Kysymykseni kuuluu että kuinka kertoa puolisolle olevansa transseksuaali. En haluaisi elää valheessa vaan kertoa mitä olen. Pelottaa hirveästi koska rakastan puolisoani yli kaiken :(:(
Kuinka kertoa puolisolle?
Janina-tv
432842
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
sanoin!
Siinä voi paljastua paitsi oma salaisuutesi myös se että käsityksenne suhteestanne on erilainen. Ainakin minun kohdallani oli näin: itse pidin exääni parhaana ystävänäni ja hänelle olin lähinnä sosiaalinen julkisivu. Jonkun ajan kuluttua hän ei enää ollutkaan paras ystäväni...
nimimerkkisi on tv jos olet ts?
ts ja olen jo hormoonihoidossa. En ole vieläkään keksinyt, että miten kerron tämän asian vaimolleni, tosin hän taitaa kyllä tietää mistä on kysymys sillä olen jättänyt kaikki hoitoihin liittyvät kirjeet näkyville. Odotan vain koska tapahtuu räjähdys ja vaimoni polttaa päreensä. Sitten todennäköisesti tulee ero, sillä ei hän sitä sulata. No se ei minua huoleta, siinäpä kerää tavaransa ja lähtee menemään. Pahinta on se, että meillä on 13 ja 15v lapset ja heille kertominen tuntuu todella vaikealta. Murrosikäisten lasten saattaa olla tosi vaikea käsittää sitä, että pian isi ei ole enää isi, tosin mikä minä sitten olen. Pelkään myös sitä, että tulevatko lapseni kiusatuiksi siitä syystä, että olen transnainen
Mun exäni oli kotona postintuloaikaan, työvuorot oli siten. Ja koska tiesi, että olin hakenut lähetteen, kyttäsi salaa postiani ja repi HYKSin kutsukirjeen ja piilotti roskikseen. Ellen olisi epäillyt jotain tällaista, olisi jäänyt ensi tutkimuskäynti käymättä. On se hyvä että tuntee läheisensä.
Meillä meni klassisesti DABDA mallilla
http://dying.about.com/od/glossary/g/dabda.htm
* D - Denial - Kielto
* A - Anger - Viha
* B - Bargaining - Kaupankäynti
* D - Depression - Masennus
* A - Acceptance - Hyväksyntä
Muistan kun tulin kaapista ulos, puolisoni halusi kieltäytyä hyväksymästä. Tosin en vielä osannut sanoa olinko tiitti vai TS. Ensimmäiset transalkuiset tapaamani olennot olivat tiittejä.
Siitä mentiin vihaan ja välien selvittelyyn jopa joskus tapellen. Kaupankäynti oli isän asemasta ja avioliitosta. Masennus on ollut myös puolisollani. Tuntuu että elämme nyt hyväksynnässä, puolisoni on oppinut näkemään minut ihmisenä ja puolisona eikä sosiaalinen juttu ole enää niin merkittävä. Onhan hän siinä merkitty missä minäkin.
Voimia kaapista tuleville. Lukekaahan meidän juttu kesä-heinäkuun Sara -lehdestä.
Aika monella pysähtyy kahteen ensimmäiseen, siis kiellosta vihaan ja bänks.
Siihen miten henkilö itse kokee oman sukupuoliristiriitansa.
Kaikki eivät tosin käy noita kaikkia vaiheita ja tuntuu, että monet prosessinsa käyneetkään eivät ole päässeet tuohon hyväksyntään asti.
Jotkut vaan sitkeästi pitävät itseään naisina tai miehinä eivätkä tunnustaudu transuiksi, ja näin ollen eivät pääse osalliseksi transihmisten eristäytyneestä mutta veikeästä alakulttuurista.
Kuten aiemmin sanottiin, ihan vaan omin sanoin niin kuin se on, silloin kun siihen on sopiva hetki. Aina voi yrittää pohjustaa aihetta puhumalla aiheesta noin ylimalkaisesti kertomatta sen koskettavan sinua itseäsi, mutta eipä siitäkään välttämättä ole mitään hyötyä.
Mutta muista kuitenkin, että et voi loputtomasti suojella toista asialta, joka tulee joka tapauksessa joskus ilmi. Ja mitä myöhemmin se tulee ilmi, sitä vaikeampaa se voi olla. Tuota Helin esittämää hyväksymisprosessimallia ei käydä läpi kovin nopeasti.
kuuluu kyllä tietty rehellisyys.
Minusta asia pitäisi tarjota lääketieteellisenä faktana. Ensinnäkin pitäisi kertoa että on vakava sairaus, jota sinnittelyvaiheen transsukupuolisuus on. Sitten voi kertoa että asiassa on valoisampikin puoli: vaikka sairaus on ennenaikaisesti hautaan vievä, voi lääketiede silti auttaa ja poistaa oireet. Eli tähän vaivaan on olemassa lääketieteen hoito, jota yhteiskunta on valmis antamaan. Näin vältetään ennenaikainen hauta.
Ongelmia tuottaa vaivan hoitaminen alueella, joka on tabu yhteiskunnassa. Siitä syystä se tuottaa sosiaalisia ongelmia ja on vaikeaa hyväksyä.
Sairaudella on myös vaikutusta parisuhteen dynamiikkaan. Kaksi naista on eri asia kuin mies ja nainen ja kummankin on hyväksyttävä uusi tilanne, ainakin suhtauduttava avoimesti asiaan ja tarvittaessa osata pyytää ammattiapua. Suosittelen sitä kaikille. Itse käytin väestöliiton seksologia ja hän auttoi meitä työstämään koko joukon ongelmia ilman että ne kärjistyivät. Puoliso koki auttajan neutraaliksi ja auttaja pystyi kertomaan faktoja, mm. sen ettei tämä ole elämäntapavalinta. Joko pitää hyväksyä tilanne tai lähteä pois.
Yksityiskohdista voidaan sopia kunhan isot kysymykset saadaan sovituksi, esim. se ollaanko tässä vielä yhdessä eläkemummoina mikäli Luoja suo niin.
Rehellisyyteen kuuluu myös en tiedä vastaus. Prosessin alussa hyvinkin transsukupuolinen ei vielä tiedä miten laaja ongelma hänellä on ja mitä vanhaa hän kestää elämässään. Kun ollaan parisuhteessa niin ei pidä pakottaa ketään mihinkään ja tuossa kaupankäynnissä ei kannata luvata sellaista mitä ei voi myöhemmin pitää.
Puolisoni sai pitää avioliittomme. Itse asiassa minä tutkin mahdollisen muutoksen oikeusvaikutukset ja sanoin hänelle että en voi suositella hänelle hänen etujensa vastaista järjestelyä. Se on osoitus rakkaudesta ja luottamuksesta. Juuri nuo kannattaa säilyttää suhteessa, koska ilman niitä ei mikään ihmissuhde pysy pystyssä.
Rehellisyys ja luottamus kuuluvat parisuhteeseen olennaisena asiana. Ilman niitä ei liene tulevaisuutta koko suhteella. Siksi kannustankin kertomaan pian, kun sopiva hetki tulee. Puoliso saa enemmän aikaa sopeutua tilanteeseen, ettei se tule ilmi siinä vaiheessa, kun hormonit tekevät tehtävänsä. Loputtomasti asiaa ei voi eikä tule peitelläkään.
Itse en seurustellut, kun hakeuduin tutkimuksiin. Myöhemmin kuitenkin kerroin tulevalle poikakaverilleni taustoistani, kun hän kertoi haluavansa seurustella kanssani. Tilanne oli luonnollisesti kuitenkin toisenlainen kuin Janinalla ja Helillä. Valitettavasti vaan kummassakaan tilanteessa ei ole takeita, että toinen voi hyväksyä asian. Tuo ammattiapuvinkki oli tosi hyvä. Kaikkea ei tarvitsekaan pystyä ratkaisemaan ihan vaan keskenään.
Pahimmillaan toinen osapuoli jää kieltovaiheeseen, johon yhdistyy viha. Viha siitä, että toinen on tehnyt "tällaisen tempun".
Se voi mennä niin pitkälle, että toinen osapuoli yrittää saada viranomaisia omalle puolelleen. Näitä on kaikki mahdolliset lääkärit, tutkimusryhmä, pappi, poliisi, työnantajat...
Mieleen ei useinkaan juolahda, että jotainhan tuossa ihmisessä on ollut, kun olen sen ottanut.
Kolikolla on kaksi puolta. Omaa mahdollista piilolesboutta on yhtä vaikea hyväksyä.
...saattaa olla juurisiinä,on yhteinen nimittäjä lesbous,mikä tajutaan vasta kun ollaan puolison kaipaamassa korjausprosessisa.
...jos sitä lesboutta ei millään ilveellä saa ittestään ulos...vaikka yrittäis kuinka käydä psykiatrilla kutistamassa kalloaan. kyllä siinä pistetään kantapäät vastakkain.
on muutakin kuin sitä miten se halutaan määrittää ulkopuolelta. Ihan kuin ihmissuhde olisi joku perkeleen kaavoittajan standardikämppä, joista valittavana on joko malli homo tai malli hetero. Ikään kuin ulkopuolelta tuleva määrittely olisi joku suhdetta linjaava asia.
Ei toimivaa ihmissuhdetta määritetä sillä tavalla että se on heterosuhde tai homo-/lesbosuhde. Se on puolisoiden välinen ihmissuhde (tm). Loppujen lopuksi seksillä ja seksuaalisuudella on monessa avioliitossa melko pieni paino, ja se pienenee iän karttuessa.
Mielestäni on väärin yleensäkin käsitellä ihmisten välisiä suhteita hetero- tai homosuhteina. Se on yhtä väkivaltaista kuin sanoa että Suomessa puhutaan suomea ja Ruotsissa ruotsia. Mistä yleensäkään ulkopuoliset tietävät mitä kieltä perheen sisällä puhutaan tai mitä siellä puhutaan.
Jotenkin ihmisillä on ihan merkillinen kyky nähdä transsukupuoliset sukupuolen vaihtajina. Ihan kuin myös sukupuolen lisäksi vaihdettaisiin seksuaalinen suuntautuminenkin. Ihminen on moniulotteisempi olento. Jos ihmisen sukupuolta korjataan ulkoisesti niin luuletteko että puoliso on rakastunut sukuelimiin vai olisivatko ne sittenkin aivot, jotka eivät vaihtuneet?
Moni nainen rakastaa miehensä antamaa avioliiton julkisivua eniten. Statusta nimeltä "normaali avioliitto".
,,,josko olisikin helpoimin toteutettavissa aivoihin vaikuttaminen parantavasti?
Eikä olenkaan alkaa niin isoa projektia mitä on kehon korjaaminen.
Kyllä puoliso sukuelimiinkin rakastuu,siinä missä aivoihinkin...kokonaisuuteen siis!
sukupuolen dysforiaa on yritetty poistaa terapialla. Ihminen voidaan saada tilaan, jossa hän ei tunne mitään. Siis vammauttaa. Ongelma on että saadaan tunnevammainen ihminen, ei tervettä ihmistä, joka olisi aivoiltaan eri sukupuolta.
Aivojen leikkaaminen mm. lobotomialla johtaa tietoisuuden alenemiseen. Sukupuolen kokemus ei kuitenkaan ole kongnitiivinen toiminto vaan on syvemmällä aivoissa. Leikkaamalla aivoja henkilö vammautuu.
Käsittääkseni jos yhteiskunta olisi vähemmän dikotominen sukupuolen suhteen, voisi osa transsukupuolisista pärjätä vähemmin hoidoin.
Kyllä puoliso rakastuu sukuelimiinkin. Ennen kaikkea omaan käsitykseensä puolisostaan. Siksi DABDA on kuoleman hyväksymismalli. Transsukupuolinen puoliso voi kuolla puolison mielessä täysin, hän ei kykene jatkamaan elämäänsä enää uusien piirteiden kanssa. Toisaalta puoliso on voinut rakastua ihmisen sisimpään, jolloin kuoren vaihtuminen ei ole iso asia. Koska kysymys on ihmisten kemiasta niin muutoksen vaikutusta ei voi sanoa.
Ei voi terapian tai aivoleikkaustenkaan. Isävainaani persoonallisuus muuttui paljon hänen sairastettuaan aivoinfarktin. Kummitätini sai aivokasvaimen, jonka leikkaus sekoitti kummitätini aivot.
Viitsitkin. Et osannut tehdä itsellesi tai aviopuolisollesi selväksi, mitä tarkoittaa sukupuolenkorjaus juridinen muutos M->F. Ja jaksat jankuttaa, miten aiheeseen pitäisi suhtautua.
Yhä tekisi mieli kysyä henk. koht. kysymys: oletko lapsellesi isä vai lainsuojaton "lisä-äiti"?
Juridisesti olet jokatapauksessa lapsesi isä vaikka juridinen sukupuolesi, nimesi tms. muuttuisi.
Olen lapselleni lain suojaama isä. Toki toisinaan on helpompi olla pelkkä Heli. Sehän on vallan hienoa ettei isyys muutu juridisen sukupuolen muuttuessa. Mites on avioliiton kanssa?
Miksei se avioliitto, jossa meidän biologinen vanhemmuutemme syntyi, saisi jatkua?
Siksi, koska on olemassa lakeja ja ne ovat kaikille samanlaiset. Niin kauan kuin kirkko päättää ihmisten avioliittoasioista, asiat pysyvät näin kuin ne ovat. Mutta toki, jokainen voi tehdä omasta elämästään juuri niin vaikean, kun haluaa.
Jos teidän avioliitto muuttuu rekisteröidyksi parisuhteeksi, muuttuko teidän rakkaus muka toisianne kohtaan jotenkin vai? Avioliitto on vain paperi. Oikean liiton sopimus pitäisi löytyä pariskunnan sydämmissä, oli se sitten paperilla tai ei.
että kaksi naista on avioliitossa keskenään?
Ei minusta mitään, mutta kysyppä asiaa kirkonmiehiltä.
Ei tule muutosta siihen kovinkaan pian, että kaksi naista saisi olla kirkollisessa avioliitossa. Se on laki tänä päivänä, very simply.
Mutta saattehan te olla noin avioliitossa ihan niin pitkään kuin teitä huvittaa.
sitten se onkin mahdollista:
"Ei tule muutosta siihen kovinkaan pian, että kaksi naista saisi olla kirkollisessa avioliitossa."
Jätetään tuo sana "kirkollisessa" pois niin johan alkaa homma pelittämään. Tämä on toteutettu jo monessa maassa ja eiköhän se joskus tule Suomeenkin. Kaikki käyvät maistraatissa ja sitten ne ev.lut. heteroparit jotka haluavat vielä kirkollisen siunauksen, menevät lisäksi kirkkoon kuten muidenkin uskontokuntien ihmiset.
Siinä vasta malttia ja kypsyyttä tarvitaan,
jaksaa rakastaa,yrittää ymmärtää, kestää kaiken sen epävarmuuden ja
vaihtelevat mielen liikeet.Monesti on puolisolla tunne,olevansa paitsiossa,tässä projektissa.
Tehtävänä on aurata tietä ja turvata selusta!
Menimme 1996 avioliittoon kirkossa ja meillä oli pitkä messu ehtoollisen kanssa.
Muistan vielä Korkean Veisun sanat rakkaudesta. Että on kuin tyhjään helisevä vaski jos ei ole rakkautta. Juuri siellä alttarilla Jumalan silmien edessä olin todella vaikeissa oireissa. Näin itseni koko ajan valkoisessa morsiamen puvussa ja yritin taistella mielikuvaa vastaan ihan hioten fyysisestikin. Tunsin itseni teeskentelijäksi ja valehtelijaksi ja olisin halunnut repiä vaatteeni yltäni ja huutaa mikä olen, nainen !!!
Mutta saimme Jumalan alttarin edessä kirkon siunauksen. Ja tuosta siunauksesta emme halua luopua, koska meille se on hyvin tärkeä asia. Kirkon työntekijän nurja käytös päätti jäsenyyteni kirkossa. En siis ole enää kummi enkä kummilapsi. Avioliittoon ei jäsenyys vaikuta.
Pitää paikkaansa.
Ihmetellä täytyy niiden transujen puolisoiden kestävyyttä parisuhteessa, jossa puoliso vuosikaudet uskottelee olevansa tiitti ja sitten alkaakin hakeutua sukupuolenkorjaushoitoihin.
Kyllä puolison mielenterveys on varmasti koetuksella.
Onko hänelle saatavana terapiaa ja ymmärrystä?
Voihan hänelle käydä niin, ettei häntä enää tarvita julkisivun pöngittäjänä, kun puolison habitus muuttuu ja alkaakin kiinnostus vastakkaiseen sukupuoleen.
Normaali heterohenkilö tuskin pystyy olemaan avioliitossa sukupuolensa korjanneen puolisonsa kanssa.
Kerro niin pian kuin voit. On helpompaa molemmille osapuolille käydä asia läpi mahdollsimman pian. Valheessa eläminen on väärin molempia kohtaan. Valehteleminen ja kysymyksiin vastaamatta jättäminen katkeroittaa ja haavoittaa toista kipeästi. Puhun kokemuksesta.
Sillä se läheisin ihminen kun tavallaan menettää sen ihmisen johon alkujaan rakastui. Se on kova paikka kenelle tahansa.
Voi myös kirjoittaa asian kirjeessä, jossa on helpompaa ehkä kertoa asia perinpohjaisesti ja harkiten.
Sukupuolen korjaajien mielenkiinto tähän keskusteluun hävisi kuin "tuhkatuuleen",kun keskustelu kääntyi puolison mahdolliseen tukalaan asemaan.Eihän nämä itsekeskeiset kehonkorjaajat ilmeisestikään sitä halua pohtia.
Ollaan ikäänkuin huolissaan uskonnollisista näkemyksistä,ei tarvitse eikä halutakkaan pohtia oikeita ongelmia.Terapoivat itseään ja toisiaan raamatun luvuilla ja erilaisin sanankääntein.
Itsekkyyssyytöksiä tässä on kuultu enemmän kuin tarpeeksi. Ja sehän on oma valinta, että jatkaako teeskentelyä muiden mieliksi vai ei. Useimmiten oma huono vointi heijastuu ja aiheuttaa kuitenkin myös läheisille pahaa oloa.
minä ainakin olen pitänyt esillä puolisonkin näkökulmaa. On muuten merkillistä etteivät puolisot laajemmin puhu julkisuudessa tukalasta asemastaan. Onko transsukupuoliset sitten niitä, joiden kanssa pelataan nollasummapeliä? Säännöt ovat hanurista ja siitä tulee ongelmia niin puolisoille kuin transsukupuolisillekin
...kun eipä ole ollut puolisoa kuin vasta korjauksen jälkeen???
keskustelua puolison asemasta.
Ilmeisesti Heli ainoana olisi siihenkykenevä niin halutessaan.
Et ole ainoa joka syyttää minua itsekkyydestä kun lähdin korjausprosessiin. Itsekkyydestä aletaan syyttelemään kun omaa elämää pitäisi suhteuttaa minun elämääni. Ollaan vaatimassa että pitää jatkaa elämää ennallaan ettei meille tule mitään hankaluuksia (mitähän naapuritkin sanovat kun tulet kyläilemään). Siis minun pitää kärsiä siitä että toisilla menisi kivasti. Syyttäköön vain itsekkyydestä, mutta tämä on minun ainoa elämäni.
Kärsin vuosikymmeniä ottaessani huomioon vaimon ja lasten tilanteen. En halunnut rikkoa perhettäni, prosessiin lähtö olisi tehnyt sen väistämättä. Kärsin siis rankasti kun jouduin esittämään väärää sukupuoliroolia. Kun avioero kuitenkin tuli, lähdin sen jälkeen prosessiin. Vaimoni ei halunnut näistä asioista puhua, eikä halua enää olla kanssani tekemisissä vähimmässäkään määrin. Ne joilla parisuhde säilyy tämän ruljanssin yli, voivat olla onnellisia.
kuuluu kaikille. Myös transsukupuoliselle. Ja jos puolisolle ei käy sellainen elämä, jota kummatkin kykenevät elämään yhdessä, on aika erota.
Minusta todella itsekästä on sellainen lainsäädäntö, joka määrittää ja kertoo kaavamaisesti ihmisille mitä heidän pitää olla. Esimerkiksi juuri tuo kaavamainen jos olet nainen, kaksi naista ei voi olla naimisissa. Herrajumala, minusta homoseksuaalisuus on ihan ok asia mutta sen pitäisi mennä niin että henkilö itse haluaa sitä olla eikä niin että yhteiskunta lyö leiman sinuun.
Tai kanssaihmiset leimaavat homofobiseksi. Siteeraan tässä Ranneliike.netissä kirjoittamaani tekstiä kun eräs kohtalotoveri piti meitä homofobisina.
"Homofobiaksi ei kannata leimata sellaista käyttäytymistä, joka ei halua tunnustaa yhteiskunnan oikeutta erotella ihmisiä heidän seksuaalisen suuntautumisensa perusteella. Toisin sanoen mikäli homous on yksilön valinta, se on hieno juttu, mutta mikäli yhteiskunta haluaa luokitella jonkun ihmisen homoksi, se on väärin. Samoin on asevelvollisuudenkin laita, mikäli yksilö tuntee voimakasta tarvetta puolustaa maataan asein se hänelle suotakoon, mutta asevelvollisuus on eri asia kuin yksilön vapaa tahto.
Kysymys on nyt meidän liitostamme ja identiteeteistämme, ei sinun tai Päivi Räsäsen liitosta tai identiteetistä.
Mitä heteroavioliiton säilymiseen tulee, homma on onnistunut ainakin Australiassa, jossa rouva Grace Abrams sai säilyttää avioliittonsa naisen kanssa, mutta syntymätodistusta ei muutettu naisen todistukseksi tästä syystä. Australian hallinnollinen vetoomustuomioistuin kuitenkin käveli hallituksen yli tämän yrittäessä estää Grace Abramsilta passin saamisen, jossa sukupuoleksi merkitään nainen. Perustelut olivat ihmisoikeuksissa.
http://www.outinperth.com/index.php/news/national/trans-woman-wins-landmark-passport-case
Mielenkiintoista on nähdä, että täällä homot ovat täysin tyytyväisiä syrjintäänsä ja leimaavat syrjinnän vastustajat homofobisiksi. Australiassa vastaavia ihmisiä pidetään ihmisoikeusaktivisteina. "
Itsekkäästi pidämme kiinni avioliitostamme :)
Kukanyt mistäkin vinkkelistä katselee.En yhtään väheksy teidän kärsimyksiä,niin varmaan on.
Voin kuitenkin kertoa tiedoksi, ilman kyyneleitä ja pahoinvointia ei ole selvinnyt puolisokaan.
Tämä molemminpuolinen riippuvuus on pahimman luokan kiinnipitäjä,mistä ei vähällä pysty kumpikaan irrottautumaan.
Tuli mieleeni Arja Saionmaan laulamana:
Mistä tunnetsä Ystävän,onko vierelläs vielähän turhat tuttavat kaikki ois kadonneet pian pois...
kuulun tähän jälkimmäiseen.
Pelinaiseksi ei minusta ole ollut koskaan.
Me ainakin huomasimme että tuho oli ovella pyrkimässä sisään mutta löysimme toisemme ja huomasimme että yhdessä pystymme ratkaisemaan ongelmia paremmin kuin erikseen.
Toki ihminen parisuhteessa tulee henkisesti riippuvaksi toisesta, sehän on suhde jossa voi olla oma itsensä.
Tässä maailmassa näyttää merkitsevän vain talouden hypetys sekä leivän ja sirkushuvien hintasuhde. Kaikkialla korostetaan ihmisen sosiaalista arvoa ja kykyä pyyteettömästi näytellä noissa Belsassarin pidoissa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Belsassar
Kuitenkin systeemi lahtaa armotta heikot. Vaikka kuinka näyttelisi, palkkio on lopulta kesken huvien loparit. Parisuhde toimiessaan on enemmän kuin pinnallisuus ja hype. Siitä ei tule lopareita. Tuttuun ja turvalliseen ihmiseen voi tukeutua ja luottaa.
Kysymys on arvoista; mitä arvostaa, maailman tuulia vai yhteistä elämää.
Ihan hyvä. Ymmärrät kai kuitenkin, että erittäin monella ei ole ollut valinnan varaa. Elinkumppani on niin selkeästi näyttänyt ovea, ettei siinä ole ollut neuvottelemista.
EI riittänyt hänelle yhteinen taivallus ja selviäminen muuntautumisesta yhdessä.
Maailma houkutti,kaikkine mahdollisuudet edessä,
mitä nykyinen vapautunut maailmanmeno tarjoaa.
Ehkä löytää vielä vertaisensa.
Minullahan oli vain "arkipäivän rakkaus".
ja taitaa enemmistö ihmissuhteista mennäkin kiville. En tiedä ihan varmaa lukua mutta arvio suhteen säilymisestä on välillä yksi kymmenestä - yksi kolmesta.
...jos olisin mies!!
liittyvät keskustelut ja pohdinnat käydään suljetuissa piireissä,ei ollenkaan yleisellä tasolla.
Vaikea uskoa etteikö aihe kiinnostaisi puolisoita.
Miksi siitä ei haluta keskustella?
Olisiko kenelläkään vastausta tähän?