Venepunkan asento

Moro!

Suokaa anteeksi ehkä tyhmä kysymys, mutta voiko veneen kaulapunkan asentaa poikittain? Onnistuuko nukkuminen ankkurissa yhtä hyvin, vai haittaako pieni keinunta enemmän, kun pää ja jalat nousevat vuorotahtiin?

(Kokemusta näin päin nukkumisesta ei ole, mutta muutos olisi hyvä tehdä nyt talvella.)
5648
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mukavin veneessä on nukkua mahdollisimman kaukana heilahduskeskipisteestä (yleensä keulassa), ja juurikin poikittain veneeseen nähden ja mielellään vielä 30 asteen kulmassa pää alaspäin. Tämä on hyväksi havaittu tapa ja kauppalaivastossa yleisesti käytössä.

(Tai sitten just toisella tapaa).

No, tietty mitä kuka häiriintyy mistäkin, mutta itse kyllä nukun (jos mahdollista) veneen suuntaisesti.

Äänestä

Molemmista on kokemusta, mutta eipä ainakaan omasta mielestäni asennolla ole merkitystä. Meillä on Tristan 820, jossa periaatteessa koko keulapiikin levyisessä vuoteessa on mahdollisuus nukkua joko pitkittäin tai poikittain. Aluksi vuoteemme oli sijattu pituussuuntaan, mutta jotenkin tuntui, että paremmin mahduimme kahdestaan poikittain nurkassa olevan vaatekaapin takia, joten ekan kesän jälkeen olemme nukkuneet poikittain lievästi vinottain. Hyvin on uni tullut molemmissa asennoissa...

Äänestä
  • on keskiveneessä pituussuunnassa, ehdottomasti.
    Tietenkin jos nukkuminen tapahtuu aina tyvenessä satamassa, ei taida olla väliä missä suunnassa punkka on.
    Veneen ollessa kulussa,tilanne on tietysti aivan toinen.

    Äänestä

Onhan ne laivoissakin miten sattuu!!!

Äänestä
  • mutta keinunta on erilaista, ja koko kroppa menee samaan suuntaan. Lähinnä siis ajattelin sitä, että onko nukkuminen vaikeaa, jos vene keinuu (yleensä tilanne esim. luonnonsatamassa, jos toinen pää maissa ja toinen ankkurissa). Tällöin pää ja jalat nousevat vuorotahtiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


marra55 kirjoitti:

Moro!

Suokaa anteeksi ehkä tyhmä kysymys, mutta voiko veneen kaulapunkan asentaa poikittain? Onnistuuko nukkuminen ankkurissa yhtä hyvin, vai haittaako pieni keinunta enemmän, kun pää ja jalat nousevat vuorotahtiin?

(Kokemusta näin päin nukkumisesta ei ole, mutta muutos olisi hyvä tehdä nyt talvella.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu