki:
http://www.sukaro.net/jutut/yksin_kotona.htm
http://www.koirakoulukompassi.com/eroahdistus.html
http://koiratarhat.com/16
http://www.koira.fi/user_files/files/esitteet/opas_koirani_pelkaa.pdfElina Rueterin klikkilistalle lähettämä oheinen suomennos spraypannoista, herättää toivon mukaan ajattelemaan vaihtoehtoja. Kaikille ei tietenkään satu samoin kuin tekstissä kerrotaan mutta miksi antaa sellaiseen edes mahdollisuus, kun muutakin on tehtävissä?
---------
Heippa !
Tässä nyt jonkinlainen käännös.
Minä nyt käytin hankalaa sanaa spraykaulapanta, juuri keksin että suora käännös olisi ollut suihkupanta. ..ja sitruunapantoja kai suomessa ovat tosin ilman sitruunaa usein miten kuitenkin.
Otsikko voisi olla Napin käyttämistä pään käyttämisen sijaan.
Knöpfechen statt Köpfchen
Saksalaisessa televisiossa koira-nanny näyttää viikoittain kuinka koiran mikä ongelma tahansa saadaan korjattua omistajaa miellyttäväksi käytökseksi spraykaulapannan avulla.
Jo terveen ihmisjärjen pitää valpastua kun väitetään, että suihkautus on täysin harmiton. Jo vähäisen mietinnän jälkeen kysyy, kuinka on mahdollista häivyttää kiinteitä vaistonvaraisia käytöksiä kuten metsästystä jollain mikä on koiralle harmitonta. Omistajaa kehotetaan kokeilemaan itseensä suihkautusta – ja tosiaan „eihän se niin pahalle tunnu". Mitä ei sanota että yhtäkkiä ilmaantuva sihisevä ääni, jonka aiheuttajaa koira ei tiedä on koiralle pelottava, jopa henkeä uhkaava ääni jonka ilmaannuttua on lähdettävä pakoon. Jokainen varmaan tuntee sen näyn kun koira pyörii ympyrää nukkumapaikallaan ennen makuulle asettumista. Käytös on ajalta jolloin koira eli ulkona. Jos pyöriessä kuuluisi sihisevä ääni, kuten käärmeen, hyppäisi koira sivuun. Biologisesti tarpeellisen …ja geneettisesti kiinteän pelkoa aiheuttavan äänen me laitamme nyt aivan koiran pään läheisyyteen. Josta koira ei ainoastaan pelkää vaan saattaa mennä paniikkiin, ilman että sillä kuitenkaan on mahdollisuutta pakoon.
Koira ei tiedä koskaan koska suihke laukaistaan ja on siis jatkuvassa epävarmassa odotuksessa. Se joka haluaa tietää tämän, kokeilkoon itseensä. Mutta tämä tehtäköön niin että koira ei ole paikalla. Pyytää jotakin säikäyttämään itsensä hirveästi silloin kun sitä ei odota, tätä säikyttämistä pitää jatkaa muutamia tunteja tai pari päivää. Silloin huomaa varmaankin, että itse säikähdys ei ole niin hirveä, kun sen odottaminen. Odottaa säikäytystä, koska sen jälkeen on taas hetki rauhaa.
Koirat oppivat asioiden yhdistymistä. Jos koiraa kutsutaan ja monesta kutsusta huolimatta se ei tule, haluaa ihminen suihkautuksen avulla osoittaa koiralle että se on tottelematon. Mutta juuri samalla hetkellä koira saattaa nähdä ohikulkevan lapsen, hölkkääjän tai toisen koiran – ja yhdistää rangaistus sihinän tähän. Tuloksena on koira joka ei edelleenkään reagoi paremmin luoksetulo kutsuun, mutta kehittää pelkoja tai jopa pelon aiheuttamia aggressioita asioita kohtaan mitä se juuri näki. Usein omistajat ovat neuvottomia kun heidän koiransa yhtäkkiä välttelee lapsia tai murisee hölkkäreille.
Monia tällaisia esimerkkitapauksia saapuu koirakouluuni. Vähän aikaa sitten Rhodesian Ridgeback uros, jolle suihkautettiin aina kun se aikoi karata ajamaan riistaa. Näillä kävelyillä oli aina mukana perheen narttukoirakin. Omistajat eivät tulleet luokseni ei-toivotun metsästyskäytöksen takia, vaan koska uros vältti jo viikkojen ajan nartun läheisyyttä. Aina kun narttu lähestyi sitä, lähti uros pelokkaannäköisenä muualle. Tämä oli aivan käsittämätöntä. Uros pelkäsi narttua jota se aikaisemmin oli rakastanut! Narttukaan ei näyttänyt ymmärtävän tätä. Sama kouluttaja joka oli aiemmin suositellut spray pannan käyttöä, suositteli nyt toisen koiran poisantamista! Koska koirat olivat kehittyneet eri tavoin ja nartulla olisi nyt muka dominantti esiintyminen.
Ongelmia on vielä enemmän, sillä koira ei yleistä mitään niin nopeasti kuin äänipelon. Eikä ainoastaan tämä uros vaan lukuisat koirat kehittävät pelkoja kaikenlaisia mahdollisia ääniä kohtaan. Hiilihappojuomapullon avaaminen, rasvan sihinä kuumalla pannulla, pamahdukset ja laukaisut, jotka koiralle olivat aiemmin samantekeviä.
Rhodesian Ridgeback veti häntä koipien väliin ja hävisi vastaanotto huoneen pöydän alle kun avasin hiilihappojuomapullon. Tätä en suinkaan tehnyt koska olisi ollut janoinen – surullista kyllä tämä kuuluu jo rutiini ohjelmaan testinä kun minulle esitellään uutta koiraa, saadakseni selville onko sitä työstetty spraykaulapannalla. Omistaja oli hyvin hämmästynyt kun sanoin pullonavaamistestin jälkeen, että koiralla on varmasti käytetty spraykaulapantaa. Omistajalla ei ollut aikomusta kertoa minulle asiasta, koska oli kuullut, että olen niiden käyttöä vastaan. Kun selitin koiran reaktion ja käytöstä sekä kerroin hänelle miksi uros pelkää nyt narttua ja kaikenlaisia ääniä, oli omistaja vihainen kouluttajalle joka oli jättänyt kaikki mahdolliset sivuoireet kertomatta ja selittänyt vain kuinka harmitonta Spraypannan käyttäminen on.
Tekniikan kanssa on ongelmia. On kuulemma käynyt niinkin, että laite on vastaanottanut muita signaaleja tai lauennut lähistöllä olevan toisen koiran pannan kaukosäätimestä . Silloin saa koira joka vain oleilee rangaistuksen. Toisaalta se taas ei aina laukea luotettavasti, viiveellä tai ei ollenkaan. Tai patterit ovat loppuneet, silloin rangaistus jää pois, jos koira nyt olisi jopa tajunnut mistä rangaistaan, niin siirryttäisiinkin rangaistuksen poisjäämisen takia satunnaiseen vahvistamiseen
Asiaa voi kääntää ja vääntää miten haluaa: Spraypannat eivät ole ollenkaan harmittomia, päinvastoin jopa erittäin vaarallisia. Jotkut koirat saadaan niin epävarmoiksi, että ne putoavat opittuun avuttomuuteen eivätkä enää tarjoa ollenkaan aktiviteettejä tai toimintaa, koska elävät jatkuvassa pelossa.
Jotta eläimiä ja epätoivoisia omistajia voidaan auttaa, tarvitaan pitkää hyvää treeniä. Spraykaulapannat luovat käsityksen omistajille nopean ratkaisun kuviteltuun tai todelliseen ongelmaan napin painalluksen avulla. Näin yksinkertaista ei kuitenkaan ole. Koirat ovat meille annettuja tuntevia, ajattelevia eläviä olentoja, jotka eivät ole loputtomasti manipuloitavissa, joiden oppiminen eroaa omastamme. Suosittelen kovasti että jokaista apuvälinettä ja metodia mitä valmistajat tai kouluttajat suosittelevat mietitään tarkkaan, ennen kuin sitä kokeillaan koiraan. Hankitaan tietoa ja epäilyttävässä tapauksessa tehdään päätös koskien myös koiria. Mitä et halua itsellesi tehtävän, älä tee sitä kenellekään muulle.
Clarissa v.Reinhard
P.S.: Hiermit lade ich alle Hundefreunde ein, bei der Verbreitung
dieses Textes zu helfen. Ich erlaube als Autorin ausdrücklich, ihn
(vollständig und unverändert und unter Nennung der Quelle) auf
anderen Homepages zu veröffentlichen, auszudrucken und zu verteilen oder auf ihn hinzuweisen. Je mehr Menschen um die Tücken und Gefahren des Sprühhalsbandes wissen, je mehr Hunden bleibt dessen Anwendung – hoffentlich – erspart. Ein herzliches DANKE an jeden, der diesen Text weiter gibt. http://www.animal- learn.de/
http://www.animal- learn.de/ tips_zum_ hund.php
http://www.animal- learn.de/ Spruehhhalsbaend er.php
Täten kutsun kaikki koirien ystävät mukaan auttamaan tämän tekstin levittämisessä. Kirjoittajana nimenomaan annan luvan (täydellisenä ja muuttamattomana sekä lähdetiedon mainitsemalla) julkaisemaan muilla kotisivuilla, tulostaa ja jakaa tai antaa vihjeen tästä. Mitä useammat ihmiset tietävät suihkupannan haitoista sitä useampi koira säästyy toivottavasti sen käytöltä. Sydämellinen kiitos kaikille jotka antavat tämän tekstin eteenpäin. - Errmis
koirille!! kirjoitti:
Elina Rueterin klikkilistalle lähettämä oheinen suomennos spraypannoista, herättää toivon mukaan ajattelemaan vaihtoehtoja. Kaikille ei tietenkään satu samoin kuin tekstissä kerrotaan mutta miksi antaa sellaiseen edes mahdollisuus, kun muutakin on tehtävissä?
---------
Heippa !
Tässä nyt jonkinlainen käännös.
Minä nyt käytin hankalaa sanaa spraykaulapanta, juuri keksin että suora käännös olisi ollut suihkupanta. ..ja sitruunapantoja kai suomessa ovat tosin ilman sitruunaa usein miten kuitenkin.
Otsikko voisi olla Napin käyttämistä pään käyttämisen sijaan.
Knöpfechen statt Köpfchen
Saksalaisessa televisiossa koira-nanny näyttää viikoittain kuinka koiran mikä ongelma tahansa saadaan korjattua omistajaa miellyttäväksi käytökseksi spraykaulapannan avulla.
Jo terveen ihmisjärjen pitää valpastua kun väitetään, että suihkautus on täysin harmiton. Jo vähäisen mietinnän jälkeen kysyy, kuinka on mahdollista häivyttää kiinteitä vaistonvaraisia käytöksiä kuten metsästystä jollain mikä on koiralle harmitonta. Omistajaa kehotetaan kokeilemaan itseensä suihkautusta – ja tosiaan „eihän se niin pahalle tunnu". Mitä ei sanota että yhtäkkiä ilmaantuva sihisevä ääni, jonka aiheuttajaa koira ei tiedä on koiralle pelottava, jopa henkeä uhkaava ääni jonka ilmaannuttua on lähdettävä pakoon. Jokainen varmaan tuntee sen näyn kun koira pyörii ympyrää nukkumapaikallaan ennen makuulle asettumista. Käytös on ajalta jolloin koira eli ulkona. Jos pyöriessä kuuluisi sihisevä ääni, kuten käärmeen, hyppäisi koira sivuun. Biologisesti tarpeellisen …ja geneettisesti kiinteän pelkoa aiheuttavan äänen me laitamme nyt aivan koiran pään läheisyyteen. Josta koira ei ainoastaan pelkää vaan saattaa mennä paniikkiin, ilman että sillä kuitenkaan on mahdollisuutta pakoon.
Koira ei tiedä koskaan koska suihke laukaistaan ja on siis jatkuvassa epävarmassa odotuksessa. Se joka haluaa tietää tämän, kokeilkoon itseensä. Mutta tämä tehtäköön niin että koira ei ole paikalla. Pyytää jotakin säikäyttämään itsensä hirveästi silloin kun sitä ei odota, tätä säikyttämistä pitää jatkaa muutamia tunteja tai pari päivää. Silloin huomaa varmaankin, että itse säikähdys ei ole niin hirveä, kun sen odottaminen. Odottaa säikäytystä, koska sen jälkeen on taas hetki rauhaa.
Koirat oppivat asioiden yhdistymistä. Jos koiraa kutsutaan ja monesta kutsusta huolimatta se ei tule, haluaa ihminen suihkautuksen avulla osoittaa koiralle että se on tottelematon. Mutta juuri samalla hetkellä koira saattaa nähdä ohikulkevan lapsen, hölkkääjän tai toisen koiran – ja yhdistää rangaistus sihinän tähän. Tuloksena on koira joka ei edelleenkään reagoi paremmin luoksetulo kutsuun, mutta kehittää pelkoja tai jopa pelon aiheuttamia aggressioita asioita kohtaan mitä se juuri näki. Usein omistajat ovat neuvottomia kun heidän koiransa yhtäkkiä välttelee lapsia tai murisee hölkkäreille.
Monia tällaisia esimerkkitapauksia saapuu koirakouluuni. Vähän aikaa sitten Rhodesian Ridgeback uros, jolle suihkautettiin aina kun se aikoi karata ajamaan riistaa. Näillä kävelyillä oli aina mukana perheen narttukoirakin. Omistajat eivät tulleet luokseni ei-toivotun metsästyskäytöksen takia, vaan koska uros vältti jo viikkojen ajan nartun läheisyyttä. Aina kun narttu lähestyi sitä, lähti uros pelokkaannäköisenä muualle. Tämä oli aivan käsittämätöntä. Uros pelkäsi narttua jota se aikaisemmin oli rakastanut! Narttukaan ei näyttänyt ymmärtävän tätä. Sama kouluttaja joka oli aiemmin suositellut spray pannan käyttöä, suositteli nyt toisen koiran poisantamista! Koska koirat olivat kehittyneet eri tavoin ja nartulla olisi nyt muka dominantti esiintyminen.
Ongelmia on vielä enemmän, sillä koira ei yleistä mitään niin nopeasti kuin äänipelon. Eikä ainoastaan tämä uros vaan lukuisat koirat kehittävät pelkoja kaikenlaisia mahdollisia ääniä kohtaan. Hiilihappojuomapullon avaaminen, rasvan sihinä kuumalla pannulla, pamahdukset ja laukaisut, jotka koiralle olivat aiemmin samantekeviä.
Rhodesian Ridgeback veti häntä koipien väliin ja hävisi vastaanotto huoneen pöydän alle kun avasin hiilihappojuomapullon. Tätä en suinkaan tehnyt koska olisi ollut janoinen – surullista kyllä tämä kuuluu jo rutiini ohjelmaan testinä kun minulle esitellään uutta koiraa, saadakseni selville onko sitä työstetty spraykaulapannalla. Omistaja oli hyvin hämmästynyt kun sanoin pullonavaamistestin jälkeen, että koiralla on varmasti käytetty spraykaulapantaa. Omistajalla ei ollut aikomusta kertoa minulle asiasta, koska oli kuullut, että olen niiden käyttöä vastaan. Kun selitin koiran reaktion ja käytöstä sekä kerroin hänelle miksi uros pelkää nyt narttua ja kaikenlaisia ääniä, oli omistaja vihainen kouluttajalle joka oli jättänyt kaikki mahdolliset sivuoireet kertomatta ja selittänyt vain kuinka harmitonta Spraypannan käyttäminen on.
Tekniikan kanssa on ongelmia. On kuulemma käynyt niinkin, että laite on vastaanottanut muita signaaleja tai lauennut lähistöllä olevan toisen koiran pannan kaukosäätimestä . Silloin saa koira joka vain oleilee rangaistuksen. Toisaalta se taas ei aina laukea luotettavasti, viiveellä tai ei ollenkaan. Tai patterit ovat loppuneet, silloin rangaistus jää pois, jos koira nyt olisi jopa tajunnut mistä rangaistaan, niin siirryttäisiinkin rangaistuksen poisjäämisen takia satunnaiseen vahvistamiseen
Asiaa voi kääntää ja vääntää miten haluaa: Spraypannat eivät ole ollenkaan harmittomia, päinvastoin jopa erittäin vaarallisia. Jotkut koirat saadaan niin epävarmoiksi, että ne putoavat opittuun avuttomuuteen eivätkä enää tarjoa ollenkaan aktiviteettejä tai toimintaa, koska elävät jatkuvassa pelossa.
Jotta eläimiä ja epätoivoisia omistajia voidaan auttaa, tarvitaan pitkää hyvää treeniä. Spraykaulapannat luovat käsityksen omistajille nopean ratkaisun kuviteltuun tai todelliseen ongelmaan napin painalluksen avulla. Näin yksinkertaista ei kuitenkaan ole. Koirat ovat meille annettuja tuntevia, ajattelevia eläviä olentoja, jotka eivät ole loputtomasti manipuloitavissa, joiden oppiminen eroaa omastamme. Suosittelen kovasti että jokaista apuvälinettä ja metodia mitä valmistajat tai kouluttajat suosittelevat mietitään tarkkaan, ennen kuin sitä kokeillaan koiraan. Hankitaan tietoa ja epäilyttävässä tapauksessa tehdään päätös koskien myös koiria. Mitä et halua itsellesi tehtävän, älä tee sitä kenellekään muulle.
Clarissa v.Reinhard
P.S.: Hiermit lade ich alle Hundefreunde ein, bei der Verbreitung
dieses Textes zu helfen. Ich erlaube als Autorin ausdrücklich, ihn
(vollständig und unverändert und unter Nennung der Quelle) auf
anderen Homepages zu veröffentlichen, auszudrucken und zu verteilen oder auf ihn hinzuweisen. Je mehr Menschen um die Tücken und Gefahren des Sprühhalsbandes wissen, je mehr Hunden bleibt dessen Anwendung – hoffentlich – erspart. Ein herzliches DANKE an jeden, der diesen Text weiter gibt. http://www.animal- learn.de/
http://www.animal- learn.de/ tips_zum_ hund.php
http://www.animal- learn.de/ Spruehhhalsbaend er.php
Täten kutsun kaikki koirien ystävät mukaan auttamaan tämän tekstin levittämisessä. Kirjoittajana nimenomaan annan luvan (täydellisenä ja muuttamattomana sekä lähdetiedon mainitsemalla) julkaisemaan muilla kotisivuilla, tulostaa ja jakaa tai antaa vihjeen tästä. Mitä useammat ihmiset tietävät suihkupannan haitoista sitä useampi koira säästyy toivottavasti sen käytöltä. Sydämellinen kiitos kaikille jotka antavat tämän tekstin eteenpäin.Juu eipä meille sitruunapantoja olla muutenkaan hankkimassa. Asiaan perehtymättömälle homma voi tehota, mutta kun tuntee koiria ja niiden käyttäytymismalleja vähän paremmin, niin voi kyllä olla varma siitä että mitään lopullista ratkaisua sitruunapannat eivät anna. Itse olen aina yrittänyt keskittyä koulutusmetodeissani palkitsemiseen, en rangaistuksiin - ja tätä jälkimmäistähän sitruunapannat juuri korostavat. Jos periaatteena on rankaiseminen väärästä, mutta unohdetaan samalla kertoa koiralle siitä mikä olisi hyvä _korvaava_ käytös, ei ongelma tule koskaan selviämään. Onhan tuo suihkutekniikka pintapuolisesti tehokas, sitä en kiellä, mutta pahimmassa tapauksessa se vain siirtää ahdistuneisuuden yhdestä asiasta toiseen, ja saa koiran olon vieläkin pahemmaksi... :/
Pakko myöntää, koirat ovat senverran kummallisia otuksia että välillä on ihan oikeasti vaikea saada niiden ajatusmaailmasta selvää - ihmisen logiikalla ei pitkälle pötkitä, se on varmaa! Olen jo monesti muutenkin joutunut aina välillä ottamaan askeleen taaksepäin kun omien ajatusmallien mukaisesti jonkun asian pitäisi tehota, mutta silti koira on käsittänyt homman aivan ylösalaisin. Kun koiran kanssa haluaa kommunikoida, pitää mennä hänen tasolleen, eikä inhimillistää /tehdä asioista liian ihmismäisen loogisia. (Vielä kun onnistuisin päättelemään tuon eroahdistuksen perimmäiset syyt, niin kaikki olisi mahtavaa.. Mutta eihän kaikki täydellistä voi olla :D)
- onkohan tässä
nyt sulla vähän liioittelun makua ilmassa? Ymmärrän toki huolesi naapurisovun puolesta, mutta eiköhän naapurit varmaan ilmoittelisi jos olisi oikeasti aihetta huoleen.
