Olen pitkään jo yrittänyt lopettaa tupakointia - tuloksetta! Toisin sanoen minulla on äärimmäisen huono itsekuri asian suhteen, jo pienimmänkin vastoinkäymisen johdosta en näe muuta ratkaisua kuin pistää palamaan vaikka olisi ehkä muitakin keinoja hallita stressiä.
Olen viikolla 13 6 ja olen sentään tyytyväinen siihen että tupakointi on jo minimalisoitunut siihen pisteeseen että kun ennen poltin sen askin päivässä, nykyään riittää viikoksi sama määrä. Eli ns. tapapolttamisesta olen päässyt hienosti eroon, enää on vain nämä "välttämättömät" hermosauhut, 1-2 tupakkaa päivässä, toisinaan pari enemmän. Neuvolassa taputtelevat olalle että hienoa kun olet vähentänyt! Mutta kun ei mielestäni pitäisi polttaa laisinkaan!
Mieheni oli jo pitkään polttamatta ennen kuin saatiin tietoon tämä raskausuutinen, mutta kyllä häneltäkin sittemmin lipsui kun tapaus tuli tietoon, oli alkuun melkoinen shokki. Hän ei varsinaisesti pidä siitä että poltan mutta syyttää siitä myös itseään että ratkean helpommin sytyttämään koska hänkin nykyään polttaa.
Siksi kysynkin, onko muilla ollut samankaltaisia kokemuksia ja miten pääsitte tupakasta eroon vai pääsittekö ollenkaan? Onko se loppujen lopuksi suhteessa vakavampaa kiristää pääkoppaa sillä että ei saa polttaa? Niin ne neuvolassa väittävät. Minä kun taas tahtoisin ajatella vauvan parasta mutta en voi muuta kuin todeta olevani huono ihminen kun en lopettamiseen pysty. Nikotiinipurukumia olen aika ajoin popsinut mutta siitä en tule kuin huonolle tuulelle. Hypnooseihin en uskaltaudu, en oikeastaan usko sellaiseen. Kertokaa kokemuksianne!
Olen viikolla 13 6 ja olen sentään tyytyväinen siihen että tupakointi on jo minimalisoitunut siihen pisteeseen että kun ennen poltin sen askin päivässä, nykyään riittää viikoksi sama määrä. Eli ns. tapapolttamisesta olen päässyt hienosti eroon, enää on vain nämä "välttämättömät" hermosauhut, 1-2 tupakkaa päivässä, toisinaan pari enemmän. Neuvolassa taputtelevat olalle että hienoa kun olet vähentänyt! Mutta kun ei mielestäni pitäisi polttaa laisinkaan!
Mieheni oli jo pitkään polttamatta ennen kuin saatiin tietoon tämä raskausuutinen, mutta kyllä häneltäkin sittemmin lipsui kun tapaus tuli tietoon, oli alkuun melkoinen shokki. Hän ei varsinaisesti pidä siitä että poltan mutta syyttää siitä myös itseään että ratkean helpommin sytyttämään koska hänkin nykyään polttaa.
Siksi kysynkin, onko muilla ollut samankaltaisia kokemuksia ja miten pääsitte tupakasta eroon vai pääsittekö ollenkaan? Onko se loppujen lopuksi suhteessa vakavampaa kiristää pääkoppaa sillä että ei saa polttaa? Niin ne neuvolassa väittävät. Minä kun taas tahtoisin ajatella vauvan parasta mutta en voi muuta kuin todeta olevani huono ihminen kun en lopettamiseen pysty. Nikotiinipurukumia olen aika ajoin popsinut mutta siitä en tule kuin huonolle tuulelle. Hypnooseihin en uskaltaudu, en oikeastaan usko sellaiseen. Kertokaa kokemuksianne!
Vastaukset 60
Vanhimmat
ja tilanne on sama.
Välillä olin polttamatta paivän tai pari mutta taas ratkesin. Nyt poltan varmaan jotain 7per päivä ja omantunnontuskat on aivan mielettömät.
Tää polttaminen on tullu uniinkin ja nään painajaisia siitä ku poltan ja saan jonku keskenmenon tms.
Ekaa odottaessa ku ikää oli se nippanappa 18 poltin koko raskauden. Vauva oli syntyessään yli neljä kilonen, joten nytkin jotenki tuntuu että ei se ainakaan kokooon vaikuta.
Vaikka kuinka luen juttuja siitä että vauva kärsii hapenpuutteesta ja tärisee mahassa ku poltan niin ei mitään vaikutusta.. :(
ARGHH kun on turhauttavaa kun ei oo itsehillintää.
Tsemppiä sulle lopettamiseen.
mulla on 5 lasta, jokaisen aikana vedin röökiä kuin viimistä päivää melkein maxi aski päivässä. Riippu päivästä. Ei mitään ongelmia, joka ikinen muksu on terve kuin pukki!Äitini poltti minun aikanani, enkä todellakaan ole ainoa joka polttaa ja paljon raskaana ollessa. Jokaisen elimmistö on erinlainen, se riippuu niin palio ihmisestä, ei täällä kukaan voi tulla ja sanoa sulle varmuudella että "sun lapses saa astman" tai "sun lapselle ei tuu mitään" se vaan tosiaan riippuu ihmisestä ja sen elimmistöstä jne. mutta tsemmpiä lopetukseen.
sama täällä.....minulla on 14v poika ja 5v tyttö, pojan aikaan poltin normaalisti,syntyes paino 3500g , tytön aikaan vähensin huomattavasti ja tyttö paino syntyessään 3300g, ja nyt en vaan millään pysty lopettaan, olen polttanut 18vuotta. ei se ole niin helppoa, lääkäri totesi että jos et voi lopettaa niin vähennä, niin kun olen tehnykkin, ennen poltin reilun askin pväs, nyt poltan sen vajaan 10.
Vielä olisi varmasti jotain pelastettavissa! Lopeta siis ihmeessä nainen! Kyllä sinä siihen pystyt, olen siitä aivan varma. Itse sain herkutteluni kuriin sillä, että lopetin selittelyt ja huonossa omassatunnossa kieriskelyt. Olen kyllä vakaasti siinä käsityksessä, että pieni stressi on VARMASTI parempi vaihtoehto sikiölle kuin monta tupakkaa viikossa. Mieti jo nyt sitä mahtavaa fiilistä, kun voit synnytyksen jälkeen kiittää itseäsi siitä, että pystyit lopettamaan. Tupakka sisältää niin lukemattomat määrät myrkkyjä, että et vaan voi olla vahingoittamatta lasta.
Syntymäpainosta puhuminen on ihan sivuseikka, kun ottaa muut vauriot lukuun. Käypä jossain lukemassa mm. keuhkoahtaumasta. Sen tulet mm. itsellesi vuosien kuluessa aiheuttamaan, jos et lopeta.
TOIVOTAN SINULLE ONNEA MATKAAN!
jos enne on polttanu melkein askin päivässä (eli noin 20 tupakka) ja nykyään polttaa vain pari jos sitäkään niin onhan sekin jo parempi.. mielestäni ja itse tekisin niin että enemmin poltan sen "pakollisen 1-2 tupakkaa" päivässä kuin se että stressasin asiasta koko ajan.. ja mitä tuohon keuhkoahtaumatautiin tulee niin siihen nyt voi sairausta ilman että tupakoi ja samoin kaikki keuhko ysövät ja muut vastaavat..
tuttavani poltti koko raskaus ajan normaalisti ja hänen esikoiselleen tuli huulihalkio mutta seuraava lapsi oli aivan normaali eikä mitään häikkää ollut.. esikoisen huulihalkio operoitiin ja poika on aivan normaalin näköinen 5v. poika..
eli akluperäiselle vain tsemppiä että pidät vähä tupakkaisen linjan raskuaden loppuun asti ja imetys ajan myös:)
tupakkaa niin sille vauvalle on ERITTÄIN suuri riski sairastua kaikenlaisiin tauteihin!!.Mm.hengitystievaikeuksia voi tulla jne!!.
Kannattaa miettiä,kumpi on tärkeämpää=tupakointi VAI "terve" vauva!.
itse polttelin alkuraskauden ja keskiraskauden ja vauvatyttömme syntyi varmaan sen vuoksi jo viikolla 28, synnyttyään lapsella oli vaikeat hengitystie halvausoireyhtymät. jotka nyt on toki saatu korjattua.Mutta monta kk vauva taisteli hengensä kaupalla huonojen keuhkojen kanssa ja niistä voi olla oireita monta vuotta vielä syntymän jälkeen.. ett herätys.. ja ajattele mitä riskejä tupakka voi tuoda, meidän perheessä ei enää poltella, nyt sun täytyy alkaa ajatelle jo sitä toista ihmistä se kasvattaa sua...
vähentämään noinkin vähään.
Mä en tupakoi, mut tykkään viinistä. Ensin ajattelin et on vaikee olla ilman, mutta kun katsoin ihan pienten alkioiden kuvia netistä niin siihen loppu. Kuukaus ennen ku tulin raskaaks lopetin viiniharrastukseni ja elämä on ollu mukavampaa sen jälkeen.
Kokeile tota et katselet alkioiden ja sikiöiden kuvia, se on joitakin auttanut luopumaan ei suositeltavista tavoista.
todella paljon olet pystynyt vähentämään, hienoa! Itse poltin ensimmäisen raskauden ajan noin 5-10 tupakkaa päivässä todella huonolla omallatunnolla ja häpesin sitä mutta en vaan pystynyt lopettamaan. Toisen lapsen odotusaikana en polttanut ollenkaan. Nyt olen ollut polttamatta kokonaan reilu 5 vuotta. Eka lapsi eli tyttö painoi 2840g ja toinen eli poika 3550g, en tiedä johtuiko tytön paino tupakasta vai oliko muuten vaan pienikokoinen. Tupakan polton lopetin kokonaan niin etten ollut raskaana silloin. Onnea odotukseen!
Itse pääsin tupakasta eroon kun panin ukon ulkoruokintaan. (Itse en polttanut)
Ja kyllä se on kannattanut, nyt lapset ovat parikymppisiä, eivätkä polta.
Jos olet onnistunut noin hyvin vähentämään, niin miksi et voisi myös lopettaa! Ei se yksi tupakka auta siihen stressiin, mutta vaikuttaa paljon lapsen hyvinvointiin! Tupakan aineosat päätyvät napanuoran kauta sikiöön ja määrä on yhtäläinen sinun veressäsi olevaan määrään! eli mieti kuinka suuri ero teidän verimäärällä on!!! jo ensimmäiset savut nostavat lapsen sykkeen taivaisiin ja pidempi altistus aiheuttaa tietysti synnytyksen jälkeen vierotusoireita, mutta ne pitkäaikaisvaikutukset ovat pahimmat, juuri nuo astmat, allergiat, syöpäalttius ym. ym. Jos et ajattele itseäsi, niin ajattele lastasi! olet varmasti jo kiintynyt tuohon pieneen olentoon vatsassasi ja haluat suojella häntä!
Itse taistelen tupakan kanssa myös, on mieheni kanssa sovittu, että lasta ei laiteta alulle ennen kuin olen savuton, ja vauvakuume on valtava! silti vielä poltan... :(
jotain sijaistoimintaa tupakoinnin tilalle. Kun tuntuu ettet enää pysy nahoissasi, päätä että teetkin esimerkiksi 20 haarahyppyä. Kuulostaa ehkä hassulta enkä tiedä yhtään toimiiko (en ole itse koskaan polttanut, joten en osaa takuulla kuvitella miten vaikeaa tupakasta eroon pääseminen on) mutta lapsesi takia kaikkea kannattaa kokeilla. Voisi kuvitella, että hetken päästä et enää koe tarvetta hermosauhuillekaan mutta alussa se vaatii todellakin itsekuria. Myös miehesi lopettaminen takuulla helpottaisi sinun taakkaasi kun pystyisitte tukemaan toinen toisianne.
On todella hienoa, että olet pystynyt vähentämään jo noinkin paljon. Totuus kuitenkin on, että sikiö kärsii joka kerta kun vedät tupakan ja lapsen kannalta kaikista paras olisi kun se ei altistuisi vähäisellekään määrälle tupakan myrkkyjä. Älä vielä anna periksi, vaikka lopettaminen tuntuisi kuinka vaikealta. Pystyt takuulla lopettamaan kun oikeasti päätät niin.
Tsemppiä ja hyviä vointeja sinulle!
On kiva kuulla etten ole yksin ja että vielä on toivoa! Tiesinhän sen jo aiemmin mutta tähän mennessä olen saanut vaan tyrmääviä kommentteja suunnalta jos toiselta, paitsi neuvolasta.
Näin se vaan on että kun sen tupakan saan suuhuni niin joka kerta se on ajatuksissani se "viimeinen". Näitä viimeisiä tupakoita onkin ollut jo joku tovi... Tosiasia taitaa kuitenkin olla että niin kauan kun stressaan tämän lopettamiseni takia niin palaa vaan entistä enemmän. Josko en ajattelisi lopettamista laisinkaan niin loppuisiko se siten, sitä en tiedä? Jos vaan pyörittelee mielessään tupakkaa niin toki sitä heti alkaa tehdä mieli!
Mutta näillä eväillä nyt mennään, tänään ei toistaiseksi ole vielä palanut kun olen siivonnut kämpän putipuhtaaksi, josko seuraavaksi happihyppelylle jotta olisi tekemistä riittämiin :).
Saan taistella tän asian kanssa vielä hetken ja jos ei lopu niin ei sitten lopu. Siitä voin vaan syyttää ainoastaan itseäni mutta kun edes pysyisi tuo savukkeiden määrä kurissa niin olisin helpottunut. Kyllä se tästä lähtee.
Tsemppiä muille tupakoiville lopettamiseen ja hyvää odotusta itse kullekin!
Teille vinkiksi, että laittakaa ukkonne lääkekuurille esim. Champix. Kuuri maksaa 50 e/kk mut moni työpaikka saattaa maksaa sen ja jos sitä miettää niin eihän se ole kuin viikon röökit. määrästä teitysti riippuen.
Kun miehenne lopettaa on se yhdessä helpompaa. Voi tukea toinen toistaan ja kun molemmat on polttamatta vähän aikaa, ei sitä enää "kehtaa" ratketa.
Kuurit eivät siis sovi raskaana oleville (tai niin ainakin luulen) mutta todellakin toimii!!
Ikävä kyllä nämä valmisteet eivät sopineet miehelleni alkuunkaan. 150€ kului ja kyllä se polttaminen loppui silloin kun pitikin (vähän viiveellä) mutta sivuvaikutukset olivat karmivat. En totisesti ole koskaan nähnyt ukkoani niin kärttyisenä kuin silloiset puolitoista kuukautta ja toiset mokomat päälle kun oli sitten ilman lääkkeitä ja ilman tupakkaa. Suon hänelle ne muutamat henkoset päivittäin, syy ei suinkaan ole hänen että poltan vaikkakin helpompaa olisi jos kumpikaan ei polttaisi. Ja oikeassa olet, nämä lääkkeet ovat kiellettyjä raskauden aikana.
itse lopetin tuossa uutena vuotena (nyt rv23 6)
Mutta vaikeaa se oli. Ensin poltin puol tupakkaa kerralla jos piti polttaa ja sitten vähemmän.
Sitten oli 1 kerran viikossa ja nyt en ole polttanut 3-4vk.
Mutta kylä se on vaikeaa olla ilman,kun mies polttaa vieläkin.
Mutta aina kun haluan tupakkaa niin ajattelen tuota pikkuista sisälläni.. :)
Kyllä se siitä sitten.
Viimeistään,kun potkut tunnet niin uskon,että lopetat kokonaan siinä vaiheessa :)
nyt sen verta saanu ite skarpattua, et aivan minimiin saanu tupakoinnin..:) et huomiselle jo varasin korviketta..purkat mukaan töihi ni eikhän ole sit sauhuttelut ohi..
Ekassa raskaudessa tais olla just samat viikot ku sain lopetettua..:) ja en tiiä miten muka ni vaikia..u jonku aikaa ollu ilman ni ihmettelee, et miten ei saanu aikasemmin lopettua..
Tsemppiä kaikille, jotka taistelee tupakoinnin lopettamisen kanssa!!
2 viikkoa ennen kuin sain tietää raskaudestani. Oliko se sitten joku vaisto, mutta tuli tunne että nyt riittää. Nyt viikkoja 35 ja ainuttakaan tupakkia en oo polttanut, ainoastaan unissani. Eikä enää ole mielessäkään, enkä aio aloittaa uudestaan kun vauva syntyy. Mieskin lopetti vuoden vaihteessa.
Mä yritin alkuraskauden aikana lopettaa tosissani.
Ja olinkin todella hyvin tupakoimatta.
Vaikeaa se oli.
Mä ratkesin polttamaan sitten ensin uudelleen silloin tällöin muutaman tupakan.
En niinkään ottanut siitä huono omatuntoa.
Sitten meidän perheessä kävi suuri suru, kun lapsen isä menehtyi äkillisesti raskauden puolivälissä.
Mä poltin sen jälkeen lähes enemmän kuin normaalisti. Raskauden loppuun saakka mä poltin.
Välillä vähensin, välillä en.
Oli mulla huono omatunto useinkin.
Ei sitä siinä surun keskellä kuitenkaan jaksanut ajatella. Lapsi syntyi terveenä ja normaali painoisena. Onneksi.
Mä suosittelen lopettamista sille joka pystyy.
Mutta en myöskään tuomitse tupakoivaa.
Jokaisella on syynsä.
Oliko lapsesi itkuisempi/kiukkuisempi kuin jaksoit, eli oliko vieroitusoireita? Oma äitini poltti kuin minua odotti, olen kuulemma ollut aurinkoinen lapsi ja kaikki kohdallaan, kunnes teininä sitten rauhattomuutta ja mielenterveysongelmia. Olen miettinyt olisiko tupakoinnilla jotain yhteyttä asiaan vai onko vain sattumaa. Kaikki teinithän tietty voivat olla hankalia. Pojillahan yleisemmin todettu keskittymishäiriöitä äidin tupakoinnin seurauksena (?). En ole myöskään ketään tuomitsemassa, kyselen vain uteliaisuudesta.
Miten niin lapsi syntyi terveenä?
Mistä tiedät mitä vaikutuksia tupakointisi on lapselle aiheuttanut. Kaikkihan ei näy päällepäin eikä vielä edes ensimmäisten vuosien kuluessa. Sano sitten vasta, jos lapsesi pärjää koulussa (ei ole oppimisvaikeuksia ym.)
Moi!
Mää oon ennen ollut kova tupakoitsija ja polttanut 15 vuotta. Kun sain tietää raskaudestani tupakointi loppui kun seinään eli siihen paikkaan eikä ole etes mieli tehnyt! Olen terveydenhuoltoalalla joten seki vaikuttaa koska tiedän tupakoinnin vaikutuksen miten vaikuttaa lapseen. En halua tuomita mitenkään mutta haluan sanoa sen että jos oikiasti haluaa lopettaa sen myös pystyy!!!! mikään ei oo tärkeämpää kuin lapsen hyvinvointi. Ja vielä sen sanon että on omien korvien välissä pahasti vikaa jos ei pysty lopettaan...
Äiti poltti jopa samana päivänä ennen syntymääni kun synnyin viimesen tupakan raskausaikanaan. Ja ihan terve ja vielä POLTTAMATON aikuinen tytärhän sieltä tulla tupsahti. En silti suosi että raskausaikana poltettais, mutten näe että siitä ainakaan aina koituis mitään sen pahempaa kuin polttamattomien naisten lapsille.
Mitenskä koulu meni? Tupakoimattomien vanhempien lapsien ei tarvitse yleensä edes läksykirjoihin vilkaista, kaikki sujuu itsestään. Haisevien perheiden lapset sen sijaan joutuvat pinnistelemään. Näin ainakin 80-luvulla, jolloin kirjoitin ylioppilaaksi. Kova hinta äidin itsekkyydestä.
ei kyllä pidä paikkaansa ainakaan täällä.
Omat vanhemmat eivät polttaneet kun odottivat minua ja veljiäni. Silti kaikilla ollu huono koulupää. :D
Oma äitini poltti koko raskausaikansa minua odottaessaan noin 5-10 tupakkaa päivässä. Olen vähän reilu parikymppinen nykyään ja täysin savuton. Ei ole astmaa, eikä muitakaan sairauksia, jotka tupakanpoltosta olisi voinut tulla. Olen aina pärjännyt hyvin koulussa, keskiarvo yläasteella ja lukiossa yli yhdeksän, nykyään opiskelen yliopistossa kolmatta vuotta ja minusta tulee opettaja. Olen sosiaalinen, iloinen ja reipas.
Halusin vain kertoa, että ei sitä jokaisen tupakoivan äidin lapsi ole ADHD-astmaatikko ja huono koulussa ja masentunut ja sulkeutuva. On meitä muitakin.
Ja yli ysin keskiarvon olen saanut ihan lukematta ja kirjoihin vilkaisematta. Esimerkiksi ylioppilaskirjoituksiin en edes avannut kirjoja ja tuloksena oli neljä Laudaturia ja kaksi Eximiaa. Yliopiston pääsykokeisiin en edes tiennyt, mitkä pääsykoekirjat olivat ja pääsin sisään. En ole kuitenkaan vain mikään kirjaviisas, osaan myös käytännön asioita ja minulla on hyvät sosiaaliset taidot.
Älkää nyt tyhmiksi väittäkö tupakoivien lapsia.
olen itse entinen tupakoitsija ja tiedän kyllä miten se koukuttaa. lopettaminen ei ole mitään muuta kun omasta päästä ja selkärangasta kiinni. sitä on tai ei ole. minulla ei ole lapsia, lopetin koska en halua ehdoin tahdoin itselleni sairauksia!! jos et välitä itsestäsi, ota vastuu silti lapsestasi ja lopeta!!
Olen polttanut 8 vuotta ja aina ajatellut, kun tulen raskaaksi jätän sauhuttelun _varmasti_ kokonaan. Silloinhan minulla on hyvä syy lopettaa! Tänään, viikolla 28 2 poltan edelleen.. En tosin niin paljon kuin ennen, mutta poltan kuitenkin. Lopettaminen ei ollutkaan niin helppoa kuin luulin.
Minulla on todettu raskauden aikana anemia, diabetes, kilpirauhasen vajaatoimintaa.. Varmaan on nämäkin aiheuttanut sen etten ole pystynyt lopettamaan, tupakointi jotenkin rauhoittaa.
Vaikka minullakin on huonoa omaatuntoa tupakoinnista, (olen jopa liimannut vauvan kuvia parvekkeen oveen) en ole pystynyt lopettamaan. Kuitenkin olen tavallani ylpeä siitä, että pisaraakaan alkoholia en ole odotuksen aikana juonut! Enkä juo. Siitä on varmasti enemmän haittaa sikiölle kuin tupakasta, vaikka tupakointikaan ei todella ole terveeellistä!
Tsemppiä sulle!
että lastaan vahingoittavat puolustelevat käytöstään siillä, että eivät vahingoita lastaan jollakin toisella tavalla.
Ensinnäkin, alkoholi ei mitenkään automaattisesti ole yhtään sen tuhoisampaa kuin tupakkakaan. Riippuu tietysti määrästä, kuinka paljon ottaa. Fakta on se, että molemmilla (alkoholilla ja tupakoinnilla) on pitkäaikaisia ja vakavia seurauksia lapsen elämässä.
Hyvä, ettet juo, mutta ei siitä mitenkään erityisen ylpeä tarvitse olla, pitäisi olla täysin itsestäänselvää. Se, ettet juo, ei myöskään tee tupakoinnistasi yhtään hyväksyttävämpää.
Sama kun sanoisi, että kyllähän minä lasta valitettavasti lyön joka päivä, mutta olen ylpeä etten sentään ihan nyrkillä hakkaa.
tuhoisampaa kuin tupakka, itse asiassa tuhoisampaa kuin huumeet, ks. FAS.
riippuu määrästä, jonka juo. FAS ei kuitenkaan tule siitä, että muutaman kaljan joisi odotusaikana. Ja kuten sanoin, toinen paha ei tee toisesta yhtään ememmän hyväksyttävämpää.
Tupakoimalla ei ehkä saa aikaan yhtä näkyvää tuhoa kuin alkoholilla, mutta aivoihin sekin vaikuttaa.
Itse koitin päästä tupakasta eroon onnistumatta, neiti täyttää parin kuukauden päästä vuoden ja ainakaan vielä ei ole mitään ihmeellisyyksiä ilmennyt... ei juurikaan ole sairastellut(muuta kun muutaman flunssan heti meidän jälkeen).
Myös kaveri poltti raskautensa ajan ja eipä ole hänenkään lapsellaan mitään ilmennyt ja täyttää(köhän) 3 tai 4v.
Itse uskon siihen että jos ei yksinkertaisesti pysty lopettamaan niin sitten koittaa pitää siellä minimissään sen...parempi se kun stressaa itteensä sillä et ei voi lopettaa... stressi ehkä pahempi paha ku se pikkanen tupakka määrä...
Tämä oli sitten vain minun mielipiteeni ja omista kokemuksista..
siihen, kun lapsi aloittaa koulun.
Sinuna en kauheasti leijuisi täällä et sun muksussa ei oo mitään vikaa, koska tupakoinnin haittavaikutukset raskauden aikana voivat näkyä vasta vuosien päästä keskittymisvaikeuksina, ylivilkkautena, ADHD, masennuksena tai muulla herkistymisellä eri aineille... Että tsemppiä vaan sulle ja sun kaverin muksuille.
Itsekkin poltan ja viikkoja on 14.Välillä olen vähentänyt mutta taas on lisääntynyt.Minulla on ennestään 4 lasta ja jokaisessa raskaudessa olen polttanut.Kaikki olivat helppoja ei mitään isompia sairauksia.Joskus korvatulehduksia.Kaksi on jo teinejä ja ei ole mitään ongelmaa.Koulussa menestyvät normaalisti.Nyt haluaisin kovasti lopettaa tai tuo ajatus on ollut jo kohta vuoden mielessä.On ollut hengenahdistusta ja epäily et kohta puhkeaisi keuhkoahtaumatauti.Olen kironnut sitä päivää kun aloin polttamaan!!!!! On sitä ollut tyhmä!!!!Mutta nyt on suunnitellut että 1.4.09 tupakointi loppuu kokonaan.Ja ostan niillä säästyvillä rahoilla jotain itselle niin kuin olen nyt tehnyt niillä rahoilla jotka menis kaljaan tai baarissa.Hemmottelen itseäni.Laitan rakennekynnet mitä olen halunnut,menen kosmetologille ym kaikkea kivaa.Tsemppiä kaikille odottajille jotka yrittävät päästä tupakista eroon!!!! Ja hyvää kevättä!
...mutta kun se päivää lähenee, päätätkin että miksei kessuttele vielä vappua ja aloita lakkoa 1.5.2009..tai 2010.. ;D niin se vaan menee kaikessa johon asettaa tommosen naurettavan kuun ensimmäisen päivän.. sama laihdutuksissa ja kaikessa vastaavassa joka vaatii itsekuria!
No sehän on sun mielipide asiasta:P
Hei, älä panikoi, ennen vanhaan tupakoitiin (ja käytettiin alkoholia) normaalisti raskauden läpi ja lapset terveitä!
Itsellä kaksi lasta ja hillitön nikotiiniriippuvuus. Poltin raskausaikana max 5 päivässä.
TIETYSTI olis parempi olla kokonaan polttamatta, mutta jos ei pysty niin ei pysty. Pienen osan voit korvata ulkoilemalla paljon eli hapettamalla itseäsi, mutta raittiissa ilmassa, ei kaupungin keskustassa ;)
Kaksi lasta mulla siis, terveitä, ei ongelmia, isokokoisia ja toinen selvästi ikätovereitaan älykkäämpi. Ei mitään allergioita tms. Tiedä sitten minkälaisia he olisivat JOS EN OLIS polttanu...parimetrisiä lapsineroja?
Voihan se olla tapauskohtaistakin, mä olen itse hemmetin vahva ja terve eikä 25v tupakointi oo jättänyt mitään seurauksia (muidenkaan mielestä). Luin kerran Valituista paloista tarinan raskausaikana polttaneen äidin synnytyksestä ja lapsesta ja se oli sellasta huuhaata, että lehdeltä meni maine kertaheitolla: luulin aikasemmin että siinä on vaan tositarinoita!
Tsemppiä! Älä anna tiukkapipoisten moraalisaarnojen mollata elämäsi tärkeintä asiaa!
------Hei, älä panikoi, ennen vanhaan tupakoitiin (ja käytettiin alkoholia) normaalisti raskauden läpi ja lapset terveitä! -----
Siis todella ennenvanhaan naiset eivät poltaneet eivätkä käyttäneet alkoholia! Naisten polttaminen ja alkoholinkäyttö on suhteellisen nuori asia Suomen historiassa. 50- ja 60- luvulla polttavat naiset olivat vanhoja akkoja ja polttivat piippua, muita polttavia naisia ei ainakaan maaseudulla ollut. Tupakka ja viina olivat miesten yksinoikeus. Eikä sen ajan lapsissa ollut fas-lapsia eikä ADHD- lapsia. Ehkä niitä ei diagnisoitu silloin niin hyvin mutta oikeasti vain harvat päätyivät apukouluun.
Tarkoitin todellakin 60-lukua jolloin tupakalla alkoi olla rocksukupolven kapinamerkitystä...tosi monen nuoren naisen harrastus. Love & peace for all.
Todellakaan ei ollut diagnooseja niin tiuhassa kun nykyään!
Tupakointi on aina vaikeaa lopettaa. Itse poltin koko esikoisen odotusajan kun en ymmärtänyt asian vakavuutta ja hän onkin todella allerginen kaikelle. Toisen lapsen odotusaikana vähensin tuntuvasti pariin kolmeen ykköstupakkaan päivässä ja välillä oli päiviä, etten polttanut ollenkaan. Ennen kolmatta raskautta oli jo mielessä muutenkin ulkona seisoskellessa, että mitä ihmeen järkeä on vetää keuhkoihinsa tällaista savua..kun aloin odottaa kolmannen kerran, päätin eräs ilta tupakalle mennessä, että tämä on nyt toistaiseksi viimeinen savuke. Ajattelin aina, että ollaan nyt tämä päivä ja tämä päivä ilman, ainahan sitä voi aloittaa uudelleen jos haluaa. Aikani ilman oltuani laitoin savuketarvikkeet kokonaan pois, ajattelin että saahan noita jos tarve tulee. Kun lapsi syntyi, ajattelin että olen polttamatta niin kauan kun imetän. Imetin noin viisi kk ja sen jälkeen ajattelin että alan sitten polttamaan jos siltä tuntuu. Tästä on nyt viisi vuotta ja joskus saattaa vieläkin tulla tupakka mieleen mutten ole vieläkään aloittanut uudelleen. Olen ollut paljon terveempi, ja tupakan haitathan me kaikki jo muutenkin tiedämme. Ja tosiasia on, että tupakointi raskauden aikana liittyy kiistatta kätkytkuolemiin. Ei kannata itseään väkisin mihinkään pakottaa, itsekin lopetin vähitellen, aina kun tuli tupakan aika, kävin muuten vain pihalla hetken istuskelemassa,kunnes en siihenkään enää tuntenut tarvetta. Eihän tupakoinnissa oikeasti ole mitään järkeä, vaikkei olisi raskaanakaan. :)
Sisälläsi kasvaa uusi elämä! Kuinka et muka saa pidettyä itsekuria tupakoinnissa, kun vaakalaudalla on lapsesi terveys! Miettisitte ihmiset muitakin kuin itsejänne.
älä stressaa,tiedän monta naista jotka ovat polttaneet raskauden aikana ja lapset tasan tarkkaan ihan terveitä.Itse poltin myös toisen raskauden aikana ja poika maailman suloisin ja tervein lapsi.Älälä välitä, täällä monenlaisia tuomitsijoita ja haukkujia,jätä ne omaan arvoonsa.Kaikkea hyvää sulle ja tulevalle vaaville.
että jos poltat vähän, niin vahingoitat vauvaasi vähän ja jos poltat paljon, niin vahingoitat häntä paljon. Aika yksinkertainen ajatusmalli, vai mitä?
Poltin noin 15 vuotta, kun sain tietää odottavani loppui tupakanpoltto samantien. Henkilökohtaisesti oon sitä mieltä, että nainen joka ei saa lopetettua tupakanpolttoa raskauden aikana on erittäin itsekäs ja olis ehkä kannattanu käyttää ehkäisyä.... Se määrä minkä poltat on noin kolminkertainen määrä sikiölle... Kiva aiheuttaa sikiölle vieroitusoireet, kun se ei voi itse valita, vaan valinta on sun...
Eikä ne kaikki taudit jne. mitä sanotaan, että sikiölle voi tulla, kun odottava äiti polttaa, ole tuulesta temmattuja......
Tokihan me kaikki tiedämme nämä uhkakuvat tupakoinnista raskauden aikana: lapsi on sairaalloinen, pienikokoinen ja tyhmäkin. Odotettavissa allergioita ja astmaa, oppimisvaikeuksia, käytöshäiriöitä ja vaikka mitä kauheuksia myöhemmin.
Ja silti näin ei käy useimmissa tapauksissa. Ja voisin panna pääni pantiksi, että MIKÄLI äiti on tupakoinut raskauden aikana, on se helppo syy KAIKKEEN mahdolliseen terveysongelmaan myöhemmin. Jos lapsella on oppimisvaikeuksia koulussa ja saadaan selville äidin tupakointi, levitellään vaan käsiä - ei voi mitään. Vaikka kannattaisi tutkia muitakin vaihtoehtoja...
Tupakoija on luuseri varsinkin raskaana.Opettele jo tässä vaiheessa ajattelemaan lapsesi parasta,koska loppu ikäsi hamaan hautaan asti joudut (tahtomattasikin )ajattelemaan lapsesi etua.
Ei olisi kannattanut hankkiutua raskaaksi,jos pelkkä raskaustietokin aiheuttaa suurta stressiä ja syyn tupakoimiseen.
Kaiken näköiset pölvästit sitä lapsia saavatkin!
Kyllä mun mielestä on vahinko jo tapahtunut eikä voi muuta ku levitellä käsiään sun kohdalla.
itselläni neljä lasta ja myös poltin, en pystynyt lopettamaan. Kellään ei allergioita, astmaa tai muutenkaan sairauksia. Kerran talvessa kun flunssa kiertää, saattaa tulla. Kaikki normaaleja koulussa ja/tai muuten, tupakka nyt on tämän ajan buumi ja seuraavaksi tulee taas se kananmuna tai kala...
Olet säälittävä ihminen.Jotenkin vammainen kenties joka ei lukemaansa ymmärrä.Torpedoit tieteelliset tutkimukset,syöpälääärien vuosikymmenien tiedot nikotiinin syöpävaarallisuudesta,koulutettujen ihmisten informaation tupakoinnin vaaroista niin aikuiselle kuin lapselle.
Miten voi kaltaisiasi peeloja (lukutaidottomia ja lukemaansa ymmrtämättömiä)olla olemassakaan ja kehtaavat vielä levittää vääräoppisuuttaan?!!!!!
light juomat aiheuttaa syöpää mutta kuten juuri töllöstä tuli, "media kertoo vain sen jonka haluaa sinuun vaikuttavan".
Kaikki ruoka minkä naamaas ajat sisältää jos jonkinlaista "kemikaalipaskaa", väriaineista sakeuttamisaineisiin...
Tehdään mammografia tutkimuksia jota ruotsissa ei edes tehdä säteilyn vuoksi, täällä tehdään jos jotain tutkimusta (ajan kuluksi) ja ihmetellään ruuhkautumista..
Terveiden elämäntapojen ihannointi alkaa saada sairaita piirteitä...!!!
Kyllä tiedän!Mammografian tarkoitus on löytää rintasyöpä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, ei aiheuttaa sitä tupakan tavoin.
Turha teille jästipäille on rautalangasta vääntää mitään.Voi hyvin keuhkosyöpinesi sitten joskus!Ehkä mieleen silloin muistuu,oliskohan sittenkin...
Poltin raskausajan. Äitini poltti kun odotti minua, minä olen terve ja ihan fiksu. Lapselleni taas kehittyi atooppinen iho ja hän on allerginen monelle asialle, joka on ihan uusi juttu meidän molempien (lapsen isän ja minun) suvuissa. Vauva- aika oli stressaavaa ja surullista, kun lapsi raapii itsensä verille ja joutuu syömään yksipuolista ruokaa, koska on kaikelle allerginen. Onneksi suurin osa allergioista hävisi 2-3 vuotiaana. Tutkimuksen (joku ruotsalainen) mukaan atooppisen ihon ja allergiataipumumus lisääntyy 50% äidin tupakoidessa raskausaikana. Lopeta ihmeessä. Korjaamaan asiaa et pysty lapsen syntymän jälkeen.
vielä kukaan kertonu että millä nää tutkijat TODISTAA että jonkun vauvan astma/allergia/alhainen syntymäpaino/mikä ikinä johtuu äidin raskauden aikaisesta tupakoinnista. Kun KAIKKI näistä voi tulla myös tupakoimattoman äidin vauvalle eikä niitä tule KAIKILLE tupakoivien äitien vauvoille.. Joten, millä pystytään AUKOTTOMASTI todistamaan että sairaudet, joiden VÄITETÄÄN johtuvan tupakasta johtuvat siitä eivätkä jostakin aivan muusta syystä?
Tupakoin, mutta yritän lopettaa, ihan vain sen vuoksi että tienaisin lopettamisella rahaa (tämä on FAKTA) muuhun paskaan en usko.
Aloin odottamaan tytärtämme.Poltin, mutta samoin kuin sinäkin, sitä nikotiinia oli saatava edes vähän. Joinakin päivinä se lipesi vähän enemmälle, eli jos oli miehen kanssa riitaa saattoi puoli askia mennä.Minuun ei tehonnut mikään puheista joita tässäkin keskustelussa on nähty.Ei auttanut pienikokoisuus, koska ei parisataa grammaa tuntunut kovinkaan kummoiselta asialta, eikä sellaiselta, että siitä olisi pitempää haittaa.En uskonut allergiajuttuihin tms.Mietin toki näitä, mutta ne tuntuivat kaukausilta asioilta, josta ei seuraa mitään, lähinän kliseiltä joita hoetaan kaikkialla. Näitä polta mieluummin kuin otat stressiä sanojia kyllä löytyi, jos vana halusi ja nimenomaan HALUSI. Sitä taisi itse vähän puhua asiat niin että toinen vastasi noin.
Raskaus eteni hyvin,kunnes tuli viikko 37.
Eräänä aamuna heräsin verenvuotoon ja veri oli täysin kirkasta.Lähdimme sairaalaan, jossa tehtiin tutkimus ja mitään hälyttävää ei ultrassa näkynyt. Lääkäri sanoi että ottaa minut sisälle kuitenkin naisen vaistolla, ei lääkärinä.
Aamuyöllä heräsin siihen, että tulikuumaa nestettä loiskahti reisille. Tiesin heti, että se on verta.Menin vessaan tarkistamaan asian (hölmöä tässä vaiheessa) ja totesin että verta ihan reippaasti. Kävin sanomassa hoitsulle, joka laittoi samantien antureihin. Hän sanoi että tulee hetken päästä katsomaan ja kun lähti näin että sydänkayrä romahti alas.Soitin kelloa ja kerroin luuloni ja niinhän se oli. Paikalle juoksi lääkäreitä, minut laitettiin kontilleen happinaamarin kerra vetämään syvään happea, mutta mikään ei auttanut. Lääkäri ilmoitti että nyt lähdettiin hätäsektioon, vauva ei saa happea ja että istukka on irti.Niin minut leikattiin pikaisesti ja vauvani syntyi tajuttomana.
Herättyäni hoitaja täytti papereita vieressäni ja kysyi kriittisen kysymyksen: POLTINKO???
Yksi sana ja se syöpyi ikuisiksi ajoiksi mieleeni.Näin vauvan, joka oli pieni ja jolle oli annettu verta.Siellä hän makasi lämpölampun alla, ilman äidin syliä.
Lääkäri joka minut otti sisälle kävi sanomassa, että matkassamme oli enkelit, jos hän olisi laittanut minut kotiin, olisi vauva menehtynyt, eikä omakaan selviämiseni olisi ollut varmaa.
Aloin odottamaan seuraavaa. Tiesin jo raskaustestiä tehdessäni, että jos se on positiivinen polttaminen loppuu siihen. Ja niin se loppuikin. Kun tiesin, miten siinä voi käydä ja että sen kanssa ei voisi edes elää, ei tupakoinnin lopetus ollutkaan vaikeaa. Totuus on nimittäin niin, että jos päätös on LUJA, tietävät aivosi että turha tässä on sitä nikotiinia huudella kun sitä ei tule. Jos päätös on epävarma, se pieni nikotiinipiru huutaa siellä aivoissa koko ajan, koska tietää, että se voitto on mahdollista.
Kainalosauvaksi lainasin kirjan: nainen ja tupakka. Kirja on kirjoitettu juuri niin, kuin asiat on ja perehtyy raskauden aikaiseen tupakointiin runsaasti. Mitään korvaushoitoa en käyttänyt.
Se, että stressi olisi pahempi kuin tupakan lopetus on täyttä puppua. Ihmisillä on kaikenlaista stressiä, jotkut menettävät lähinomaisiaan raskauden aikana tms. ja se jos mikä aiheuttaa stressiä, eikä aiheuta sikiölle haittaa.
Stressiä ei ole jos päätät asian. Jos annat jatkuvasti itsellesi luvan edes vähän polttamiseen ja samalla tiedät tekeväsi väärin, eikö se ole stressiä?
Poikamme syntyi muutaman päivän yli lasketun ajan, on positiivinen ja tasapainoinen poika.
Tytär on turvattoman oloinen. En usko tämän olevan nikotiinin syytä suoranaisesti, vaan sen syytä miten hän syntyi.
Kannan ikuista surua siitä, että poltin silloin.
Missään ei voi todistaa, että istukan irtoaminen olisi johtunut tupakoinnistani (näit tupakoitsijat sanovat kuitenkin) mutta jos en olisi polttanut, minun ei tarvitsisi kantaa syyllisyyttä hätäsektiosta, eikä lapseni turvattomuudesta, vaan tietäisin tehneeni kaikki parhaalla mahdollisella tavalla. Silloin voisin ajatella, että ongelma oli joku muu. Tähän en saa koskaan tilaisuutta.
Voisiko miehesi lopettaa myös kanssasi? Onhan lapsi hänenkin ja omalla lopetuksella hän tukisi sinua ja sitä kauttaa oman lapsensa hyvinvointia.
Helsingin alueella on terveyskeskuksissa ainakin lopetukseen tukiryhmiä.
Lainaa Nainen ja tupakka motivaation saamiseksi.
Toivon, että tämä antoi sinulle realistista kuvaa asiasta, eikä olisi niin etäisen tuntuinen ja että saisit voimaa siitä lopetukseen. Kyse ei aina ole siitä mitä asioita tupakointi aiheuttaa lapselle vuosikausien päästä, vaan se haitta voi olla nopeasti edessä.Tupakointi kalkeuttaa istukan ja voi saada sen irtoamaan. Sellaista häpeää en ole koskaan kokenut, kuin tuo hoitajan kysymys sai aikaan. Olen siitä hänelle kiitollinen.(hän kertoi vastaukseni jälkeen hyvin tiukasti, että tutkimusten mukaan tupakoivien äitien istukat irtoavat huomattavasti useammin kuin tupakoimattomien) Voit vana kuvitella, että kun makasin siinä, enkä tiennyt onko vauvani edes selvinnyt, miltä se tuntui.
Itse poltin raskausaikana 1-3 tupakkaa päivässä. Terveydenhoitaja sanoi, että parempi 1-2 tupakkaa kuin stressi. Se 1-2 tupakkaa ei aiheuta kuulemma mitään! Mulla meni lapsvedet 33 5 ja painoarvio oli 2kg. Tuosta pari päivää syntyi tervepoika, painoa 3kg (eli arvio heitti kilolla). Mitään muuta ei ollut kuin keltaisuutta, jota keskosilla yleensä onkin. Sairaalassa oltiin 5pv. Nykyän 8kk touhukas poika. Kehittynyt on ikäistänsä nopeammin.Allegioita ei ole, ei ole ikinä ollut nuhaakaan, ei kuumetta, ei mitään. Lääkäri sanoi, että tupakka ei välttämättä aiheuttanut ennenaikaista syntymää, mutta siitähän ei voi olla varma. Ikivä kyllä poltan edelleen, mutta jos tulen uudestaan raskaaksi niin lopetan samantien, se on varma :)
Tsemppiä!
Onnesi oli se, että poikasi syntyi terveenä. Jos olisi tullut komplikaatioita veikkaan, että et miettisit monta kertaa aiheutitko sen omalla toiminnallasi.
Älä sitten stressaa ja syytä itseäsi ja tupakkaa, jos lapsesi ei synny terveenä tai myöhemmin ilmenee jotain... Muista silloin, ettei sille tuttavan lapsellekkaan tullu mitään ongelmaa, vaik tuttava polttikin askin päivässä ja sä vaan pari. Muista olla sitten vahva lapsesi vuoksi vaikka heikottaa. Usko pois, tupakkaa ei tee silloin mieli!
Tahdon kiittää kaikkia tavalla tai toisella keskusteluun osallistuneita henkilöitä(jopa niitä ketkä vähän vähemmän asiallisesti ovat jaksaneet tilaani kommentoida).
Varsinaisesti sellaiset "minulle tapahtui näin kun poltin"-tarinat eivät ole auttaneet minua lopettamaan, jos vauvalla on siis todettu astmoja ja allergioita yms. Yksinkertaisesti en ole osannut ajatella asiaa niin pitkälle että voisin nähdä sieluni silmin kuinka lapseni kärsii tulevaisuudessa minun tekosistani. Jos siis niin huonosti sattuisi käymään että tulevaisuuden "ongelmat" lapsellani osattaisiin yhdistää minun tupakanpolttooni.
Enemmänkin minuun on vaikuttanut nämä "syyttävät sormet" eli suomeksi sanottuna ihmisten kommentit siitä kuinka heikkopäinen olenkaan tämän asian suhteen. Olen todennut sen aikoja sitten itsekin mutta se, että kuulin sen suoraan muilta niin päätös oli selkeä. Tupakointi on kuin onkin itsekästä ja suomeksi sanottuna päässä on todellakin vikaa jos ei sitä pysty lopettamaan. Riittävästi tahdonvoimaa siis tarvitaan.
Ja kuinka ollakaan, 4.3. olen polttanut nyt toivottavasti viimeisen savukkeeni koska haluan osoittaa itselleni (ja toki muillekin), että olen tarpeeksi vahva, että pystyn siihen. Pari päivää teki mieli mutta nyt ei oikeastaan ollenkaan. Täytyy vielä keksiä se virallinen korvaava asia tupakan tilalle, jotta jatkossa pystyn olemaan ilman henkosia. Mies vetää samoilla linjoilla joten nyt katsotaan kuinka käy. Pikkusen kireyttä ilmassa mutta jompi kumpi paukkaa sitten lenkille ja taas on rauhallista... :) Kyllä se tästä, toivotan muille taistelijoille tsemppiä lopettamiseen!