hei. olen masentunut, yksinäinen, syrjäytynyt ja todella ujo ja minulla on paniikkihäiriö.
Taidan olla myös psykopaatti.
Ei oo kavereitakaan näiden syiden takia kuin muutama "tuttu".
tulevaisuuden suunnitelmia ei ole, en ole hankkinut ajokorttiakaan näiden syiden takia.
Ainut mahdollisuus näyttäisi olevan rikollisuus, pääsisi johonkin porukkaan sisälle. Vankilassa tuntisin olevani kaltaisteni joukossa.
Viestin pointti: Miten mulla voi olla näin paljon ongelmia ja miksi normaali elämä tuntuu niin vaikeelta ja haluan vaan rikolliseksi =/
Taidan olla myös psykopaatti.
Ei oo kavereitakaan näiden syiden takia kuin muutama "tuttu".
tulevaisuuden suunnitelmia ei ole, en ole hankkinut ajokorttiakaan näiden syiden takia.
Ainut mahdollisuus näyttäisi olevan rikollisuus, pääsisi johonkin porukkaan sisälle. Vankilassa tuntisin olevani kaltaisteni joukossa.
Viestin pointti: Miten mulla voi olla näin paljon ongelmia ja miksi normaali elämä tuntuu niin vaikeelta ja haluan vaan rikolliseksi =/
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sulla on väärä kuva itsestäsi, koita saada parempi itsetunto positiivisesti tukevan /tukevien avulla sekä itse ja positiivisempi kuva itsestäsi. Uskoa vaan itseesi, positiivisin ajatuksin. Ei ujous, paniikkihäiriö, syrjäytyneisyys tarkoita ettetkö voi saada ystäviä jos haluaa. Muillakin nuorilla ihmisillä on monilla samoja ongelmia, se ei ole harvinaista mutta ei kivaakaan. Ei rikollisuus ratkaise mitään se vie vain tuhoon. Kannattaa siis olla normaalilla tiellä eikö totta.
Normaalielämä on haastavaa kaikille, mutta ei se toinen vaihtoehto tarvitse noin radikaali olla. Löydät oman tien suorallakin polulla.
voidaan. Tekstisi oli koskettava. Yksi asia kerrallaan sinun, mielellään jonkun avun ja tuen turvin, tarttis alkaa purkaa tuota vyyhteä. Kyllä sinun on aivan mahdollista päästä ylös ja selvyyteen ja eteenpäin. Älä nyt luovuta.
Tuo rikollisuuden kiehtominen vaikuttaa pakkomielteiseltä. Tai onko se huomionhakua? Voisitko keksia muita keinoja tulla näkyviin! Huuda ja mene jonkin sopivan toisen ihmishahmoisen luo sanomaan tämä, minkä kirjoitit aloitukseesi.
Sanoit "Ainut mahdollisuus näyttäisi olevan rikollisuus, pääsisi johonkin porukkaan sisälle. Vankilassa tuntisin olevani kaltaisteni joukossa." Eivät taatusti ole kaltaisiasi. Eiköhän sinulle muitakin porukoita löydy, aika outo suunnitelma, mutta et ole itseäsi terveeksi väittänytkään. Minä suosittelen sinulle ihan suorilla seura-kunta-porukkaa. Mene semmoseen miettimään ja kun uskallat ala puhua jollekin. Löydät rakentavia kavereita. Ei sun ensten tartte uskoo, ei. Menet vain. Se jo sinällään eheyttää ja tekee sulle hyvää. Olen aivan varma, kokemuksestakin.
Kun sinä toteat näin "Miten mulla voi olla näin paljon ongelmia ja miksi normaali elämä tuntuu niin vaikeelta ja haluan vaan rikolliseksi", niin minusta tuntuu että olet jo alkamassa saada apua, ensin itsesi kautta, sillä tiedostat hyvin. Osaat esittää tosi ratkaisevan kysymyksen 'miksi....ongelmia'? Tuohon vastausten etsiminen vie aikaa, mutta vastauksia löytyy. Ja sitä mukaa kun löytyy, sinua helpottaa. - Haluta rikolliseksi on perin outoa, ymmärrät itsekin ettei vie mihinkään parempaan, sorry. Jotenkin vaikutat itsetuhoiselta hällä väliä -tyypiltä nyt tuon urasuunnitelman kanssa. Tiedät, se ei ole realistinen, sinä ET OLE sen arvoinen!
Kuinkahan vanha olet, että voisi kommentoida 'miksi normaali elämä tuntuu vaikealta'. Sanon vain, ettei taatusti ole sinullekaan pysyvä tila. Älä tee tyhmyyksiä nyt, please.
Se, että puhut noin avoimesti julkisella paikalla ongelmistasi, on minusta hyvä merkki. Ja vaikutat jollain tavalla siis motivoituneelta työstämään ongelmiasi. Näen sen todella hyvänä asiana.
Puhu näistä "oikeiden" ihmisten kanssa. Jos et pysty perheenjäsenten tai muiden tuttavien kanssa näistä puhumaan, ota yhteyttä esimerkiksi paikalliseen mielenterveystoimistoon. Pääset juttelemaan jonkinlaisen sairaanhoitajan, sosiaalityöntekijän, nuorisotyöntekijän tai psykologin kanssa. Mitä todennäköisemmin pääset tutkimusjaksolle ja sitä kautta ehkä vielä joskus terapiaan, jos se katsotaan tarpeelliseksi. Voimia ja toivoa sinulle! Ja hankkiudu ihmeessä johonkin sosiaaliseen harrastukseen, vaikka se aluksi tuntuisikin hieman ahdistavalta ja vastenmieliseltä. Muistele asioita, joista ennen sait iloa ja niiden pohjalta valitse jokin harrastus. Pieniä askelia kerrallaan, älä aseta liian suuria odotuksia ja tavoitteita.
PS. itsellänikään ei ole ajokorttia, vaikka sellaisen olisin jo ajat sitten voinut hankkia.. julkisilla pääsee ja luontoakin säästyy!
Luin kaikki viestit, ite oon 17 ja samanlaisia ajatuksia ollut kohta muutaman kuukauden. Linnassa pieneen boksiin ja ei tarvis enää ikinä tehdä mitään..en myöskään opiskele, kavereita tai mitään.
Eilenkin muutama tyttö tuli juttelemaan bussipysäkillä niin ihan lukkoon, en kyllä suutukaan mistään asiasta enää, koska en tunne mitään.
Seurakunta on todella hyvä idea koska uskonnot ovat minua aina kiinnostaneet.
sinä 17v, lisää [email protected] messengeriin jos sellaista käytät.
"Ainut mahdollisuus näyttäisi olevan rikollisuus, pääsisi johonkin porukkaan sisälle. Vankilassa tuntisin olevani kaltaisteni joukossa. "
Kaltaisiasi kiusataan vankilassa täysillä, et sitäpaitsi varmaankaan sopisi joukkoon. On tutkimusten mukaan itsestään selvää, että vankilassa ei epäsosiaaliset ja ujot ihmiset pärjää. Sosiaaliset ihmiset pärjäävät noissa porukoissa parhaiten.
Tee kuitenkin miten haluat, jos tunnet vetoa tuolaiseen, mikäs siinä.
Tarkoitin että siellä pystyisin sosiaaliseen kanssakäymiseen helpommin koska tuntisin olevani samanlaisten luuserien seurassa.
Sitä tarkoitin :P