Koirasi pitävät aamuisin konsertin lähdettyäsi töihin, jos pitävät, pari kertaa viikossa. Ei ehkä tästä vielä kannattaisi olla huolissaan, ainakaan kovin.
Onko tietoa konserttien pituudesta? Kenties vain muutama minuutti? Alle tunnin? Mutta jos kyseessä on useita tunteja kestävä ooppera-aaria, niin silloin kyllä itsekin huolestuisin.
Ellet ole asiaa selvittänyt niin kehottaisin hankkimaan tietokoneeseen jonkin ilmaisen audio-äänitysohjelman jolla seuraisin tilannetta muutaman päivän ajan. Tällaisia ilmaisohjelmia voit löytää täältä: http://www.download.com/1770-20_4-0.html?query=free audio recorder&searchtype=downloads&filter=licenseName=Free|platform=Windows&filterName=licenseName=Free|platform=Windows&tag=ltcol
Onkohan tuo nyt muuten mahdollista että haukuilla on vain nyt keskenään niin kivaa että pitää laulamalla ilmaista? Siis tyytyväisyyttä aamun hyväfiiliksisestä lenkistä. Viimeisessä kappaleessa mainitsit että se on aivan omanlaistansa mölyä mitä pitävät. Meillä koira suorastaan ulvoo kun on hyvällä mielellä, esim. rapsutettaessa ja kun tulee silkkitien tunnusmusa.
Ehkä teilläkin on kyse sittenkin jostain tällaisesta!!!- Errmis
Kovasti toivoisin että liiottelisin.. Enemmän kuitenkin varmasti taipuu siihen, että alkuperäisessä viestissä vähättelin asiaa. Naapurit ovat ilmoitelleet, ja viimeinen tippa oli tässä viime viikolla, kun alakerran (lievästi kuitenkin häiriintynyt) naishenkilö alkoi uhkailla koiria melun takia. Olen kyllä keskustellut muiden naapureiden kanssa tilanteesta, ymmärtävät hyvin, ja joskus mainitsevat että "taas huudettiin". Kuten jo aiemmin sanoin, en kuitenkaan ole saanut mitään infoa siitä kuinka kauan, mihin aikaan, yms.... Mutta alkaa se vaivata itseäkin, kun tietää että mölytään poissaollessa.
Itsekin olen pariin otteeseen kuullut kun täällä on ulvottu, joten tiedän että eroavaisuutta on esim. ilohaukkuun tai muunlaiseen riehuntamölyyn. Erityisesti tuon vanhimman koiran kohdalla, muut ovatkin sitten yhtyneet serenaadiin ihan vain "perushaukulla". Jäin taas tänään aamulla ennen töihinlähtöä varmaan pariksikymmeneksi minuutiksi ihan vain hengailemaan rappuun, josko jotain kuuluisi - yhden kerran kuului haukuntaa, mutta väärästä asunnosta. Loppu päivästä en tiedä, kukaan ei ainakaan vielä ole sanonut/en ole päässyt kysymään. Mutta heti lähdön aikoihin ei siis ainakaan alkanut, tänään. Tiedä sitten muista päivistä :D
Kiitos myös muista neuvoista! Pitää varmastikin kokeilla tuota tietsikkanauhoitusta, josko onnistuisi. Muita koko päivän kestäviä nauhoitusvälineitä meiltä ei sitten löydykään, valitettavasti.. Olisi hyvä saada selville /ratkaistua ongelma, sillä kun suoranaisia uhkauksia koirien satuttamisesta alkaa tipahtelemaan, niin itsekin älähdän. Ja siitä ei taas hyvä seuraa.. (Valitettavasti tiedän että kyseinen naapuri voisi jopa viedäkin asian loppuun asti, mutta koska kyseessä on muuten "hyvin käyttäytyvä" nenänsä jokaiseen soppaan tunkeva täti, en oikein tiedä kannattaisiko asiaa lähteä eteenpäinkään viemään.... :/) - .........
Errmis kirjoitti:
Kovasti toivoisin että liiottelisin.. Enemmän kuitenkin varmasti taipuu siihen, että alkuperäisessä viestissä vähättelin asiaa. Naapurit ovat ilmoitelleet, ja viimeinen tippa oli tässä viime viikolla, kun alakerran (lievästi kuitenkin häiriintynyt) naishenkilö alkoi uhkailla koiria melun takia. Olen kyllä keskustellut muiden naapureiden kanssa tilanteesta, ymmärtävät hyvin, ja joskus mainitsevat että "taas huudettiin". Kuten jo aiemmin sanoin, en kuitenkaan ole saanut mitään infoa siitä kuinka kauan, mihin aikaan, yms.... Mutta alkaa se vaivata itseäkin, kun tietää että mölytään poissaollessa.
Itsekin olen pariin otteeseen kuullut kun täällä on ulvottu, joten tiedän että eroavaisuutta on esim. ilohaukkuun tai muunlaiseen riehuntamölyyn. Erityisesti tuon vanhimman koiran kohdalla, muut ovatkin sitten yhtyneet serenaadiin ihan vain "perushaukulla". Jäin taas tänään aamulla ennen töihinlähtöä varmaan pariksikymmeneksi minuutiksi ihan vain hengailemaan rappuun, josko jotain kuuluisi - yhden kerran kuului haukuntaa, mutta väärästä asunnosta. Loppu päivästä en tiedä, kukaan ei ainakaan vielä ole sanonut/en ole päässyt kysymään. Mutta heti lähdön aikoihin ei siis ainakaan alkanut, tänään. Tiedä sitten muista päivistä :D
Kiitos myös muista neuvoista! Pitää varmastikin kokeilla tuota tietsikkanauhoitusta, josko onnistuisi. Muita koko päivän kestäviä nauhoitusvälineitä meiltä ei sitten löydykään, valitettavasti.. Olisi hyvä saada selville /ratkaistua ongelma, sillä kun suoranaisia uhkauksia koirien satuttamisesta alkaa tipahtelemaan, niin itsekin älähdän. Ja siitä ei taas hyvä seuraa.. (Valitettavasti tiedän että kyseinen naapuri voisi jopa viedäkin asian loppuun asti, mutta koska kyseessä on muuten "hyvin käyttäytyvä" nenänsä jokaiseen soppaan tunkeva täti, en oikein tiedä kannattaisiko asiaa lähteä eteenpäinkään viemään.... :/)sinun on puuttua tuohon haukkumiseen jos naapurin koirat haukkuvat, ei ole ollenkaan selvää että sinulla on ongelmakoiria, ne voivat haukkua myötäelämisestä muihin haukkujiin.
- -------
www.koirakoulukiti.palvelee.fi (tuolta saat varmasti avun) älä kysele tääl suomi24 ku saat huonoja neuvoja
- kun noin
yhtä paikkaa kehut? Ja tätä näin kovin mollaat?
Oletko kuullut sanonnan: älä pure kättä joka sinua ruokkii? Eli suomi24 tarjosi sinulle nyt tämänkin foorumin mainostaa sivujasi. Älä siis mollaa!
Ennen mainostasi luitko tämän mitä keskusteluissa ei saa: Markkinoida tai mainostaa tuotetta tai palvelua (lukee säännöissä) - saaani
"älä kysele tääl suomi24 ku saat huonoja neuvoja"
..neuvoit menemään tuonne koirakouluminkäonkaan puolelle, mutta eihän se kannata, sillä toteamuksesi mukaan on sekin huono neuvo. HAA!
Tuota,ja näkemättähän on aina vaikee sanoa mitään...
Tuota,ensin pitäis ehkä miettiä,mitä tuo eroahdistus on.Jos koiralla on nuppi kunnossa (hermorakenne riittävä,luonnetesti voisi ihan mielenkiinnosta olla paikallaan ehkä),opetettu olemaan pennusta yksin,niin kyllä itse kallistun tuonne johtajuusjuttujen kannalle.
Eli kun koira ei jostain syystä luota riitävästi omistajaan,se ei pysty olemaan yksin rauhassa,vaan stressaantuu.Kuka sitten mitenkin reagoi,tuhoaa,pissii paikat,haukkuu ym.
Haukkuherkillä tuo viimeinen yleinen vaihtoehto.Varsinkin jos omistajalla ei ole ollut riittävän tiukkalinja ylipäätään haukkumiseen.
Se ei pitäisi olla ongelma,jos koiran kanssa on ollut pentuna kotona.Silloin vaan pitäisi harjoitella pikkuhiljaa vaikka poistumalla toiseen huoneeseen,parvekkeelle,pihalle ym.säännöllisesti.Kyllä normaalisti koirat oppii jo pienestäkin.
Tuo,että on jo ennestään ekalla koiralla on ongelma,ja siihen otetaan toinen,on minusta erittäin huono vaihtoehto.Täytyy tosi taitava olla,tai melkoinen tsäkä,jos ei se seuraava ala samoin toimimaan.Koira kun on laumaeläin,ja oppii hyvin vahvasti toiselta.Vielä enemmän,jos on pienintäkin epäilystä sillä siitä,kuka on sen mielestä se pomo...Toivottavasti nuorimmainen ei keksi samoja juttuja kun aikuistuu...
Mielestäni kannattaisi käydä jollain pätevällä ongelmakoirakouluttajalla,joka ulkopuolisena pystyisi katsomaan,voisiko siellä johtajuudessa kuitenkin olla parannetavaa...
Aktiviteettiä pitäisi olla riittävästi rodun mukaan,aivotyöskentelyä mahdollisimman paljon,nimenomaan rauhoittavaa,vaikka jälkeä.Tuolla määrällä koiria se on jo vaikeampaa...
Toisille koirille kova lenkki ennen lähtöä ei sovi.Kierrokset jää ylle,ja se voi purkautua,kun omistaja lähtee.
Itse suosin pientä rauhallista lenkkiä (koira toki on opetettu kulkemaan rauhallisesti ja kiihtymättä ;) ).
Koirat on hyvä opettaa myös aktiiviseen rentoutumiseen.
Kun ne hallitsee sen,niin koirien rentouduttua voi vaan rauhallisesti kohtapuolin lähteä ilman numeroa.Samoin kun palaa,niin ei jokuseen minuttiin huomioi lainkaan koiria.
Koirat voi myös eristää yhteen huoneeseen,ihan portin taakse,ja pimentää huoneen.Eli tehdä se pesämäiseksi.
Toisille taas tekee hyvää opettaa ne häkkiin,jossa on peitto päällä.Häkkiä ei suljeta,vaan ovi on auki,mutta koira voi hakeutua turvapaikkaan halutessaan.
Mutta,näkemättä on vaikea sanoa viimekädessä.
Myös homeopatiassa on aineita,jotka rauhoittaa.- clomicalm
Hei, meilläkin on vakava eroahdistus koiralla ollut ongelmana pitkään ja kuten tekin kaikki kokeiltu ja DAPista ei ollut muuta hyötyä kuin että kiva se oli seinästä syödä (: Meillä saimme eläinlääkärin määräämänä Clomicalm lääkityksen ja on alkanut tehota, koira on rauhoittunut huomattavasti vaikkei täysin vieläkään. Clomicalm ei siis tee koiraa mitenkään toimintakyvyttömäksi eikä ole rauhoittava kuten Diapam. Clomicalm vaikuttaa siten, että se normalisoi koiran aivojen välittäjäainepitoisuuksia, joka rauhoittaa koiraa. Kannattaa soittaa omallee eläinlääkärillenne. Myös Dap pantaa voisi kokeilla, sekä koska teillä on haukkuongelma, voisi sitruunapanta olla hyvä vaihtoehto, tosin ne ovat kovin kalliita mutta niitä saa myös useista eläinkaupoista/lääkäreiltä vuokrattua.
Toivottavasti oli jotain apua :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3998616Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1682951- 141321
- 761018
- 66974
- 25936
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta61923- 55913
- 64862
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss73844