Jeesus

Mikä saa masentuneen yhtäkkiä tulemaan uskoon tyyliin PLIM ja kaikki on pelkkiä kukkasia ja auringonpaistetta, höpötetään jeesuksesta ja miten hän sai kärsiä puolestamme yms. yms. ja miten jeesus karkoitti masennuksen?

Vaikka itse masentunut olenkin, en kirveelläkään voisi tulla uskoon. Ateistina minua yleensäkin on aina kuvottanut kaikki tollanen "joulupukki"saarnaaminen. Olen aina kokenut oloni vähintäänkin vaivaantuneeksi ihmisen seurassa, joka alkaa höpisemään jostain jeesuksista. Miten moinen "joulupukkeihin" uskominen tekisi minun masennuksestani yhtään sen vähäisempää?

Onko nämä uskoon hurahtaneet masennuksesta parantuneet olleet henkisesti niin miinuksen puolella, että moinen aivopesu on mennyt tehokkaasti perille? Ei tuollainen minusta oikein muultakaan vaikuta.
43763
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

että olin tuhon partaalla, kunnes Jumala kirkasti itsensä minulle, tajusin Jeesuksen. Tosin tarvitsin siihen toisen ihmisen inhimillisen ihmiskielisen tiedottamisen. Et sä voikaan ymmärtää, etkä uskoa, etkä käsittää (paitsi väärin) niin kauan, kun Pyhä Henki ei ole sinulle SISÄLTÄ päin näyttänyt, että noin se on, sanot mitä sanot. Olinhan minäkin aikoinaan ihan äimän käkenä, että huh, näin se on. Miten olinkaan täydellisessä pimeydessä ja ymmärtämättömyydessä, mutta samaan lauseeseen, että ei ihminen paljon muuta voi tehdä - kuin etsiä. Etsiä silloin, kun tuntee että haluaa selvittää.

Tartteehan sunkin enste ihan vähän uskoo, jottas tiedät, mitä vastustat? Tämä on aika vaikean vekkuli juttu. Kyse ei ole aivopesusta, sanon sen nyt ainakin. - Itse pelastuin masennukseni kanssa Elämään, kun 'se' aukeni, aukaistiin mulle. En osaa sinullekaan selittää, mitä se 'se' on. Kyllä minä ihmettelyäsi ymmärrän, tuollai koin minäkin 25-vuotiaaseen asti. Minusta lähinnä hulluja jauholakkeja olivat, mutta ei se niin ollutkaan!

Äänestä
  • Ei se aina noin mee, että pimpelipom ja kaikki on toisin, usein se on myös prosessi. Itse oli ihan kuolemassa yksin kotonani, kun muistin (korostan: muistin) että voisin kokeilla rukoilla, niinku olin kuullut niiden omituisten uskovaisten neuvoneen. Kokeilin ja tuska sammui! Hiljallen aloin rauhoittua, monta päivää se otti. Mutta se oli totta, Hän tuli. Hän oli se, joka Hänen sanotaan olevan. Mulle tämä oli ihan järkyttävän vastustamaton toteamus. En olisi luullu, en!

    Äänestä

  • tosta "PLIM" kirjoitti:

    Ei se aina noin mee, että pimpelipom ja kaikki on toisin, usein se on myös prosessi. Itse oli ihan kuolemassa yksin kotonani, kun muistin (korostan: muistin) että voisin kokeilla rukoilla, niinku olin kuullut niiden omituisten uskovaisten neuvoneen. Kokeilin ja tuska sammui! Hiljallen aloin rauhoittua, monta päivää se otti. Mutta se oli totta, Hän tuli. Hän oli se, joka Hänen sanotaan olevan. Mulle tämä oli ihan järkyttävän vastustamaton toteamus. En olisi luullu, en!

    kuulla tuollaisia juttuja. sellaista kuulen kyllä koko ajan kun olen kasvanut uskonnollisissa piireissä ja ulospäin saatan vaikuttaa uskovalta. kun en silti tunne mitään, en tunne pyhää henkeä tai jotain, niin sattuu hirveän pahalla tavalla kun kulee miten ihanalta uskovilta tuntuu ja mikä mahtava muutos usko on saanut aikaan. masennus ei missään nimessä väisty kun olen melkein varma että minä ainoana lähipiiristä joudun kadotukseen.

    Äänestä

  • uskoa miten pahalta tuntuu kirjoitti:

    Miksi luulet joutuvasi johonkin kadotukseen?

    Vaihda elinpiiriäsi, jos se aiheuttaa tuollaista ahdistusta.

    Ei voi sillai säälien nyt ottaa sinun ns. tunteitasi huomioon. Sinä tarviit keskusteluapua, jotain on rikkonaisesti psyykessäsi, jotain olet käsittänyt väärin. Oletko saanut kunnollisesti ja vierailta ihmisiltä tai yhdeltä ihmiseltä tiedon, mistä on kysymys antautua todellisesti tuolle J:lle. Itse yksin ollessasi kysele ja kolkuta, tiedät. Se selviää parhaiten, kun teet omaa kamppailuasi asiassa, välillä vaikka huutaen ja kun saat hengessä kokemusta yhä lisää, niin tiedät, että se on just sinulle. Sinulla aivan kun olisi hätä... Tarvitsis olla joku kokenut sielunhoitaja-tyyppi, joka voisi kanssasi kartoittaa, että onko hätäsi hengellinen ollenkaan, vain ainoastaan psyykkiseen rakenteesesi liittyvä pelkotila. Kokonaisvaltaista apuahan sää tarviit.

    Sitä paitsi, eti elämä uskoon tulon jälkeen muutu ruusuilla tanssimiseksi. Se usko annetaan iankaikkista elämää, pelastusta varten siis, ja tämä maallinen matka, elämän jana, voi olla äärimmäisen raskas, sairas ja menetyksiä täynnä, vaikka kuinka olisi uskossa ja Hengessä ja menossa taivaan kotiin. Tiedän tosi paljon uskovia ihmisiä, jotka tosi sairaita; masennusta ja siitä lähtien kaikki psyyken sairauksien diagnoosit edustettuna. Olet käsittänyt väärin, kun uskovatkin sairaita ovat. Kokemuksesta sanon vaan yks kantaan, että usko auttaa vaikean asian, tapahtuman tai vaikeiden asioiden KANTAMISESSA, auttaa jaksamisessa ja pitää toivoa yllä, siinä on se apu. Tosin, kyllä monet sitten selkeän ja nopeankin avun ovat saaneet. Silloin kyseessä on ollut enemmänkin niinku hengelliset ongelmat suht' ehjällä ja hyvinvoivalla ja rikkaalla ihmisellä. Näistä kuulee joskus.

    Tapauksia löytyy niin paljon kun meitä yksilöitä on. Ole sikäli rauhassa oma itsesi vain. Sinulla on omat ihan erityiset kysymyksesi. Tekstisi loppupuolella on tuo kohta, jota nyt noin akasi kuluksi vaikka voisit alkaa selvittää, että mihin ja minkä perusteella olet menossa. Miten sinä voit olla noin varma tuosta, onko sen joku muu sanonut. Useimmiten ihminen sitten sisällään tietää, että jokin hänessä tietää, mihin hän on menossa. Tämä toimii sinullakin, kun nyt vähän saisit prosessoitua tätä puolta, jos jaksat.

    Masennus on vakava ja inhottava vetää, tiedän itsekin. Se voi sinänsä saada myös väärän väitteen itsellesi sinusta itsestäsi. Sinun tarvitsisi 'tarkistuttaa' asiaa jollakin vieraalla ulkopuolisella ihmiselle. Juttelisitte ja sille, sun ei kannattaisi yksinäsi olla niin varma, tuosta meno-osoitteestasi. Karsi mielessäsi nyt ainakin se perhe siitä pois, sekoittaa sinua, etkä tunne itseäni. Myös uskonelämän tulee olla itsenäistä. - Hyvää yötä. "Älä pelkää, sillä..."

    Äänestä

  • Moneenkos kertaan kirkastettua se Jumala keittelee?
    Vois kutsua minutkin juhliin joskus.

    Äänestä

  • valitetttavasti , kirjoitti:

    ...uskonto on suojakuori, jolla paetaan elämän vaikeita asioita jonkun kuvitteellisen korkeamman voiman nimissä.
    Itsensä kieltämiseksi tätä myös sanotaan.

    Ei siinä mitään, jos joku on onnellinen sillä tavoin, että vetäytyy tällaiseen Jeesuksen tarjoamaan suojakuoreen, niin siitä vaan, ei se mun napaani kaiva. Ainoastaan vaan säälittää vähän. Ei se paha maailmasta katoa sillä, että yritetään parhaansa mukaan unohtaa se.

    usko ja tunteet eivät ole sama asia! Tuntua voi miltä tahansa, ei sitä tunne, onko uskossa ja paljonko on Hengessä ja sillai, se on semmosta muutta, siis Hengen asiaa. Hengen ja meissä olevan hengen välistä asiaa, auki oloa. Ei ole kyseessä ollenkaan tunteen asia. Ei minusa yleensä TUNNU, että nyt uskon ja nyt en. Niillä on ihan omat ratansa, onnex. Tunnetaan me rauhassa ihan mitä vain ilosta raivoon, ei usko ja tämä J. siihen kaadu! Tosin, erittäin usein usko tekee iloiseksi, varsinkin siinä alussa, kun tuoreesti käsittää eron entiseen toivottomuuten ja nyt uuteen perspektiiviin, kyllä tunteet hetkittain voivat saada piristysruiskeen. Mutta, tiedät, ei usko ole tunteista kiinni!! Äh.

    Äänestä

  • kadotukseen? kirjoitti:

    Miksi luulet joutuvasi johonkin kadotukseen?

    Vaihda elinpiiriäsi, jos se aiheuttaa tuollaista ahdistusta.

    jos aiheuttaa ahdistusta ja pelkoa.
    MUTTA käsitätkö, että kun itselle selviää, että on pelastettu kadotuksen vastakohtaan, iankaikkiseen lepoon ja rauhaan taivaan kotiin. Anteeksi vähän symbolinen kieli, mut ku ihmisten ei ole sallittu sanoittaa tätä ihan ikiomilla termeillään, vaan kuvaus kulkee tommosen sanan taivas kautta. Sielu on kuolematon ja sen tarvii mennä jonnekin, näin olen ihan vakuuttunut. Tosin alunpitäen en ole ollut siis.

    Vaihda elipiiriä, sanot. Minusta se ei auta, jos tuollainen epäselvyys rasittaa. Kysymykset kulkevat ihmisen sisässä oli se missä tahansa, otaksun.

    Ai miksi hän 'luule joutuvansa johonkin kad...'. Hän vissiin uumoilee, että iankaikkinen elämä on jossakin. Se on joko, tai. Siksi, käsittäkseni hän miettii tätä. Ei se ole tyhmää ollenkan. Jos se vaikka - onkin.

    Äänestä

  • Eroan kohta kirkosta kirjoitti:

    ...uskonto on suojakuori, jolla paetaan elämän vaikeita asioita jonkun kuvitteellisen korkeamman voiman nimissä.
    Itsensä kieltämiseksi tätä myös sanotaan.

    Ei siinä mitään, jos joku on onnellinen sillä tavoin, että vetäytyy tällaiseen Jeesuksen tarjoamaan suojakuoreen, niin siitä vaan, ei se mun napaani kaiva. Ainoastaan vaan säälittää vähän. Ei se paha maailmasta katoa sillä, että yritetään parhaansa mukaan unohtaa se.

    Niillä uskonnoilla ei ole väliä, niitä on maailma pullollaan, uskonnollisia rakennelmia. Mutta Raamatun Jeesus ei ole uskonto, vaan hän ON. Hän on tie, totuus ja elämä. Usko pois, tai no ei pakko.

    Kyllä sää voit kirkosta erota ja sillei. Ei näillä jäsenyyksillä ole mitään merkitystä varsinaisesti uskon ja pelastuksen kannalta ei tosiaankaan. Eihän ns. vapaiden suuntien kristitytkään mihinkään kirkkoon kuulu. Kirkko on oma maanpäällisen (yhä sekavampi) juttunsa, älä siitä välitä. Kuuntele ja ota selvää ihan itsenäisesti ja tutustu Persoonaan ja siihen mitä se sanoo, älä välitä uskonnoista ja jäsenkirjoista.

    Toisessa kappaleessasi sanot 'vetäytyä suojaan', 'kieltää', 'unohtaa maailmassa oleva paha'. Keiden olet kuullut menevän vaikeisiin olosuhteisiin eri maihin tekemään hommia ja auttamaan niin aineellisesti kuin henkisestikin ihmisiä. Uskovien, kuulinko sinun sanovan. Sehän just voiman ja kiinnostuksen, viitseliäisyyden ja rohkeuden antaakin. Mennä nyt Intiaan lähetystyöhön, jossa voidaan lähetti tappaa, samoin, tietänet, Afrikassa (Sudan, Saudi-Arabia, jne). Sinne ne vaan menee. Sitten tiedän nuoren parin olevan Brasiliassa slummilasten kanssa tekemässä hommia ja lohduttamassa, rakastamassa. Myös on menty vaikeisiin maihin entistä Neuvostoliittoa, hyvin karuihin olosuhteisiin, katsomaan todellisuutta. - Itse en ole koskaan ollut tuommoisissa lähetyshommissa, mutta tuon sen esiin, että minun havaintoni on, että just nämä rohkeuden ja uteliaisuuden saanet uskovat sinne just lähtevätkin. Mikä muu voi olla motiivi kuin auttaa ja ennen sitä täytyy tietää, mitä maailmaan kuuluu, kuinka siellä voidaan; kuinka kamalan paha paikka pallomme on nykyjään.

    Ootko kuullut alkoholisti yms. työstä Suomessa. Entä ruan ja vaatteiden jakelusta köyhille ja asunnottomille, ei sitä esimerkiksi Hursinkaan porukat oikein silmät kiinni voi tehdä. Eiköhän se ole tuo usko, joka laittaa näkemään - enemmän kuin mitä ihminen omassa voimassaan jaksaisi.
    Ny mää meen maata ja todella unohdan käskystäsi pahan maailman, eiköhän se seiso paikallaan vielä huomennakin. - Todellisuuden kohtaaminen monesti onkin este uskoon tulolle. Oli itsellänikin. Mutta kyllä se vähitellen ja J. antaa sitten voimat.

    Äänestä

Jeesus sitä ja Jumala tätä, haistakaa paska. Pelkkää paskapuhetta, yhtä hyvin voisi uskoa, että spitaalinen kääpiöhuora Bangladeshista pelastaa. diudiu.

Äänestä
  • Miten voisimme 'haistaa paskan'? Minusta se nyt on ihan käytännössä mahdotonta (ei oo hätä nyt), vähän symbolista kai meinaat. Ja mitä se auttaisi? Miten se autaisi sinua, jos minä nyt haistaisinkin p...

    Mistähän sait mieleesi 'spitaalinen kääpiöhuora Bangladeshista pelastaa'. Interesting. Saanko analysoida tätä?

    Oletan, että hyvinkin spitaalitautiin (ihan tavallinen kansantauti tuolla, ei sen kummempi) sairastunut ihminen voi löytää uskon (eli, kuiskaan: Jeesuksen) ja pelastua. Jos hän on kääpiö, ei haittaa tahtia. Jos hän myy itseään, ei haittaa. Hänellä on mahdollisuus saada voima ylhäältä alkaa uskoa, kaiken tän keskellä. Niin ja sanomattakin selvää, että paikkakunnalla (Bangladesh) ei ole merkitystä.

    Noh, nyt tämä nainen on siis tullut uskoon, kun se törmäsi johkin ärsyttävään evankelistaan enstex, ja nyt tyttö on seota onnesta: löytää omaa arvoaan ihmisenä ja saa eka kertaa varmaan kokemusta, että häntä rakastetan (kuiskaan: ylhäältä), ja hän ei ole syntynyt turhaan. J. rakastaa ja R:ttu sen ilmoittaa (yks laulu menee noin). Aikamoinen muutos näin pahassa tilanteessa olevalle ihmiselle.

    Arvaas sitten, kun tämä nainen menee kertoilemaan tätä tapahtumasarjaa ja löytöään naapuriin, sukulaisiin ja huorakadulle sekä spitaalisairaalaan, myös siellä kaupungissa vissin aika helposti törmää ihmisiin... NIIN, SEHÄN KERTOO kaikille. Ja näin tavallaan hän, sinun kertoma kääpiö, pelastaa ihan kenen tahansa, joka kuulee hänen tarinansa ja poksahtaa uskoon. Jos sitten, joku toimittaja kirjoittaa hänestä kirjan... ja se suomennetaan ja Sinäkin satut sen lukemaan, niin välillisesti tää kääpiöhuora voi näin pelastaa sinutkin. Niin vakuuttava todiste hän olisi. Et jäisi kylmäksi?

    Äänestä

...hyvältä tripiltä. Omasta mielestäni, jos joku saa ilman jotakin rajuja hallusinogeenejä niin mielettömät kiksit jostain Jeesuksesta, niin en mä ainakaan samaan pöytään istuisi kahvilassa. Ihan oman turvallisuuteni vuoksi.

Äänestä

~~~~~~

Äänestä
  • Mä ihan totta olen nähnyt ja kokenut Hänet ihan lähelläni. Älä kysy miten, sillä vain Hän voisi sen selittää. Aika hätkähdyttävää se on, että Hän On. Pelläästyyhän sitä, kun ei olis koskaan pieneen mieleen tullut, että näin olisi. Mutta on se. Näin. Että on ylösnoussut ja etsii ihmistä.

    Äänestä

Tuo kaveri on varmasti ollut olemassa, mutta hänen opetuksiansa ja puheitansa on muokattu polittisten tarpeitten mukaan (esim. raamattu). Siksi ne onkin väännetty kaiken maailman ihmeellisyyksiksi, kuten nykyinen kirkko on vuosituhansien saatossa näyttänyt (väkivaltaiset käännytykset, kidutukset, jne. jne.).

Suomalaiset sitten ovat olleet innokkaina ottamassa käyttöön kirkon (ei siis Jeesuksen) tarjoamat kaiken maailman rangaistukset ja pelot. Synkkää kansaa olemme.

Äänestä
  • Kirkko ja kirkkokunnat koko maapallolla voivat lainehtia mihin vain, jolleivat kuuntele Jeesusta. Sitten jää Jeesus 'kuin nalli kalliolle'. Siis sinäpä avasit hyvin, Jeesus on eri asia kuin kaikenlaiset kirkot, järjestelmät ja varsinkin, kun niihin sitten sekoittunut ihmiselle ominainen vallanhalu, politiikka.
    Jos Raamatusta kattoo, niin Jeesus kyllä oli ja on kaukana noista kirkkojen hommista. Kauhean henk.koht. ja vaan hyvä, mutta kuitenkin vääryyksiin suvaitsematon. Oikeanlainen rajojen vetäjä ihmiselämässä, näin mä koen ja saan tukea, helpotusta.

    Jeesus on erittäin yksilöä kohti tuleva, kirkko- ja seurakuntarajat ylittävä sekä maiden rajat ylittävä "juttu". Itse olen kovasti miettinyt ja on alkanut avautua ja on helpottanut omaa elämääni, kun alkaa tajuni saada apua ja näkemystä, ihan vaan 'yksin kotona'.

    Äänestä

Saatanan jälkeen palstalle tulla tupsahti Jeesus.

Kieltämättä johdonmukaista.

Äänestä
  • Sillä, Jeesuksen palstalle toi aloituksessaan voimakkaasti itteään ateistiksi, Jumalan ja Jeesuksen olemassa olon kieltävä henkilö.

    Hän, aloittaja, aloitti hienosti: Jeesus pelastaa. Siitähän tämä lähti, hienosti. Mut' eiks' tää nyt oo selkeämpää juttua kuin se saatana. Mun käsittääkseni totisinta totta molemmat!

    Noh, kukin pohtikoon tykönään.
    Huh-hei, ja Hyvää Päivää!

    Äänestä

  • En missään nimessä löydä voimia etsiä uusia ympyröitä näin masennuksen ja yleisen synkkyyden keskellä. Voimattomuus kasvaa päivä päivältä. En ikinä ole nähnyt syytä rukoilla asian puolesta, eihän se auttaisi. Perheeni on tullut yhä sairaammaksi viimeisten 10 vuoden aikana eikä Jumala ole parantanut rukouksista huolimatta.
    Uskon joutuvani kadotukseen koska en koe olevani henkilökohtaisesti pelastettu, uskon kyllä että Jeesus kuoli ihmisten syntien tähden mutta sanoma ei jotenkin kosketa sydäntäni. En esimerkiksi koe saavani mitään ehtoollisella enkä ymmärrä miltä pitäisi tuntua. Viihdyn niin hyvin syntieni kanssa, en halua pyytää Jumalalta anteeksi mistään syystä. Ei kukaan tietysti pysty olemaan tekemättä syntiä mutta eikö todellisen kristityn pitäisi edes haluta yrittää seurata käskyjä yms., sanotaanhan täälläkin että on hyvä että uskossa asetetaan rajoja elämälle. Niitä rajoja vihaan. Minun Jumalani on täyttä lakia, en henkilökohtaisesti tunne evankeliumin kosketusta. Uskova äitini mahtaa olla hyvin surullinen kuullessaan runsasta kiroiluani, koen sellaisen olevan hyvää paineiden purkamista, se helpottaa tuskaa. Eikö tästä jotenkin huomaa miksi koen olevani ikäänkuin perkeleen oma matkalla suoraan kadotukseen?
    Koko elämäni ajan olen kuullut niin paljon opetusta Jeesuksesta, evankeliumista ja armosta ja myös siitä toisesta puolesta. Tiedän kyllä minne kaikkien pitäisi haluta päästä ja tunnen aika vahvasti tällä hetkellä että itse en pääse sinne. Tuntuu tosi pahalta olla ulkopuolinen.
    Haluan vain tuoda esille tällaisenkin näkemyksen. Olen käynyt psykologin luona useita kertoja saamatta mitään apua ja lopulta se suhde kaatui luottamuspulaan. Olen myös keskustellut 3 kovin erilaisen papin kanssa, naispappi muutti paikkakunnalta ja kahden miespapin kanssa keskustelut loppuivat riitelyyn ja kyyneliin. En taida osata keskustella tällaisista asioista ja joskus nämä papit sanoivat että minulla on niin paljon muita ongelmia joita pitäisi ratkaista, ikuisuusasiat eivät kai sittenkään olleet tärkeimmät.Voisi kai sanoa että PELKÄÄN Jeesusta, joka pitäisi olla paras ystävä, tuki ja turva, lohdun antaja ja ennen muuta iankaikkisen pelastuksen tuoja.
    Ympärilläni on kyllä aivan riittävästi sairaita uskovia, joten se asia ei ole vieras minulle. Heillähän silti on sisäinen rauha ja he tietävät että parempaa on tulossa. Itsellä on hyvin katkera olo kun kaikkien oman elämän vaikeuksien takia tulevaisuutta ja elantoa ei enää ole, en tiedä millä minä elän seuraavat kuukaudet ja vuodet eikä siis myöskään ole ikuista tulevaisuutta minulle. Inhottaa oikein kuulla kun kerskutaan esirukousvastauksilla ja itse tunsin pienten lasten äitejä jotka kuolivat esirukouksesta huolimatta.
    En enää edes uskalla olla oikein rehellinen hengellisissä asioissa, ihmiset alkavat katsoa kieroon. Eräs vapaaehtoinen sielunhoitaja meni kertomaan puheitani eteenpäin ja pappien kanssa tuli siis riitaa joten olen kyllä aivan liian outo ja surkea tapaus...

    Äänestä

  • tuntuu edelleen kirjoitti:

    En missään nimessä löydä voimia etsiä uusia ympyröitä näin masennuksen ja yleisen synkkyyden keskellä. Voimattomuus kasvaa päivä päivältä. En ikinä ole nähnyt syytä rukoilla asian puolesta, eihän se auttaisi. Perheeni on tullut yhä sairaammaksi viimeisten 10 vuoden aikana eikä Jumala ole parantanut rukouksista huolimatta.

    pahimpia juorukelloja. Virheen tekee jos niille menee ongelmistaan avautumaan, siitä eteenpäin on leimattu ja katsotaan kieroon. Hyväntahtoisuutta ja sallivaisuutta, paskan marjat.

    Ja katsokaas historiaa taaksepäin, ketkähän on olleet niitä raaimpia teurastajia ja sortajia. Ettei vaan ne ristin nimeen vannoneet.

    Äänestä

  • on niitä kirjoitti:

    edellä olevalle, siis yläpuolellasi pitkä kirjoitus... niin sen lopussa minua arveluttaa kovasti tuo kohta, miten 'pahoja' kaikki tätä henkilöä auttamaan yrittävät ihmiset ovat olleet. En usko, että asioitaan on levitetty, ei ole. Luulen, että kertoja 'sairastaa' suurta epävarmuutta, lievää vainoharhaisuutta, luuloa siis tuollaisesta. Kukaan sielunhoitaja ei levittele toisten asioita, se on fakta. Jollei tämä henkilö pärjännyt (useamman) papin kanssa keskustellen, niin johtunee hänen omasta pahasta olostaan, ennakkoluulosta, kyvyttömyydestä luottaa, mahdollisesti aggressiivisuudesta. Näin jotenkin olen näkevinäni hänen kertomuksen loppuosan.

    Siitä pääsenkin sitten sinun tekstiisi, niin millä perustelet tuon ensimmäisen kappaleesi. Ei kuule ole noin, tässä amatöörina teen vähän samaa diagnoosia sinusta kuin hänestä, jolle kommentoit. Tuo mitä kappaleessasi väität, niin... missä noin on sanottu, kuka noin on kokenut. Oletko itse kokenut ja varma, että noin on tapahtunut. - Toisena asiana sanon, että ihan tavallisia ihmisiä uskovat kyllä ovat, eivät enkeleitä. Mutta itselläni ei ole yhtäkään tässä väiteyistä kokemuksista vuosikymmenten ajalta. Ei todellakaan.

    Viimeinen kappaleesi taas on aika kulunut, ulkoa opeteltu vastaväite, jonka avulla voi väistää kannanoton Jeesukseen. Tiedät itsekin, ettei noilla asioilla ole mitään tekemistä Persoona Jeesuksen ja Luojan Jumalan kanssa. Noi nyt on ihmisten juttuja, joita lienee muitakin jonkin verran (!) tällä pallolla. Siis ihmisten kaikkinaista pahuutta, kilpailua ja vallanhalua. Otat kai huomioon, että vaikka jokin kulttuuri on taustaltaan kristillinen (esim. alkuperäinen lainsäädäntö yms.), niin se ei tarkoita, että jokainen olisi uskova. Siinä vain on päällekkäin ja sisäkkäin erilaisia asioita ja yhteiskunnallisia ilmiöitä. Raamattu ja siitä seuraten kristillisen uskon totuudet ja varsinainen uskoon tulo on ihan eri maailmansa. Vähä hetura väite on historian erilaiset sodat (vanhat ja nykyiset!) kieltää Jumalan ihmiselle tarkoittama apu, armo ja pelastus. Siis tommostako sotaa sinä pelkäät? Et sinä tule teurastetuksi, jos tutustut Jeesukseen, ei siitä sota syty. Eikä sua sortamaan aleta, mutta uusia ja luotettavia ystäviä on vaarana löytää. Noh, katto itte etees.

    Äänestä

  • vastaat tuolle kirjoitti:

    epäilemisestä. Voin vaikkapa vannoa käsi Raamatulla että tämä sielunhoitotehtäviä hoitanut henkilö kertoi arkaluontoisia asioitani eteenpäin. Hän oli kertonut ongelmistani toiselle henkilölle joka sitten tuli kertomaan siitä minulle. Todella henkilökohtaisten juttujen paljastamisesta kolmannelle osapuolelle seurasi todella paljon harmeja. Ei siis ole kyse virallisen vaitiolovelvollisuuden sitomasta henkilöstä, mutta tämä rouva on pitkään toiminut seurakunnan sielunhoidon parissa ja hän vakuutti minulle ettei kerro ongelmiani kenellekään muulle kuin Jumalalle. Loukkaannuin syvästi tästä petoksesta eikä myös tunnu hyvältä kun minua nyt epäillään.

    Äänestä

  • tuntuu edelleen kirjoitti:

    En missään nimessä löydä voimia etsiä uusia ympyröitä näin masennuksen ja yleisen synkkyyden keskellä. Voimattomuus kasvaa päivä päivältä. En ikinä ole nähnyt syytä rukoilla asian puolesta, eihän se auttaisi. Perheeni on tullut yhä sairaammaksi viimeisten 10 vuoden aikana eikä Jumala ole parantanut rukouksista huolimatta.
    Uskon joutuvani kadotukseen koska en koe olevani henkilökohtaisesti pelastettu, uskon kyllä että Jeesus kuoli ihmisten syntien tähden mutta sanoma ei jotenkin kosketa sydäntäni. En esimerkiksi koe saavani mitään ehtoollisella enkä ymmärrä miltä pitäisi tuntua. Viihdyn niin hyvin syntieni kanssa, en halua pyytää Jumalalta anteeksi mistään syystä. Ei kukaan tietysti pysty olemaan tekemättä syntiä mutta eikö todellisen kristityn pitäisi edes haluta yrittää seurata käskyjä yms., sanotaanhan täälläkin että on hyvä että uskossa asetetaan rajoja elämälle. Niitä rajoja vihaan. Minun Jumalani on täyttä lakia, en henkilökohtaisesti tunne evankeliumin kosketusta. Uskova äitini mahtaa olla hyvin surullinen kuullessaan runsasta kiroiluani, koen sellaisen olevan hyvää paineiden purkamista, se helpottaa tuskaa. Eikö tästä jotenkin huomaa miksi koen olevani ikäänkuin perkeleen oma matkalla suoraan kadotukseen?
    Koko elämäni ajan olen kuullut niin paljon opetusta Jeesuksesta, evankeliumista ja armosta ja myös siitä toisesta puolesta. Tiedän kyllä minne kaikkien pitäisi haluta päästä ja tunnen aika vahvasti tällä hetkellä että itse en pääse sinne. Tuntuu tosi pahalta olla ulkopuolinen.
    Haluan vain tuoda esille tällaisenkin näkemyksen. Olen käynyt psykologin luona useita kertoja saamatta mitään apua ja lopulta se suhde kaatui luottamuspulaan. Olen myös keskustellut 3 kovin erilaisen papin kanssa, naispappi muutti paikkakunnalta ja kahden miespapin kanssa keskustelut loppuivat riitelyyn ja kyyneliin. En taida osata keskustella tällaisista asioista ja joskus nämä papit sanoivat että minulla on niin paljon muita ongelmia joita pitäisi ratkaista, ikuisuusasiat eivät kai sittenkään olleet tärkeimmät.Voisi kai sanoa että PELKÄÄN Jeesusta, joka pitäisi olla paras ystävä, tuki ja turva, lohdun antaja ja ennen muuta iankaikkisen pelastuksen tuoja.
    Ympärilläni on kyllä aivan riittävästi sairaita uskovia, joten se asia ei ole vieras minulle. Heillähän silti on sisäinen rauha ja he tietävät että parempaa on tulossa. Itsellä on hyvin katkera olo kun kaikkien oman elämän vaikeuksien takia tulevaisuutta ja elantoa ei enää ole, en tiedä millä minä elän seuraavat kuukaudet ja vuodet eikä siis myöskään ole ikuista tulevaisuutta minulle. Inhottaa oikein kuulla kun kerskutaan esirukousvastauksilla ja itse tunsin pienten lasten äitejä jotka kuolivat esirukouksesta huolimatta.
    En enää edes uskalla olla oikein rehellinen hengellisissä asioissa, ihmiset alkavat katsoa kieroon. Eräs vapaaehtoinen sielunhoitaja meni kertomaan puheitani eteenpäin ja pappien kanssa tuli siis riitaa joten olen kyllä aivan liian outo ja surkea tapaus...

    Itse luin Raamatun ja tulin siihen tulokseen, että Vanha Testamentti on juutalaisten kansantarustoa. Se on juutalaisten juutalaisille kirjoittama kirjoituskokoelma joka kuvailee juutalaiskansan vaiheita. Uudessa testamentissa juutalainen usko saa sivuhaaran, kristinuskon. Uuden testamentin kirjoitukset ovat juutalaisten koko maailmalle kirjoittamia. Juutalaiset eivät kuitenkaan uskoneet, että Jeesus olisi ollut Vanhan Testamentin lupaama juutalaisten pelastaja ja juutalaisuus säilyi omana uskontonaan. Kristinusko perustuu juutalaiseen uskoon mutta on eronnut juutalaisuudesta omaksi uskonnokseen.

    Tämä kaikki on mielestäni outoa ja kovin kaukana jäisestä ja lumisesta Suomestamme.

    Äänestä

  • Standardi kirjoitti:

    tuontitavaraa maapallon toiselta puolelta.

    Äänestä

jos se auttaa ihmistä uskoa siihen ettei ole yksin ja joku suojelee ja pitää huolta, niin miksi ei. Yksi masentunut saa edes valoa elämään.

Itse olen Biologian filosofisti, joten en usko mihinkään uskontoihin, mutta ei se minua häiritse jos jollakulla menee hyvin mielikuvituskavereiden kanssa.

Joulupukki RULES!

Äänestä
  • vähän niin kuin joulupukille kirjoitettava toivomuslista...eli joulupukki rules!

    Äänestä

  • rukoukset ovat kirjoitti:

    vähän niin kuin joulupukille kirjoitettava toivomuslista...eli joulupukki rules!

    Ite oon uskossa huomannut,että on helpompaa toipua pitkästä masennuksesta ja voin sillä surkeimmalla hetkellä heittää kädet ristiin ja pyytää apua.Ihme ja kumma mulle ainakin on vastattu rukouksien kautta, ja olen paremmassa kunnossa kun 7vuoteen.

    Ihminen jos elää raamatun mukaan noudattaa jumalan lakeja uskon,että tätä kautta voi pelastua sairaudesta ja saada parempaa elämää. Tuskin yläkerran herrat ketään pelastavat jos ei itse elä niinkuin isä on meitä opettanut.
    Mulla on ollut myös toimiva lääkitys ja hyvä psykoterapia.Ne kun höystää vielä vahvalla uskolla Jumalaan niin parantuminen on vääjäämättä edessä.Plus elämä on elämää ihan uudelta kantilta,kun on jättänyt synnillisen elämän tavan taakseen.
    On rehellinen itselleen ja muille.Ei käytä päihteitä eikä ajattele ihmisistä "pahaa".

    Uskon asiat pitää vaan ymmärtää omassa pienessä mielessä,että niistä on elämässä oikeesti apua.

    Uskossa on hyvä elää..

    Äänestä

  • miesh2009 kirjoitti:

    Jokseenkin 20 vuotta sitten olin todella vaikeasti masentunut. Eräänä iltana muistan tilanteen, että olin kauhean ahdistunut ja levoton. Aloin tuntea, että jokin voima vetää mieltäni helvetilliseen syöveriin, josta kuului kovaa meteliä ja sekasortoista hälinää. Tunsin olevani hulluuden rajalla. Parkaisin siinä keittiön ja eteisen välillä heiluessa: "Jumala, AUTA!" Huuto tuli suoraan sydämestä ja niin tosissaan kuin ihminen voi olla. Ja siinä hetkessä mieleeni, laskeutui sanoinkuvaamaton Rauha ja Hyvä Olo. En ollut sellaista kokenut milloinkaan aikaisemmin. Rauhoittavilla lääkkeillä on levollistava vaikutus, mutta tämä olotila oli ihan eri tasolla.

    Uskovana eläminen ei sinänsä ole 'ruusuilla tanssimista', vaikeuksia ja suruja ei ole elämästä puuttunut. Mutta en osaa kuvitellakaan, millaista elämäni olisi (ollut) ilman uskoa.

    Äänestä

tilaisuudessa ja nyt en yhtään ihmettele mistä niitä selkävaivaisia vanhuksia tulee. Ei kirkkoväki näymmä ole raaskinut panostaa edelleenkään yhtään mukavampiin penkkeihin, vai onko sen tarkoitus samaistaa kirkossa istuja johonkin jeesuksen kärsimykseen tai vastaavaan.

Olihan siellä ihan mukavan oloinen yhteishenki jne. mutta silti tunsin oloni vaikeaksi, eikä moinen jeesuksesta ja jumalasta paasaus ole se minun juttuni. Pelottaa vain nyt mihin ahdistelukäännytysrumbaan olen käteni iskenyt, kun ollaan heti painostamassa seuraaviin uskontotouhuihin mukaan. Sekös jos mikä alkaa ahdistamaan ja masentamaan.

Äänestä
  • Lopetit lauseella "...painostamassa seuraaviin uskontotouhuihin mukaan. Sekös jos mikä alkaa ahdistamaan ja masentamaan."
    Luulen, että oli kovin ennakkoluuloinen ja pelokas tässä uudessa tilanteessa ja näin luulit normaalia kutsua ja ystävällisyyttäkin painostukseksi? Eiks' se kiva ole, kun tervetulleeksi ainakin toivotetaan? Se, että sua 'alkaa ahdistaa ja masentaa', niin mun mielestä kuvaa sitä, että jotakin mielesi sisimmässä sisässä kuitenkin liikahtaa. Siellä on, psykologian termein, muutosvastarinta. Se taas on semmoiseen, jossa se jokin selvyyttä antava olisi, mutta sitä alitajuisesti kammoaa. Älä tee liian nopeita johtopäätöksiä tuosta 'ahdistaa ja masentaa'. Jospa siellä just oikein tuli jotakin tärkeääkin sinua kohti?

    Emmä usko, että kirkonpenkkien laatu mitään sen kummenpaa pyrkimystä kuvastaa. On vain ollut tapa pistää penkit kätevästi riviin ja jos niitä ei viime vuosikymmeninä ole satuttu uusimaan, niin voivat olla vanhanaikaisuuttaan kovaa puuta. On kai arvioitu, että kirkonkokouksen ajan tuollainen penkkirivisto toimii hyvin. Onhan siinä selkänojat kuitenkin. Kyllä mä olen hyvin pystynyt istumaan, ja jos selkä on kivulloinen, oireilee se sitten kyllä ihan missä vain. Emmä usko, että on tarkoitus samaistaa mihkään.

    Koit yhteishengen OK. Tartu siihen, tarvinnet just semmoista, uutta? Lämmittele siinä lämpmässä yhteishengessä. Itsekin aikoinaan koin sen ensimmäiseksi. Se ei ollut kirkon jumalanpalvelus, vaan pienemmän joukon lauantai-iltakokous. Kun astuin tilaan päälleni kuin tulvahti sellainen lämmin ja ruhallinen henki; ei suorastaan jostakin ihmisestä, vaan ihan yleensä semmonen fiilis, oli niinku siinä ilmassa. Sitten vaan istuin alas ja ihmettelin. Menin uudelleenkin, vaan sen lämpimän yhteishengen, ilmassa olevan turvallisen rauhallisen fiiliksen takia. Sitten kuulin ja näin enemmän...

    Jos sinusta tuntui Jumalasta ja Jeesuksesta 'paasattavan', niin se on ihan luonnollista ja tavallista. Sitä kun ei heti tajua eikä sisäistä. Paljon asiaa menee käsittämättömänä oli. Siksikin ehkä huomaat vain jonkin sävyn, minkä paasauksena. Ei se heti tunnu omalta jutulta, kun siitä käsittää niin vähän. Mitään et menetä, jos kuuntelet useammankin 'paasauksen' eli useampiakin puheenvuoroja tommosessa paikassa. Sillai vähitellen saa kokonaisuutta ja ainakin lakkaa pelkäämästä! Siis kun sinulle ei taatusti tapahtu mitään pahaa siellä, vaikka uudelleenkin sinne eksyisit. Tai johki iltakokoukseen, jottei se mahdollinen liturgia (kaava) häiritse sinua? Empä tiedä.

    Yöni ratoksi tässä sulle juttelin. Siis oletko sinä toi ketjun aloittaja vai joku muu...

    Äänestä

  • "analysoin" vähä ... kirjoitti:

    Lopetit lauseella "...painostamassa seuraaviin uskontotouhuihin mukaan. Sekös jos mikä alkaa ahdistamaan ja masentamaan."

    sitä varmasti taipuu ja murtuu ajan mittaan vaikka mihin, jos tarpeeksi saa henkistä annostusta. Minua on elämäni aikana yritetty mukaan vaikka mihin "lahkoihin", enemmän tai vähemmän painostaen. Ja juuri tuo painostus on tuntunut siinä niin vastenmieliseltä.

    (Ja selkäni ei muuten koskaan ole kipeytynyt missään muualla kuin siellä seurakunnan kidutuspenkissä.)

    Ei anneta yksilölle aitoa vapautta valita haluaako liittyä siihen seurakuntaan tai mihin tahansa lahkoon. Vaan todellakin painostetaan, taivutellaan. "Tulethan sinä uudelleen tulethan no tottakai tulet mennään yhdessä tullaan hakemaan" eikä juuri kuunnella mitään vastaväitteitä tai edes kysytä että haluaisiko tulla uudelleen.

    Pelkkä "kiitos kun kävit, toivottavasti tulet uudelleen" olisi ihan riittävä ja jopa tehokkaampikin, kun ihminen ei koe olevansa mitenkään ahdisteltuna.

    Eräs kaveri yritti täsmälleen samalla tavalla puoliväkisin saada minua liittymään erääseen verkostomarkkinointi-organisaatioon, koska haki siinä takaa puhtaasti omaa etuaan ja niitä plussapisteitään käännytetyistä jäsenistä. Eikö asia ole vähän sama, myös uskovaiset saavat mielessään "plussapisteitä" sen jumalansa silmissä jokaisesta "kadonneesta lampaasta" jonka saavat käännytettyä mukaan touhuun ja näin kokevat olevansa parempia uskovaisia. Saavat paremman taivaspaikan tai muuta vastaavaa.

    Kaikki eivät voi tulla uskoon, se on fakta.

    Äänestä

  • kyllähän kirjoitti:

    kun ihmiset tulee päälle kirkollisissa tilaisuuksissa. en pidä imelästä tekopyhyydestä jota joku ehkä kutsuu ystävälliseksi vastaanotoksi. eräs tosi "herttainen" täti joka saarnaa eri tilaisuuksissa oli tosi siirappimainen kun hän iloitsi läsnäolostani. hän koki minua "uskolliseksi opetuslapsekseen" vaikka kävin ihan muista syistä ja toden teolla epäilen hänen uskottavuuttaan.

    Tulethan sinä uudelleen tulethan no tottakai tulet mennään yhdessä tullaan hakemaan" eikä juuri kuunnella mitään vastaväitteitä tai edes kysytä että haluaisiko tulla uudelleen.

    Hyvin sanottu, suuri ero eri toimintatavoissa. Haluan että minullekin annetaan tilaa, en halua hukkua siirappiin. Silloin tunnen olevani yksin koko maailmassa, enhän edes sovi mukaan seurakuntaan.

    Äänestä

  • erittäin ahdistavaa kirjoitti:

    Siis ku, joo noin on varmaan usein käynyt ja tulee käymään kuin edellä koetut. Voisko antaa anteeksi ja ohittaa tyypit, joista ei tykkää, ei ole pakko tykätä.

    Siinä on/ on ollut aina semmosta ihmisen heikkoutta ja tahdittomuutta sekä intuitiivisen ihmistuntemuksen puutetta. Hyvvää he tahtoo, usko pois. Ja sit ku, huom., uskovaiset on SYNTISIÄ, ihan yhtä syntisiä ja vajaita Raamattuun peilaten kuin kaikki maapallolla. Mutta se vaan on siinä, että uskova on armahdettu (Jeesukselle antautumisen kautta) syntinen. Anteeksi, jos on hullua kieltä, mutta siis ovat vaan armahdettuja SYNTISIÄ, vajaita, törppöjä, niin kuin kaikki ihmiset kaikkialla, silloin tällöin ja siellä täällä. Mä ainakin. Ekkös sää?

    Äänestä

  • ei-väyttelyksi kirjoitti:

    Keskustelussa Jumalan kanssa ei tarvita mitään ryhmä tilanteita.Mun mielestä parhaan vuorovaikutuksen Jumalaan saa yksin rukoilemalla ja lukemalla raamattua.Ne tunteet kun tajuaa,että Jumala puhuttelee niin raamatussa kun rukouksiin vastaamisilla luo oikea uskon jumalaan.Tätä Uskoa on loistava "höystää" sitten uskonnollisissa tilaisuuksissa,mutta itse uskon jokainen luo itsensä kanssa itsenäisesti.

    Keskustelkaa Jumalan kanssa.Vain keskustelemalla taivaan isän kanssa voitte löytää Rakkauden. Jumalann ja ihmisen välisellä vuorovaikutuksella syntyy USKO.

    Äänestä

  • kokenut henkt kirjoitti:

    Jumala ei piittaa minusta! Ei minun rukouksiini vastata! Ja raamattu on täynnä pölyisiä tarinoita jotka ei missään nimessä auta minua. Nuorempana yritin lukea vimmatusti mutta jo vuosia sitten olen luovuttanut. Ei siitä mikään hyvää seuraa, vain ahdistusta ja yksinäistä kärsimystä. Moitin tietysti itseäni kun Jumala ei viitsi koskettaa minua.

    Äänestä

  • taas nähdään! kirjoitti:

    Pitäisi itse järjestää tilaisuus,johon kaikki olisivat tervetulleita ja johdattaa ihmisiä Jumalan pariin omasta näkökulmasta.

    Muhun ei koskaan uppoaisi Jehovien tyylinen kiihko uskontoa kohtaan.Asioista tulisi keskustella realistisesti eikä tuomita ketää heti kättelyssä taivaasen ja kadotukseen.

    Maailmassa on yksi ja ainut Jumala,tapa ja tyyli miten ihmiset häntä kohtaa toimivat vaan vaihtelee uskontokunnittain.Kristinusko varsinkin meidän suomalaisten kotoisa ev.lut antaa loistavan mahdollisuuden päästä taivaaseen ja saada voimia ammennettua uskon kautta.

    Itse olen viimeaikoina kuunnellut radiodeitä.Suosittelen monet uskonasiat tulevat paremmin esille radion välityksellä kun itse oppimalla tai lukemalla raamattua.

    Äänestä

  • taas nähdään! kirjoitti:

    Jumala ei piittaa minusta! Ei minun rukouksiini vastata! Ja raamattu on täynnä pölyisiä tarinoita jotka ei missään nimessä auta minua. Nuorempana yritin lukea vimmatusti mutta jo vuosia sitten olen luovuttanut. Ei siitä mikään hyvää seuraa, vain ahdistusta ja yksinäistä kärsimystä. Moitin tietysti itseäni kun Jumala ei viitsi koskettaa minua.

    Siis sinä et voi yksinään tietää alkeitakaan kristinuskosta = Raamatusta, tuosta vain. Joskus jollekin asiat alkavat hahmottua noin vain lukemallakin, mutta meitä on paljon sinunlaisia, jotka tarviivat ihan semmosta oikeaa olentoa kuin ihminen, rinnalleen tukemaan ja miettimään näitä asioita. Sinulla nyt on ihan kummallinen näkökulma (jotenkin itsesäälinen?) ja se vain siksi, että et vielä (siis vielä!) olet saanut Pyhän Hengen opastusta, et ole sillei vielä sisällä... Siitä se sitten lähtisi kyllä etiäpäin.

    Raamatussa on, että "Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan Sanan kautta". Näin se menee. Etsi tukea justiinsa tähän. (Tuolla joku kirjoitti Jehovista, sorry, mutta he eivät ole kristittyjä... ohittakaa heidät kokonaan, ei millään pahalla). - Yhdyn tuohon sinulle jo vastanneeseen ihmiseen myös.

    Jos ja kun tunnet sisälläsi kaipuun ja tarpeen etsiä, niin justiinsa Radio Dei hyvä sekä TV7:n jotkin ohjelmat sekä myös monenlaiset paikkakuntasi iltatilaisuudet, jotka ev.lut. kirkolla tai ns. vapaissa, yhteiskristillisissä paikoissa, ovat erittäin mukavia paikkoja mennä vain istuskelemaan ja miettimään. Se aukeaa ajallaan, eikä sinun tarvitse pelätä yhtään mitään! Ei sinulle tapahdu mitään tahtomattasi eikä mitenkään hämärästi. Saat olla täysin tietoisella tuulella ja aivan itsenäinen oma itsesi, myös näiden raamatullisten asioiden parissa. Jatka näin. - En osaa ottaa kantaa tuohon mitä sanot viestissäs, muuta kuin että olet jotenkin ymmärtänyt perustaltaan väärin. Siihen taas auttaa, että kuuntelet ja kuuntelet ja vieläkin kuuntelet sekä keskustele jonkun kanssa, josta tykkäät. Myös penkomalla netistä löydät oikealla tiellä olevia kristillisiä järjestöjä, joiden sivuja voisit lukea. Katso päivälehdestä ilmoituksia ja mene niiden mukaan tai ota niistä www-osoitteita?

    - Tämä vastaus on nyt vain sinulle, johon päin viiva ylöspäin tässä osoittaa! Tietty, kaikille, jotka vapaaehtoisesti viittii lukee. (Huh, ompas tämä ketju saanut pituutta? Tarpeellinen?).

    Äänestä

  • OPETUSTA , vaan kirjoitti:

    Loistava kommentti :)) ihanaa,että on samalla tavalla ajattelevia ihmisiä olemassa.Vielä kun viereen sellaisen saisi :)

    "(Tuolla joku kirjoitti Jehovista, sorry, mutta he eivät ole kristittyjä... ohittakaa heidät kokonaan, ei millään pahalla)."

    Tämä jotenkin kiteyttää teidän uskovaisten ajatusmaailman aika hyvin. Ja sitten väitätte niitä ahdasmielisiksi, jotka eivät lämpene sille teidän raamatullenne... Missä on oma avomielisyytenne? Rauhan ihmisiksi teitä ei ainakaan voi sanoa, koska juuri tuollaisesta ne sodatkin ovat aikanaan historiassa saaneet alkunsa kristitytkin ovat TAPPANEET ja vuodattaneet verta vain sen takia kun vastapuoli ei ole sattunut uskomaan samaan jumalaan. Ja eikös ne käskynne yksiselitteisesti kiellä tappamisen? Miksi rikotte omia pyhiä käskyjänne? Moni kristitty uskovainen lienee tälläkin hetkellä jossain sodassa tappamassa.

    Minä haistatan moiselle kaksinaismoralistiselle jeesustelulle paskat. Olkaa vaan ihan vapaasti uskovaisia, kunhan ette muille sitä paskaanne väkisin tuputa (kuten teillä hyvin tunnetusti on tapana). Käytätte henkisesti heikossa tilassa olevia surutta hyväksenne, eikö yhtään hävetä.

    Äänestä

  • Huvittavaa kirjoitti:

    Niin paljon kun on maailmassa ihmisiä Niin paljon on myös mielipiteitä!Jokaisen mielipidettä tulee arvostaa.

    Uskossa on hyvä elää.

    Jokainen löytää kokee näkee uskon eritavalla. :)

    Ei kinastella asiasta ,ennemmin annetaan ajatuksia miten joku voi Uskon löytää.

    Äänestä

uskossa ja elämä on ollut yhtä helvettiä välillä. Oon kyllä saanut apua rukoilemalla ja vastauksia kysymyksiini, mutta silti oon saanut kärsiä.

Äänestä
  • saanut kärsiä. Oletko lukenut Raamatun tai ainakin Uuden Testamentin tai kuunnellut raamatunselitystunteja? Kannattaisi.

    Missään päin raamattua ei ole luvattu kärsimyksistä vapaata elämää, ei elämää, joka olisi helppoa jotenkin. Oletko ymmärtänyt perusteellisesti väärin?

    Uskoon pääsy Jeesukseen on ennen kaikkea kuiville pääsy Saatanan vaikutuspiiristä sekä siis pelastumiskysymys iankaikkiseen elämään Jumalan luona kuoleman jälkeen.

    Luepa vaikka Apostolien tekoja, niin siellähän on, miten apostolitkin kärsivät. Entäs, miten paljon Jeesus itse kärsi? - Höppänän pöppänä, hyvää jatkoa Sinulle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pelastaa kirjoitti:

Mikä saa masentuneen yhtäkkiä tulemaan uskoon tyyliin PLIM ja kaikki on pelkkiä kukkasia ja auringonpaistetta, höpötetään jeesuksesta ja miten hän sai kärsiä puolestamme yms. yms. ja miten jeesus karkoitti masennuksen?

Vaikka itse masentunut olenkin, en kirveelläkään voisi tulla uskoon. Ateistina minua yleensäkin on aina kuvottanut kaikki tollanen "joulupukki"saarnaaminen. Olen aina kokenut oloni vähintäänkin vaivaantuneeksi ihmisen seurassa, joka alkaa höpisemään jostain jeesuksista. Miten moinen "joulupukkeihin" uskominen tekisi minun masennuksestani yhtään sen vähäisempää?

Onko nämä uskoon hurahtaneet masennuksesta parantuneet olleet henkisesti niin miinuksen puolella, että moinen aivopesu on mennyt tehokkaasti perille? Ei tuollainen minusta oikein muultakaan vaikuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu