Olen luonteeltani hyvin herkkä, ja aiemmin saatoin purskahtaa itkuun naurettavista pikkuasioista, joiden ääneen mainitseminenkin tuntuu jälkeenpäin nololta. Syömishäiriö ja jatkuva kituutus on saanut tunteet vielä enemmän pintaan, ja jotenkin vuoden alussa päätin ryhdistäytyä, kovettaa ulkokuoreni kivenkovaksi.
Päätin vuoden alussa, etten tänä vuonna itke kertaakaan, en muiden nähden enkä itsekseni. Nielen itkuisen oloni pois, enkä tähän mennessä ole itkenyt kertaakaan. Kummallista? Tiedän, mutta juuri nämä kumallisuudet pitävät kaikkivaltias-itsekuriani voimissaan.
Haluaisinkin kuulla teidän muiden 'ei ruokaan liittyviä' pakkomielteitä. Mitä teidän on pakko tehdä, mitä ette missään nimessä salli itsenne tekevän? Jaetaan outoutemme.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mullon kaikki käsienpesu-neuroosit, tarkistelupakko, pakko saada vaikkapa pitää vesilasia aina millilleen samassa paikassa ja vaikka laskea tasan 48 ennenkuin saan tehdä jotain, sitten vaikka seuraavaksi laskea 28 ja taas 20 pois edellisestä luvusta.
Pakko räpytellä silmiä 15 kertaa ja räpsytellä valoja tasaiseen tahtiin vaikkapa 14 kertaa. Lukuja ja laskemista.
.. Noita laskemisjuttuja. Matikantunnilla tai jälkässä lasken ympäriltäni havaitsemia numeroita yhteen, kunnes luku menee tasan. Vatsalihaksia ja muita liikkeitä on myös pakko tehdä aina tasalukuja, joko viiteen tai nollaan loppuvia määriä (100, 50, 35..)
Aiemmin mulla oli myös sellasta, että opettelin kaikkien meidän pihan autojen rekkarit ulkoa, ja aina ohi kävellessä oli pakko tietää oikea yhdistelmä, muuten asia jäi vaivaamaan ja seuraavana päivänä ihan tarkoituksella kävin tarkistamassa numeron juoksulenkin varjolla.
En oikein tiedä luotellaanko tämä pakkomielteeksi mutta kuitenkin. Aina kun minua hermostuttaa, jännittää, tai olen nolossa tilanteessa alan heiluttamaan varpaitani :)) Saattaa kuulostaa hassulta mutta se jotenkin auttaa; )
mä teen tota aina hammaslääkärissä :D