Kellokastyttöjä eilen

VL-mahtisukujen edustajat kävivät eilen esittelemässä epäuskoisille omaa, joustavaa syntilistaansa. Joka on siis ihan erilainen kuin meillä tavan tallajilla!

Miksi SRK lähettää televisioon tuollaista kiillotettua julkisuuskuvaa antavia "uskovaisia"? He elävät herraskaisissa piireissään ihan eri säännöillä kuin me muut. Avioerot, ehkäisyt, televisiot, olympialaiset ja kaikki muut on sallittuja vaikka meiltä muilta tarkoin kiellettyjä...
5939
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kaikki aloitukset yhtä älyttömiä.

Äänestä
  • mikä, mutta onhan se nyt ihan eri asia seurata kisoja tien penkalta kuin mennä itse paikalle olympialaisiin. Tuolta tienpenkaltakin tavallinen rivi-vl joutui tekemään parannusta! Mietippä sitä.

    Äänestä

kaulasta. Myöntäisitkö, jos olisit presidentti?

Äänestä

Muutkin panneet samat merkille... Oli muuten niin leveet sangat silmillä, ettei nähnyt, oliko korvakoruja ja muotitukka vedetty eteen.

Mitä jutellut paikallisten lestadiolaisten kanssa niin ovat kertoneet ihan eri säännöt, että ei ehkästä jne. Nuo ei tainneet olla oikeita lestadiolaisia nuo tv:ssä olleet kun niillä oli ihan eri säännöt kuin täällä Pohjoisessa.

Äänestä
  • Turha on kadehtia näitä nuoria naisia, he sanoivat että usko on henkilökohtainen asia.
    Pitäisi mennä kaaliin lopultakin sinne pohjanperillekin.
    Huomatkaa, henkilökohtainen usko, ei SRK:n sanelema.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


televisiossa. kirjoitti:

VL-mahtisukujen edustajat kävivät eilen esittelemässä epäuskoisille omaa, joustavaa syntilistaansa. Joka on siis ihan erilainen kuin meillä tavan tallajilla!

Miksi SRK lähettää televisioon tuollaista kiillotettua julkisuuskuvaa antavia "uskovaisia"? He elävät herraskaisissa piireissään ihan eri säännöillä kuin me muut. Avioerot, ehkäisyt, televisiot, olympialaiset ja kaikki muut on sallittuja vaikka meiltä muilta tarkoin kiellettyjä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu