Ikkunoiden väliin kertyi kosteutta, nyt hometta?

Kerrostalomme kolmessa asunnossa on nyt 3-4 viikon ajan kertynyt kosteutta ulkoikkunan pintaan joka on yllätys yllätys pakkasella jäätynyt. Syyksi on paljastunut koneellisen ilmastoinnin moottorin kärähtäminen (joka kuulema tänään vihdoin saadaan vaihdettua).

Tuuletusikkunoiden keskimmäiseen lasiin on myös kertynyt kosteutta jonka johdosta niiden sisäpintaan on ruvennut ilmestymään mustaa pilkkua ja valkoista harsomaista kasvustoa, jota homeeksikin rohkenisin väittä. Huoltomies kävi tänään kuittaamassa että eihän se ole kuin tuossa pinnassa vaan.

Kertoisitteko fiksummat mitä kannattaa lähteä tekemään? Pyyhkäisenkö näkyvät osat pois ikkunoiden kuivattamisen jälkeen ja jatkan elämistä hyvillä mielin, niinkuin isännöitsijän huoltomies meinasi... vai olisiko kuitenkin aiheellista tutkia tilannetta enemmän? Tilata jotain mittausta tms.? Vastaavan kanssa en ole aiemmin joutunut toimimaan ja nyt meni sormi suuhun.
41112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

peset ikkunat ja pokat normaalisti, niin eiköhän ne pilkut lähde pois, eteenkin kun saatte ilmastoinnin kuntoon

Äänestä

meitä uusavuttomia

Äänestä
  • No siinähän olet oikeassa että olen uusavuton joissain tapauksissa. Toisaalta teen mielelläni kuitenkin itse ja rohkenen kysyä asioita - kas kun kosteusvaurioihin, home-oppiin, ikkunoiden sielunelämään tai muuhun vastaavaan en elämäni aikana ole joutunut/saanut vielä tarttua.

    Voi niitä jotka jättävät nämä "tyhmät kysymykset" kysymättä ja joutuvat jälkikäteen katumaan seurauksia jotka olisi ollut helppo välttää pienillä nikseillä.

    Kiitos sinulle joka jätit asiallisen ja ytimekkään vastauksen kysymykseeni.

    Äänestä

Kun saa nuo homeiset välit puhdistettua pintapuolisesti ja kuiviksikin ilmastoinnin korjaamisen yhteydessä, niin kuivissa oloissahan homeiden ei kai pitäisi villisti kasvaa. Sikäli ainakin itse asuisin ihan rauhassa tuollaisessa asunnossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kamoon kirjoitti:

Kerrostalomme kolmessa asunnossa on nyt 3-4 viikon ajan kertynyt kosteutta ulkoikkunan pintaan joka on yllätys yllätys pakkasella jäätynyt. Syyksi on paljastunut koneellisen ilmastoinnin moottorin kärähtäminen (joka kuulema tänään vihdoin saadaan vaihdettua).

Tuuletusikkunoiden keskimmäiseen lasiin on myös kertynyt kosteutta jonka johdosta niiden sisäpintaan on ruvennut ilmestymään mustaa pilkkua ja valkoista harsomaista kasvustoa, jota homeeksikin rohkenisin väittä. Huoltomies kävi tänään kuittaamassa että eihän se ole kuin tuossa pinnassa vaan.

Kertoisitteko fiksummat mitä kannattaa lähteä tekemään? Pyyhkäisenkö näkyvät osat pois ikkunoiden kuivattamisen jälkeen ja jatkan elämistä hyvillä mielin, niinkuin isännöitsijän huoltomies meinasi... vai olisiko kuitenkin aiheellista tutkia tilannetta enemmän? Tilata jotain mittausta tms.? Vastaavan kanssa en ole aiemmin joutunut toimimaan ja nyt meni sormi suuhun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu