Citykani

Ihmiset tuhoavat elinympäristöni ja ottavat sukulaiseni lemmikiksi, jonka jälkeen vapauttavat heidät kaupungin kaduille. Kaupunki ruokkii meidät emmekä enää löpydä metsään, jota ei ole. Sen jälkeen he päättävät, että olen haittaeläin ja minut tulee tappaa. He raivostuvat jos kukkaistutus on syöty, koska kaupungissa Luonnon tulee olla pakattu suorakulmaiseen järjestykseen kaupungissa. He eivät halua lapsiani lähelle lapsiaan, koska sanovat että lapsissani on kirppuja ja tauteja, vaikka heidän omat lapsensa pahoinpitelevät ja tappavat toisiaan mielenhäiriössä. Haluan elää, mutta koska olen nyt haittaeläin, minulla ei ihmisten mielestä ole oikeutta elää. Ihmisten jotka toivat kaupungin metsääni ja minut kaupunkiin. Eivätkö he muista miten monta ihmistä on kovempina aikoina jäänyt eloon kaninturkkivaatteiden tai lihan ansiosta kylmässä metsässä? Eivätkö he ymmärrä olla kiitollisia Luonnolle, joka elättää heidät? Eivätkö he ymmärrä, että todellinen Luonto ei kasva suorakulmaisissa muovikelmuissa?
161237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ei urbanisoitunut ihminen ymmärrä omaa parastaan. Ihminenkin on osa luontoa. Luonto voi elää ilman ihmistä, mutta ihminen ei ilman luontoa. Sehän tässä ihmetyttää että jos susi on tarhassa se on kaikkien ihailema iso koira, mutta luonnossa se on pelottava peto. Kani on rakas lemmikki häkissä, mutta luonnossa tuholainen.

Ihminen on etääntynyt omasta luontaisesta elinympäristöstään ja kuvittelee nyt että suorakulmainen kaupunkiarkkitehtuuri on sivistyneen ihmisen koti. Heitteelle jätetty kani ei kuulu siihen. Kanin on oltava häkissä lastenhuoneen nurkassa ja massutettava eläinkaupasta ostettua purkkiruokaa. Kun ihminen ei ole vapaa ei vapaa saa olla kukaan muukaan.

Tapanani on sanoa: siellä missä koirat kulkevat vapaina ovat ihmisetkin vapaita, mutta missä koirat ovat kytkettynä on ihminenkin vanki.

Minä olen vapaa. Olen vapaa kuin taivaan lintu. Ja minä on siunattu pitkillä jaloilla ja neljällä harottavalla varpaalla, joten voin kahlata siellä minne ihmisen käsi ei yllä :)

Äänestä
  • löpinöitä. Cityihmisen paras on kyllä pieni kanikanta, että nurin vaan ja pataan mokomat karkulaiset.

    Äänestä

  • teidän höpöhöpö kirjoitti:

    löpinöitä. Cityihmisen paras on kyllä pieni kanikanta, että nurin vaan ja pataan mokomat karkulaiset.

    Ihminen on kaikkiruokainen, kani on siis ihmisen ravintoa siinä missä salaattikin. Miksi hävittää kanit kun ne voi syödäkin?
    Onko ruoka ihmiselle ongelma niin kauan kun se vaeltaa vapaana? Eikun pataan vaan.

    Vai onko niin että urbaania ihmistä ennen ravintoketjussa on jääkaappi, joten mikään ruoka ei voi tulla suoraan luonnosta? Outoa. Ruoka on tuoreimmillaan juuri luonnosta poimittuna :)

    Suuri kanikanta voisi poistaa nälänhädän?

    Äänestä

  • teidän höpöhöpö kirjoitti:

    löpinöitä. Cityihmisen paras on kyllä pieni kanikanta, että nurin vaan ja pataan mokomat karkulaiset.

    Eikö kiinniotetut kanit vois palauttaa luontoon kaukana kaupungista. Vaikkapa jonnekin keskisuomeen.
    Kyllä ne siellä pärjäisivät omillaan eikä haittaisi täällä kaupungissa.
    Miksi viattomat kanit tapetaan!

    Äänestä

  • aito vihreä! kirjoitti:

    Eikö kiinniotetut kanit vois palauttaa luontoon kaukana kaupungista. Vaikkapa jonnekin keskisuomeen.
    Kyllä ne siellä pärjäisivät omillaan eikä haittaisi täällä kaupungissa.
    Miksi viattomat kanit tapetaan!

    ei tule toimeen Keski-Suomessa.

