Suomi puolustaa omaa "Pohjoistaan"

Viime aikoina esillenostettu pohjoismainen turvallisuusyhteistyö näkyy jakavan mielipiteitä meillä Suomessa. Näppituntumalta vaikuttaa siltä, että Suomen Nato-jäsenyyden kampanjoijat pitävät pohjoismaista puolustusyhteistyötä tai turvallisuusyhteistyötä omien aikeittensa edistämisen kannalta kannattavana puheenaiheena. Nato-jäsenyyden vastustajat taas näkevät mitä ilmeisimmin aivan oikein pohjoismaisen puolustusyhteistyön yhtenä vipusimena siinä kokonaiskampanjassa, jolla Suomea yritetään ujuttaa Natoon.

Asiahan voitaisiin raamittaa toisellakin tavalla. Jos esim. Ruotsi arvioi tilanteen niin, että Pohjois-Ruotsin puolustaminen on ylivoimainen tehtävä, niin totta kai me suomalaiset voimme mielihyvin helpottaa Ruotsin taakkaa. Liitetään pohjoinen Ruotsi Suomeen, niin kyllä me huolehdimme sen alueen turvallisuudesta siinä kuin muunkin Suomen puolustamisesta.

Sama valmiutemme auttaa Norjaa voidaan konkretisoida niin, että kyllä Suomi suostuu keventämään norjalaisten ja samalla Natonkin taakkaa, kun Norjan ja Suomen rajaa siirretään niin, että Ruija eli Finnmarken liitetään Suomeen ja luonnollisesti siinä asetelmassa Suomi katsoo luontaiseksi velvollisuudekseen huolehtia myös Ruijan turvallisuudesta.

Näin me suomalaiset voimme suhtautua myönteisellä tavalla turvallisuuden edistämiseen Pohjois-Euroopassa. Siitä vaan ministeri Häkämies toimeen tarttumaan!

2

223

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • höpinää

      eihän suomi kykene puolustamaan edes omaa lappiaan yksin, eikä ole siinä onnistunut aikaisemminkaan. Viimesodissa lapissa oli muutama satatuhatta saksalaista.

    • ennenkin

      "Ruotsin sodissa" sotilaat haettiin suomesta
      Ahtisaari ehdotti Ruotsin puolustusministerille, että ruotsalaiset voivat lakkauttaa armeijansa ja maksaa vastaavan summan suomalaisille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      544
      1782
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      877
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      863
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      719
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      697
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      666
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      73
      618
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      533
    Aihe