Muutin uuteen kaupunkiin ja aloitin uuden koulun. POikaystäväni, ystäväni ja perheeni jäivät vanhalle paikkakunnalle, käyn siellä kuitenkin v-loppuisin. Olen saanut täältä uusia kavereita, en kuitenkaan ystävää. Olen huomannut itsessäni jotakin outoa, ehkä lievää masennusta. olen aina ollut herkkä ja herkkä stressaamaan mutta nyt tämä on vielä pahempaa. jokainen pieni asia tuntuu vaikelta, sekin etten ole varma koulusta, huolestuttaa. mietityttää saanko ikinä töitä, valmistunko ikinä mistään koulusta. aamulla herätessäni saatan purskahtaa itkuun. tuntuu pahalle, kun uudessa paikassa ei oikein ole vielä ketään kelle voisi puhua tästä. vaikea selittää asioita, kun kukaan ei tunne taustojani. tuntuu että kaikki ovat iloisia ja onnellisia eikä heillä ole mitään huolia tulevasta. minä taas olen kuin olisi maailmanloppu tulossa. kai tämä menee ohi..
Lievää masennustako??
uusi opiskelija
2240
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
ota ihan iisisti. kuulostaa täysin normaalilta reaktiolta uuteen elämäntilanteeseesi. nyt vaan kontakteja kehiin, pian sulla on uus ystäväpiiri siellä ja elämä maistuu taas. tuollaisten elämänmuutosten kynnyksellä ihmisellä on taipumus ahdistua, masentua tai stressaantua. vertaan tilannettasi esim. kotoa pois muuttaminen (itsenäistyminen, yksinolo). kaikkeen tottuu, mutta alku on varmasti hankalaa etenkin vieraassa ympäristössä. nyt vaan ajatukset positiivisiksi ja nauti uudesta elämästäsi!
ihan sama alkoi uudella paikalla koulu. Mies ja perhe jäi vain viikonloppuisiksi turviksi.
En luota ihmisiin, joten en saa kavereita ja ahdistaa vaan olla luokkatovereiden kanssa. Olen hyvä sosiaalisesti mutta en päästä ketään lähelle että saisin ystäviä.
itken itseni uneen lähes joka yö kun haluan vain olla rakkaiden vieressä.