vertaisuus .

Taideteollisessa Korkeakoulussa loppui haku 27.02.2009 joten tänään oli myöhäistä .
Tein kuulo havainnon joten havainto perustuu aistin varaiseen havaitsemiseen ihmisten puheiden seasta .
Vaikka tänään 02.03.2009 olikin myöhäistä niin he olivat ottaneet hakijoita sisälle, kysymyksiä herättää ;

Kaikki hakijat ketkä ovat oikeutettuja hakijoita pitää olla yhdenvertaisia kohtelussa ja arvostelussa .
Ulkomaalaisten hakijoiden piti Tammikuun loppuun mennessä täyttää hakemus oikeutta netin välityksellä hakuoikeuden saamiseksi .

Hallinto-oikeuden lain mukaisesti yliopiston tulisi työskennellä mutta mutta MIKSI VAIN LÖYTÄÄ HALLINTO RIKKOMUKSIA Yliopiston yhdenvertaisuus ja ihmisoikeus lakien pykälistöjen tutkimisen yhteydessä ?
2163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Joitakin asioita ei tietenkään pitäisi ottaa todesta mitä ympärillä havaitsee mutta tämäkin " väärennetään tuon nimi paperiin sisälle päässeihin ".
Tuo "..." sisällä olevan tekstin suomennus ei minulta onnistu koska milloin nimi muuttuu takaisin henkilöksi jota valinnassa mukana olevat henkilöt yrittävät sisälle opiskelijaksi ?
Niin että kyseisen henkilön nimi huudetaan sisälle pääsykokeisiin jonka identiteetti muuttuu aika ajoin .

Äänestä

Nyt hakemuksia tehdään opetushallituksen www. sivuston kautta josta saa YSHJ nro:. jonka on hyvä säilyttää printattuna .
Yliopistojen ja Korkeakoulujen käsittelyyn menee hakemukset joita kyseiseen tietokantaan menee ja printattuna tulee käsittelyyn .
Mikä lähtee välillä salkussa ja tulee missä personality.ssä takaisin .

Olisi hyvä kun jokaisessa paikassa kysyttäisiin YSHJ nro:. varmistukseksi alkuperäisestä hakemuksen jättäjästä ja ulkomaalaisilla vielä oikeudesta pyrkiä pääsykokeisiin annettu tarkistus nro:. .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yhden - kirjoitti:

Taideteollisessa Korkeakoulussa loppui haku 27.02.2009 joten tänään oli myöhäistä .
Tein kuulo havainnon joten havainto perustuu aistin varaiseen havaitsemiseen ihmisten puheiden seasta .
Vaikka tänään 02.03.2009 olikin myöhäistä niin he olivat ottaneet hakijoita sisälle, kysymyksiä herättää ;

Kaikki hakijat ketkä ovat oikeutettuja hakijoita pitää olla yhdenvertaisia kohtelussa ja arvostelussa .
Ulkomaalaisten hakijoiden piti Tammikuun loppuun mennessä täyttää hakemus oikeutta netin välityksellä hakuoikeuden saamiseksi .

Hallinto-oikeuden lain mukaisesti yliopiston tulisi työskennellä mutta mutta MIKSI VAIN LÖYTÄÄ HALLINTO RIKKOMUKSIA Yliopiston yhdenvertaisuus ja ihmisoikeus lakien pykälistöjen tutkimisen yhteydessä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu