Muuta kuin se että äiti, ja lapsi ovat henkisesti lähes samalla tasolla?
Ja se että tulee yhteiskunnalle halvaksi, kun ei tarvitse maksaa kuin minimiäitiysrahoja?
Pitkällä tähtäimellä kuitenkin sossunavustuksina menetetään saatu hyöty. Ja onkin jo toisen polven huostattuja lapsia, joista on jo kasvava joukko.
Positiivistahan??? on kai myös se, etteivät nämä nuoret, seksuaalimoraaliltaan löyhät, ymmärrä hävetä käytöstään, (eihän se lapsen syy ole) vaan mennä porskuttavat kuin kalat vedessä, kiekuen suureen ääneen omia 15vuotiaan elämän oppeja, (väliin ei voi kuin nauraa makeasti)
Onhan se upeeta, kun itsetunto perustuu tietämättömyyteen. heh, heh. Hieman sääliksi käyvät, mutta omaa päätäänhän he puuhun lyövät, ei se ole minulta pois.
Ja se että tulee yhteiskunnalle halvaksi, kun ei tarvitse maksaa kuin minimiäitiysrahoja?
Pitkällä tähtäimellä kuitenkin sossunavustuksina menetetään saatu hyöty. Ja onkin jo toisen polven huostattuja lapsia, joista on jo kasvava joukko.
Positiivistahan??? on kai myös se, etteivät nämä nuoret, seksuaalimoraaliltaan löyhät, ymmärrä hävetä käytöstään, (eihän se lapsen syy ole) vaan mennä porskuttavat kuin kalat vedessä, kiekuen suureen ääneen omia 15vuotiaan elämän oppeja, (väliin ei voi kuin nauraa makeasti)
Onhan se upeeta, kun itsetunto perustuu tietämättömyyteen. heh, heh. Hieman sääliksi käyvät, mutta omaa päätäänhän he puuhun lyövät, ei se ole minulta pois.
Vastaukset 54
Vanhimmat
hyvinä asioina nuoruuden innon ja fyysisen jaksamisen vanhemmuudessa.
Plussana pidän myös sitä, että useimmat teinivanhemmat todella pohtivat pitääkö lapsen vai ei, ja kohtaavat jopa painostusta aborttiin, eli ne jotka päätyvät lapsen saamaan ovat todella motivoituneita edessäolevaan.
Neljäs hyvä asia voisi olla aktiiviset ystävyys- ja sukulaissuhteet eli monella teinivanhemmalla on todella kattava turvaverkko joka paitsi "turvaa" myös rikastuttaa lapsen elämää. Jos saa esikoisensa vaikkapa vasta nelissäkymmenissä voi olla jo varsin urautunut ja uriensa kamuista, serkuista jne eristämä, jolloin lapsen varhaislapsuuden henkinen ja fyysinen stimulanssi jää pelkkien vanehmpien varaan ja on vaarassa typistyä yksipuoliseksi.
Viidentenä voisi sitten mainita edelliseen liittyen isovanhemmat. Teinivanhemman omat vanhemmat ovat todennäköisesti vielä suhteellisen nuoria ja voimissaan, joten hyvällä onnella lapsi saa elävän suhteen useampaan sukupolveen. Mummuista ja vaareista on muuhunkin kuin keinustuolista käsin huokailemaan että "toista se oli ennen"...
Jne.
Tulipas tuossa nyt joitain lueteltua. Kaikki noista ei sovi kaikkiin teinivanhempiin ja osa sopii "vanhoihinkin" vanhempiin, yksilöitä kun kaikki olaan, kukin omine elämäntarinoineen.
Kaikenkaikkiaan minusta on täysin turhaa pohtia vanhemmuuden ihanneikää, koska yksilölliset erot ovat niin suuria.
Onnellista kevättä kaikille teinivanhemmille siinä missä vanhemmillekin vanhemmille.
Ja PS. Nuoruus on "vika" joka kaikilla, ihan jokaikisellä, korjaantuu ajan myötä ihan itsestään, joten sen suremiseen on ihan turha hukata aikaa ja voimia.
Ihan jäi limainen olo lukemisestakin.
ruskeakielisyys asiallisuudesta? Siksikö, että jälkimmäinen menee ohi kapasiteettisi?
...tosin olen jo vähän vanhempi äitikin...
Nuoruuden into on yleensä juuri sitä lapsellista haihatusta, joka katoaa heti sen jälkeen, kun lapseen on "kyllästytty" ja halutaan mennä omia menoja. Teinit elävät myöskin kasvukauttaan, jolloin esim. luusto ei ole vielä täysin kehittynyt ja raskaat työt kuten esim. vauvan nostelu, voi vahingoittaa elimistöä pysyvästi.
"Monella teinivanhemmalla on todella kattava turvaverkko". Niin usella nuorella onkin, mutta luulen, että vielä useammalta tuo verkosto puuttuu tai voi olla niin, etteivät sukulaiset ja ystävät edes halua ruveta huolehtimaan lapsesta ja hänen lapsestaan! Monastihan vauva sysätään omien vanhempien hoidettavaksi asiasta sen kummemmin sopimatta.
Minusta on arveluttavaa luoda ihannoiva kuva teiniraskauksista, sillä teini-ikäiset eivät ole vielä kykeneväisiä päättämään loppuelämäänsä koskevista ratkaisuista. Teini-ikäisenä kuuluu käydä koulua, harrastaa, bailata, kenties jo hieman seurustellakin. Mutta sukupuolielämä, varsinkaan vastuuntunnoton, ei kuulu tuohon ikään. Meidän aikuisten tehtävä on huolehtia lapsiemme hyvästä ja kunnollisesta tulevaisuudesta opettamalla ja kannustamalla lapsiamme järkeviin tekoihin, ei kannustaa heitä älyttömyksiin, joilla on liian kauaskantoiset seuraukset.
Ja sinä "hieman vanhempana äitinä" tiedätkin millaista teiniäitien elämä on? Turhaa tulla selittämään jotain, josta ei tiedä todellisuudessa mitään.
Ensinnäkin vastaukseni oli nimenomaan aloittajan kysymykseen eli siihen mitä hyvää teinivanhemmuudessa on tai voi olla.
Huonojakin puolia toki on, mutta niitä ei provokatiivisessa keskustelunavauksessa kyselty.
Olen itse saanut lapsia monen ikäisenä, vanhimman 18-vuotiaana ja toistaiseksi nuorimman syntyessä olin 41. Muut sitten siltä väliltä.
Eli omaa kokemusta on äitiydestä monenikäisenä.
Ja sitten niihin kohtiin, joista olin eri mieltä. Minusta nuoruuden into ei ole "haihatusta" vaan oikesti voimaa ja kykyä innostua ja paneutua asioihin. Siksi esimerkiksi ammatin opiskelu on monelle helpompaa nuorena kuin vanhempana. (Huom. Tässäkin toki yksilölliset poikkeutensa)
Samoin pidän hupsutuksena ajatusta ettei vaikkapa 17 vuotiaan elimistö kestäisi vauvan nostelua. Useimmat koulureputkin painavat enemmän enkä silti ole huolissani että lasteni terveys vaarantuisi koulussakäymisestä.
Tukiverkko todellakin on varsin yksilöllinen asia. Osalla se on, osalla ei. Olet kuitenkin käsittänyt termin väärin, jos ajattelet sen sinä että ympäristö huolehtimalla huolehtisi nuoresta äidistä ja hänen lapsestaan. Tukiverkko nimenomaan tukee, ei alista eikä päällepäsmäröi.
Tuntemieni teinivanhempien keskuudessa ei myöskään ole ilmennyt kuvaamasi kaltaista lapsen "sysäämistä" isovanhemmille. Varmasti sitäkin tapahtuu, mutta ilmeisestikään teinivanhemmat eivät ole sellaisessa mitenkään muita vanhempia suurempi ryhmä (vrt stakesin tutkimus, jonka linkitin aiemmassa vastauksessa.)
Siitä olen samaa mieltä ettei vastuuntunnoton sukupuolielämä kuulu teinien elämään. Ei se mielestäni tosin kuulu vanhempienkaan elämään vaan vastuuntunnottomuus missä iässä tahansa on huono asia.
"Teini-ikäisenä kuuluu käydä koulua,harrastaa, bailata jne" Olen samaa mieltä.
Katson että onnistuneessa elämänhallinnassa noita tehdään jokaisessa iässä - myös vanhemmuuden, työn, perhe-elämän jne ohella vaikkapa kolmikymppisenä.
Se taas pitääkö vaikkapa 18-vuotiaan elämän olla pelkkää koulua, bailausta ja omia harrastuksia, onkin mutkikkaampi juttu. Osalle se on hyvä niin. He eivät todellakaan ole kypsiä ottamaan vastuuta edes itsestään saatikka lapsesta.
Ja sitten on niitä, jotka eivät samassa iässä enää olekaan tyystin vastuuttomia saatikka ajattelussaan sellaisia että "koulu ja huvit on mun juttu, muuta en elämääni kaipaa". Ihmiset kypsyvät kovin eri tavoin. Osa on vastuullisia jo teininä, mutta on toki sellaisiakin jotka eivät ole sitä vielä neljääkymmentä käydessäänkään.
Mitä tulee teinivanhemmuuden ihannointiin niin en koe sitä tekeväni. Yhtä vähän ihannoin nelikymppisten vauvansaantia (vaikka me puolisoni kanssa vauvasta tällä hetkellä haaveilemmekin.) Ihmisten tarinat ja persoonat ovat erilaisia eikä ikä itsesään määrittele ketään hyväksi tai huonoksi vanhemmaksi. Mielestäni ihminen, joka on valmis stoutumaan loppuiäkseen lapseen, satsaaman tämän turvalliseen ja rohkaisevaan hoivaan sekä kasvatukseen, tarpeeksi rakastava päästääkseen aikaan lapsestaan irti ja kannustaakseen tämän omille siivilleen, kuulostaa hyvälle vanhemmalle. Oli sitten ikä se 18 tai 28 tai 38.
"Vanhempi äiti" on elänyt sekä nuoruutensa että vanhemman ikänsä ja tietää varmasti sinua paremmin, mistä puhuu.
Toivon, että 20-30 vuoden päästä muistat vielä "vanhemman äidin" kirjoituksen. Silloin tajuat, mitä hän tarkoitti.
Voi sinua LAPSI-ressua!
"Nuoruuden into on yleensä juuri sitä lapsellista haihatusta, joka katoaa heti sen jälkeen, kun lapseen on "kyllästytty" ja halutaan mennä omia menoja. Teinit elävät myöskin kasvukauttaan, jolloin esim. luusto ei ole vielä täysin kehittynyt ja raskaat työt kuten esim. vauvan nostelu, voi vahingoittaa elimistöä pysyvästi."
Joo on elänyt OMAN NUORUUTENSA,mikä se on sanomaan miten muilla tulee menemään.en tiedä YHTÄKÄÄN teini-äitiä,joka olisi jotenkin "kyllästynyt" vanhemmuuteen. pari vanhemman äidin tapausta kyllä tiedän (lähipiirissä) Ja nuorilla se luusto varmasti on vahvempi kun vanhemmilla.
SIIS MITÄ HELVETTIÄ TE OIKEEN SELITÄTTE TÄÄLLÄ?
ja aika säälittäviä noi "VOI LAPSI-RESSUA" kirjotukset,nämä "lapsi-ressutkin" tietävät asioista näköjään paremmin kuin te.
siis ei voi muutakun nauraa!
Mikä teillä vanhemmilla OIKEASTI on teini-äitejä vastaan? te ootte varmasti niitä,jotka katsovat esim.kaupungilla nuoria äitejä halveksuvasti,mutta ei ikinä olisi pokkaa mennä sanomaan päin naamaa mitä mieltä,ja sitten te tuutte avautumaan tänne.Mutta siis joku kateellisuus tai katkeruus siinä varmaan piilee.
Ja itse sain kaksi lastanu,16-18 vuotiaana.Nyt ne on jo melkeen aikuisia.
Totta, mutta hänellä ei ollu lasta minun ikäisenä, joten hän ei todellakaan tiedä mistä puhuu. Hän voi puhua ns. "tavallisen" nuoren elämästä, jolla ei ole lasta. Kyllä mun elämä oli aika lailla erilaista sillon kun mulla ei ollut lasta. Se oli just tota bilettämistä ja kovaa menoa. Vaan kyllä se siinä vaiheessa muuttuu kun raskaustesti näyttää plussaa. Minä (ja monet muut teiniäidit) tiedän mistä puhun, ihminen, joka ei ole saanut teininä lasta ei tiedä mistä puhuu ja sellasen ihmisen on parasta olla ottamatta kantaa asiaan, josta ei tiedä paskanvertaakaan.
Ja asiallinen etten sano. Totuus sattuu.
että ON pokkaa sanoa myös päin naamaa. Säälittäviähän nuo ovat. Miksei sitä sanoisi. Minä ainakin sanon. Kyllähän se ääneen pitää sanoa jos vaunuja työtävällä äidillä ei itsellän ole viittätoista vuotta kauempaa siitä kun itse vaunuissa makasi, ja jo on ollut jalat levällään.
Ja taatusti sanon niin lujaa että kaikki kuulevat.
Tottahan se on joka sana.
korkeimman oma pimpsaisesti tämä maa?
aijaa,mitäköhän sä sitten menet niille sanomaan?
monet vanhemmatkin,niinkuin muista keskusteluista käy ilmi (esim,21-37vuotiaat) näyttävät alaikäisiltä(tai heitä luullaan nuoremmiksi kuin ovat) jos menisit sanomaan jotain teini-äidiksi luultuasi,ja hän olisikin ihan aikuinen.V*TTU MÄ AINAKIN NAURAISIN NIIN RÄKÄISESTI PÄIN NAAMAA,JA KÄSKISIN SUN PAINUA SANONKO MINNE :D hitto että on säälittäviä ihmisiä olemassa.ja nauraisin vaikka olisinkin vasta 15vuotias äippä ja tulisit jotain lässyttämään.
ettei mesoamisesi ole nytkään aiheuttanut minussa muita ajatuksia kuin sen, että millehän osastolle tuokin poloinen pitäisi ohjata. Vartijan kyllä saattaisin kutsua, jos tapaisin sinut päivällä ostoskeskuksessa huutamassa huoraa pienten lasten äideille...
Mullei (eikä kyllä kenellekään tutullekaan teiniäidille) olla ikinä tultu sanomaan mtn päin naamaa. Lapsi syntyi keskosena ja oli sairaalassa ekan viikon syntymän jälkeen. Itse pääsin 16h synnytyksen (jonka aikana en joutunut ottamaan mtn puudutteita ja synnytys kesti 6h) jälkeen kotiin, mutta vietin kaikki päivät sairaalassa. Samana yönä kuin meidän poika syntyi, oli eräs 30v rouva synnyttämässä ja lapsensa samassa huoneessa kuin omani. Tämä rouva viikon sairaalassa synnytyksen jälkeen (lähti vasta lääkärien painostuksella kotiinsa), valitteli oloaan kaiken aikaa eikä jaksanut keskittyä vauvaan, kävi yhden ruokinnan hoitamassa/pv jos sitäkään. Lapsen isä oli toki paikalla, muttei uskaltanut koskea lapseen KERTAAKAAN vaikka lääkärit kuinka neuvoivat. Rouva ei osannut vielä lapsen kotiutumispäivänäkään pukea lastaan, vaan lääkärit hoisivat ja sopivat, että joku kävisi perheen luona päivittäin katsomassa ja neuvomassa. Itse olin juuri 18 vuotta käyttänyt ja ensimmäisestä päivästä asti hoidin lapseni itse lääkärien keskittyessä vanhempiin ihmisiin. Kehuivat kovasti, kun jaksoin vielä yösyötön (klo 24) jälkeen hoitaa lapsen aamulla (klo 6) ja vietin päivät sairaalassa. Mieheni (tuolloin 25v) tottakai oli mukana ja hois poikaa samalla tavalla kuin minäkin. Kovasti saatiin huomiota ja kehuja, kuinka jaksetaan ja osataan ja opitaan nopeasti etc. Paljon nähdään vanhoja (yli 30v) äitejä, jotka kiroavat ja huutavat lapsilleen (myös ihan vauvoille) ja mulkkaavat sitten meitä pahasti, kun kiltti poikamme vain hymyilee kaikille ja on aina yhtä iloisen näköinen. Meille siunaantui poika, joka on rauhallinen ja kiltti, useimmiten todella tyytyväinen. Eikä tätä varmasti olisi, ellei olisi oikeasti hyvä olla kuten meidän koko perheellä ;)
Ihan saman verran löytyy huonoja ja hyviä puolia minkä ikäisestä äidistä tahansa.
heh heh ihan sääliks käy tollasia KATKERIA VANHOJA RUPPANIA joilla ei EDELLEEN ole muuta tekemistä kun haukkua teini äitejä.
tosi aikuismaista käytöstä. haukkuuko teini äidit vanhempia äitejä,tai esim.niitä jotka saa lapsensa vasta joskus nelikymppisinä? -ei.
ja jos se ei ole sulta pois ,niin mitähän vittua sä täällä vaahtoat jos saan kysyä?
oot säälittävämpi ku kaikki teiniäidit yhteensä.
"tosi aikuismaista käytöstä. haukkuuko teini äidit vanhempia äitejä,tai esim.niitä jotka saa lapsensa vasta joskus nelikymppisinä? -ei. "
Ööö, joo? Sinäkin teet sitä. Lisäksi sinä, niin kuin muutkin teiniäidit, haukkuvat lapsettomia naisai. No, jokainen tavallaan.
jaa olenko mä sanonut jossain kohassa että itse olen teiniäiti? en.
ärsyttää vaan tollaset teini-äitien dissaajat tällä palstalla,kun ne ei tänne kuulu.
teini-äidit ei hauku lapsettomia,vaan sanoo vastaan jos täällä haukutaan,että katkerat lapsettomat taas asialla.
Mutta kirjoitusasustasi voi päätellä, että et mikään ikäloppu ole. Tai sitten sinulla on lukihäiriö. Älä vedä herneitä nenään, mutta kirjoitusvirheitä teksissäsi on enemmän kuin laki sallii, joten ajattelin, että tuskin olet vanhempi kuin 16-vuotias.
Ja onko sitten fiksua vetää "lapseton kurppa" -kortti esiin, jos kritisoi teiniäitiyttä? Imo, ei.
Ajattelen, että kaikki ovat yksilöitä, jolloin kaikilla tosiaan ei sitä ikää katso, milloin on valmis äidiksi. Toisaalta, tuskin siitä iästä ja elämänkokemuksesta on haittaa, jos on muuten kaikki inkkarit kanootissa. Moni (teiniäiti) täällä on taas sitä mieltä, että päälle 25-vuotiaat äidit ovat vallan rupsahtaneita, eivät jaksa lapsiaan jne., jolloin sossu puuttuukin peliin helpommin kuin teiniäideillä. Samaan syssyyb ylistetään sitä, miten äitiys ei katso ikää.
Mutta kuten todettu, jokainen tavallaan.
(ja sitten kun joku urputtaa minun kirjoitusvirheitäni voin vedota teiniyteeni koska olen vasta sweet nineteen! IhQ!)
joo kyllä olet oikeassa,on mulla lukihäiriö.miten se liittyy tähän keskusteluun?? hohhoh.
ja olen itse 21vuotias nuori äiti.
Epäilin sinua _teiniäidiksi kirjoitusveiheittesi perusteella. Tämähän on teiniäidit ja -isät- palsta. Ok?
Heip!! Minä myös 21 vuotias Äiti. Eiköhän kumminkin tosiasia ole että niitä ns. `huonoja Äitejä` löytyy joka ikäryhmästä.. Itse ainakin tunnen nuoria vanhempia ketkä jossain määrin voi olla parempia vanhempia kuin ne "vanhemmat", tiedän myös paljon nuoria vanhempia ketkä ovat, no, jokseenkin hukassa vanhemmuuden kanssa ja moni "vanhempi" Äiti/Isä on se ns. parempi vanhempi..Minusta ei pitäisi yleistää että joku tietty ikäryhmä kuuluu huonoon vanhemmuus ryhmään, niinkuin aikasemmin jo totesin, niitä huonoja ja vastuuntunnottomia vanhempia varmasti löytyy joka maailman kolkasta ja joka ikäryhmästä. Joo, myönnän, Minuakin hiukka närästää että usein meidät nuoret vanhemmat leimataan "sossupummeiksi". Eiköhän siellä sossun luukulla käy muutkin kuin vain nuoret vanhemmat.!!?? Moni meistä nuorista vanhemmista kuitenkin painaa duunia. Itse en ole sossun apua tarvinnut. Ennen kun jäin äitiyslomalle ja olin töissä oli minulla melko korkeat tulot joten äitiyspäivärahani oli myös melko suuri. Nyt olen pudonnut kotihoidontuelle joten tulot pudonneet huomattavasti =( Teen silti joinain viikonloppuina töitä jotta saan tasattua budjettia. Kokonaan en vielä aijo tämän voden puolella töihin palata. Minusta 10kk ikäinen lapsi on liian pieni päiväkotiin( Tämäkin vain minun mielipiteeni) Aijon odottaa kunnes tyttö on 1,5v ja sitten takas työelämään. En silti tuomitse ihmisiä ketkä hakevat tukea sossusta, verorahoistahan nuokin maksetaan ja varmasti moni tuen hakijoista on ollut ansiotyössä ja veroja maksanut. Kaikesta huolimatta, kaikkea hyvää kaikille, niin nuorille kuin "vanhoille" vanhemmille =)
kyllä niitä huostaan otettuja lapsia löytyy ihan joka ikäluokan vanhemmilta.älä yleistä kun et tiiä mistä puhut.
alkuperäisen kirjoittajan väite teinivanhemmuuden ja huostaanottojen yhteydestä.
Etsin netistä tietoa siitä, mikä prosentti huostista todellisuudessa sitten koskee teinivanhempien lapsia. Taisin jo tuossa aiemmassa kirjoituksessa tehdä selväksi, että minulla ei ole sen kummemmin negatiivista kuin positiivistakaan kantaa teinivanhemmuuteen vaan uskon isoihin yksilöllisiin eroihin.
Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt siitä miten harvoin teinivanhemmat eivät sleviä vanhemmuudestaan.
Yksi tutkimuksista joita aiheesta löysin on stakesin tutkimus Tampereen, Tampereen seutukuntien , Porin ja Hämeenlinnan lastensuojelun asiakkaista vuonna 2006.
Kyseisenä vuonna 330 lasta näiden kuntien alueella tarvitsi yhteiskunnan tukitoimenpiteitä vanhempien ollessa syystä tai toisesta kykenemättömiä selviämään vanhemmuudestaan.
Näistä 330 lapsesta vain kaksi oli teiniäitien lapsia. Eniten tarvitsi apua 41-vuotiaiden äitien lapset (20 kpl) ja seuraavaksi eniten 26-vuotiaiden äitien lapset (17 kpl). Keskimäärin vanhemmuuteen itsenäisesti kykenemättmien äitien ikä oli 36 vuotta. Se tuskin on mikään teini-ikä?
Asiasta kiinnostunut voi itse etsiä lisätietoja mm linkistä http://www.stakes.fi/verkkojulkaisut/tyopaperit/T30-2007-VERKKO.pdf
kiinnostais vaan tietää että mistä nää repii näitä juttuja,että teini-äideiltä huostaanotettais muka jotenki enemmän lapsia?
kun asia selvästikkin on aivan päin vastoin! jotain vikaa jossain selkeesti...
nuo luvut on senkin takia että kun nuori saa lapsen, on paljon siinä ympärillä tukea ja auttajia.
isovanhemmat ja vanhemmat lellii ja auttaa paljon lasta ja perhettä.mutta noilla vanhemilla äideillä ei välttämättä ole niinkään paljoa mitää tukea lapsen kanssa.
Mitäs pahaa siinä on, että lapsi kasvatetaan yhteisvoimin? Musta se on enemmänki hyvä asia!
ja sinä lipeväkielinen kaivoit jonkun vuodelta yksi ja kaksi olevan tutkimuksen?
Siinä lukee selvästi että tutkimus on vuodelta 2006!
ja siitä ei ollut kuin pari viikkoa?
Mitä pahaa siinä on? Ootko krnties kateellinen kun tommosta tekstiä kirjoitat?
seuraavaksi voidaankin miettiä, mitä hyvää ketjun aloittajassa on.
Itse en nyt keksi tähän hätään yhtään mitään.
Samaa mieltä taidan minäkin olla.
Minua oikeasti säälittää nämä lapsiäidit ja -isät, mutta enemmän minua säälittää lapsi, joka tulee maailmaan puuttuvan valistuksen ja ehkäisyn, välinpitämättömyyden, nuoruuden uhman jne. takia. En nimittäin usko, että kovinkaan moni teiniraskauksista on oikeasti toivottu, vaan tuo pikkuinen saa alkunsa useimmiten "vahingossa".
Kun lapsi saa lapsen, kaksi tai kolme elämää on pilalla. Ns. "vanhemmilta" jää opiskelut kesken ja lahjakkaidenkin nuorten taidot ja tiedot jäävät käyttämättä. Myöhemmin kadutaan nuoruuden aikaisia töppäilyjä ja valintoja, mutta silloin on liian myöhäistä.
Harva alle 20-vuotias on kypsä kasvattajaksi. Vaikka vaippa osataan vaihtaa ja vaunuja pystytään lykkimään kaupungilla, se ei riitä. Tärkein asia, vastuuntunto, puuttuu. Sen puuttuminen ilmenee jo siinä, että tullaan raskaiksi ja lapsen annetaan syntyä maailmaan.
Toivon, että kodeissa puhuttaisiin enemmän seksistä ja siihen liittyvästä vastuuntunnosta. Eletään kuitenkin jo 2000-lukua! Mikseivät vanhemmat puutu asiaan, kun monilta nuorilta näyttää mopo karkaavan käsistä? Vai ovatko näiden lapsi- ja teinivanhempien omat vanhemmat juuri niitä, jotka eivät välitä?
"Kun lapsi saa lapsen, kaksi tai kolme elämää on pilalla. Ns. "vanhemmilta" jää opiskelut kesken ja lahjakkaidenkin nuorten taidot ja tiedot jäävät käyttämättä. Myöhemmin kadutaan nuoruuden aikaisia töppäilyjä ja valintoja, mutta silloin on liian myöhäistä."
Oletkohan nyt katsonut liikaa tv-sarjoja. Toki opinnot jäävät kesken väliaikaisesti vanhempainloman ajaksi, eli toisin sanoen viivästyvät 1-3 vuotta. Suomessa ketään ei voi erottaa koulusta, työstä ym. raskauden ja vanhemmuuden takia. Vain opiskelija itse voi lopettaa opintonsa, poikkeuksena opinto-oikeuden loppuminen (mihin vanhempainlomaa ei voi laskea).
Monia opiskeluja voi suorittaa myös etänä, ja itsekin olen näin tehnyt äitiyslomalla. Moniko työssäoleva toimii näin?
"Harva alle 20-vuotias on kypsä kasvattajaksi. Vaikka vaippa osataan vaihtaa ja vaunuja pystytään lykkimään kaupungilla, se ei riitä. Tärkein asia, vastuuntunto, puuttuu. Sen puuttuminen ilmenee jo siinä, että tullaan raskaiksi ja lapsen annetaan syntyä maailmaan"
Ei alussa oikein muita taitoja tarvitakaan, kasvatuspuoli tulee kuvioon pikkuhiljaa. Laskepas huviksesi: Jos tyttö saa lapsen 16-vuotiaana, minkä ikäinen hän on lapsen täyttäessä 4? Kuten itsekin tiedät vastauksen olevan 20, miksi argumentoit logiikalla jonka mukaan hän olisi silloinkin 16?
Elämä jatkuu lapsen jälkeenkin ja lapsi kasvattaa vastavuoroisesti vanhempaansa tehtävässään ympäristöstä, elämäntilanteesta sun muusta huolimatta. Joka muuta väittää on joko itse vajaakykyinen vanhempana tai sitten lapseton jolle aihe ei ole ajakohtainen.
Muutoin kyllä kannatan ehdotustasi paremmasta seksuaalikasvatuksesta, edelleen liian monella käsitys seksuaalisuudesta on epärealistinen ja epätasa-arvoinen, mikä johtaa vain tabuihin, syyllistymiseen ja syyllistämiseen - ja sitä kautta vähemmän harkittuihin tekoihin. Nuorten pahaa oloa pitäisi purkaa, ei ruokkia.
Onneksi tunnut tietävän niin hyvin millaista minun (ja monien muiden nuorten vanhempien) elämä on.
On se hyvä puhua asiasta, josta ei tiedä muuta, kuin termin "teiniäiti".
Onneksi olet niin parempi minua ja muita teinivanhempia, että sulla on varaa tuntea sääliä, sääli kun sattuu olemaan asettumista toisen ihmisen yläpuolelle.
Mielestäsi minäkään en varmaan tiedä äitiydestä mitään, mutta siksipä kysynkin sinulta, viisaammalta: tulitko raskaaksi ihan tietoisesti vai oliko kyseessä vahinko? Jotenkin katkeruus ja pahoinvointi kuultaa kirjoituksistasi ja ajattelin sen johtuvan pettymyksistä elämässäsi.
Miten vanhempasi reagoivat raskauteesi? Minun tyttäreni jos olisit, olisin antanut Koivuniemen herralla persuuksille, kun tuossa iässä jaat tavaraasi!
kieroutunutta käsitystä seksuaalisuudesta, että mikäli olet lainkaan vastuullinen niin pyydät oitis sosiaalitointa sijoittamaan lapsesi terveempään ympäristöön, ennen kuin niistä tulee yhtä sairaita!
tai edes laillista tuo väkivallalla uhkailukaan.
Suosittelen myös noiden kuuden lapsen pelastamista noista oloista.
En ole sanonut, ettet tietäisi äitiydestä mitään. Olen sitä mieltä, etteivät ns. vanhermmat äidit, jotka eivät itse ole entisiä teiniäitejä, voi tietää millaista meidän teiniäitien elämä on. Olen huomannut sen monesti, että ihmiset tekevät omia johtopäätöksiä tietämättään oikeasti asiasta mitään. Aina luullaan, että on automaattisesti yh-äiti ja lapsi saanut alkunsa kun vanhemmat ovat olleet humalassa...
Voin myöntää, että lapseni on yllätysvauva, mutta me käytimmme kyllä ehkäisyä. Ja kuten on monesti todettu, mikään ehkäisy ei ole 100% varma. Senpä vuoksi käytämme nykysin tuplaehkäsyä, jotta välttyisimme mahdollisilta tulevilta yllätyksiltä.
En minä ole katkera enkä voi pahoin, kuvottaa vaan lukea näiden "vanhempien äitien" tekstejä, joissa pidetään teiniäitejä automaattisesti vähemmän kypsinä ja tyhmempinä. Samanlainen elämänmuutos se on 16-vuotiaalle, kuin 30-vuotiaalle äidille. Ihan samanlaiset haasteet meitä odottavat edessä.
Eipä vanhemmillani ollut oikein mitään sanottavaa. Sanoivat vaan, että tukevat minua, mitä ikinä sitten päätänkin tehdä. Ja niin sanoivat myös mieheni vanhemmat (wow, en olekaan yh-äiti!!!).
Ja kuka on sanonut, että "jaan" tavaraani? Jos tolle linjalle mennään, ni herrajumala sentään ku jaat tota tavaraas paljon, 6 lasta!
En minä jakele sen enempää kuin sinäkään. Vaikkei tämä sinulle kuulu paskanvertaakaan, niin olen seurustellut lapseni isän kanssa pian 4 vuotta. Ja ensimmäisen kerran kun "jakelin" hänelle, oltiin seurusteltu 7kk. Ja ihan vaan tiedoksi, kenenkään muun kanssa en ole koskaan ollut sängyssä. Että turha selittää että "jakelen tavaraani".
Taidat sinäkin tehdä omia johtopäätöksiäsi.
"olen seurustellut lapseni isän kanssa pian 4 vuotta. Ja ensimmäisen kerran kun "jakelin" hänelle, oltiin seurusteltu 7kk"
Nyt olet 16 v eli olit 12, kun aloit seurustelemaan lapsesi isän kanssa. 7 kk:n seurustelun jälkeen olit sukupuolisuhteessa tuohon miespuoliseen henkilöön. Tuolloin olit joko 12 tai 13 vuotias!
Hei haloo! Millainen kundi harrastaa seksiä LAPSEN kanssa??? 12-13 vuotiailla ei ole välttämättä edes menkat alkanut. Kundi on tehnyt eritääin vakavan rikoksen josta se pitää saada poseen!!!
Onko laillista harrastaa seksiä 12-13 vuotiaan tytön kanssa?
se kundi ei tainnut itsekkään olla täysi-ikäinen sillon? ja voi 6lapsen äiti.sulla on niin paljon lapsia että et huomaakkaan millon mamman mussukat alkaa harrastaa sänkypuuhia sun selkäs takana.
Täytän tänä vuonna 17 ja ollaan seurusteltu PIAN 4v. Olin 13 ja risat. Ja menkat oli alkanu. ja jätkä oli tuolloin 15, meillä on 2v ikäeroa ja hänen synttärit on ennen mua.
Ja mitä se teille edes kuuluu, koska minä olen sänkypuuhiin ryhtynyt? Oletko äitini kenties? Et. Ei sillä iällä ole niin väliä, se henkinen kypsyys on musta tärkeempää. Me rakastamme toisiamme ja osoitamme rakkautta myös intiimisti, so? Oletteko kateellisia, että me olemme nuoria ja onnellisia ja meillä on elämä vielä edessä..?
On teillä vittu hyvä logiikka... Mun iästä kyllä miinustatte ne 3-4 vuotta, mutta ette jätkäni. LOL :D Eipä ollut jätkänikään tuolloin täysikäinen, hänkin sattui vielä yläasteikänen olemaan tuolloin... :DD
Eikö sinun 6 lapsen äitinä pitäisi tietää jotain lastensuojelulaista!!?? Täälä vaahtoat miten antaisit "persuksille" jos olis sun tytär. Olen samaa mieltä että varmasti suurin osa nuorista teini äideistä ei ole tullut suunitellusti raskaaksi, mutta totuus on että raskauden voi keskeyttää vko:lle 14 asti. jos siinä ajassa kerran mietittyään tulee siihen tulokseen että HALUAA PITÄÄ LAPSEN niin eikö se lapsi silloin ole toivottu... Itse taidat puheittesi perusteella olla melko katkera omista valinnoistasi kun kerran olet valmis purkamaan omaa pahaa oloasi lapsiin ja vielä väkivallalla. Kannattais varmaan hankkia ammatti-apua..ei varmaan tekis yhtään pahaa.
Mutta siltikin olen minimiäitiyspäivärahalla :) En taida minäkään sitten olla mitenkään vastuullinen :D:D Ja eihän tuo huono tule olemaan :) Sitä kun osaa rahansa viisaasti käyttää niin kyllä ne vain kummasti riittävät :)
Teinivanhemmuus on ihan samanlaista kuin tavallinen vanhemmuus...ei teinivanhemmat olemitenkään huonompia äitejä ja isiä...mieti vähän mitä puhut..
Aika radikaalia väittää noin suoraan että teiniäidit on huonompia kuin vanhemmat äidit. Jutussa on kyllä perää. Ja tottahan on että luultavasti 25-vuotiaalla äidillä on tarjota paremmat lähtökohdat lapselleen kuin 16-vuotiaalla, ja että 16-vuotias on vielä lapsi, mutta eiköhän se omasta lapsesta huolehtiminen ole kuitenkin joka äidin perusluonteessa aika lujasti. Täällä nämä "aikuiset" kirjoittelijat voisivat mennä vähän omiin kommentteihinsa ja miettiä vähän että onko tuo kapeakatseisuus ja "SINÄ TEINIÄITI OLET HUONO ÄITI"-asenne sitten sitä aikuisuutta jota niin kovasti täällä hehkutatte.
Itse en koe jääneeni mistään paitsi vaikka lapsen sainkin 18-vuotiaana. Koulu oli jäissä tottakai hetken mutta kyllä se jaksoi odottaa ja ihmisenä olen kasvanut paljon. En sano etteikö tarjolla olisi ollut toisenlainen lapsuus lapselleni jos olisin jaksanut odottaa vielä muutaman vuoden, mutta olisiko se ollut parempi... Sitähän ei voi tietää. :-)
oli nuori minut saadessaan. on joskus sanonut ettei olisi ollut valmis äidiksi. en olisi välttämättä halunnut kuulla tuota...
olen sitä mieltä, että nuorena ei niitä lapsia kannata tehdä. ammatti ja vakaa elämä/toimeentulo ensiksi. ja ennenkaikkea sitä henkistä pääomaa. omassa äidissäni huomaan tämän henkisen elämänkokemuksen puutteen. esim. jo pienestä lähtien kyselin paljon maailmasta ja elämästä. olin sisimmässäni hyvin filosofinen lapsi. jo 5-vuotiaana mietin mitä on kuoleman jälkeen. ja äitini ei tällaisia kysymyksiä koskaan ymmärtänyt, eikä ollut erityisen kiinnostunut miettimään vastausta.
välillä tunsin olevani joissakin asioissa vanhempi kuin oma äitini. :)
älkää käsittäkö väärin, rakastan äitiäni. mutta mielestäni ihmisen täytyy kartuttaa elämänkokemuksiaan ja maailmankuvaansa ennen aloilleen asettautumista. siitä on lapsillekin hyötyä henkisen kasvun ja oppimisen kannalta.
Teiniäitiydessä on paljon hyvää.
Jaksan touhuta lapseni kanssa hiekkalaatikolla ja sain mahdollisuuden katsoa lapseni kasvua kotona tämän ensimmäiset 3 vuotta.
Meillä toimii myös tämä koko suku kasvattaa periaate ja mummot ja mammat ja tädit ja sedät pyytävät lasta kylään useasti. Oma äitini n. kerran kuukaudessa ja isomummulla tyttö vierailee n. kerran viikossa muutaman tunnin.
Mielestäni tässä periaatteessa ei ole mitään pahaa. Lapseni lähtee innosta puhkuen isomummolle, mammalle tai siskoilleni ja palaa hemmoteltuna ja iloisena takaisin kotiin. Ja minä... Nuori kun olen saan aikaa ihan itselleni.
Nuoret vanhemmat ovat monesti taloudellisesti melko tiukilla, mutta en koe sitä lainkaan pahana asiana. Kun rahaa ei ole turhaan mälläämiseen tulee mietittyä ja oivallettua mikä elämässä oikeasti on tärkeää ja oppii nauttimaan pienistä asioista, siirtäen sitä toivon mukaan myös lapsilleen.
Kumpi OIKEASTI tekee onnelliseksi uudet farkut vai luontoretki koko perheen kera läheisessä metsässä?
Huonoakin on... mutta sitähän ei tässä kysytty?