Oli aivan normaali aamu Likusteritie nelosessa. Vernon-sedän karjunta kuului kortteleiden päähän ja Petunia-tädin pitkä kaula kurkisti ulos ikkunasta tarkastellen lainkuuliaita naapureitaan, sekä Dudleyn mellastus epäkuntoisesta skeittilaudasta, joka oli mennyt jostain kumman syystä kasaan pojan mennessä sen päälle.
Harry Potter istuskeli huoneessaan ja selaili Päivän Profeettaa, jossa ei nykyään ollut mitään jännittävää uutista. Ei yllättäviä kuolemia, ei mitään Voldemortista. Ei mitään, mikä todistaisi hänen puhuneen totta Voldemortin takaisin tulosta. Etusivunkin uutinen oli uudesta harjasta, joka pystyi harjaamaan hiukset viidessä minuutissa kihariksi.
Harry huokaisi syvään ja heitti lehden pinon päälle, joka lojui hänen sänkynsä vieressä. Samassa kuului rätinää portaissa ja puuskutusta, joka kuului selvästi Vernon-sedälle.
Harryn ovi aukeni ja paiskautui seinää vasten. Vernon-setä seisoi oviaukossa ja oli punainen naamaltaan. "MITEN SINÄ KEHTASIT OTTAA NE? ETKÖ OLE OPPINUT MITÄÄN TÄÄLLÄ OLLESSASI? TÄMÄ EI, KUULE POIKA, OLE MIKÄÄN HUVILA, JONNE VOIT TULLA JOKA KESÄ!"
Harry katsoi ihmeissään punaisena mylvivää Vernon-setää. Mitä ihmettä hän tällä kertaa oli mukamas tehnyt?
"ÄLÄKÄ ESITÄ VIATONTA, POIKA! MINÄ TIEDÄN, ETTÄ SE OLIT SINÄ! ANNAPAS LOPUT NYT TÄNNE, NIIN VÄLTYT EHKÄ RANGAISTUKSELTA!" Vernon-setä huusi pää punaisena.
"Niin mitkä?" Harry kysyi ihmeissään ja sai Vernon-sedältä ilkeän katseen, josta rohkeinkin mies lähtisi pakoon minkä kintuistaan pystyisi.
Haluatteko jatkaa, vai jatkanko itse? *virnistys* Luin viestistä, että kaivattiin tarinoita ja jatkotarinoita. Tässä olis tarina tai jatkotarina, riippuu siitä, haluatteko te jatkaa. =)
Harry Potter istuskeli huoneessaan ja selaili Päivän Profeettaa, jossa ei nykyään ollut mitään jännittävää uutista. Ei yllättäviä kuolemia, ei mitään Voldemortista. Ei mitään, mikä todistaisi hänen puhuneen totta Voldemortin takaisin tulosta. Etusivunkin uutinen oli uudesta harjasta, joka pystyi harjaamaan hiukset viidessä minuutissa kihariksi.
Harry huokaisi syvään ja heitti lehden pinon päälle, joka lojui hänen sänkynsä vieressä. Samassa kuului rätinää portaissa ja puuskutusta, joka kuului selvästi Vernon-sedälle.
Harryn ovi aukeni ja paiskautui seinää vasten. Vernon-setä seisoi oviaukossa ja oli punainen naamaltaan. "MITEN SINÄ KEHTASIT OTTAA NE? ETKÖ OLE OPPINUT MITÄÄN TÄÄLLÄ OLLESSASI? TÄMÄ EI, KUULE POIKA, OLE MIKÄÄN HUVILA, JONNE VOIT TULLA JOKA KESÄ!"
Harry katsoi ihmeissään punaisena mylvivää Vernon-setää. Mitä ihmettä hän tällä kertaa oli mukamas tehnyt?
"ÄLÄKÄ ESITÄ VIATONTA, POIKA! MINÄ TIEDÄN, ETTÄ SE OLIT SINÄ! ANNAPAS LOPUT NYT TÄNNE, NIIN VÄLTYT EHKÄ RANGAISTUKSELTA!" Vernon-setä huusi pää punaisena.
"Niin mitkä?" Harry kysyi ihmeissään ja sai Vernon-sedältä ilkeän katseen, josta rohkeinkin mies lähtisi pakoon minkä kintuistaan pystyisi.
Haluatteko jatkaa, vai jatkanko itse? *virnistys* Luin viestistä, että kaivattiin tarinoita ja jatkotarinoita. Tässä olis tarina tai jatkotarina, riippuu siitä, haluatteko te jatkaa. =)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mitkä sillä on kateissa?
Mummon kutomat villasukat?
x)
sukat? ehei... "- annapas loput nyt tänne, niin..." ei oikein sukat sovi. hyvä on, minä jatkan.
Harry katsoi melkein peloissaan Vernon-sedän raivokohtausta. Hänellä ei ollut aavistustakaan mistä Vernon-setä räyhäsi, mutta oli aivan varma, että saisi tietää sen aivan kohta.
"JOS ET LUOVUTA LOPPUJA TÄNNE SUOSIOLLA, HUOMAAT KYLLÄ ETTÄ SAAN NE TAKAISIN PAHALLA!" Vernon-setä ärisi.
Harry nielaisu ja katsoi Vernon-sedän punaisiin silmiin. Hän halusi Vernon-sedän lopettavan huutamisen ja kertovan mitä oli oikein tapahtunut.
"TÄTISI ON SOPIVASTI PUUTARHASSAAN EIKÄ TIEDÄ TÄSTÄ MITÄÄN! HYVÄLLÄ TUURILLA HÄN EI SAAKAAN KOSKAAN TIETÄÄ, MUTTA SINUN KÄY KÖPELÖSTI JOS ET ANNA LOPPUJA TAKAISIN!" Vernon-setä jatkoi.
"Niin, mitä? Mitä anna takaisin?" Harry lopulta huudahti. Hän ei tajunnut vieläkään mistä Vernon-setä puhui.
"NO, TÄTISI LEIPOMAT HERKUT TIETENKIN!" Vernon-setä jylisi. "TIEDÄN ETTÄ VEIT NE! TÄTISI EI EHKÄ HUOMAA, JOS PARI HERKKUA ON VIETY, MUTTA TAKUULLA HUOMAA JOS KAIKKI OVAT VIETY!"
"Mutta se en ollut minä!" Harry puolustautui. "Kysy Dudleyltä!"
"DUDLEY ON HYVÄ POIKA, TOISIN KUIN SINÄ, EIKÄ VIE ÄITINSÄ HERKKUJA!" Vernon-setä sanoi ja pöyhisti rintakehäänsä.
"Kysy Dudleyltä, niin huomaat kuinka väärässä olet", Harry totesi kylmästi.
Samassa kuului kauhistunut huuto: "MISSÄ NE OVAT? MISSÄ MINUN TEKEMÄNI HERKUT OVAT?" Portaat natisivat, kun Petunia-täti tuli naama punaisena Harryn huoneeseen. "NO NIIN -"
"Se en ollut minä! En varmasti ollut!" Harry huudahti ennen kuin Petunia-täti ehti sanoa mitään.
Mutta Harryn yllätykseksi Petunia-täti kääntyi Vernon-setää kohti. "SINUN PITI VARTIOIDA NIITÄ! LUOTIN NE SINUN KÄSIISI, JA NYT NE OVAT KADONNEET!"
"Mutta, Petunia-kulta... minä vain torkahdin ja ne... no... hävisivät. Mutta tuo poika on syyllinen siihen! Minä tiedän sen!" Vernon-setä punasteli.
"Enkä vienyt!" Harry intti. Harmistukseen hän huomasi käyttäytyvänsä kuin Dudley, joka oli jäänyt kiinni varkaista.
Silloin Dudley tuli huoneeseen, suun pielet täynnä suklaaleivosta. "Mitä tuo on taas tehnyt?"
"Diddyseni, mitä sinulla on suusi ympärillä?" Petunia-täti kysyi varovasti nähdessään suklaata.
"Öh... mutaa?" Dudley ehdotti, mutta Petunia-täti pudisti päätään.
"Pikku Diddylleni on tullut nälkä! Voi pientä! Sinä!" hän sähähti katsoen Harrya. "Mikset tullut sanomaan, että serkullasi on nälkä? Kauhea raivoaminenkin lähti... mennäänpäs nyt takaisin keittiöön... tule, Diddyseni. Duppis Puppis saa nyt lisää ruokaa, eihän se koulun antama ravintotaulukko ole hyvä. Duppis Puppikseni kuolee kohta nälkään..."
Kun Vernon-setä, Petunia-täti ja Dudley olivat lähteneet, Harry tuijotti sulkeutunutta ovea ihmeissään. Dudleyn laihdutuskuuri ei näköjään tullut toimiakseen... ainakin hän sai tietää mistä ihmeestä häntä koko aamupäivä syytettiin.
x) perin hieno tarina... toivottavasti piditte. Lisää erilaisia vaihtoehto tarinoita!
"No ne hemmetin pullansiivut"
ärjyi Vernon- setä. Harry tuijotti tätä hieman epäuskoisena. Dudley oli varmaankin ottanut ne ja nyt häntä syytettiin moisten kalorikasojen varastamisesta. Kunhan vain hän olisi saanut käyttää taikasauvaansa. Vernon syöksähti eteenpäin, mutta samassa kuului ääni Harryn vaatekaapin luota. Naisen ääni
"Seis siihen paikkaan Vernon".
Vernon seisahtui kuin seinään ja kääntyi katsomaan puhujaa kuten Harry. Nainen oli mustahiuksinen ja hoikka ja hyvin kaunis. Hänellä oli musta pitkä viitta ja hän pyöritteli mustaa ja kiiltävää taikasauvaa sormiensa välissä. Tämä oli ilmiintynyt paikalle. Vernon kysyi tuhahtaen
"Ja kuka sinä olet ja miten tänne pääsit?".
Nainen hymyili ja sanoi
"Nimeni on Valedro, Kolibri Valedro. Lordi Voldemort on isäni ja jos nyt viitsisit poistua, sillä minulla ja Harrylla on kahdenkeskisiä asioita".
Harrya alkoi jo pelottamaan. Vernon ei näyttänyt mitään lähtemisen merkkejä, mutta parilla tasikasauvan heilautuksella Vernon oli kadonnut oviaukosta rytisten. Kolibri kääntyi Harryn puoleen ja sanoi
"No niin herra Potter, Harry, en tullut tänne tappamaan sinua, jos sitä ajattelet. Tulin tänne varoittamaan sinua. Isäni on palannut kuten itse hyvin tiedät. Suosittelen olemaan varovainen koulussa tänä vuonna sillä luulen hänen olevan siellä. Älä seuraa ääniä ja pysy ystäviesi kanssa. OK?".
Harry nyökkäsi uskomatta korviaan. Kolibri kumarsi pienesti tervehdykseksi ja kaikkoontui. Harry istui vielä monta minuuttia sänkynsä reunalla shokissa.
Mitä ihmettä toi oli? :D
"KYLLAHAN SE TIEDETAAN MILLAISIA AJATUKSIA TUOSSA PAASSA LIIKKUU! TIEDA MITA HAVYTTOMYYKSIA SINA OLET JO NIILLA TEHNYT, KAMMOTTAA AJATELLAKIN SINUN LIKAISIA POJANKASIASI KOSKEMASSA... KOSKEMASSA... no kylla sina tiedat... JA VAIKKEI SINUN PIENESTA MUSTASTA SIELUSTASI MITAAN ENAA JALJELLA OLEKAAN NIIN TATISI KUOLEMATTOMUUTTA TAIVAAN ILOISSA ET VAARANNA, JA SITA PAITSI NE OVAT MINUN! MINUN YKSIN MINUN!"
Tassa vaiheessa vanhan kunnon Vernonin adrenaliinitaso alkoi nakojaan nousta yli hanen sydamensa salliman tason ja karjunta taantui kasittamattomiksi aaniefekteiksi, ei silla etta Vernonin aikaisemmasta vuodatuksesta olisi sen paljon enempaa jarkea voinut loytaa edes taskulampun kanssa.
Keskelle Vernonin enteilevaa aivoinfarktia ja Harryn leuan pakomatkaa kohti lattiaa astui Ickle Duddiekins itse, paallaan aitinsa (hyvin pitkalle venytetyt ja pakoin ratkeilleet) rintaliivit ja alushousut seka hohtavanvaloiset tennissukat. "Isi, ole hiljaa! Minulla on tekemista! Miten mina muka voin loytaa sisaisen Juanitani ellen saa keskittya?"
Vernon lopetti aantelynsa miltei valittomasti, ja kasvojen punan haihtumisesta seka ohimosuonen jumputuksen laantumisesta paatellen sai sydankayransakin hallintaansa.
"Duddiekins! Sinako se lainasitkin mamin vaatteita? Voi miten mina olen YLPEA sinusta, poika!" ja kaantyen Harryyn pain: "SINA sait minut hairitsemaan AINOAN LAPSENI keskittymista SIELULLISESTI TARKEAAN toimitukseen! Haneen saattaa jaada henkisia arpia LOPPUELAMAKSI!" Harrysta tuntui kuin hanen kasvojensa iho olisi yrittanyt ryomia pakoon sedan katta, mutta koska kyseinen kasi vaansi ja nosti hanta parhaillaan korvasta suuren, royhkean miehen koko painovoimalla, joutui ihoraukka jaamaan paikalle Harryn seuraksi.
"Sina poika tulet mukaani pihamaalle, halusit tai et, ja siella saat kirkua armoa ihan niin kovaa kuin lahtee eika Iso D hairiinny."
Aivan normaali aamu Likusteritie Nelosessa.