Äitimme on 81-vuotias ikäisekseen suht' hyväkuntoinen - ainakin toistaiseksi. Tavallisia iän mukana tuomia vaivoja on tietysti esiintynyt. Sisarusten kanssa olemme monesti puhuneet kuinka ihana asia on ollut, että äiti on niin pirteä ja hyväkuntoinen. Vaan nyt on tilanne jostain syystä muuttunut. Äiti kaihtaa ja pelkää yksinoloa, vaikka on elänyt jo itsekseen viimeiset 10 vuotta. Isän kuolemasta on jo miltei 30 vuotta ja me lapset olemme yksitellen lähteneet maailmalle silti äitiämme unohtamatta. Hänen luonaan käy harva se päivä joku, soittelemme ja pidämme kaikin tavoin yhteyttä. Silti äiti "temppuilee". Yht'äkkiä kaikki tavalliset arkiaskareetkin ovat muuttuneet hankaliksi hoitaa, heikottaa, pyörryttää, ahdistaa, pelottaa... Omasta mielestään äiti kärsii paniikkihäiriöstä, mutta jotenkin en sitä usko. Äitini oli luonani viikon ja tämän vierailun aikana vauhkoontuminen nousi huippuunsa. Aamulla töihin lähtiessäni äiti sai "paniikkikohtauksia", koska ei voinut jäädä yksin kotiini. Omassa kotonaan näin kovaa pelkoa ei esiinnyt - toistaiseksi, mutta...
Onko muilla vastaavia ongelmia ikääntyneiden vanhenpiensa kanssa? Jotenkin tuntuu, että äiti "taantuu" välillä lapsen tasolla saadakseen tahtonsa läpi. Olen itse aika paljon järjestellyt asioita ja menemisiäni äitini kriisin takia, mutta jossain rajan pitää tulla vastaan. On melko kiusallista, kun kesken työpäivän äiti soittaa nyyhkivällä äänellä töihin ja valittaa miten on ankeaa ja yksinäistä. Hänellä kun on käsitys, että työelämässä olevat lapset voivat ja (ovat velvollisia) milloin tahansa lähteä hoitamaan tätä. Äiti on melkoinen mestari syyllistämisessä: "kyllä sitä varmasti joskus sitten mietitte...".
Kertoilkaa omista kokemuksistanne kuinka hoidatte omat vanhempanne!
Onko muilla vastaavia ongelmia ikääntyneiden vanhenpiensa kanssa? Jotenkin tuntuu, että äiti "taantuu" välillä lapsen tasolla saadakseen tahtonsa läpi. Olen itse aika paljon järjestellyt asioita ja menemisiäni äitini kriisin takia, mutta jossain rajan pitää tulla vastaan. On melko kiusallista, kun kesken työpäivän äiti soittaa nyyhkivällä äänellä töihin ja valittaa miten on ankeaa ja yksinäistä. Hänellä kun on käsitys, että työelämässä olevat lapset voivat ja (ovat velvollisia) milloin tahansa lähteä hoitamaan tätä. Äiti on melkoinen mestari syyllistämisessä: "kyllä sitä varmasti joskus sitten mietitte...".
Kertoilkaa omista kokemuksistanne kuinka hoidatte omat vanhempanne!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kukaan ei ns. huvikseen temppuile. Ahdistus, pelko ym., ne kaikki ovat ihan todellisia tunteita.
Voisiko äitisi muuttaa palvelutaloon, ei tarvitsi olla yksin jne. Yksityiseen palvelutaloon anoppini ainakin sai paikan kuukauden odottelun jälkeen, muutti 8 v sitten, 79 vuotiaana ja on eloonsa oikein tyytyväinen siellä.
On monien vuosien kokemus anoppini ja äitini vastaavanlaisesta käytöksestä ja olen sitä mieltä että osittain ikääntyneen masennuksesta johtuvaa käytöstä ja muu ei auta kuin yrittää vaan ymmärtää ja ymmärtää mutta rajatkin on viisaasti ja lempeästi yritettävä asettaa..
Myöskin on tutkailtava ja kuunneltava itseään ja mihinkään ylisuorituksiin ei ole järkevää lähteä ja muistettava myös yhteiskunnan vanhushuolto josta apua tarvittaessa....KAHDESTA UUPUNEESTA EI OLE ILOA TOISILLEEN EIKÄ LÄHEISILLEEN...
VOIMIA!!!!!!