Olen äitinä joutunut mielestäni hyvin ja hankalaan ja epäoikeudenmukaiseen tilanteeseen. Nimitäin meillä on perinteiset äiti/isäroolit olleet toisin päin. Olen korkeammin koulutettu kuin mieheni, ja palkkani on aina ollut huomattavasti suurempi. Kun neljä vuotta sitten synnytin kaksoset, tytön ja pojan, sovimme mieheni kanssa että äitiyslomani jälkeen hän jäisi kotiin lasten kanssa ja minä palaisin mahdollisimman pian työelämään. Taloudellisesti tämä ei ole ollut meille ongelma, koska palkkani on riittänyt hyvin koko perheen elatukseen.
Yli kolme vuotta minulla on ollut aivan ihana puoliso. Hän on hoitanut todella esimerkillisesti kodin ja lapset. Itse olen ollut vastuullisessa asemassa keskisuuren vientiyrityksen palveluksessa, joten töitä ja matkustelua on ollut todella paljon. Joskus olen kantanut huonoa omatuntoa siitä, että aikaa perheelle on jäänyt kovin vähän mutta toisaalta olen luottanut mieheni kykyyn hoitaa lapset ja koti.
Todellinen pommi mieheltäni tuli viikko sitten kun hän ilmoitti haluavansa avioeron. Kun keskustelimme lapsien asemasta, hän myös ilmoitti pitävänsä lapset. Minusta tämä on aivan huutava vääryys. Minä olen kuitenkin heidän äitinsä ja pystyn varmasti järjestämään elämäni niin, että minulla todella olisi aikaa lapsille, tarvitsen vain näihin järjestelyihin aikaa. On aivan kohtuutonta vaatia, että yhtäkkiä luopuisin nykyisestä asemastani lasteni takia ja tämän ilmoitin myös miehelleni. Hän kuitenkin on järkähtämätön kannassaan. Hän on jo hankkinut itselleen asunnon ja aikoo muuttaa lasten kanssa sinne heti vuoden vaihteessa. Aion taistella lapsistani viimeiseen saakka mutta olen hyvin huolissani asemastani, koska juuri nyt en todellakaan voi ryhtyä yksinhuoltajaksi. Jos lapset ovat mieheni luona asumuseron ajan pelkään, että heidät määrätään miehelleni varsinkin kun mieheni on kolmen vuoden ajan hoitanut heitä lähes yksin. Pidän kovasti työstäni, mutta lapsiani rakastan. Nyt en ole nukkunut moneen yöhön pelätessäni menettäväni heidät.
Yli kolme vuotta minulla on ollut aivan ihana puoliso. Hän on hoitanut todella esimerkillisesti kodin ja lapset. Itse olen ollut vastuullisessa asemassa keskisuuren vientiyrityksen palveluksessa, joten töitä ja matkustelua on ollut todella paljon. Joskus olen kantanut huonoa omatuntoa siitä, että aikaa perheelle on jäänyt kovin vähän mutta toisaalta olen luottanut mieheni kykyyn hoitaa lapset ja koti.
Todellinen pommi mieheltäni tuli viikko sitten kun hän ilmoitti haluavansa avioeron. Kun keskustelimme lapsien asemasta, hän myös ilmoitti pitävänsä lapset. Minusta tämä on aivan huutava vääryys. Minä olen kuitenkin heidän äitinsä ja pystyn varmasti järjestämään elämäni niin, että minulla todella olisi aikaa lapsille, tarvitsen vain näihin järjestelyihin aikaa. On aivan kohtuutonta vaatia, että yhtäkkiä luopuisin nykyisestä asemastani lasteni takia ja tämän ilmoitin myös miehelleni. Hän kuitenkin on järkähtämätön kannassaan. Hän on jo hankkinut itselleen asunnon ja aikoo muuttaa lasten kanssa sinne heti vuoden vaihteessa. Aion taistella lapsistani viimeiseen saakka mutta olen hyvin huolissani asemastani, koska juuri nyt en todellakaan voi ryhtyä yksinhuoltajaksi. Jos lapset ovat mieheni luona asumuseron ajan pelkään, että heidät määrätään miehelleni varsinkin kun mieheni on kolmen vuoden ajan hoitanut heitä lähes yksin. Pidän kovasti työstäni, mutta lapsiani rakastan. Nyt en ole nukkunut moneen yöhön pelätessäni menettäväni heidät.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Teillä on isän ja äidin roolit päinvastoin kuin yleensä perheissä. Nyt, kun miehesi haluaa eron, olet sitä mieltä, että roolit pitäisi yhtäkkiä muuttaa "perinteisiksi". Miehesi on hoitanut lapsianne pienestä asti (ainakin sinun mielestäsi) hyvin ja mallikkaasti. Nyt sinä olet sitä mieltä, että hänen pitäisi ilman muuta luopua lapsista. Minun mielestäni lapsenne kuuluvat ehdottomasti isälleen erotilanteessa. Hänhän on ollut se ensisijainen vanhempi heille monta vuotta, kun sinä olet omistautunut urallesi. Lasten kannalta on parempi että he menevät isälleen.
Ymmärrän niin sinun kuin miehesi tunteet. Minä kuitenkin näkisin tässä tärkeimpänä sen, mikä lapsille on parasta.
Meillä naisilla on edelleen tapana ajatella, että lapset ovat meidän, ei miehen. Älä nyt lue tätä kirjaimellisesti. En usko, että vaikka lapset päätyisivätkin miehesi luokse, että menettäisit heitä. Parasta nyt olisi, ettette te riitelisi lapsista. Silloin jatkokin sujuu helpommin. Jos riitelette lapsista, lapset voivat vielä enemmän kokea, että ero on heidän syynsä. Ymmärrän kyllä täysin, miltä sinusta tuntuu nyt, mutta välttäkää riitoja erossanne, jolloin yhteishuoltajuus on helpommin mahdollista toteuttaa. Yhteishuoltajuus ei minun tietojeni mukaan ole koskaan täysin ongelmaton.
Miehesi ymmärrettävästi haluaa lapset itselleen, sillä hän on ollut niin paljon lasten kanssa viime vuosina. Asia on aivan sama kuin erotilanteessa kotiäidiltä vietäisiin huoltajuus ja työssäkäyvä isä pitäisi yksin lapset. Liian usein meiltä unohtuu, että äidit ja isät ovat yhdenvertaisia vanhempia, ovat he sitten valinneet roolinsa perheessä miten päin tahansa.
Viestistäsi päätellen lasten olosuhteet muuttuvat joka tapauksessa rajusti. Jäävät he kummalle tahansa asumaan, todennäköisesti edessä on päivähoito. Isä joutunee palaamaan työelämään, jos hän jää lasten kanssa ja sinullakin on työsi. Jos lapset ovat isänsä kanssa, maallinen mammona vähenee. Mutta toisaalta, jos lapset ovat sinun kanssasi, vaikka kuinka järjestäisit työsi, et voisi täysin välttää työmatkoja tai pitkiä työpäiviä satunnaisesti. Olisiko lasten isä silloin ilmainen lapsenvahti vai miten hoitaisit asian?
Olen itse eronnut lähes kymmenen vuotta sitten. Olin ensin kahden lapseni kanssa kotona, kunnes juniorikin täytti sen kolme. Aloitin uudelleen opiskelut silloin syksyllä ja ennen joulua mies ilmoitti, että haluaa erota. Toista naista ei ollut kuvioissa, olimme kuulemma vain eri ihmiset kuin avioituessamme (kuka nyt ei lasten myötä muuttuisi;). Asemani oli siis vastaava kuin miehelläsi. Olin ensi sinun laillasi kiihkeästi sillä kannalla, että minä pidän lapset, oli mikä oli. Hieman asiaa ystävien kanssa pohdittuani päädyin kuitenkin aivan toisenlaiseen ratkaisuun. Mieheni sai lapset, jos pidämme yhteishuoltajuuden. En rahallisista syistä, vaan siksi, että opinnot veivät enemmän aikaani kuin miehen siisti sisätyö hänen aikaansa. Halusin, että lasten lähivanhemmalla on mahdollisimman paljon aikaa olla lasten kanssa. Silloin kun lapset olivat minun kanssani, järjestin koulujutut niin, että saatoin olla koko ajan lasten kanssa. Ehkä se sitten oli sitä laatuaikaa, mutta emme me missään ihme paikoissa käyneet (opiskelijabudjetillako muka?), kunhan kotiympyröissä nautimme toistemme seurasta.
Valmistuin sitten neljässä vuodessa, mikä maisterin tutkintoon on ihan mukava aika. Nuorimmainen aloitti koulun samana syksynä kun siirryin työelämään. Sain oman elämäni järjestykseen ja muutin vielä lähemmäs lapsia, kun he nyt olivat jo niin isoja, että saattoivat tulla itse luokseni, kunhan matka vaan oli riittävän lyhyt ja turvallinen. Tytön ollessa toisella luokalla lapset alkoivat kysellä äidin luokse muuttamisesta. Juttelimme kaikki yhdessä, lapset ja vanhemmat ja vielä vanhemmat keskenäänkin. Tämän vuoksi olimme yhteishuoltajuuden tehneet, että systeemi joustaisi mahdollisimman helposti. Lapset muuttivat luokseni. Sattumalta lasten isä sai muutaman kuukauden päästä ylennyksen ja joutui siirtymään matkustelevampaan työhön. Nykyään lapset ovat aina isänsä kanssa, kun isällä on aikaa omistautua haluamassaan määrin lapsille.
Minä siis toivoisin,että lapset pääsisivät sen vanhemman luokse, jolla on heille enemmän aikaa. Lapset eivät tarvitse sitä maallista hyvää vaan heille rakkaita ihmisiä mahdollisimman suurina annoksina.
Pelkäämpä pahoin, että jos miehesi todella haluaa lapset, niinkuin vahvasti kertomuksesi perusteella on, sinä todellakin jäät yksin.Ja toisaalta onko se väärin??Vaikka olet äiti niin onhan miehesi isä ja hoitanut lapset kotona, joten ei sinulla ole mitään eväitä ryhtyä taisteluun.Tyydy vain osaasi ja ole viikonloppuäiti.Ja nekin ajat omista lapsillesi. Ajattele lapsiasi ensin äläkä itseäsi.Se on varmasti kova paikka, mutta en usko, että sinulla on mitään mahdollisuuksia saada lapsia itsellesi.
ettei isä pääse manipuloimaan lapsia sinua vastaan.On se aikamoinen paukku lapsillekin yhtäkkiä ja vielä jouluna saada tietää että nyt tuli lähtö.Äiti pystyt olemaan vaikka sitten eri osoitteesta käsin, jos vain isä antaa sinulle siihen tilaa. Lapsi ei saa olla riitakapula.
Minun äitini ei lapsuudessani muuta tehnyt kuin haukkui isää ja tämän sukulaisia ennen ja jälkeen eron ja vielä tänäkin päivänä. Nyt aikuisena olen pitänyt isään yhteyttä ja tajunnut mitä vääryyttä äiti teki estäessään minulta isän tapaamisen. Olen yhä riitakapula äitini puolelta. Isä on ollut fiksumpi eikä koskaan minulle ole äitiä haukkunut. Hän jäi silloin kakkoseksi mutta kyllä me lapset opitaan aikuisina ajattelemaan omilla aivoillamme... jos siitä mitään lohtua on.
Älkää hyvät ihmiset luovuttako. Käykää edes perheneuvolassa selvittämässä tilannetta, siellä saatte siihen etäisyyttä ja näkökulmaa. Avioerossahan lienee sellainen puolen vuoden harkinta-aikakin olemassa.. olette uuden mahdollisuuden edessä, ainut vaihtoehto ei ole välttämättä se, mitä miehesi esittää. Uhrauksia joudut tekemään, niin myös hän. Ehkä hänkin voisi mennä kouluun tms. jolloin itsetunto ihmisenä palaisi? Ehkä hän kokee sinut liian kovana palana, ei vertaisenaan. Ehkä sinä et ole osoittanut kunnioitusta häntä kohtaan. Tämä on sitä, mitä vastaan taistellaan joka päivä monessa muodossa. Ihmisen arvoa ei pitäisi mitata lompakon painolla, tittelillä, niinkuin miehesi on ehkä alkanut kuvitella. PUHUKAA!
Jos teillä on yhteisiä perhetuttuja, ottakaa asia yhdessä esille heidän kanssaan.
Olisiko yhteishuoltajuus mahdollinen vaihtoehto teille?
Kannattaa perehtyä eri vaihtoehtoihin ennen kuin alkaa tappelemaan.
kyseessä olevaa ongelmaa. Lapsien on kuitenkin asuttava jossakin, jomman kumman luona ja sille vanhemmalle jää pakosta enemmän vastuuta, iloa ja työtä lapsista.
Minäkin suosittelisin nyt ehdottomasti ulkopuolista keskusteluapua teille. Onko perhe vielä pelastettavissa? Mikä teille itse kullekin on tärkeintä?
no jos sä todella RAKASSTAT sun lapsia niin sä et välitä siitä sun TYÖPAIKASTAS!!!...vaan hoommaat itsellesi sellaisen työn että voit pitää lapset!!!!...tai mikset ryhdy viikon loppu äidiksi?että joka vk.loppu tai joka toinen lapset oisivat sinulla jos se työ on noin tärkeetä...
???....itsehän sä päätät kumpi on tärkempi lapset vai työ?
ja jos kerta olet noin hyvä työn tekijä ja haluat lapset kokonaan itsellesi niin kyllä ne siellä ymmärtää..tai saat helposti uusia töitä!!!!!!!...
LAPSET ETU SIALLE!!!!!...
Ootko koskaan kuullu että niin makaa kun petaa?
Oisko nyt niin että olet ollut niin urakeskeinen
ettet ole huomannut mitä ympärillä tapahtuu.
Paras vaihtoehto varmasti olisi yrittää yhteishuoltajuutta (ajattelen asiaa lasten kannalta.)
Miksi muuten et nyt voi ryhtyä yksinhuoltajaksi?????
Pitääkö maailman pyöriä just niinkun sinä haluat eli
jos ei nyt sovi sinulle ei saa sopia muillekkaan mutta kun sopii sinulle pitää sopia myös muille.
IHMETTELEN????????
Mikä ihme saa aikuiset ihmiset kirjoittamaan useita kysymysmerkkejä tai huutomerkkejä peräkkäin? Eikö yksi riitä aivan hyvin sivistyneessä keskustelussa?
Olette oikeassa, kysymykseni ei liity aiheeseen, mutta suomen vaalijana kaihertaa mieltäni.
Käytän useita kysymysmerkkejä kirjoittaessani, koska
en ole keksinyt parempaa tapaa osoitta suurta hämmennystä (tarkoitan todella suurta hämmennystä)
jos sinulla on parempi tapa ilmaista asia kerro toki.
Edelleen olen sitä mieltä, että yksi kysymys- tai huutomerkki kertoo jo asiansa.
Onko tuo sinun ainut ongelmasi?
Ei ollenkaan. Tosin en koe elämässäni olevan muutenkaan mitään suuria ongelmia.
Tuo asia tulee usein mieleen tätä palstaa lukiessa. Kai se on toimittajan ammattitauti. Juuri yllä olevan viestin kohdalla vain oli pakko tuoda mielipiteeni julki.
siis luopua nykyisestä asemasta lasten takia?????kamalaa tekstiä åidin suusta joka haluaa lapset itselleen.kuinka nainen voi päästää tollaista suustaan?jospa sä vaan teet sitä niin mainostamaasi hienoa uraa ja annat lapset isälle ja mietit sitten kun hieno urasi on ohi ja yksin kotona istuskelet että mikshän ne lapset ei käy koskaan?jos sinä lapsiasi rakastat niin työsi sinä jätät tai neuvottelet työnantajan kanssa ja jos olet niin hyvä työssäsi niin tuskinpa se työn ajntaja sinusta luopuu.Kuinka ilkeät tuoda julki tollaisia asioita?veikkaanpa että et ole julkisesti uskaltanut noita asioita sanoa?sinä todellakaan et ajattele lapsiasi vaan itseäsi ja uraasi!mitä aiot kertoa lapsillesi kun ovat vanhempia että ku piti valita jokao teidät tai ura niin kyllä ura vei voiton kun en pystyny alkamaan yksinhuoltajaksi kun piti tota hienoa uraa tehdä?
Suomi on tasa-arvon edelläkävijä. Lähes saman verran naisia töissä kuin miehiäkin. Valtio avustaa suurilla rahasummillaa perheille lastenhoidon...
Toiset haluavat opiskella korkealle ja luoda uran, mutta samalla kokea vanhemmuuden ilot. Miksi sitä ei siis heille suotaisi?
"jos sinä lapsiasi rakastat niin työsi sinä jätät"
Plaah. Ihmisillä on valinnan mahdollisuus eikä työssä jatkaminen tarkoita, että hän ei lapsiaan rakastaisi.
Tämä on juuri yksi niistä ikuisuuskysymyksistä. Jopa naiset itse pitävät elossa vanhoja kaavoja ja ajattelutapoja joiden mukaan naisen paikka on kotona. Miehet taas voivat aivan rauhassa luoda uraansa eikä heidän isän rakkauttaan kyseenalaista kukaan.
Niin juuri...miksi aina pitaisi VALITA...? Siis lahinna juuri NAISTEN tulisi valita, etta oletko enempi uranainen vai se "koti-vaimoke" ja aiti?
kun lapsi on hankittu. Ihmettelen joidenkin uraohjusten (niin miesten kuin naistenkin) yksioikoista näkemystä ja minäminäminä -asennetta. Eikö se ole ihan itsestään selvää, että välillä toinen ja välillä toinen voi luoda uraa ja toinen sitten ottaa enemmän vastuuta lapsista. Vuorotellen - siis mikäli molemmat haluaa vähän päteä. Tarkoitan, että molemmilla pitäisi olla mahdollisuus, vaikka toinen olisi siivooja ja toinen toimitusjohtaja.
Itse ihmettelen kaveripiirissä usein sitä, että monet naiset / vaimot kyllä narisee omien ystäviensä kanssa miehen poissaolosta mutta hiljaa hyväksyy runsaan urasuuntautumisen ja työnteon. Se kun ilmeisesti vaan on niin helvetin kivaa ajaa hienolla autolla ja olla menestyjäperhe.
Onnittelut vaan keskustelun aloittajalle urastasi - kalliin hinnan siitä maksat kuitenkin - surullista vaan, että rahan, kunnian minkä lie toisarvoisen takia. Suhteesi lapsiin tulee muodostumaan kaukaisemmaksi - mikä ei tietystikään tarkoita sitä, etteivätkö lapsesi sinua rakastaisi.
Sinä vaadit lapset (ja huoltajuuden) itsellesi. Siitä seuraa, että lasten isä joutuu maksamaan elatusmaksuja. Kun sinä lähdet työmatkalle, menevät lapset ilman muuta isänsä luo siksi aikaa, eikö niin. Sinulla on aika usein niitä työmatkoja, joten lopulta käykin niin, että lasten isä hoitaa lapset ja maksaa elatusmaksut. Arvaapa vaan suostuuko kukaan sellaiseen järjestelyyn?