Kuoleman jälkeen

...elämä loppuu. Ei ole mitään perusteltua syytä uskoa elämän jatkuvan missään muodossa, henkisesti tai fyysisesti ruumiintoimintojen loputtua ja aivoista "virtojen katkettua".

Vaikea sanoa tuntematta toisen elämäntilannetta sen tarkemmin, mutta yleisesti olettaisin useimpien valitsevan kuitenkin vähän rupuisemmankin olemassaolon kuin olemassa olemattomuuden tyhjyyden.

Tiätsä, se on kurja sanoa, mutta tiede ei tiedä kaikkea. Tieteen takanahan on vaan ihminen, ja ajattele, miten vajaa kapistus! Kuin voisit odottaa, että ihmiset ikinä tiedollaan tietäisivät kaiken. Eihän se ole mahdollista. Ihminen on rajallinen ja pysyy. Okay, tiede kehittyy, menee eteenpäin ja siitä on hyötyä ihmiselle. Lääketiede etunenässä. Mutta, mutta. On jotakin ja Jokin, joka on tään kaiken yläpuolella. Otetaans esimerkki lääketieteestä. Tehdään leikkaus ihmisen tieteellisten ja kokeellisten tietojen seurauksena onnistuneesti. Luuletko, että se on jokin ihmisen tiede, joka sitten korjaa leikatun alueen ja pistää haavat umpet, mitä ihmeellisempiä juttuja. Ei sitä enää siten tiede tee. Tiede teki vain korjauksen. Sama juttu, miten selität tieteellä sen, että ihmisen kohtuun alkaa kasvaa toinen ihminen, josta tulee kaikkine hienouksineen tosi monimutkaisesti toimiva kapistus sitten joskus. Ei sitä tiede tee. Tieteellä voimme paljon avittaa asioita ja itseämme, mutta just kysymääsi, kuolemaa, sillä ei voida selittää, siis että mitä sitten.

Itse nuoruuteni täydellisen pimeiden (lue: epätietoisten) vuosien jälkeen sain tajuta kuin ylimääräisellä aistilla (toistan: ikäänkuin), että kuoleman jälkeen on joko hyvä paikka tai paha paikka. Siellä on jotakin, ihminen ei maadu siihen mihin kaatuu. Se tuli bläkkiselväksi mulle, vaikka ennen olin ollut ehdottomasti sitä mieltä, että mitään ei ole. Kirkastua on outo sana, mutta kuvaa tiedon saantia, tiedon, jossa ei ole tiedemiehiä!

"Minä olen tie, totuuus ja elämä, ei kukaan tule Isän tykö paitsi minun kauttani", sanoo Jeesus. Anteeksi, kielsit uskonto-osuuden tästä, mutta kun itse olen niin hämmästynyt, että sepä meneekin tieteen ohi ja yli mennen tullen! Siis saadaann kuin hengestä ylimääräinen ymmärrys ja ihan varmuus ja ennenkaikke turva. Turva siitä hyvästä paikasta iankaikkisessa elämässä; anteeksi pyhäkoulumainen kieli, mutta se on vertauskuvallisesti sanottuna 'taivas'. Ei tieteelläkään ole sille mitään latinankielistä termiä.

Kirjoitit "En kestä tätä elämää, mutta mistä tiedän, jos kuoleman jälkeinen elämä on vielä huonompaa..?" - Sinulle on jo pitkälle tullut 'sisääsi' käsitys, että kuoleman jälkeinen elämä on olemassa. Kaikilla. Se on joka hyvä paikka tai kadotus, valitettavasti, joudun taas tätä uskoa ja raamattua tähän laittamaan. Mutta, itse olen ollut samojen kysymysten äärellä, ymmärrän. Sitä paitsi kysymyksesi jo sisältää paljon sellaista viisautta sinussakin, jota ei voi tieteellä selittää, mielestäni. Ei uskoa muuten itsestään voi itse ponnistaa, ei kukaan, se annetaan. Etsivä löytää.

Kuoleman jälkeinen elämä on 'vielä huonompaa', jollei elämässään ole antanut itseään Jeesuksen sovitustyön varaan.

Et sinä pohdi liikoja, vaan mielestäni (olen jo wanha) pohdistasi ovat tosi-tärkeitä! Kunnioitan ajatteluasi ja anteeksi, jos ärsytti, että tähän tuli nyt kuitenkin tätä "uskoa", mutta se nyt vaan on tämän vastuksen ydin. Se ei ole ihmisvoimin eikä tieteellä saavutettavissa... vaan, okay, etsi ja kysele edelleen.

Älä raivostu, jos tässä joku muukin vielä "saarnaa" vähän, mutta kysymyksesi on niin sellainen, ettei siihen ole muuta sanottavaa. Ei ainakaan tieteellä mitään faktaa. Tutkimuksia on yritetty ja tehty, mutta haparointia kaikki. Jotain on, jos luet semmoisia aitoja kokemuksia, että joku on ollut hetken kuolleena, mutta sittn jostakin syystä elintoiminnot ovatkin taas lähteneet käyntiin. Monesti ihmiselle on taivaassa sanottu, että 'ei sun akasi ole vielä tänne tulla, sinulla on vielä tehtävää siellä' ja sitten immeinen on possahtanut pettyneenä taas tänne elämään pullikoimaan. Kristillisistä kirjakaupoista löytäisit ehkä näistä aiheista aitoja kertomuksia. Siinä selviäisi se helvettipuolikin, kokeneiden kertomana, niinku.

Hyvää yötä. Tässä tämän päivän pohdinnat. Voi hyvin, äläkä tee mittään tyhmää...

onhan aiheesta tehty jonkinlaista tutkimusta.

Esimerkiksi: että vaikka olet kliinisesti kuollut (eli sydän pysähtynyt eikä kuljeta enää happea aivoihin) niin aivot toimivat vielä jonkin aikaa tämän kliinisen kuoleman jälkeen. On arvioitu että kliinisen kuoleman kokeneiden ja elvytettyjen ihmisten kuvailema "kirkas, kutsuva valo ja sukulaisten näkeminen ns. kuoleman jälkeen" ja "rauhallinen olotila" on vain aivojen puolustusmekanismin aiheuttamaa harhakuvaa joka ikäänkuin valmistelee ihmisen kuolemaan ja tekee olosta ja siten myös kuoleman kokemuksesta rauhallisen. Ei ole mitään todisteita siitä, että kuoleman jälkeen olisi elämää jossain muodossaan.

Niinpä niin...siis miksipä emme eläisi hieman "huonompaakin" elämää kuin olisi olematta ollenkaan. Mieluummin minä ainakin valitsen vaikka jokapäiväisen surkean olon, kuin tyhjyyden ja pimeyden...sen ettei minua enää yksinkertaisesti ole.

Jos elämässä on asiat niin huonosti, että harkitsee siitä poistumista, niin eikö mieluummin kannattaisi yrittää parantaa sitä olotilaa? Edes yrittää?

Uskon itse vakaasti siihen että se on kuin nukkuisi - ilman unia. Ei sitä itse tiedosta, sillä ei ole enää "minää".. Ei ole missään. Eikä sitten niinkään enää koskaan.
Elämän synty on sattumaa. Olet syntynyt tänne, se on jo paljon. Nauti siitä!
Koita saada elämäsi järjestykseen, sillä se on kallisarvoinen.