Olen tekemässä tutkimusta niistä, joilla on lastensuojelu tausta, mutta kokevat tänäpäivänä olevan selviytyjiä. Eli jos olet yli 25 v, sinulla on lastensuojelutausta, ja koet olevasi selviytyjä, niin ota yhteyttä minuun [email protected] . Lähetän sinulle viikon sisällä tarkemmat ohjeet. Sinun on periaatteessa kirjoitettava oma elämäntarina, hyvin lyhyessä muodossa tosin, jossa käy ilmi ne asiat, jotka sinun mielestä ovat auttaneet sinua pääsemään siihen asemaan, missä nyt olet. Kirjoita minulle vain että "mukana ollaan" ja otan sitten sinuun yhteyttä.
Onko sinulla lastensuojelutausta?
Pcrang
791441
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 79
Vanhimmat
jos et ole jo kokeillut. Tällä palstalla kirjoittaa hyvin vähän nuoria.
Hyvä muuten, että tuotakin asiaa tutkitaan. Paha vain, että niitä, joilla menee kaikkein huonoimmin, ei varmaan netistä tavoita.
Ja säälin joka ikistä lasta, joka lastensuojelun rattaisiin on viime vuosina joutunut. Säälin jopa niitä, jotka on laillisesti huostaanotettu huonoista kotioloista, koska ei heidänkään kohdalla hyvän sijaispaikan saaminen pitäisi olla arpapeliä ja tuurista kiinni, kuten se Suomessa on.
Tietysti on ilo lapsen puolesta aina kun kuulee onnistuneesta sijoituksesta, mutta miksi ihmeessä niitä on niin harvassa?
Vai onko kyse siitä, että tyytyväiset ovat hiljaa koko asiasta, mutta vääryyttä kokeneet tuovat asiaansa esille, mikä on tietysti oikein ja täysin ymmärrettävää kun asiaa tarkemmin ajattelee.
meneillään ja siitä riittäisi kauhukertomuksia tiiliskiviromaaniin.
itse olen ollut kohta kaksi vuotta huostaanotettu ja sijoitettuna yhteen perhekotiin. Tämä ei ole yhtään mukava paikka asua, koska toinen omistajista on ilman syytä vihainen ja ilkeä meille nuorille. Lisäksi tämä on tosi kaukana keskustasta eikä kyytejä sinne päin ole kun vain n. kerran kahteen viikkoon ja silloinkin on vain tunti/puoltoista aikaa tavata kavereita. Tämän takia olen menettänyt yli puolet kavereistani. ja kaiken lisäksi meille toitotetaan kavereiden tärkeydestä eikä kuitenkaan anneta mahdollisuutta tavata heitä.. Täällä käsketään näyttämään tunteensa myös ne negatiiviset, mutta kun sen teet tulee kauhea huuto siitä kun "kiukutellaan". Säännöt tiukkenee koko ajan ja viikottaiset työt lisääntyy ilman viikkorahan korotusta. Kaiken kukkuraksi joka viikko pyörii samat iltapalat ja kun koitat ehdottaa muuta niin sanotaan vaan: "oletko muka täällä asuessa nähnyt nälkää? Ei olisi varaa valittaa!" Tätä tilannetta on turha yrittää sanoin kuvailla, koska kaikkien täytyy itse kokea tämä ennenkuin voi mitään oikeastaan sanoa.. Ja aina jos joku osoittaa mieltä, siihen etsitään talon sisältä joku syypää joka on kääntänyt tämän mielenosoituksellisen nuoren pään siihen suuntaan.. Tämä on vain murto-osa tämän talon meiningistä..
Olin poikakodissa 12 vuotiaana vuonna 1966.
Olin vain puoli vuotta tuossa laitoksessa, panivat pelotteeksi.
Sain tuona aikana noin 20 kertaa mm koivuvitsaa paljaalle pyllylleni todella lujasti, kerrankin niin että olin sairastuvalla 3vrk kun johtaja löi pyllyn rikki.
Se teki hyvää se puoli vuotta, tulin kiltiksi ja nöyräksi jota olen ollut siitä asti.
Olen selviytyjä, maailmalla on 7 lastani joita myös kuritin vitsalla, he kaikki ovat hyvin menestyviä, on tuomaria, opettajaa, pappia, myyntipäällikköä, jopa kapteenia.
Nyt jos olisin 12v ja joutuisin "lastensuojelun asiakkaaksi" en selviäisi. Minua ei saataisi kuriin, olisin hädässä, huutoni ei kuuluisi minnekään.
Jopa niitäkin, joita ei ole pienintäkään aihetta kurittaa, vaikka laitontahan se on kaikkien kohdalla.
Minunkin lastani pahoinpideltiin laittoman huostaanoton aikana niin, että hän ei ollut pitkään aikaa kouluun kykenevä sen jälkeen kun hän hirveästä laitoksesta kotiutui. Näin ne "hoidolliset" huostaanotot "hoitavat" tämän päivän lapsia. Ai mitäkö tämä tällainen on? Lastensuojelua tietysti.
tänäkin päivänä. Lapseni on sijaishuollossa vammautunut, oli huostaanotettaessa täysin terve lapsi. Mutta kyllä häntä on pahoinpidelty pahastikin, että kyllä näitä "kurittavia" laitoksia riittää.
Lastensuojelulaitoksissahan on työssä
epämääräistä ainesta, jolla on pätemisen
tarvetta, joka sitten purkautuu lasten
oikeita vanhempia höykyttämällä ja
nöyryyttämällä (sekä mustamaalaamalla, ettei
työt lopu!) ja mikä pahinta:
hyökätään puolustuskyvyttömien lasten kimppuun.
Olen kuullut liikaa lapsilta ja nuorilta sijaiskodeissa ja lastenkodeissa tehdystä
rääkkäämisestä, lyönneistä, vangitsemisesta
ja suoranaisesta kiduttamisesta!
Meillä taas oli niinpäin että me ryypättiin ihan älyttömästi ja sit mulla oli noita juoppoja äijiä tässä nurkissa ja kolme kakaraa jokaisella eri siittäjä.
No sit kerran seuruselin yhen maken kanssa ja se hakkas noita kakaroita remmillä ihan älyttömästi vaik olihan ne aika tuhmiiki.
Sit kerran se make anto mun 11v pojalle remmii niin et sen koko persnahka kesi irti ja se joutu sairaalaan sit ne otti pennut pois ja ne on olleet aivan ihanassa sijoituspaikas.
Kyl niillä siälkii on vissiin joku kuri mut ne sano mulle et siäl ei lyödä.
Siis lapsesi on ollut sijaishuollossa jossa on hakattu niin paljon että hän on vammautunut.
No se vasta tuhma lapsi oli.
taitaa se vamma olla.
Että kaikka kanssa sitä ihmiset kehtaa kirjoittaa suomalaisesta huippukorkeatasoisesta lasten sijaishuoltojärjestelmästä. Oikeuteen sinut pitäisi saattaa vastaamaan kirjoituksistasi.
Joo taidan ryhtyäkin jäljittämään i.p. osoitettasi ja haastaa sinut oikeuteen.
Olen ollut sijaisvanhempana ja en koskaan ole lapsia pahoinpidellyt vammautumiseen asti...
bua ha haaaaaaa idiootti.
nyt tähän ketjuun. Hänet tunnistaa tuosta buah....
niin ehkä eläisit tässä päivässä, lastensuojelulaitoksia on suljettetukin pahoipitelyjen takia, mm. Turussa ja Ylöjärvellä. Ja minulla ei ole itsellä vammaa, vaan lääkärin mukaan lapsellani on, joka oli terve lapsi mennessään tuohon laitokseen.
No justhan sä kirjoitit perjantaina että olisin päässyt mielisairaalasta viikonloppuvapaalle.
Annoitko maanantain ja tiistainkin vapaaksi vai onko peräti hiihtoloma.
Vai jollekin puolivillaiselle tutkijalle
pitäisi muka kertoa koko elämäntarina
äärimmäisen henkilökohtaisista asioista!!!!
Vähän tuntuu hämärältä tavalta kerätä
"aineistoa".
Älkää hyvät ihmiset levittäkö tietojanne
ties kenelle huu-haa-huuhelille!
SOSIAALITOIMEN sijoitus lapset ovat selviytyjiä.
4-lehteen ja televisioon samaan aikaan taas
propakandaa lisää kuinka huostassa onnistuu.
Tarvitaan lutunen tarina onnistujasta.
Valtiolla on vaikutusvaltaa manipuloida joka kautta.
En halua osallistua nyky- neuvost... anteeksi
nyky-Suomen propagandaan lasten sijoituksien
hyvästä vaikutuksesta näihin kodeistaan
kidnapattuihin lapsiin.
Todellisuudessa laitos-lapset kärsivät
laiminlyönnistä, väkivallasta, ahdistelusta,
köyhyydestä ja tulevaisuuden toivottomuudesta.
Lastenkodeista yms. sijoituskodeista ei
pääse lukio- korkeakouluputkeen,
eikä hyviin ammatteihin.
Sieltä on suuntana vain osattomuus,
varattomuus ja rikollisuus:
suuri kiitos hienon ja tuhansia "pelastettuja"
lapsia kattavan huostaanottojärjestelmämme!
selviytyjistä ja tämän jälkeen ylistys Suomen hyvästä sijaishuollosta! Mainostajina ja rahankerääjinä ilmeisesti ML ja Pelastakaa lapsen ry. Taas rahaa kirstuun kilhtaa, kun ovat tehneet niin hyvää työtä.
Huosta-alalla ei ole luotettavia tutkimuksia, ne ovat yleensä joko sossujen työn puolustamista tai järjestöjen rahan keräämistä varten.
oikeassa olet, lastenkotilasten tulevaisuus on yleensä heikko, tutkimukseni onkin juuri niistä harvoista poikkeuksista, jotka selviävät. Syynä en odotakkaan olevan Suomen hieno järjestelmä tai vastaava, vaan se voi olla ihan joku ulkopuolinenkin seikka tai tapahtuma, joka on toiminut käännekohtana. Mielestäni julkisuudessa ollaan oltu hyvin realisteja Suomen tilanteesta ja lastensuojelun tehokkuudesta.
suomalaista lastensuojelua ja keskustellut hyvin monien huostaäitien kanssa. Täällä ilmestyvät aina näkyviin jonkun meistä huomaavat artikkelit mediassa koskien lastensuojelua.
Tilanne tässä suhteessa on huolestuttava, koska median näkemys lastensuojeluperheestä verrattuna esimerkiksi optulan ja muiden tekemiin tilastoihin, täällä käytyihin keskusteluihin on hyvin erilainen kuin todelllisuus.
T: ex-tutkimu......
median ylläpitämä käsitys poikkeaa niistä tutkimustuloksista, joita sossujen haastattelujen perusteella on tehty huostaanottojen syistäkin.
se esille ja yritä ymmärtää, mitä se tarkoittaa. Jos kerään täältä satunnaisesti sadan ihmisen tiedot on kyseessä sosiaalitieteilijöiden käyttämä hutaisuotanta, joka ei täytä tieteellisiä kriteereitä.
Hae mieluummin tuhannen lastensuojelutoimenpiteessä olleen tiedot ja postita näille kyselysi. Näin saat myös tietää, kuinka moni on huostan jälkeen selviytyjä ja kuinka moni ei.
Nykymenetelmälläsi teet taas yhden 0-tutkimuksen, joka valtsikkalaisten alaan tosin tähän päivään mennessä on aina kuulunut.
Joo tiedän mikä on satunnaisotanta, ja se oliskin tarpeellinen kvantitatiivisessa tutkimuksessa, jossa halutaan saada yleistettävää tietoa. Minun tutkimuksen on tosin laadullinen tutkimus, jonka tuloksia ei mitenkään voi eikä ole tarkoituskaan yleistää. Tutkin ihmisten kokemuksia, ja tarvitsen vain alle kymmenen tarinaa ja on aivan sama kenen kymmenen ihmisen tarinaa tutkin, koska haluan vain tietää heidän henkilökohtaisen kokemuksen selviytymisestä. Tärkeää tietoa sekin tuottaa. Mutta gradua varten voisin käyttää sinun ehdottamaa menetelmää postituksesta. Gradussa kun pitää olla enemmän aineistoa ja tuo on hyvä idea. Kiitos. ;D
miten huostaanotto on vaikuttanut lapsen myöhempään elämään. Ainut tällainen on tehty Ruotsissa ja sen tuloksia olen nähnyt tohtori Tarja Heinon PowerPoint esityksessä (jota en nyt löytänyt). Tämän mukaan esimerkiksi itsemurha riski taisi olla 7 kertainen verrattuna muuhun väestöön jne. Varmasti löydät tuon tutkimuksen kun kysyt Heinolta itseltään.
Jos Suomessa todella tehtäisiin tuollainen kunnollinen otanta (ja satunnaisesti esimerkiksi 25-vuotiaita huostanuoria 1000 kappaletta ja kaivettaisiin näistä ne selviytyneet, antaisi se paljon lisätietoa huostanuorten huostan jälkeisestä elämästä ja mahdollisesti se vaikuttaisi niin, ettei huostia tehtäisi niin helposti kuin nyt).
Tuo kvalitatiivinen tutkimus varmaan antaa osviittaa myös lastensuojelutyöntekijöille, miten lasta ja mahdollisesti myös perheitä tulee tukea, että lapset säilyisivät huostasta mahdollisimman vähin vaurioin.
T: ex- tutkimusapulainen, -assistentti ja tutkija
tehdään liian myöhään - tutkimus, jonka tulokset levitettiin STT:n kautta ympäri maata kaikkiin medioihin.
Olin todella vihainen. Tampereelta 30 sosiaalityöntekijää valitsee kukin 3 tapausta oman mielensä mukaisesti ja tekee näistä johtopäätökset, että huostaanotto tehdään liian myöhään. Tässä ei ole kyseessä satunnaisotanta, eikä tuloksia saisi yleistää koko maata koskeviksi.
Kyseessä oli Tampereen seudulla, tarkasti valitut 100 lasta, joiden huosta oli tehty puolessa tapauksista liian myöhään. Otosta ei todellakaan oltu valittu satunnaisesti.
Jostain haetaan hyvin sijaishuoltokoneiston kestänyt nuori ja sitten kuvataan tämän auvoisa elämä.
Tai
Media kaivaa kaikkein matoisimmat tarinat vanhemmista (jotka eivät välttämättä edes pidä paikkaansa) ja julkistavat nämä tarinat.
Näin suuri yleisö ei tiedä mitään hoidollisista huostista, huostaanottovirheistä ja muista mokista, jota sosiaalisektori epäpätevine työntekijöinen tähän maahan koko ajan syytää.
huostanuoria, joilla huostan jälkeen menee todella huonostai (kuten huostan aikanakin).
En laita sinulle yksityistä postia mutta haluan vastata tänne. Enkä ole yli 25v mutta kerronpa silti omasta tarinastani. Käyn joskus lueskelemassa näitä palstoja...
Olen 17v tyttö, asunut sijaiskodissa 8v. Jo alusta saakka olin onnellinen että pääsin kotoa pois. Tämän saman haluan sanoa myös teille monille biovanhemmille, kaikki sijoitukset eivät ole epäonnistuneita. Myös paras ystäväni asuu nykyään viidettä vuotta sijaiskodissa, ja on samaa mieltä omasta tilanteestaan kuin minä omastani. Hänen syynsä tosin eri kuin minun, enkä toisen asioista tänne haua puhua enempää. Mutta en todellakaan ihmettele, että hänkin viihtyy sijaiskodissa!
Omat vanhempani eivät jaksaneet meihin kolmeen sisarukseen juurikaan huomiota kiinnittää ja se vanhempieni jatkuva riitely, juominen ja tappelu oli kammottavaa!!! Öisin ei meinannut uskaltaa nukkua kun sai pelätä mitä yö tuo tullessaan. Eikä aina yökään, samaa osasivat päivänvalossakin...Näin ei varmasti joka bioperheessäkään ole mutta kamalaa luettavaa tääkin on kun te monet biovanhemmat hirveästi syytätte sijaiskoteja. Kyllä bioissakin joskus vikaa on..
Kotona oli jääkaappi oli usein tyhjä, jos jotain oli niin kaljatölkkejä ja ehkä lenkkimakkaraa. Jatkuvasti oli kova nälkä ja meitä kiusattiin kun koulussa söimme kuin hullut. Kotona vanhemmat ja heidän vieraansa tupakovat sisällä ja mekin haisimme tupakalle, siitä kuulimme koulussa usein. Inhosin sitä tupakansavua, mutta eihän meidän auttanut vanhemmille siitä puhua. Suuttuivat vaan...muistan vieläkin että mm samoja lakanoita jouduttiin pitämään yli puolikin vuotta, mille se tyynykin haisi...olin kauhean arka ja pelokas lapsi. Yhden ainoan kerran kysyin äidiltä voisiko tyynynliinaa pestä joskus, vastaus oli "pese v**** ite jos sille tuntuu." Pesin sitten saippualla vessan lavuaarissa...kauhea huuto seurasi, kun lattia kastui...
Ruokaa kotona ei laitettu, nakkeja ja lihapiirakoita yms syötiin tai leikattiin siivuja makkarasta kun joskus oli -tai juotiin joskus vaan vettäkin nälkäämme. Oli ilon päivä kun ostettiin kaupan maksalaatikkoa, silloin oli vanhemmillakin ns parempi päivä menossa!
Sijaiskodissa sain rakastavat vanhemmat, jotka meistä sisaruksista ovat välittäneet tähän päivään saakka. Sijaiskodin kaksi omaa lasta ovat meille kuin oikeat sisko ja veli.
Mulle on ihan yksi lysti jos sijaisvanhemmat meillä "rahastavat," onpahan siitä hyödytty minä ja siskotkin. Ei ole kuljettu vanhoissa retkuissa tms, -toki nuorimmat saa usein minun vanhoja, mutta silloin ovat yleensä vielä käyttökuntoisia. Samalla tavalla kierrätysvaatteet kelpaavat perheen omillekin lapsille, jos sattuvat sellaisia saamaan. Uutta ostetaan tarpeen mukaan kaikille, emme todellakaan ulkoisestikaan eroa ns tavallisen perheen lapsista.
Olen ikuisesti kiitollinen sijaisvanhemmilleni siitä, että olen saanut elää turvallista elämää nämä vuodet. Omia vanhempiamme olemme saaneet tavata säännöllisesti, itseä ei vaan pahemmin kiinnosta enää...sijaisvanhemmat ei ole koskaan pahaa sanaa sanoneet omista vanhemmistamme, mutta enhän minäkään nyt tyhmä ole.
Koskaan en ole oikein ollut innostunut biovanhempieni tapaamisista, ja niitä on enää harvakseltaan ollutkin viimeiset pari vuotta. Se on lähinnä ollut vain pakollinen velvollisuus...Pari vuotta sitten sanoin sosiaalityöntekijöille, etten haluaisi käydä biologisten vanhempieni luona lomilla. He eivät minua pakota siihen eikä myöskään sijaisvanhemmat.
Tapaan vanhempiani noin kerran kahdessa kk:ssa kun käyvät täällä sijaiskodissa meitä katsomassa.
Minun puolestani saisivat olla kokonaan käymättä. Pienet sisarukset eivät suhtaudu ihan samalla tavalla kuin minä, mutta selkeästi huomaa, että sijaisvanhemmat ovat tärkeämmät heillekin.
on ollut sijaishuollossa vuosia. Hän on koko ajan halunnut takaisin kotiin ja pääseekin vihdoin tänä vuonna. Kaikki lapseni lastenkotikaverit ovat yksimielisiä siitä, että haluavat kotiinsa. Näin oli myös lapseni edellisessä lastenkodissa.
Minun ja lapseni välit ovat koko tämän ajan pysyneet lämpiminä, hyvinä ja toisiamme kunnioittavina. Lapsellani on ollut yleensä mahdollisuus viettää viikonloppunsa ja lomansa kotonaan. Pian hän pääsee kokonaan kotiinsa.
Olet nuori nainen aikalailla harvinaisuus, kun viihdyt sijaispaikassa.
Kirjoitat näin:
"kamalaa luettavaa tääkin on kun te monet biovanhemmat hirveästi syytätte sijaiskoteja. Kyllä bioissakin joskus vikaa on.. "
Miksi se sinusta on kamalaa, että kaikki kokemukset eivät ole samanlaisia kuin sinulla?
Mikä siinä on kamalaa?
Minä ainakin - ja samoin moni muu - on kyllä oppinut kirjoituksissaan tekemään lisäyksiä "hyviäkin sijaispaikkoja on" jne. Esim. tänään kirjoitin erään jutun, jossa tähdensin, että noin toimitaan nimenomaan huonoissa sijaispaikoissa.
Jos nuo tuon tyyliset lisäykset esim. minun tekstissä eivät sinulle riitä osoitukseksi siitä, että tiedän kyllä tarpeellisia, lainmukaan tehtyjä ja onnistuneitakin sijoituksia olevan olemassa, niin MIKÄ, MIKÄ sinulle riittää. Tulee väistämättä mieleen, että ei ilmeisesti mikään.
Sehän on ihan sama kuin kieltäisit suoraan, että päinvastaisista tapauksista kuin omasi, ei kukaan saisi kirjoittaa ollenkaan.
Ehkä sinä toivot, että olisin harvinaisuus? Enpä vain ole...Kuulun mm. "sinut ry:hn" (Sijaiskotinuoret ry) ja sitä kautta tapaan monta kertaa vuodessa nuoria, jotka asuvat sijaiskodeissa. Varmaan yllättyisit, jos tietäisit kuinka paljon minun laillani ajattelevia nuoria siellä onkaan, kuinka monta elämäntarinaa lapsista ja nuorista, jolle on ollut pelastus pääseminen sijaiskotiin.
Niin kai se on, että moni heistä vaikenee, on helpotus kun ei tarvitse enää juurikaan näitä juttuja ajatella eikä miettiä. Itse aika-ajastaan täällä käyn ihan omankin kiinnostukseni vuoksi mutta myös siksi, koska lastensuojeluala tulevana ammattina kiinnostaa.
En kuitenkaan väitä, että tarpeettomia huostia ei sattuisi mutta siitä olen varma, että ne juuri ovat harvinaisuus. Ei kukaan ns tavallinen perhe yhtäkkiä "joudu sossujen kynsiin," kyllä JOKU lähtölaukaus tilanteelle varmasti on.
Yksi sinut ry:n kautta tapaamani tyttö kertoi, ettei uskalla sanoa biovanhemmilleen, että viihtyy sijaiskodissa. Vanhemmat inttävät että "haluathan sinä kotiin takaisin?" ja siihen on vastattava että "joo,"...ettei mene välit biovanhempiin. Näinkin voi olla. Tuskin biovanhemmat ilahtuvat jos kuulevat että oma lapsi sanoo, että sijaiskodissa on parempi olla?
Sanot, että kaikki lapsesi lastenkotikaverit ovat yksimielisiä siitä, että haluavat kotiinsa. Voi olla. Mutta lastenkoti ei koti olekaan, se on aina laitos. Ei voi verrata sijaisperhettä ja lastenkotia toisiinsa. Tuskin minäkään lastenkodissa varsinaisesti viihtynyt olisin, paljon mieluummin asun perheessä. Mutta minun tapauksessani mikä tahansa lastensuojelulaitos oli parempi vaihtoehto kuin oma entinen kotini!
Kaikkea hyvää sinulle ja lapsellesi kuitenkin, teillä varmaan onkin ihan erilaiset lähtökohdat kuin minulla ja lukuisilla kohtalotovereillani!
joku häirikkö, niin tuollainen Elisa saisi hirveät haukkumiset ja solvaukset silmilleen, että USKALSI yleensä tuollaista kirjoittaa tänne. Koko kirjoitus ruodittaisiin viimeistä pistettä myöten ja lopulta epäiltäisiin sen todenperäisyyttä.
Sellaisen häirikön raivon täällä sai vastaansa joku nuori, joka joku aika sitten kirjoitti omasta kokemuksestaan, joka oli päinvastainen kuin tuolla nikillä. Mutta eiväthän häiriköt lasten ja nuorten asialla olekaan, ainoastaan omista sairaista motiiveistaan käsiin elämäntuskaansa ja saastaansa syytävät täällä vieraiden ihmisten silmille. Syytävät ihan samoin, oli kohteena lapsi tai aikuinen.
siirrrty ihka omaan kotiisi, täytettyäsi 18-vuotta. Minusta tämä palsta on häiriköiden takia K-18 palsta, varsinkin viikonloppuisin.
Laitoksiin sijoitetaan noin 70-80% lapsista. He ovat iältään yleensä perheisiin sijoitettavia vanhempia. Laitoksista lapset pääsevät useammin koteihinsa lomille kuin perheistä ja tämän takia yhteys omaan perheeseen säilyy hyvänä.
Sosiaalityöntekijä sanoi minulle, että kaikki lapset haluavat kotiinsa, kun tällä keinoin yritin nopeuttaa lapsen kotiintuloa.
Toivon, että mahdollisimman monella lapsella olisi mahdollisuus kasvaa omassa kodissaan. Tällöinhän se ei ole mahdollista, jos lasta kaltoinkohdellaan. Eri tutkimuslaitosten tilastot vain kertovat omaa totuuttaan verrattuna median antamiin tietoihin.
Päihdekoti on huostaanotto tapauksissa taustalla reippaasti alle puolella tilastojen mukaan.
Valoisaa tulevaisuutta!
pistävää, huomioin kanssa.
En toivoisi, että hän piankaan valmistuisi mihinkään lastensuojelun ammattiin tai menisi ainakaan tekemisiin lastensuojelun kanssa. Hän katsoo asioita omasta historiastaan käsin, hyvin kapea-alaisesti. Toivottavasti tulee täsmennystä asianomaiselta.
sijaishuollon puolelle, eli voittajan puolelle, ja omia vanhempiaan vastaan. Mitäs siitä. Pääasia, että selviävät huostasta.
Totta, että kerroin lähinnä vain omat kokemukseni sekä sivusin muilta sijaisnuorilta kuulemiani. Mutta tämä olikin vain minun tarinani, samoin teillä jokaisella se oma tarinanne. Mutta kuten minunkaan, ei teidänkään kannata yleistää kokemuksiamme koskemaan kaikkea.
Omat kokemukseni olen kertonut, ja jos joku esim minua siitä haluaa "syyllistää" sijaishuollon puolelle "vanhempiani vastaan" asettumisesta, niin mikäpä siinä. Itse olen sitä mieltä että omilla biologisilla vanhemmillanikin on osuutensa asenteeseeni. Minulla ei ole mitään syytä ymmärtää heitä. Jos lastaan rakastaa, ei käyttäydy kuin minun vanhempani käyttäytyivät. Kaikki juopot eivät ole ilkeitä.
Olinhan sentään jo 9v kun sijoitus tapahtui, ja muistan paljon asioita vanhempieni luona kotona asumisen ajalta.
Minä selvisin "huostasta" ja hyvin selvisinkin, kiitos huostan ja sijaisperheeni. Traumoja toki on lapsuudesta jäänyt ja niitä vuosien aikana terapiassa selvitelty ja nyt tunnen olevani sinut myös menneisyyteni kanssa. Tänä keväänä kirjoitan ylioppilaaksi ja kaikki on hyvin. Jälkihuolto alkaa kesällä ja saan jäädä tänne kotiin asumaan, koska seuraava opiskelupaikka on samassa kaupungissa.
Ylioppilaskutsun saavat luonnollisesti myös bio vanhempani, mutta elleivät osaa selvinpäin tulla juhlimaan, pysykööt poissa.
Yhtä luonnollista heidät tuntien on kuitenkin heidän asenteensa: "Eihän me sinne hienojen ihmisten joukkoon voida tulla, eihän tytär voi tämmöisiä vanhempia muille näyttää jne jne"
-loputtomiin vastaavaa itsesääliä ja syyllistämisen yrityksiä. (=Tekosyitä pysyä pois juhlista, joissa vaatimus on olla selvinpäin) Mutta jospa edes kerrankin ajattelisivat tytärtään eikä itseään? Ja etteivät ajattelisi minun päälläni ja puhuisi minun suullani? (Tytärtä ajattelemmekin ja siksi pysymme poissa)Kun heidät kerran kutsun, tarkoitan myös sitä ja todella toivon, että ovat paikalla. Minä en heitä häpeä eivätkä he ole minun itsetunnolleni minkäänlaiseksi vaaraksi.
Itse itsensä siihen ajatusmalliin istuttavat jos haluavat, vakuuttelemaan en heille ala yhtään mitään.
En suosittele sinulle sosiaalialan tutkintoa, koska olet niin paljon huostien puolustuspuhuja, että siinä tulee tehtyä monta turhaa huostaanottoa. Et ole asiassa jäävi.
Suhtautumisesi vanhempiisi on todella järkyttävää, sijaishuolto on hyvin sinut ylipuhunut. Et muista omista vanhemmistasi mitään hyvää, etkä haluakkaan.
Et toivo omia vanhempiasi juhliisi, senhän näkee jo tuosta kirjoituksestasi, niin älä kutsukaan heitä sinne. Se olisi vain vanhempiesi nöyryyttämistä.
Hauskoja opiskeluaikoja!
muutoinkaan paljon piittaa vanhemmistaan olivat nämä sitten kuinka hyvin tahansa vanhemmuutensa hoitaneet. Tämä kuuluu lapsen itsenäistymiseen ja on ihan normaalia.
Kun tulee aikuisemmaksi, suhtautuminen yleensä muuttuu.
Ajattelin, etten vastaa mutta vastaanpa kuitenkin. Juuri noin omatkin vanhempani varmasti ajattelevat, "tytär ei kuitenkaan halua meitä juhliinsa" yms, mutta kuten sanoin, ellen haluaisi, en kutsuisi. Jääköön päätös heille, ajattelevatko taas vain itseään (nöyryyttämistä?) vai nielevätkö kerrankin omat tuntemuksensa ja osoittavat edes juhlapäivänäni minulle välittämystään sen verran, että ilmaantuvat paikalle. Muuta en heiltä pyydä, kuin että tulisivat selvinpäin.
En ole kieltänytkään, etteikö tarpeettomia huostaanottoja voisi tapahtua. Kaikkea sattuu elämässä, ja jos ja kun sellaisia on tapahtunut, on hyvä että niistä puhutaan ja niitä selvitellään. Mutta kun omatkin vanhempani aikanaan olivat meidän lasten huostaa vastaan, niin ei voi kun ihmetellä...
Miksi huolehdit siitä, kuinka suhtaudun omiin vanhempiini? Pitäisikö minun mielestäsi tuntea heitä kohtaan kiitollisuutta niistä monista laiminlyönneistä, jotka kohdistuivat minuun ja sisaruksiini? Usein ei ollut ruokaa, ei puhdasta vaatetta (kun ei juuri ollut varavatteitakaan..)
Jos puhut nöyryyttämisestä, mieti mitä se sana merkitsee monen kasvavan lapsen ja nuoren kohdalla. Eikö se juuri ole nöyryyttävää, ettei omasta lapsesta ole välitetty?
Tiedän sanan merkityksen.
-Kaupassa pyysin äitiä ostamaan kerran yhden jugurttipurkin. Kovaan ääneen hän alkoi mesota että "v''''u tässä rahat riitä mihinkään jugurtteihin, hyvä kun saa taas vuokrankaan maksettua. Pitääkö lähtee ¨v''''ua jakamaan että saa taas ees tupakkatopan?" (Kaljakori kärryissä)
Ja sen verran kuuluvalla äänellä että varmasti katseita saatiin osaksemme...
-Entä se, kun isä makaa öristen kerrostalon rappukäytävässä tarpeet housuihin tehneenä ja lemu on sen mukainen...lasten kaverit kerääntyy ympärille katsomaan ja nauramaan...
-Vanhempainiltaan osallistuivat kerran. Kumpikin muuta kuin kansalaisluottamusta nauttineena...kahvia hakemaan lähtiessään isä rojahti tarjoilupöydän päälle että pullat vaan lensivät pitkin lattiaa...osa lapsia oli lähtenyt vanhempiensa mukaan, pelailtiin korttia viereisessä tilassa. Mille luulet minusta tuntuneen kun kaverit halusivat kurkkia ovenraosta mitä toisessa huoneessa tapahtuu kun kuului meteliä??
-Me lapset isän ja äidin kanssa kauppareissulla, kaupan ulkopuolella piti jo avata oluttölkit (laskuhumalassa) ja jäädä "tuttavien" kanssa juttelemaan.
Äiti siinä halailee vierasta miestä ja tarpoo housun etumusta että josko tältä sais kun omalla ei enää seiso tarpeeksi usein..?"
Samaan aikaan kaupasta tulee luokkatoveri vanhempiensa kanssa ja kuulevat kaiken...ja koulussa kuulevat muutkin tämän yhden kertomana.
Voisin jatkaa listaa loputtomiin, mutta kaiken tämän jälkeen -älä puhu ainakaan minun kohdallani tarpeettomasta huostaanotosta tai vanhempieni nöyryyttämisestä!
Nämä kaikki muistan itse ja paljon muutakin. Ei ole sosiaalitoimen tarvinnut näitä minulle muistutella.
Kaikesta huolimatta todella toivon, että vanhempani sen verran näkisivät vaivaa, että haluaisivat olla paikalla juhlapäivänäni. Jos kokevat tulevansa nöyryytetyiksi, sen tunteen kyllä kestää jos oikeasti haluaa. Ovathan aikuisia, ja kestettävä oli meidänkin vaikka olimme lapsia. Ja se tunne on vain heidän sisällään, minä en juhlapäivääni aio pilata näitä asioita muistelemalla.
Uskon siihenkin, että ihminen voi muuttua, jos haluaa. Toivon kaikkea hyvää vanhemmilleni, me lapset emme pystyneet onnellista sisältöä heidän elämäänsä antamaan.
vanhempasi sovi sinun elämääsi. Päätä nyt vaan reippaasti, että et tapaa heitä enää. Sinulla ei ole heille mitään annettavaa, jos heilläkään ei ole ollut sinulle mitään annettavaa. Unohda omat vanhempasi! Lopullisesti!
"Kunnioita isääsi ja äitiäsi". Ehkä joskus toivottavasti ymmärrät, mitä tuo tarkoittaa.
Oikeassa olet, ja tuota käskyä mielelläni noudatankin kutsumalla vanhempani juhliini. Vaikka paljon on lapsuudessani tapahtunut, asioista löytää hyviäkin puolia: Ilman tätä kohtaloa en koskaan olisi saanut tällaisia sijaisvanhempia. Siitä en koskaan tarvitse olla katkera omille vanhemmilleni.
Ja jos tarkkaan luet tarjoamaasi kirjaa, sieltä löydät myös tällaisen kohdan: "Ja te isät, älkää herättäkö lapsissanne vihaa, vaan kasvattakaa ja ojentakaa heitä Herran tahdon mukaan." (Ef. 6:1–4)
Hienoa, että olet saanut kaiken kokemasi jälkeen sijaisperheen joka sinusta (ja sisaruksistasi) on huolehtinut hyvin. Se on ollut varmasti lottovoittoon verrattava onnellinen sattuma. Eikä ole epäilystäkään etteikö kohdallasi ole huostaanotto ollut hyvä ratkaisu.
Valitettavasti aina ei näin ole, uskon että aiheettomia ja laittomiakin huostaanottoja tapahtuu. Oma lapseni joutui/pääsi huostaanotetuksi omaa terveyttään ja kehitystään vaarantavan käytöksen vuoksi. Olin ennen tähän ratkaisuun päätymistä hakenut apua vaikka mistä, mutta turhaan. Koin monien viranhaltijoiden pompottelun ja vastuun sälyttämisen toinen toiselleen. Moni tietysti nyt vinkaisee, että miksi vanhempi sälytti kasvatusvastuun viranomaisille. Kyse ei ollut siitä, ongelmat olivat sitä luokkaa ettei sillä ollut kasvatuksen kanssa mitään tekemistä.
Kohdallamme vaan kävi niin, että sijoituspaikka oli äärimmäisen huono. Nuori joutui kotiaan paljon huonompiin olosuhteisiin. En tiedä pitäisikö tästä olla katkera vai kiitollinen. Jokatapauksessa huono sijaiskoti aukaisi nuoren silmät näkemään, mihin suuntaan hänen elämänsä oli ollut menossa. Olisi varmaan muutaman vuoden kuluttua liittynyt näihin kuvaamiisi kauppojen edustoilla majaileviin puliremmeihin. Näin vaan kävi että sijaisten harrastama nöyryyttäminen, henkinen väkivalta, terveydenhuollon laiminlyönti ja erittäin askeettiset olosuhteet (yksi lämmin ruoka myös viikonloppuisin / vrk ja välipaloiksi näkkileipää... yhtenä esimerkkinä) saivat lapsen tajuamaan kuinka hyvä koti hänellä on ja kuinka omat vanhemmat ja sisarukset häntä rakastavat.
Muutaman kuukauden sijoituksen jälkeen rakas lapseni sai palata kotiin ja entiset ongelmat olivat tuon "shokkihoidon" jälkeen taaksejäänyttä elämää. Nyt mennään elämässä eteenpäin ja mennyt on painajaista, josta nuori itsekin on todennut että olisi saanut jäädä kokematta.
Yleistää ei siis pitäisi meistä kenenkään... Sinulla oli onni saada hyvä sijaishuoltopaikka, meillä se oli kauhea. Omat vanhempasi vaikuttavat kirjoituksesi perusteella vakavasti päihdeongelmaisilta. Kaikki tälle palstalle kirjoittavat, minä mukaan lukien, emme ole päihdeongelmaisia. On erittäin huonoja sosiaalityöntekijöitä, meille sattui hyvä joka ajatteli lapsen parasta.
Lohdullista lukea myös näitä selviytymistarinoita aiheesta huostaanotetuista nuorista. Todella traagisia ovat kuitenkin ne tarinat lapsista jotka ovat traumatisoituneet sijoituksen aikana... näitäkin on. Omani olisi liittynyt siihen karanneiden ja suljettuun laitokseen ahdettujen joukkoon ellei kohdallemme osunut sosiaalityöntekijä olisi ollut ihminen isolla Ii:llä.
Onnea sinulle Elisa elämääsi. Älä anna katkerien lapsuusmuistojen haitata tulevaisuuttasi. Itsekin olen alkoholistin jälkeläinen ja muistan selkeästi sen häpeän, toivon, pettymyksen, epätoivon ja pelon kehän mikä elämäämme varjosti. Itselläni meni vuosia ennenkuin pystyin edes itselleni myöntämään että en mahda asialle mitään. En tiedä onko onneksi vai onnettomuudeksi että olen syntynyt 60-luvulla, silloin ei huostattu niin herkästi. Varmasti nykymeiningillä meidänkin perheestä olisi tehty lukuisia lastensuojeluilmoituksia... isä humalassa riehuessaan hajoitti kerrostaloasunnon kaikki ikkunat, heitteli ulos kaiken irtaimiston useampaan kertaan, hiippaili pistoolin kanssa samassa kerrostalossa asuvan viinatrokarin oven takana. Asuimme siis silloin kaupungin vuokrakerrostalossa.
Niin, en tiedä tosiaan oliko onni vai onnettomuus että meidän elämään ei kukaan puuttunut. Lapsuutta varjosti monet asiat, mutta aikuiseksi kasvettuani, tietyn kipuilun jälkeen, elämäni on ollut hyvää. Sain ihanat lapset, joita olen kasvattanut kodissa jossa ei ole tarvinnut humalaisia pelätä. Sen asian olin tehnyt itselleni selväksi jo nuorena, että tuleva kumppanini ei varmasti ole alkoholisti enkä alistu väkivaltaan. Minun täytyy ehkä se asia myöntää että olin alunperin lasteni suhteen ylisuojeleva ja kenties tästä juontaa juurensa se, että yksi lapsistani läksi kokeilemaan rajusti kaikkea. Vai liekö geeneissä, hyppäsi vain yhden sukupolven yli. Joka tapauksessa, lapseni pelastui omasta helvetistään kun tajusi mihin oli menossa. Sinä Elisa, pelastuit omasta helvetistäsi hyvään sijaishuoltoon.
Meitä mahtuu tähän maailmaan monenlaista ihmiskohtaloa, eikä kukaan voi oikeasti yleistää että kaikki huostavanhemmat olisivat huonoja tai kaikki sijaishuoltopaikat olisivat huonoja tai kaikki sosiaaliviranomaiset olisivat epäpäteviä. Jokaisesta ryhmästä löytyy sekä hyviä että huonoja. Annetaan vaan toisenkin näkemykselle sijaa ja uskotaan siihen kuinka ihminen itse asiat kokee... myöskään unohtamatta suoranaisia laittomuuksia, joita tälläkin sektorilla tapahtuu. Vääryydet pitää tuoda julki ja lain rikkomukset tuomioistuimen eteen... lastemme parhaaksi.
kirjoituksissasi häpeät vanhempiasi, toisessa ilmoitat, että et häpeä. Toisessa kirjoituksessa pidät heitä aivan kauheina, toisessa he mielestäsi voivat tulla hienojen ihmisten joukkoon jne.
Selvitä itsellesi yksi suhde vanhempiisi, eikä niin, että poukkoilet eestaas.
Isäsi kaatuu ylioppilasjuhlapöytääsi, koska se on hänen tyylinsä tai kohtalonsa. Olet sen nähnyt, hyväksy se.
Juhli toiset juhlat erikseen biovanhempiesi kanssa, jos haluat heidän kanssaan juhlia.
Jos olisin kuvaamasi kaltainen biovanhempi, en haluaisi niihin juhliin kutsua, enkä haluaisi sinne vieraiden ihmisten sekaan tulla. Eikä se haluamattomuuteni johtuisi siitä, etten arvosta lastani. En haluaisi lapseni syyllistävän minua siitä asiasta.
Anna vanhemmillesi lupa omaan ajatteluunsa ja anna itsellesi lupa omaan ajatteluusi, silloin on rauha.
Miksi toivot biovanhempiesi olevan sijaisvanhempiesi kaltaiset, kun he eivät sitä ole eivätkä tule olemaan.
Miksi minulle tuli nimim. Elisan kirjoituksesta
sellainen olo, ettei se ole autenttinen
17-vuotiaan teksti -
vaan sosiaali-ihmisen tai sijaisvanhemman
propaganda-viesti?
Kovin aikuismaisesti kirjoittaa "17-vuotias
sijoitettu"....
Kun minä olen oikeassa elämässä, silmästä
silmään keskustellut entisten sijaiskodin
"onnellisten" kasvattien kanssa,
palaute on ollut aivan toista luokkaa:
laiminlyöntiä hygieniassa, lyömistä,
herjaamista, itsensäpaljastusta sijaisvanhempien taholta, nälässäpitämistä jne.
Olisiko mahdollista, että tuo nuori on
pistetty kirjoittamaan sijaisvanhemman
käskystä ja valvonnassa kyseinen kehu- kirjoitus?
Äskeinen näkökanta oli todella selkeyttävä:
tietenkin teini itsenäistymisvaiheessa
inhoaa vanhempiaan,
haukkuu heitä julkisesti ja ylistää välinpitämättömät sijaisvanhemmat taivaisiin.
Itse asuin kotona koko lapsuuteni (meillä
ei käytetty lainkaan alkoholia tai oltu
epäsiistejä tms.), mutta 16-vuotiaasta asti
aloin inhota, hävetä ja herjata omia
vanhempiani.
Olisin halunnut lastenkotiin, koska koulussa
sijaiskotilapsilla oli seksikkäät vaatteet
ja kotiintuloajat puuttuivat.
Onneksi en joutunut sijaiskotiin, vaan
sain pukeutua kunnollisesti ja käydä kouluni
rauhassa.
mutta jos on aito sijoitettu kirjoittanut niin huosta on ollut paikallaan. Ja kuka onkin hänet kasvattanut niin on kasvatustyö onnistunut. Pärjää varmasti elämässään. Huonona näkisin sen, että hän on vielä kiinni biologisissa vanhemmissaan noinkin tunteella. Heidän pitäisi olla yhdentekeviä, läheisriippuvaisuus on tuossa kuviossa uhkana jos ei pidä päätään kylmänä.
Hyvä ihminen, ei äidistä ja isästä pitäminen
ja heidän kanssaan kyläily ole läheisriippuvuutta!!!!
Minä tapaan heitä säännöllisesti ja he
tapaavat lapsianikin jatkuvasti!
Läheisriippuvuus on roikkumista vahingollisessa parisuhteessa...
Tässä vähän sellaisiakin ajatuksia, joita en yleensä ikinä tänne tuo. Kirjoituksessasi vilahti kuitenkin muutamassa kohtaa sellaista oivaltamista, että saatat ehkä ymmärtää, mitä tarkoitan.
Asioissa löytyy sellainenkin puoli, että ilman noita vanhempia et olisi saanut tilaisuutta kasvaa ihmisenä henkisesti siten kuin nyt on tapahtunut. Sen voi sanoa niinkin, että sinä (kuten muutkin) olet arvokas juuri sellaisena kuin olet, itsetunnon kehitykselle ja omalle tasapainolle on tärkeää myös hyväksyä itsensä juuri sellaisena kuin on, ja ilman vanhempiasi et olisi nyt sellainen kuin olet.
Tuossa on henkisen kasvun avain, johon kuitenkaan kaikki sijaisvanhemmat eivät osaa lasta ohjata, monet kuitenkin osaavat enemmän tai vähemmän. Nimenomaan tuossa asenteessasi näkyy se, että sinulla oli onni saada hyvät sijaisvanhemmat. Siihen ei päästä sillä, että lasta opetetaan olemaan kunnioittamatta omia vanhempiaan ja lietsotaan vihaa heitä vastaan. Kunnioituksen voi osoittaa parhaimmillaan juuri siten kuin teet, eli olemaan vihaamatta heitä. Ja silti ei tarvitse hyväksyä toisten huonoa käytöstä ja elämäntyyliä!
Monet eivät ymmärrä edes, miten tuhoisaa vihan lietsominen on kasvavalle lapselle. Vihaa ruokkiva kasvatus kasvattaa hyvin rikkinäisiä nuoria aikuisia, jotka alitajuisesti vihaavat omaa itseään yhtä paljon kuin heitä on opetettu vihaamaan omia vanhempiaan. Ja päinvastoin: Parhaimmillaan nuori aikuinen voi suhtautua neutraalisti huonoonkin lapsuuteensa, koska hänen itsetuntonsa on hyvä ja hän ymmärtää olevansa arvokas siitä huolimatta, että häntä ei ole aina kohdeltu hyvin. Se, että lapsi ohjataan tällaiseen ajatteluun on mittaamattoman arvokas lahja kenelle tahansa lapselle.
Viha on kaiken myönteisen kasvun ja myöneisen ajattelun vastavoima myös aikuisissa ihmisissä, siitä näemme todisteita päivittäin tälläkin palstalla.
Parhaimmillaan huonot kokemukset ovat kasvualustaa - esim. aikuisen masennus - henkiselle kasvulle ja uuden ajattelutavan opettelemiselle. Vihan ruokkiminen tappaa kaiken henkisen kasvun tasapainoiseksi ihmiseksi. Eivät sijaispaikan ulkoiset hyvät olosuhteet ja nimellinen rakkaus riitä, jos lasta ei kyetä ohjaamaan ulos katkeruudesta ja vihasta. Pahimmillaan vihaa ruokitaan tai jätetään se tunnealue kasvatuksessa kokonaan huomioimatta. Uskoisin tästä löytyvän tärkeän vastauksen siihen, miksi moni sijoitettu ei kuitenkaan kykene aikuisena tasapainoiseen ja ehjään elämään, vaikka sijaispaikan olosuhteet periaatteessa olisivat hyvät olleetkin.
Tästä syystä mikään vihan ruokkiminen ei ole hyväksyttävää tälläkään palstalla, koska monilla on pieniä lapsia huollettavanaan. Täällä yritetään vihan voimalla ihan kuin estää niidenkin hyvää vanhemmuutta, joita edes sosiaalitoimi ei ole koskaan syyttänyt huonosta vanhemmuudesta. On naurettavaa lietsoa turhaa syyllisyyttä niille vanhemmille, jotka eivät sitä koskaan ole olleet, huutamalla sellaisia virheellisiä asenteita kuin 'huostaanottoa ei koskaan tehdä aiheetta'. Kyllä tehdään ja vertaistuki on yksi tärkeä tuen muoto vanhempien selvitä siitäkin järjettömästä tilanteesta, että lapsi erotetaan vanhemmistaan lakisääteisten palvelujen puutteen takia.
Onneksi täällä olevista vanhemmista moni on kuitenkin niin vahva, että aiheettomat syytökset eivät tee heihin vaikutusta. On kuitenkin hyvä osoitus, miten vihaan sairastunut ihminen ei vain tuhoa itseään, vaan yrittää mahdollisimman paljon tuhota myös ympäriltään, jos ei muuta niin netin välityksellä. Tuskin kukaan oma tai sijaisvanhempi omalle lapselleen toivo sellaista tulevaisuutta. Siksi uskonkin, että osa niistä s-vanhemmista, jotka tunne-elämän kasvatuksessa laiminlyövät tämän tärkeän osa-alueen, tekevät sen ymmärtämättömyyttään, ei tietoisesti. Tämä olisi erittäin tärkeä asia ottaa esille myös s-vanhempien Pride-kurssituksessa.
olen vastannut hänelle niinkuin todellisessa tapauksessa vastataan. Sehän voi olla hyvinkin totta ja siinä tapauksessa olisi nuorta naista kohtaa erittäin törkeää alkaa haukkumaan tms.
rikkinäistä "astiaa" ole olemassakaan, joka ei oikealla tuella ja hoidolla eheytyisi. Traumatisoituneen lapsen oikea tukeminen vaatii rakkauden lisäksi ymmärrystä ja taitoa, jota joka kasvattajalla ei ole automaattisesti, oli hän oma tai sijaisvanhempi. Vihan ruokkiminen on viho viimeisintä, mitä lapselle voi tehdä. Vihaa ei tule kasvattaa ketään yksittäisiä ihmisiä, eikä ihmisryhmiä vastaan, sillä tekee lapselle karhunpalveluksen.
moni fiksu lukiolainen kirjoittaa parempaa tekstiä kuin esimerkiksi vanhempansa. Elisan tarinaa ei ole mitään syytä epäillä kirjoitusten kypsyyden takia. Päinvastoin, olkaa iloisia hänen puolestaan, noin terveenä selvinnyt jo melkein aikuiseksi, huolimatta sekopäisistä biovanhemmistaan.
Elisalle haluan toivottaa kaikkea hyvää jatkoon! Minäkin olen nuori aikuinen, ex-sijoitettu, hyvässä sijaiskodissa kasvanut. Omat biovanhempani olivat ja ovat edelleen psyykkisesti sairaita, vaikkeivät sitä myönnäkään.
Tuo omaa tarinaasi julki rohkeasti, silläkin uhalla, että kakkaa satelee niskaan. Tällä palstalla nimittäin sinua tullaan heittelemään mädillä tomaateilla, kuten minuakin. Mutta pidetään lippumme korkealla typeryksistä huolimatta.
Miksi ihmeessä pitäisi juhlia erikseen toiset juhlat? Ei ainakaan sen takia, että raukkamaiset biovanhemmat ovat liian ylpeitä tullakseen sinne muiden vieraiden sekaan. Että ihan omat VIP-juhlat pitäisi järjestää ihmisille, jotka ovat pilanneet nuoren elämän? Nostetaan ihmeessä shamppanjamaljat noin "upealle" suoritukselle! Jos biot ovat liian hienoja juhliakseen rahvaan joukossa, niin juhlikoon keskenään, huom., ilman juhlakalua. Eikä juhlakalun pidä nöyrtyä anelemaan vanhempiaan, jos ei juhlat nappaa niin pysyköön poissa.
Kai nuori toivoo, että biovanhemmat olisivat yhtä välittäviä ja rakastavia kuin sijaisvanhemmat? Kai jokainen normaali ihminen toivoo, että hänellä olisi mukavat vanhemmat jos niin ei ole.
Itse suoritin kaksoistutkinnon, ja kutsuin biovanhempani juhliini. Toisesta ei kuulunut mitään (viina taisi viedä), toinen lupasi tulla. Sovittiin aikataulut ja muut. Olin varannut tarjoilut ym. hänellekin, mutta hän soitti edellisenä iltana ja haukkui minut pataluhaksi, mielisairaaksi huoraksi eikä tullut. Myöhemmin hän ehdotti että järjestäisin toiset privaattijuhlat hänen luonaan, en suostunut. Miksi olisinkaan? Narsisti halusi yksityisbileet, taisi olla liian krumeluuri tullakseen toisten ihmisten sekaan.
Mitä opin? Koskaan en tule kutsumaan biovanhempiani yksiinkään juhliin. Siinä pilaa vaan oman tärkeän päivänsä. Pitäkää hajurakoa, jos teistä tuntuu, että joku lähellä oleva on vinksahtanut nupistaan, vaikka hän olisikin jopa oma vanhempi. Juhlat juhlitaan niiden kanssa, jotka koetaan mukaviksi ihmisiksi, joiden kanssa on hauskaa. Loput jääköön ulkopuolelle, jolleivät osaa muuta kuin pilata päivän.
Kiinnostaa vielä tietää tämän "ihmetyttää"-kommentin kirjoittajalta, että miksi et haluaisi lapsesi yo-juhliin? Miksi hän ei saisi syyllistää sinua siitä, että ilman syytä jätät tulematta? Miksi et haluaisi olla osa lapsesi tärkeää päivää? Josko tajuaisin paremmin omia biojanikin... Minä kun en käsitä, miten joku voi jättää välistä lapsensa yo-juhlat.
lastani erittäin vahvasti ja pitkään sekä hartaasti, että hän ei menisi lukioon. Lapseni sai kuulla todella ilkeitä kommentteja itsestään. Hän oli aika masentunut näistä.
Puutuin tilanteeseen rankoin moittein hoitavaa tahoa kohtaan. Lapsi uskalsi tämän jälkeen sanoa, että hän TODELLA haluaa sinne lukiooon, eikä edes harkitse muita vaihtoehtoja.
Viime tammikuun palaverissa vielä yritettiin hoitavan tahon puolelta kertoa, miten vaikeaa lukion käyminen on. Puutuin jälleen asiaan ja vaiensin ne. Paikalla oli myös psykologi, joten tällä kertaa vaientaminen oli helppoa.
Taustalla on luultavasti se, että vanhemmat hoitajat eivät ole itse käyneet lukiota. Eikä sieltä paikasta kukaan ole lukioon ennenkään lähtenyt, hyvä jos saavat peruskoulun käytyä. Oma lapseni lähtee ja pääsee kotiinsa muutaman kuukauden kuluttua, joten käy lukion kotoa käsin. Juhliin ei kutsuta entistä sijaishuoltoa. Uskoisin, että lapseni ei halua, mutta täytyy vielä varmistaa. Ei siellä paikassa kaikki ole "mänttejä".
Olette ranttalikka ja nuori nainen harvinaisuuksia tässä suhteessa (lukio) ainakin, oman tietoni mukaan.
tomaattia lentänyt tämän nuoren naisen päälle? Hän kirjoittaa fiksusti ja miksi silloin pitäisi mitään rähjätä?
Voin vain kuvitella ja yrittää järkeillä
syytä, mikseivät vanhempasi tulleet yo- juhliisi: isäsi on samanlainen kuin omani oli,
eli alkoholi oli hänen koko elämänsä. Hän
on kuollut, ja jäi niin vieraaksi, etten mennyt
hänen hautajaisiinsakaan.
Äitiäsi luulisin hävettävän, koska sinut on
otettu huostaan: ei kehdannut näyttää naamaansa
arvostelun ja tuomitsemisen pelossa.
Minulla on lapset kotona ja vielä alle 10- vuotiaita, pidän heille mahdollisimman usein
pikku lastenkutsuja, ja vien harrastuksiin,
jotta he saisivat hyvän kunnon, ryhdin,
terveystietoutta, ystäviä ja sosiaalisia
taitoja.
Tällä palstalla käyn siksi, koska ex-mieheni
edesottamusten vuoksi ( teki pilanpäiten
lastensuojeluilmoituksia omista lapsistaan
kostomielessä),
minä pelkäsin lastensuojeluviranomaisia
vuosia sitten, ja tiedän, miltä aiheeton
syyttely ja tuomitseminen tuntuu!
Jäin miettimään, miksi olet niin täynnä vihaa
vanhempiasi kohtaan?
Yrittivätkö he tahallaan pilata elämäsi ja
mahdollisuutesi?
Onko äitisi narsistinen persoonallisuus?
Se on vakava mielenterveyshäiriö, josta
hänet pitäisi toimittaa saamaan hoitoa ja
työkyvyttömyyseläkkeelle.
Narsistinen persoonallisuus ei kykene huolehtimaan kenestäkään.
En siis sanoisi, että hän koki olevansa liian hieno yo- juhliisi, pikemminkin
liian peloissaan ja sairas.
Siksi olet varmaan niin vihainen:
et tule koskaan saamaan tukea, kyläilyiltoja,
mökkiviikonloppuja tai myöhemmin lastenhoitoapua tuonkaltaisilta vanhemmilta.
Sikäli elämäsi on heikommissa kantimissa kuin
monella muulla ikäiselläsi.
En kuitenkaan usko sijaisvanhempiesi olevan
sinulle oikeita vanhempien korvikkeita:
olet heille vain työtä, ja tienesti.
Oikeaa rehellistä tukea saat kyllä hyvänä
supliikkityttönä vertaisistasi:
yritä voittaa itsellesi kaltaistasi seuraa,
muita nuoria ihmisiä, jotka ovat käytännössä
orpoja.
Onko huostalapsilla omaa yhdistystä,
josta saa vertaistukea?
Vanhemmistasi pelkään olevan sinulle iloa
vain valokuvina albumissa.
ihminen on perusluonteeltaan ilkeä, kuten nuori nainen kuvasi, ei raitistuminenkaan auta. En tiedä. Alkoholin käyttö liiallisena muuttaa useimpien persoonallisuutta negatiiviseen suuntaan.
Minulla on alkoholisti tuttuja, jotka ovat ihan mukavia. Käyn silloin tällöin istumassa seurassa juomassa kahvia. Ei minua heidän juomisensa häiritse, koska he ovat iloisia ja hyväntahtoisia.
En ole kokenut mitään niskaani täällä heitettävän, vaikka alunperin hiukan siten epäillen tänne oman tarinani kirjoitinkin. "Pahimmatkin" palautteet ovat olleet suht asiallisia, vaikka samaa mieltä emme ole olleetkaan. Tulee vaan kuitenkin mieleen, että miksi moni haluaa ummistaa silmänsä esim tältä minun tarinani tapaisilta tosiasioilta, kieltämällä ne tai epäilemällä minua feikiksi?
Luulenpa, että ilman sijaisvanhempieni esimerkkiä ja tapaa suhtautua biovanhempiini, voi olla että olisin paljonkin katkerampi omille vanhemmilleni. Olenhan minäkin ihminen, jolla on tunteet ja tottakai muistelen joskus lapsuuttani. En pääse niistä muistoista täysin eroon koskaan. Ja varmaan tunnen sitä katkeruuttakin, mutta en niin paljon että se vaikuttaisi arkielämääni. Tunteisiin kai jokaisella on oikeus ja jotenkin ihmetyttää miksi esim katkeruuden tunteesta puhuminen olisi "tabu?" Miksi se minulta sijoitettuna olisi kielletty tunne, sama sävyhän on monien biovanhempienkin kirjoituksissa hyväksytty?
Katkeruutta en kuitenkaan tunne sijoituksesta, vaan toisinaan niitä edeltävistä vuosista.
Tottakai sijaisvanhempani ovat kuulleet monia negatiivisiakin ajatuksiani omista vanhemmistani. On helpottanut kun on saanut purkaa heille tuntojaan. Koskaan eivät ole kuitenkaan lähteneet "mukaan" moittimaan omia vanhempiani. Erityisesti muistan alkuvuosina kerran, jolloin olin tosi pettynyt omiin vanhempiini (turhia lupauksia), sijaisäiti halasi minua ja sanoi:
"Eivät he ihmisinä pahoja ole, pahat ihmiset eivät olisi saaneet aikaan noin ihanaa tyttöä."
Sijaisäiti puhui omasta äidistäni koskettavalla tavalla. Pyysi minua ajttelemaan, että äitinkin on joskus ollut pieni tyttö, kasvanut ja haaveillut tulevaisuudesta. Sijaisäiti sanoi, että tuskin omankaan äitini haaveissa tulevaisuus oli sitä, mitä se sitten tuli olemaan. Elämä vain ei aina mene, niin kuin haaveilee...
Olemme puhuneet myös anteeksiantamisesta sen varsinaisessa merkityksessä. Ehkä, -ehkä joskus olen siihenkin valmis.
Vuosien aikana biovanhempani ovat "rauhoittuneet" suhteessa sijaisvanhempiini ja koen, että tulevat melko hyvin toimeen heidän kanssaan. Oikeastaan ainoat "riidan" aiheet ovat olleet ne kerrat, kun vanhempia ei ole päästetty meitä lapsia tänne tapaamaan juovuksissa. Selvinpäin ollessaan saavat käydä, eikä kukaan ole nostanut noita "riitahetkiä" esiin. Varmaan vanhempani sisimmässään ymmärtävät sijaisvanhempieni tekevän oikein, kun heitä ei ole juovuksissa tänne päästetty.
Hmm...-kirjoitan aikuismaisesti? No, en enää ihan lapsi olekaan ja äidinkielessäkin hyvä numero :)
-Mutta että "pistetty kirjoittamaan sijaisvanhemman käskystä ja valvonnassa...?" Tähän ei varmaankaan tarvitse edes vastata. Se ehkä on vain erään kirjoittajan toive, -jostain kumman syystä...?
Jos sinua täällä muka jollain on heitelty, niin pelkästään siksi, mitä raivoa varsinkin alkuun osoitit KAIKKIA bioja kohtaan!
Ja LISÄKSI haukuit törkeästi sen huostaanotetun nuoren, jonka huosta sattuikin olemaan AIHEETON! Sinä luulet olevasi täällä joku, joka määrää, ketkä tänne saavat kirjoittaa. Typerää itsekkyyttä ja suoranaista vallanhalua!
Elisan tapauksessa voi uskoa häneen väitteensä hyvästä sijaiskodista, mutta ei sinun kohdallasi. Koko olemuksesi joka kirjoituksestasi suorastaan kirkuu sijarivanhempien "hyvyyttä" vastaan.
Tunnen yleensä suurta myötätuntoa kaikkia huostaanotettuja lapsia ja nuoria kohtaan, mutta sinä olet poikkeus. Jos sinua kohtaan nyt yleensä jotain tuntee, se on suurta vastenmielisyyttä.
Sekö muka on Elisan mollausta, että joku epäilee hänen kirjoitustaan feikiksi? Mitä sinä itse teit sille toiselle nuorelle? Epäilit feikiksi ja sen LISÄKSI haukuit pahaluhaksi. Lainvastaisesti neuvoit jopa, että koulukiusaaminenkin olisi vain pitänyt kestää aikanaan. Ilmeisesti siksi, koska se oli muistaakseni syynä heidän lastensuojeluasiakkuutensa alkamiseen, EIVÄTKÄ sekopäivät vanhemmat, kuten sinun suuri toiveesi näyttää joka kirjoituksessa olevan.
Mutta nyt sinun kannattaa unohtaa ikävät muistot ja keskittyä ylioppilaskirjoituksiisi ja omiin hauskoihin ja hyviin harrastuksiisi. Palaa sitten asioihin, kun olet saanut kovan urakkasi tehtyä, nämä ovat niin raskaita juttuja, että se saattaa häiritä keskittymiskykyäsi.
Pidän peukkuja, että kirjoituksesi menevät hyvin!
toisen kirjoittelijan kanssa saatte täällä erilaista palautetta. En minä ole mitään negatiivista sinua kohtaan täällä nähnyt, mutta tuo toista kohtaan siitäkin edestä. Ja kaikki johtuu varmaan pitkälle siitä avauksesta, jonka hän tänne tullessaan teki. Hirveä haukkuminen kaikkia bio-vanhempia kohtaan, vaikka tänne on kokoontunut kirjoittamaan moni nimenomaan sellainen vanhempi, jonka lapsen huostaanotto on ollut aiheeton, jopa laiton.
Myös joku kirjoittaa joskus omasta juomisestaan, mutta mitä sitten tapahtuukaan? Hirveä haukkuminen taas joltain ranttalikan tyyliseltä kirjoittajalta.
Kyllä sydäntä lämmitti nuo viisaat kirjoitukset, jotka sinulle on osoitettu ylempänä tässä ketjussa. Joka ikiselle sijoitetulle lapselle toivoisi sellaista välittämistä ja rakkautta lasta kohtaan. Sekä VIISAUTTA auttaa lasta omien traumojensa yli, kuten jokaisen sijaishoitoon työhön ryhtyvän tulisi osata tehdä. Niin ei vain jokaisen kohdalla tapahdu.
MInun puolestani ranttalikka saa raivota täällä raivoaan, mutta se oli enemmän kuin törkeää, miten hän haukkui myös sen toisen nuoren k irjoituksen. Sinä et saa haukkuja ihan vain siksi, että sinulla on huono kotitausta. Mistään muista huostaanotoista täällä ei sitten tuollaisen häirikön mielestä saisi puhuakaan.
VAIKKA tämä on biovanhemmille tarkoitettu palsta ja huostaanottoja tehdään totisesti muistakin syistä kuin vanhempien alkoholismin, väkivaltaisuuden tai mielenterveysongelmien takia!
tuon ikäistä voi pakottaa kirjoittamaan.
Paitsi ranttalikan mielestä, joka haukkui täällä vain vuoden, pari nuoremman kirjoittajan.
eli äidin ja isän riippuvuutta tyttärestään. Läheisriippuvuus on vallankäyttöä ja kohteeksi käy oma lapsikin. Niin olen asian ymmärtänyt, mutta saatan olla väärässäkin.
juuri kysyä, onko sinulla ranttalikka huostatausta, mutta tuossa sen sanoitkin. Muistathan kirjoittaa selviytymistarinasi Pcrangille.
Sinullakin, niinkuin Elisalla, on mielessäsi selvittämättä suhde ja suhtautuminen biovanhempiin. Teidän molempien kirjoitukset biovanhemmista poukkoilee samalla tavalla laidasta laitaan, syvästä tarvitsevuudesta, rakastamisen ja rakastetuksi tulemisen tarpeesta syvään inhoon, vihaan ja torjuntaan, joihin teillä on molempiin oikeus, ne on oikeita tunteita, hyvä että pystytte tuntemaan ne, mutta kannattaa lopuksi kaiken tuntemisen jälkeen tavoitella rauhaa.
Vaistoni vain sanoo sen, ei ole aiheeseen ammattikoulutusta,
Ylempänä nimimerkki "muutamia aj.." Elisalle on niin hyvä selvitys, etten pysty parempaan.
Olisi todella hyvä, että sijaisvanhemmat olisivat auttaneet sijaislastaan saamaan rauhan sieluunsa, jos se on oikeasti mahdollista, tietääkö joku huostattuna ollut, onko se mahdollista. Minä haluaisin uskoa, että on, se antaisi huostaanottoihin jotain järkeä, siis vielä tärkeämpää kuin sen aineellisen huoltamisen.
Olen itse huono vanhempi, tahtomattani ja ymmärtämättäni tehnyt erehdyksiä, jotka vasta jälkeenpäin huomaan ja ymmärrän, osaa erehdyksistä en tule edes huomaamaan ja ymmärtämään, muut ovat huomanneet, ainakin se lapsi, en voi edes pyytää anteeksi, koska sellaista pahaa mitä on lapselle tehnyt ei mielestäni voi saada anteeksi, olisi itsekästä pyytää. Toivon, että lapseni aikuisena hyväksyisivät, että heidän vanhempansa on osaamaton, tyhmä, juoppo, häijy tai muuta kauheaa eikä hän sille mitään voi ja jatkaisivat omana itsenään eteenpäin vanhempansa tapauksesta oppineena, etteivät tekisi samoja tyhmyyksiä omille lapsilleen.
Ainakaan syyllisyyttä lapsi ei saa kantaa, sen kantaminen on edellisen sukupolven tehtävä.
Mutta se vanhemman syyllistäminen, tarvitaanko sitä? mitä se auttaa? Ainakin lapselle vanhempaansa syyllistäessä selviää, mistä oma paha olo ja lapsena koetut pahat olot johtuu.
Sanon näin uhallakin, vaikka raivohullu ranttalikka tietysti saa polttoainetta sairaaseen raivoonsa entisestään. Mutta sehän onkin HÄNEN ongelmansa, ei minun.
Olet aivan oikeassa, syyttäminen ja syyllistäminen on järkeä vailla, mutta kun on oikein sairaasta yksilöstä kyse, hän yrittää saastuttaa raivollaan ASIAAN KUULUMATTOMIA ihmisiä.
Se on eri juttu, että lapsen pitäisi voida puhua asiat kerran elämässään suoraan vanhempiensa kanssa. Näinhän suositellaan kaikille nuorille, vaikka eivät olisi huostaanotettujakaan, eikä siihen olisi koskaan ollut mitään aihetta. Vaikka toisaalta myös aiheetta huostaanotetaan, tämä pitää aina mainita myös tässä yhteydessä.
Ranttalikassa on suunnattoman epämiellyttävää myös se, että hän haukkuu SAIRASTA vanhempaansa. Varmaan noin sairas viha haukkuisi vanhemman siitäkin, kun isä ilkesi saada yllättäen sydänkohtauksen kun oli kahden lapsen kanssa kotona ja pieni joutui olemaan kuolleen isänsä seurassa jonkin aikaa, ennen kuin muita aikuisia tuli paikalle. Sitten haukkuisi muutkin isät sen takia, kun tuo yksi oli hänestä niin törkeä.
Kuulitteko muuten, miten viisaasti eilen illalla Inhimillisessä tekijässä puhuttiin tästä aiheesta. Äitinsä hylkäämä, adoptioon aikanaan annettu nainen sanoi, että miksi syyttää ketään, elämääkö pitäisi syyttää? Ei elämää voi syyttää, elämä vain ON.
Tuollainen ranttaämmä nyt on kaiken arvostelun ulkopuolella typeryydessään. Pitää itseään viisaana, mutta niin tyhmä on, että on täällä nähnyt tuntemattomien ihmisten kirjoituksissa "samaa kuin omissa vanhemmissaan, että eivät myönnä virheitään". Ja se toisen nuoren haukkuminen hänen päinvastaisesta huostaanotto kokemuksestaan oli enemmän kuin ala-arvoista.
voi mitenkään mitata. Ei huosta tee vanhemmasta huonoa vanhempaa, jos kaikista vastoinkäymisistä huolimatta pystyy pitämään yhteyden lapsiinsa. Näitä vastoinkäymisiä ja muita ansoja asetetaan huostavanhemman tielle niin paljon, että siitä on vaikea selvitä, lähestulkoon mahdotonta.
Vanhemmuutta ei voi mitata. Tämän takia ihmetyttääkin sossujen hutaisemat lausunnot: "kyvytön vanhemmuuteen". Mihinkähän tuokin väittämä perustuu? Vanhemmuus on niin monimuotoinen asia, että sen arvostelu pitäisi tehdä vähän vankemmalta pohjalta tai jättää mieluummin tekemättä.
tuokaan syyttely ketään auta, mutta voi loukata pahasti.
ketä vain, toisia nuoria ja vaikka lapsettomia ihmisiäkin, kaikkia, jotka kirjoittavat jostain muusta kuin päihdeperheiden arjesta.
Kun tuiki tuntemattomissa ihmisissä näkee kaikissa vain viitteitä omiin sairaisiin vanhempiinsa, olisi hänen itse ymmärrettävä, miten hän solvauksillaan loukkaa muita.
Ilmeisesti aiheetta huostaanotettujen lasten kärsimykset ovat hänen mielestään niin vähäpätöisiä, että niistä ei kerta kaikkiaan tarvitse puhua. On vain hän, hän, hän ja hän sairaine vanhempineen, kaikkien muiden ihmisten kokemat loukkaukset ja väärä kohtelu eivät ole minkään arvoisia tai on kyse siitä, että vanhemmat eivät tajua omia virheitään.
Ihan samalla logiikalla toiset voivat alkaa herjata hänen kirjoituksiaan ja kuvitella näkevänsä niissä vaikka mitä. Kyllä minun puolestani hän saa tuoda täällä asiaansa esille, kun alentuu antamaan sanansijaa rauhassa toisillekin. Miksi hän ei perusta omaa palstaa, jossa saa ihan rauhassa haukkua kaikki huostaanottovanhemmat päihdeongelmaisiksi mielenterveyspotilaiksi, kuten hänen omat vanhempansa ovat olleet.
Voisinpa sanoa, että olet idolini. :)
Tuntuu aina niin lohdulliselta lukea ns. selviytyjien tarinoita. Minulla on unelma: haluaisin paljon lapsia, joille tarjoaisin kaiken sen, mikä minulta jäi puuttumaan. Tyrkyttämättä kuitenkaan mitään, etenemällä yksilön halun ja vahvuuksien mukaisesti. En löisi valmiisiin muotteihin tai muovaisi lapsistani tietynlaisia.
Lastenkutsut, harrastukset, ystävät... wau! Toivon olevani vielä joskus kaltaisesi ison perheen rakastava äiti.
Olet oikeassa arvailuissasi, äidilläni on mm. persoonallisuushäiriö vahvasti narsistisin piirtein, mutta omasta mielestään hän on terve. Tällaisen ihmisen kanssa on hyvin hankala olla tekemisissä.
Viha? Kyllä, vihaa tunnen. Muutama vuosi sitten en tuntenut mitään tunteita. Se oli huonoin vaihtoehto. Terapeuttini sanoin; viha puhdistaa, paraneminen alkaa vihasta. Vihasta seuraava askel on hyväksyminen, sitten paraneminen. Terve ihminen kokee vihaa väärintekijää kohtaan, se auttaa itseluottamuksen eheytymisessä. On tervettä olla vihainen kun huomaa, että sinulle tehdään vääryyttä. Epätervettä olisi hyväksyä kaltoinkohtelu, minä hyväksyin parikymmentä vuotta.
Hyvän terapeutin ansiosta olen matkalla eheäksi ihmiseksi. Jos ei käsittele menneisyyttään, elää sen uudestaan. Sukupolvien rakkaudeton ja tunteeton lastenkasvatus stoppaa minuun.
Ei sen väliä jos olinkin sijaisvanhemmilleni vain rahan lähde, sillä he saivat minut jaloilleen. Tuskinpa kuitenkaan olin. Ilman ulkopuolista terapiaa en olisi selvinnyt, eiväthän sijaisvanhemmat yleensä ole koulutukseltaan mitään psykologeja vaan tavallisia vanhempia. Minunkin haavani olivat niin kovin syviä, fyysisestikin. Selvisin hengissä ja se riittää, kiitos sijareiden.
...viisas vaisto.
Oikeastaan kaikki nämä vuodet olen janonnut anteeksi pyyntöä. Yhtä ainutta sanaa. Sitä, että vanhempani myöntäisivät tehneensä pahoja virheitä. Antaisin heille ilomielin anteeksi, mutta en niin kauan kuin heidän mielestään minä pilasin heidän elämänsä syntymällä. Heidän mielestään minun pitäisi pyytää heiltä anteeksi syntymääni. Tervettä?
Tunteiden prosessointi on siis huomattavasti vaikeutunut. Minä en voi pyytää heiltä anteeksi koska en ole tehnyt mitään ja he eivät aio pyytää minulta anteeksi koska eivät ole mitään pahaa tehneet. Aikamoinen dilemma. Minulla on kasa muistoja, päiväkirjoja, synkkiä piirrustuksia. Mutta ne ovat kai jonkun muun tekemiä ja pelkkää mielikuvitusta. Narsistihan saa puhuttua mustan valkoiseksi ja toisinpäin.
Antaisin kaiken anteeksi yhdestä sanasta. Ei ole itsekästä pyytää, kokeilepa vaikka. Voi olla molemminpuolinen helpotus.
Hehe, jotenkin koomista tuo raivoamisesi. Kukahan tässä on se raivohullu?
Minä en yritä saastuttaa ketään, vaan tuon näkökulmia keskusteluihin. Sellaisia näkökulmia, jotka jäävät yleensä puuttumaan. Olen kuitenkin entinen huostanuori, joten asiat koskettavat hyvin läheisesti ja väitän, että osa muistakin huostatuista tuntee kanssani samoin. Enhän nyt sentään mikään erityistapaus ole.
Biovanhemmat tuovat kokemuksensa esille, miksi huostanuoret eivät saisi? On ihan järjetöntä muutenkin, että kaikkien palstalaisten huostat tapahtuisivat ilman syytä. Uskon melko vakaasti, että ainoat perusteettomat huostat ovat hoidollisia huostia. Ei kenenkään lapsia viedä jos ei ole ongelmia. Täältä saamme lukea yleensä vain yhden (usein biolle edullisen) tulkinnan tilanteesta, puuttumaan jäävät mm. sossun ja itsensä lapsen selonteko tilanteesta. Totuutta kun voi kaunistella aika reippaalla kädellä.
Kaikki eivät miellytä toisiaan, et sinäkään miellytä minua. :) En haukkunut varsinaisesti sitä toista nuorta, vaan vastasin rehellisten tuntojeni mukaan. Hänhän muistaakseni aloitti juttunsa jotenkin niin, että hän on sitä mieltä että tänne aiheellisesta huostaanotostaan kirjoittaneet valehtelevat, ja että sijari on pakottanut heidät (=meidät huostatut) kirjoittamaan positiivisia asioista sijaisvanhemmista. Siis että mm. minä valehtelisin ja olisin sijareiden manipuloima. Vastasin hänelle samalla mitalla, minun mielestäni hänen juttunsa oli jonkun katkeran biovanhemman kirjoittama. Jos kerran minun juttuni kirjoittaa joku sijari. :D
eikä ole myös lapsellani. Tiedänpähän vain, miten pieleen nykyinen lastensuojelu on mennyt jo vuosia sitten. Onnistuneita sijoituskertomuksia kuulee hyvin harvoin, Elisan kertomus on täällä ainut tällä hetkellä, josta niin voi kai mainita.
Sellaiset, jossa kaikki osapuolet ovat sijoitukseen tyytyväisiä ja lapsi on myöhemmin voinut palata takaisin perheeseensä, kuulee myös toisinaan. Työkavereissani on yksi tällainen henkilö ja hänen mukaansa parasta koko huostaanotossa oli se, kun voi palata takaisin hyvään kotiinsa.
Sanoitko Pcrang jossain kohden lastensuojelua onnistuneeksi? Mitä perusteita sinulla on tällaiseen väitteeseen?
lähiyhteyksiä lastensuojeluun?
Moi, ei minulla itselläni ole lastensuojelutaustaa. Olen töissä lastenkodissa ja opiskelen sosiaalityötä, joten olen jonkin verran tekemisissä lastensuojeluasioiden kanssa. Ymmärrän, että suomen lastensuojelussa ja lastenkodeissa olisi paljon petrattavaa, mutta suhteessa muihin maihin meillä on asiat kumminkin oikein hyvin.
Tutkimuksessani ei kumminkaan ole tarkoitus tutkia lastensuojelua ollenkaan. Tutkimukseni koskee riskilapsuudessa kasvaneita lapsia , jotka nyt ovat aikuisia, mutta kokevat itsensä selviytyjiksi. Ulkoisessa viitekehyksessäni kuvailen riskitekijöitä lapsuudessa, joita on esim., pahoinpitely, laiminlyönti, huonot kiintymyssuhteet, ym ym. Riskilapsuuden määrittelemiseksi ei riitä, että täyttää yhden kohdan kriteerit, vaan pitää olla useampia. Kun etsin aineistoa, on vaikea mennä ja kysyä ihmisilta että hei, jos sinulla oli riskilapsuus niin kerro selviytymisestäsi, koska ihmiset määrittelisivät sen niin eri tavoin. Mutta lastensuojelun taustalla olevat tekijät ovat useimmiten juuri tuollaisia riskitekijöitä, niin sillä perusteella rajaan sellaisiin joilla on lastensuojelutausta.
Sen jälkeen kun olen kuvaillut mahdolliset riskitekijät, niin kerron ongelmien kasautumisesta, että sitten kun homma kusee niin se menee sillain loppuun asti. Varsinkin lastenkoti lapset ym. Esitän tutkimuksia, joissa suomessakin on tehty ainakin yhdeksän, jossa on kysytty lastenkodin jälkeisestä elämästä. Ja todennäköisyys on just , että heillä menee huonommin kuin muilla. Sen jälkeen sisäisessä viitekehyksessä puhun selviytymisestä, ja niistä poikkeuksista, jotka selviytyvät. Ja kysyn mitkä ne tekijät olivat heidän mielestään.
Lastensuojelua en siis mainitse koko tutkimuksessani kuin yhdessä kappaleessa, jossa perustelen miksi rajasin tutkittavani sellaisiksi joilla on lastensuojelutausta.
Lastenkodissa jossa olen töissä on hyvät periaatteet ja hoitomenetelmät. Valitettavasti siellä on paljon kusipää ohjaajia, jotka eivät välitä talon menetelmistä ja arvoista. Eli yksittäisissä ihmisissä on paljon vikaa. LApset ovat kumminkin aivan ihania, ja rakastan heitä, ja uskon, että monista heistä olisi vaikka mihinkä. Valitettavasti jo lastenkoti leima aiheuttaa ongelmia, ja muut odottavat heidän käyttäytyvän tietyllä tavalla ja... ja ja ja
Mutta haluaisin vaikuttaa asioihin kun olen ammatissani, ja jos se tarkoittaa radikaaleja muutoksia yhteiskunnassa tai lastensuojelussa tai sen menetelmissä, niin olisin valmis taistelemaan asioiden puolesta.
että se, että muissa maissa menee huonommin ei kuitenkaan tee hyväksyttäväksi niitä ongelmakohtia mitä suomen lastensuojelussa on. Koska voidaan verrata Filippiineihin tai Intiaan tai sellaseen missä on satoja katulapsia (olen ollut töissä heidän kanssa) ja niillä on kamalat olot ja heitä hyväksikäytetään ja hakataan, ja jo pienet alle 10 vuotiaat imppaavat liimaa, kerjäävät ym. Eli yhteiskunta ei pidä heistä minkäänlaista huolta. Niin siinä mielessä suomessa on hyvin asiat, ja lapsen etu pannaan aina edelle. Mutta lastensuojelun työntekijät ja vastuussa olevat ihmiset saisivat todellakin katsoa itseään peiliin ja miettiä, mistä johtuu, että sijoitukset eivät onnistu ja toimenpiteistä huolimatta lapset ei "selviydy" , eli mitä saavutettiin? Onko ongelma lastensuojelun menetelmissä, vai siinä, että vahinko on jo tehty pienen lapsen ensimmäisissä vuosissa. jaa-a . Se voiski olla mun seuraava tutkimusaihe... miksi homma kusee?
niin meidän huostavanhempien ja lastemme näkökulmia näihin asioihin on kartoitettu ja tutkittu hyvin vähän, jos ollenkaan.
Useat meistä eivät hyväksy koko huostaanottoa. Tämän avuksi on tehty Voikukka-projektikin. Useimmat eivät sinne mene, koska eivät tästäkään huolimatta halua hyväksyä huostaanottoa.
Olet oikeassa siinä, että lastenkodin ohjaajista osa on vähän huonoa kamaa, tätä mieltä on minun lapsenikin. Me molemmat kuitenkin pidämme joistakin ohjaajista ja ihme ja kummma, meillä on samanlainen käsitys ihmisistä.
Oma lapseni pääsee pois sieltä vielä tämän vuoden puolella. Häntä ei kiinnosta huosta-asiat tippaakaan. Hän allekirjoitti kanteen, mutta ei suostunut edes lukemaan perusteluja, hänelle oli tärkeintä päästä pois sieltä ja mahdollisimman pian.
Sijaishuoltoon pääsemiseksi tarvittaisiin tiukemmat kriteerit, ei pelkkä koulumenestys tee hyvää ohjaajaa/sijaisvanhempaa. Kriteereiden täytisi olla tiukemmat kuin opettajilla, koska lapsi viettää näiden ihmisten kanssa omaa "kotielämäänsä".
Laitapa sitten meidän luettavaksemme tutkimuksesi, kun olet saanut sen valmiiksi! Me luemme täällä yhdessä paljon lastensuojeluasiaa koskevaa tietoa.
se, miten noita vanhemman lapsuudessa olleita riskitekijöitä kartoitetaan, korostetaan ja niiden puoleen kumarrellaan. Ihan kuin niitä haluttaisiin käyttää lopullisena niittinä sille, että lapsi on huostassa ja pysyy, mikäli se laitoksesta kiinni on.
Vanhemmalla ei silti tarvitse olla lastenkotitaustaa ja hän on selvästi selviytyjä useista lapsuuden riskitekijöistä huolimatta. Kyllä noita useita riskitekijöitä voi olla yhden jos toisenkin suomalaisen lapsuudessa, mutta jos lapsella on esim. ollut edes yksi turvallinen aikuissuhde koko ajan, on peli pelastettu tunne-elämän tasapainoisen kehityksen kannalta.
Asian voi tiivistää niinkin, että laitokset käyttävät lapsuudessa olleita riskitekijöitä myös aseena perhettä vastaan, vaikka vanhempi olisi menestynyt elämässään hyvin, on hyvät ihmissuhteet, koulutus, ammatti, työ, eikä tunne itseään epätasapainoiseksi muuta kuin juuri sen pelon ja stressin takia, mitä lastensuojelun asiakkuus on perheelle aiheuttanut.
tila on yksi syy. Se ei kerta kaikkiaan pysty ihmisiä auttamaan, ei lapsia, nuoria, eikä aikuisia. On kuin lottovoitto mille tahansa noista ryhmistä, jos terapiaa tai tarvetta vastaavaa hoitoa annetaan.
Hoitosysteemi romutettiin niin nopeaan tahtiin, että kunnat eivät pysyneet perässä, kuntalaisista nyt puhumattakaan. Mm. synnytyksen jälkeisen masennuksen takia alkaa lastensuojelun asiakkuus, ylipäänsäkin lastensuojelun pitäisi pystyä ratkaisemaan kaikki ongelmat perheiden elämässä, vaikka se ei heidän toimialaansa edes kuuluisi.
Koulujen erityisopetuksen puute siirretään ls:n hoidettaviksi, myös lasten psykiatristen hoitopaikkojen puute, samoin aikuisten ja nuorten, niin myös puute kodinhoitajista, perheterapiasta, päihdehuollosta, puutteellisesta toimeentuloturvasta siten, että osa lapsiperheiden toimeentulotuesta on siirretty maksettavaksi ls:n määrärahoista, eivätkä ne määrärahat riitä yleensä kuin puoleksi vuotta, sen jälkeen ls vastaa asiakkaille 'ei oota'.
Mm. kaikki edellä mainitut puutteet pyritään korvaan lastensuojelullisin toimenpiteillä ja sitten vielä ihmetellään, miten asiakkuuksien ja huostaanottojen määrät ovat räjähtäneet käsiin. Peruspalvelujen puutteesta tehdyt huostaanotot yritetään peitellä suoltamalla median joka tuutista sosiaalipornoa eli kuvauksia vakavasti päihdeongelmaisten vanhempien elämästä. Niitä sitten levitetään ihmisten kauhisteltaviksi ihan kuin ne olisivat koko ls:n koko asiakaskunta, mutta kun jotenkin pitää yritää peitellä niitä laittomia ls-toimia, joiden kohteiksi asiakasperheet joutuvat. Etenkin osa psykiatreista on sellainen käsittämätön ammattikunta, jotka merkillisesti tukevat ls-laitoksissa annettavaa lume-hoitoa.
Eivät he voi olla tietämättömiä siitä, että todellisuudessa lapset jäävät niissä ilman asianmukaista hoitoa! Aniharva laitos vastaa tässä suhteessa tarkoitustaan, omista mainoksistaan huolimatta.
Koskahan tehtäisiin tutkimus, jossa tutkitaan perheen vaiheita ennen hoidollista huostaanottoa, sekä sen jälkeen?
Laitokset myös pitkälle hämäävät niin lääkärit ja sosiaalityöntekijätkin uskomaan hyviin hoitotuloksiinsa, joita ei todellisuudessa ole koskaan kukaan tutkinut, ainoastaan laitos itse kehuu sitä omassa markkinoinnissaan.
Tai koska tehtäisiin tutkimus huostaanottojen syistä niin, että myös asiakasperhettä kuultaisiin?
Minkä toisen ammattikunnan työn toimivuutta ja tuloksia tutkitaan pelkästään siten, että koko tutkimustulos nojaa vain työntekijöiden itsensä kuvaukseen siitä, miten he ovat työtehtävänsä hoitaneet?
Esim. terveydenhuollossa tuollainen tutkimus ei olisi edes mahdollista. Asiakastyytyväisyys on tärkeä osa tutkimustuloksia. Vai eikö sitä ls:n osalta tehdä juuri siksi, että asiakkaiden mielipiteillä ei ole mitään merkitystä. Vapaaehtoisenkin huostaanoton kohdalla toimet ovat yleensä pakkotoimia, joihin asiakasperhe kiristetään alistumaan jollain keinoin. Ja etenkin laitoksista huonoimmat jatkavat ansiokkaasti siitä, minkä ls on alkuun laittanut.
koska omat lapseni toivat heitä kotiini käymään, kavereinaan siis.
Heistä saattoi päätellä, että jos lastenkotilapsuus kusee, niin siinä, että heillä ei ole äitiä, jonka kanssa olla joka päivä.
Vaikken ole sellaista ihmistyyppiä, että ihmiset minusta pitäisivät, niin jokainen näistä lapsista, tyttöjä ja poikia, katsoi minua ahnain kaipaavin silmin haluten ja toivoen minut äidikseen.
Myös yksi kotilapsi, jonka äiti teki koko hänen lapsuutensa ajan uraa ja pitkää päivää, oli näin kaipaava. Samoin jo teini-ikäinen sijaiskodista lähtenyt tyttö oli jätetty eksyksiin suureen maailmaan, hänkin olisi tarvinnut minua, ainoaa aikuista, jonka lähettyville sattui tutustuttuaan omaan teini-ikäiseeni.
Eikä minulla väsyneellä, pienituloisella työssäkäyvällä kolmen lapsen yksinhuoltajalla ollut mahdollisuutta antaa heille yhtään mitään, ei edes sekuntia ajastani.
Siitä on niin paha olo, niiden lasten tarvitsevuus, hätä ja oman aikuisen puute oli niin pakahduttavan suuri.