    Kani kuuluu luontoon ja luonnossa se on pikkupetojen ja lintujen ruokaa, siis siellä se kuolee varmasti.

    Kani kuuluu Helsinkiin ja siellä voi edistää esim. petolintukannan kasvua. Kani sopii mainiosti myös ihmisen ruuaksi, joten kestävällä kanikannalla lyhennetään kaupungin leipäjonoja.

    Äänestä

kanit eivät kuulu suomen luontoon. mitä ihmettä jotkut ihmiset ajattelevat kun yrittävät väkisin tuoda luontoon lajeja, jotka eivät sinne kuulu? ajattelevatko he lainkaan seurauksia? suomessa elävät jo alkuperäislajina metsäjänis ja tulokaslajina rusakko, kumpikin omissa ekologisissa lokeroissaan. jos kani selviäsi normaalista talvesta, se voisi hyvinkin syrjäyttää jommankumman jänislajin syömällä sen ravinnon, lisääntymällä tehokkaammin ja ehkäpä pahimmillaan tartuttamalla jonkun epidemian tai risteytymällä.
sitäkö tällä yritetään tehdä? sairasta luonnon manipulointia. pitäkää ne kaninne siellä helsingissä älkääkä missään nimessä päästäkö niitä kehä ykkösen ulkopuolelle.

Äänestä
  • istuttamalla istuttaa näitä täällä uusia lajeja, mutta jokainen lajihan on joskus tullut tänne jostakin. kanikin näyttää viihtyvän kun ilmasto alkaa olla sille suotuisa. Tosin tuollainen kanta pitäisi ihmisen toimesta sopeuttaa tasolle jolla sitä voidaan sietää. Tarkoittaen sitä että puutarhojen vahingot pysyvät siedettävällä tasolla ja kanin perässä muuttava pienpeto populaatio myös tasolla jolla taudit eivät vielä pääse leviämään.
    Elikkä kania pataan niin paljon ettei ongelmia tule.

    Äänestä

  • enää nykyään kirjoitti:

    istuttamalla istuttaa näitä täällä uusia lajeja, mutta jokainen lajihan on joskus tullut tänne jostakin. kanikin näyttää viihtyvän kun ilmasto alkaa olla sille suotuisa. Tosin tuollainen kanta pitäisi ihmisen toimesta sopeuttaa tasolle jolla sitä voidaan sietää. Tarkoittaen sitä että puutarhojen vahingot pysyvät siedettävällä tasolla ja kanin perässä muuttava pienpeto populaatio myös tasolla jolla taudit eivät vielä pääse leviämään.
    Elikkä kania pataan niin paljon ettei ongelmia tule.

    Mitäs jos vaan lopetettaisiin roskaaminen, niin KAIKKI tuhoeläinongelmat putoaisi murto-osaan? HM ?

    Eli alkuperäinen pointtini: kaniongelman, kuten kaikkien "tuhoeläin"ongelmien juuri on ihmisen oma vika.

    Äänestä

  • enää nykyään kirjoitti:

    istuttamalla istuttaa näitä täällä uusia lajeja, mutta jokainen lajihan on joskus tullut tänne jostakin. kanikin näyttää viihtyvän kun ilmasto alkaa olla sille suotuisa. Tosin tuollainen kanta pitäisi ihmisen toimesta sopeuttaa tasolle jolla sitä voidaan sietää. Tarkoittaen sitä että puutarhojen vahingot pysyvät siedettävällä tasolla ja kanin perässä muuttava pienpeto populaatio myös tasolla jolla taudit eivät vielä pääse leviämään.
    Elikkä kania pataan niin paljon ettei ongelmia tule.

    ihan satavarmasti kani on tahallaan sinne arabianrantaan istutettu jonkun "luonnonystävän" toimesta. vieraslajit tulevat meille yleensä itärajan takaa, jolloin ensimmäiset havainnotkin niistä tehdään rajan pinnassa. kania ei ole muualla suomessa (onneksi) vielä näkynyt.
    vai luuleeko muka joku ihan tosissaan, että kanit tulivat vahingossa ruotsin laivalla suoraan helsinkiin? äly hoi... tahallaan istutetusta vieraasta lajista olisi järkevintä hankkiutua kokonaan eroon tai pitää se alueella, josta se ei pääse leviämään suomen alkuperäiseen luontoon....

    Äänestä

  • Kyllä on hyvä kun on kanit saaneet sillapää aseman Helsingistä.
    On vaan ajan kysymys milloi kani risteytyy johonkin muuhun nisäkkääneen.
    Meillä on jo eriskummallisia uusia eläimiä, rirteytyksiä.
    Polisi-koira =polisikoira
    Opastaulu, koira kusella tolppaan=opaskoira
    Jos kani risteytyis koran kanssa,saatais siistimpi koira, se tekis papanoita, ei olis jokapaikka täynnä paskakasoja, jopa keskustan jalkakäytävät.Huraa kanille, lisääntykää.

    Äänestä

  • heeii... kirjoitti:

    ihan satavarmasti kani on tahallaan sinne arabianrantaan istutettu jonkun "luonnonystävän" toimesta. vieraslajit tulevat meille yleensä itärajan takaa, jolloin ensimmäiset havainnotkin niistä tehdään rajan pinnassa. kania ei ole muualla suomessa (onneksi) vielä näkynyt.
    vai luuleeko muka joku ihan tosissaan, että kanit tulivat vahingossa ruotsin laivalla suoraan helsinkiin? äly hoi... tahallaan istutetusta vieraasta lajista olisi järkevintä hankkiutua kokonaan eroon tai pitää se alueella, josta se ei pääse leviämään suomen alkuperäiseen luontoon....

    "luonnonystävä" ole ollut joka niitä on luontoon päästänyt, vai mitä tarkoitat.Ihmiset vaan ovat halunneet päästä eroon kotona riesaksi kehittyneistä kaneistaan

    Äänestä

  • mikään..... kirjoitti:

    "luonnonystävä" ole ollut joka niitä on luontoon päästänyt, vai mitä tarkoitat.Ihmiset vaan ovat halunneet päästä eroon kotona riesaksi kehittyneistä kaneistaan

    luonnonystävän vastakohta on "luonnonystävä"

    kaupunkilaiset siis hylkäävät kesäkissansa mökeilleen ja lemmikkikaninsa arabianrantaan? eläinrääkkäystä parhaimmillaan, päästetään sisäruokintaan tottunut lemmikki "nauttimaan" vapaasta luonnosta...
    ihmiset on sairaita.

    sinä olet tottunut sisäruokintaan, ja akkasi ottaa sulta paukinkin poi imemällä, v..... laiska .

    Äänestä

no voi hellanlettas kun on jänöjussit söpöjä miksei kaikki eläimet ja ihmiset voi elää harmoniassa Luonnon kanssa????!?1 kanit ovat ravintoa eikä mitään pääsiäispupuja... nyt kaikki hipit pallit kouraan, pyssyt olalle ja kanit tirisemään pannulle

Äänestä
  • Turhaan siinä kehottelet ottamaan palleja kouraan, vasta 1-2 päivää sitten ajelin viimeksi ladyshavella...

    -Hippi

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

TakkuTakiainen kirjoitti:

Ihmiset tuhoavat elinympäristöni ja ottavat sukulaiseni lemmikiksi, jonka jälkeen vapauttavat heidät kaupungin kaduille. Kaupunki ruokkii meidät emmekä enää löpydä metsään, jota ei ole. Sen jälkeen he päättävät, että olen haittaeläin ja minut tulee tappaa. He raivostuvat jos kukkaistutus on syöty, koska kaupungissa Luonnon tulee olla pakattu suorakulmaiseen järjestykseen kaupungissa. He eivät halua lapsiani lähelle lapsiaan, koska sanovat että lapsissani on kirppuja ja tauteja, vaikka heidän omat lapsensa pahoinpitelevät ja tappavat toisiaan mielenhäiriössä. Haluan elää, mutta koska olen nyt haittaeläin, minulla ei ihmisten mielestä ole oikeutta elää. Ihmisten jotka toivat kaupungin metsääni ja minut kaupunkiin. Eivätkö he muista miten monta ihmistä on kovempina aikoina jäänyt eloon kaninturkkivaatteiden tai lihan ansiosta kylmässä metsässä? Eivätkö he ymmärrä olla kiitollisia Luonnolle, joka elättää heidät? Eivätkö he ymmärrä, että todellinen Luonto ei kasva suorakulmaisissa muovikelmuissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu