Huhhuh...!! Ensireaktioni!!
Sihisin jännityksestä ja yövuoron jälkeen en voinut nukkua pitkään kun piti päästä katsomaan Areenan kautta eilistä Voimalaa. Töissä kun ei katsota telkkaria vaan ollaan töissä... =) Herkistin kaikki aistini valmiiksi, olin valmis lukemaan ilmeistä, eleistä. Olin siis kertakaikkisen innoissani. Onnistuuko toimittajat asettamaan haastateltavansa vastaamaan OIKEISIIN kysymyksiin ilman yleistyksiä ja objektiivisesti kysyen..
Oli viisi näkökulmaa. Pidin tämän kätilön hänen"raadollisesta" lähihistoriastaan kumpuavista kokemuksistaan. Hän on kokenut paljon juuri sellaista lestadiolaiselle "ei toivottua" tapahtumaketjua. Kuitenkin hän on kestänyt ja on vielä liikkeen sisällä. Tämän tyyppiset tarinat kertovat omaa kieltään ja edistävät erilaisuuden sallimista ja ehkä jopa ymmärtämistä liikkeen sisällä. Eli kaikilla ei mene, niinkuin "taivastiellä"...
Sitten nämä nuoret "neidot". Kylläpä oli hyvin valittu tai poimittu heidät tähän ohjelmaa vai oliko se jopa niin, että vaikean saatavuuden vuoksi he olivat halunneet tulla haastateltaviksi. Tämä ei ole kuitenkaan niin relevanttia tässä. Minuun kiinnitti huomiota ennemmin se kun ensimmäinen kuva ohjelman aikana tuli ruudulle. En tunne heitä ennestään, mutta joo, nuo ne täytyi olla ne "kaks muuta". Entisenä vanhoillislestadiolaisena tunnistuskykyni entisiä "omiani" kohtaan ei ole herpaantunut. Olivat he niin tunnistettavia. No mitä seuraavaksi...??
Tämä rouva Leppänen (ilmeisesti rouva) oli pistänyt peliin koko ulkoisen habituksensa. Kolmekymppinen, hyvästä perheestä, ei kärsivän näköinen. Oikein kliinimäisen puhtoinen kaunis lestadiolaisäiti. Näinhän se kuva kuuluukin olla, ajattelin heti. Kyllä tällaisia rouvia kehtaa näyttää vaikka telkkarissa. Omatkin, jotka katsovat telkkarista (ai niin, eihän niitä ole) tai tietokoneelta (sallittu) ovat varmasti mielissään. Hänessä ei ollut yhtään sitä ahdistusta tai mielen ailahtelevuutta, jota "riviuskovaiset", ehkä väsyneet, ei marimekon trendimekkoon pukeutuneet, ei postmodernit äidit kokevat. Hän on siis unelma-lestadiolais-vaimo-äiti. Tuo ei voisi puhua ohi suunsa. Eikä niin käynytkään. Käytös oli hyvin eleganttia, hillittyä, opittua liturgiaa. Joko hän on totaalisen tietämätön liikkeen myllerryksistä tai hän ei halunnut tuoda niitä tietoisuuteen. Mikä tähän on syynä?
Puhutaan vähän valtarakenteista. Niinhän vanhoillislestadiolaisillakin on oma kattojärjestönsä, "maallinen" organisaatio SRK. Sinne johtokuntaan ei pyritä eikä sinne ole pääsykokeita, sinne kutsutaan. Sinne kutsutaan nk. "rakas-veli-järjestelmän" kautta. Kun olet "kotisiionissasi" toiminut hyvin, olet tunnettu "kaikkien kaveri" ja puhut "meidän kieltä" sekä tietysti puhuja, niin voi olla mahiksia päästä tuonne lestadiolaisen vallan huipulle, ehkä. Siihen vaaditaan myös koulutusta, oikeita verkostoja "sisällä" ja laajaa siionin arvostusta. Siinä ei kärsi olla poikkipuoleisia sanoja vuosikokouksissa tai seurakuntailloissa, ei ehkä väsyneet kotivaimon kannanottoja tai julkisia oireita tästä väsymyksestä. Kotipesä täytyy olla siis täydellinen ja kunnossa. Tämä lestadiolaisen vallan eliitti ei poikkea mistään muusta vallan pesiytymästä millään tavalla. Jostain taistelukentiltä voi kuulua ääniä, mutta ne ovat niin kaukana, että suoraa kosketuspintaa ei ole. SRK:n eliitti on tekemisissä keskenään, suvut menevät keskenään naimisiin. Näin tämä järjestelmä säilyy. Voi erottua muista. Valta sokaisee.
Niin, siksi siis ymmärrän tämän rouva Leppäsen sanankäänteet. Ei tarvinnut kauan tutkia tässä ihmeellisessä tiedon välityksen ajassa kun selvisi vähän "taustoja"... Ei hän ole tottunut varmaan elämään "riviuskovaisen" elämää ja näin hänen hymynsä taakse kätkeytyvän tietämättömyytensä voi ehkä ymmärtää.
No sitten tämä toinen kaunis nainen, Naatus nimeltään. Ei yllättänyt millään tavalla. Ehkä oli aistittavissa pientä rakoilua opitusta ja voimakkaampia ilmauksia, mutta ei uskaltanut lähteä sooloilemaan. Hän kuin Leppänenkin korostivat yksilön vastuuta, mutta eivät olleet valmiit tekemään asialle mitään. Ei siihen kuulkaa ole rohkeutta, asettua seurakuntaa vastaan. Paitsi jos on hyvästä suvusta. Silloin sooloilua siedetään. Noh, jokatapauksessa. Ihmettelin suuresti myös sitä kun kysyttiin, että mitä he voisivat antaa yksilöinä tälle yhteisölle? No ei sitten oikein mitään... Jostain syystä ääni vaikeni, sisäinen ääni. Oltiin vaatimassa naisia enemmän mukaan jopa SRK:n miehiselle pelikentälle, mutta pakitettiin. Miksi??? Oltiiko valmiita esittämään muutoksia vai ei? Siitä ei tuntunut saavan selvyyttä. Tunnistettiin kyllä, että "joo, ongelmia voi olla..", mutta mutta... Ehkä näillä nuorilla naisilla ei ollutkaan muuta tehtävää kun olla yhteisön lähettiläinä ja antaa "hyvän facen" lestadiolaisille äideille...
Hassu yhteensattuma se että nämä Naatus ja Leppänen olivat omien luterilaisten seurakuntiensa tiedottajia. Hmm...
Taiteilija Räisänen ei osannut pukea traumaansa sanoiksi, mutta ei se mitään. Hieno teos, lainatut tekstit ja onnistuneen kuvat kertoivat kieltään. Hän kertoi asiaansa tämän taideteoksen avulla. Siksi hän on taiteilija.
Teologi Tuomaala oli tehnyt valinnan ihan käytännön syistä jo nuorena ja minusta hän vaikutti objektiiviselta ilman mitään takautumia tai traumoja. Hänelle se ei vaan sopinut se yhteisö. Piste.
Kuitenkin tämä historiallinen "tv-väittely" on käyty ja asia nostettu esille. Tietysti kiitos siitä myös Kourokselle, joka kertoi ja rajasi ongelman oman tonttinsa mukaisesti. Onko kyseessä ihmisoikeusongelma vaiko eikö? Tätä on hyvä tutkia ja uskon, että monet huokaisevat helpotuksesta jo tässä vaiheessa. Joku puhuu heidän suullaan. Heidän, jotka ovat yrittäneet uskoa ja jotka ovat yrittäneet kelvata yhteisölle ja raahautua sanan kuuloon monesti väsyneenä yön valvomisista ja fysiikkansa ja ehkä mielensäkin riittämättömyydestä.
Minustahan tuntuu, että nyt kun kaikki "vapautuu" vanhoillislestadiolaisuudessa, niin voisin liittyä takaisin yhteisöön. Sanoisin "Jumalan Tervettä" siinä missä toisetkin. Siellä kun voi tehdä tehdä kaikkea "oman omantuntonsa" rajoissa. Ehkä en kuitenkaan. Olen parempi. Olen rehellinen itselleni.
Sihisin jännityksestä ja yövuoron jälkeen en voinut nukkua pitkään kun piti päästä katsomaan Areenan kautta eilistä Voimalaa. Töissä kun ei katsota telkkaria vaan ollaan töissä... =) Herkistin kaikki aistini valmiiksi, olin valmis lukemaan ilmeistä, eleistä. Olin siis kertakaikkisen innoissani. Onnistuuko toimittajat asettamaan haastateltavansa vastaamaan OIKEISIIN kysymyksiin ilman yleistyksiä ja objektiivisesti kysyen..
Oli viisi näkökulmaa. Pidin tämän kätilön hänen"raadollisesta" lähihistoriastaan kumpuavista kokemuksistaan. Hän on kokenut paljon juuri sellaista lestadiolaiselle "ei toivottua" tapahtumaketjua. Kuitenkin hän on kestänyt ja on vielä liikkeen sisällä. Tämän tyyppiset tarinat kertovat omaa kieltään ja edistävät erilaisuuden sallimista ja ehkä jopa ymmärtämistä liikkeen sisällä. Eli kaikilla ei mene, niinkuin "taivastiellä"...
Sitten nämä nuoret "neidot". Kylläpä oli hyvin valittu tai poimittu heidät tähän ohjelmaa vai oliko se jopa niin, että vaikean saatavuuden vuoksi he olivat halunneet tulla haastateltaviksi. Tämä ei ole kuitenkaan niin relevanttia tässä. Minuun kiinnitti huomiota ennemmin se kun ensimmäinen kuva ohjelman aikana tuli ruudulle. En tunne heitä ennestään, mutta joo, nuo ne täytyi olla ne "kaks muuta". Entisenä vanhoillislestadiolaisena tunnistuskykyni entisiä "omiani" kohtaan ei ole herpaantunut. Olivat he niin tunnistettavia. No mitä seuraavaksi...??
Tämä rouva Leppänen (ilmeisesti rouva) oli pistänyt peliin koko ulkoisen habituksensa. Kolmekymppinen, hyvästä perheestä, ei kärsivän näköinen. Oikein kliinimäisen puhtoinen kaunis lestadiolaisäiti. Näinhän se kuva kuuluukin olla, ajattelin heti. Kyllä tällaisia rouvia kehtaa näyttää vaikka telkkarissa. Omatkin, jotka katsovat telkkarista (ai niin, eihän niitä ole) tai tietokoneelta (sallittu) ovat varmasti mielissään. Hänessä ei ollut yhtään sitä ahdistusta tai mielen ailahtelevuutta, jota "riviuskovaiset", ehkä väsyneet, ei marimekon trendimekkoon pukeutuneet, ei postmodernit äidit kokevat. Hän on siis unelma-lestadiolais-vaimo-äiti. Tuo ei voisi puhua ohi suunsa. Eikä niin käynytkään. Käytös oli hyvin eleganttia, hillittyä, opittua liturgiaa. Joko hän on totaalisen tietämätön liikkeen myllerryksistä tai hän ei halunnut tuoda niitä tietoisuuteen. Mikä tähän on syynä?
Puhutaan vähän valtarakenteista. Niinhän vanhoillislestadiolaisillakin on oma kattojärjestönsä, "maallinen" organisaatio SRK. Sinne johtokuntaan ei pyritä eikä sinne ole pääsykokeita, sinne kutsutaan. Sinne kutsutaan nk. "rakas-veli-järjestelmän" kautta. Kun olet "kotisiionissasi" toiminut hyvin, olet tunnettu "kaikkien kaveri" ja puhut "meidän kieltä" sekä tietysti puhuja, niin voi olla mahiksia päästä tuonne lestadiolaisen vallan huipulle, ehkä. Siihen vaaditaan myös koulutusta, oikeita verkostoja "sisällä" ja laajaa siionin arvostusta. Siinä ei kärsi olla poikkipuoleisia sanoja vuosikokouksissa tai seurakuntailloissa, ei ehkä väsyneet kotivaimon kannanottoja tai julkisia oireita tästä väsymyksestä. Kotipesä täytyy olla siis täydellinen ja kunnossa. Tämä lestadiolaisen vallan eliitti ei poikkea mistään muusta vallan pesiytymästä millään tavalla. Jostain taistelukentiltä voi kuulua ääniä, mutta ne ovat niin kaukana, että suoraa kosketuspintaa ei ole. SRK:n eliitti on tekemisissä keskenään, suvut menevät keskenään naimisiin. Näin tämä järjestelmä säilyy. Voi erottua muista. Valta sokaisee.
Niin, siksi siis ymmärrän tämän rouva Leppäsen sanankäänteet. Ei tarvinnut kauan tutkia tässä ihmeellisessä tiedon välityksen ajassa kun selvisi vähän "taustoja"... Ei hän ole tottunut varmaan elämään "riviuskovaisen" elämää ja näin hänen hymynsä taakse kätkeytyvän tietämättömyytensä voi ehkä ymmärtää.
No sitten tämä toinen kaunis nainen, Naatus nimeltään. Ei yllättänyt millään tavalla. Ehkä oli aistittavissa pientä rakoilua opitusta ja voimakkaampia ilmauksia, mutta ei uskaltanut lähteä sooloilemaan. Hän kuin Leppänenkin korostivat yksilön vastuuta, mutta eivät olleet valmiit tekemään asialle mitään. Ei siihen kuulkaa ole rohkeutta, asettua seurakuntaa vastaan. Paitsi jos on hyvästä suvusta. Silloin sooloilua siedetään. Noh, jokatapauksessa. Ihmettelin suuresti myös sitä kun kysyttiin, että mitä he voisivat antaa yksilöinä tälle yhteisölle? No ei sitten oikein mitään... Jostain syystä ääni vaikeni, sisäinen ääni. Oltiin vaatimassa naisia enemmän mukaan jopa SRK:n miehiselle pelikentälle, mutta pakitettiin. Miksi??? Oltiiko valmiita esittämään muutoksia vai ei? Siitä ei tuntunut saavan selvyyttä. Tunnistettiin kyllä, että "joo, ongelmia voi olla..", mutta mutta... Ehkä näillä nuorilla naisilla ei ollutkaan muuta tehtävää kun olla yhteisön lähettiläinä ja antaa "hyvän facen" lestadiolaisille äideille...
Hassu yhteensattuma se että nämä Naatus ja Leppänen olivat omien luterilaisten seurakuntiensa tiedottajia. Hmm...
Taiteilija Räisänen ei osannut pukea traumaansa sanoiksi, mutta ei se mitään. Hieno teos, lainatut tekstit ja onnistuneen kuvat kertoivat kieltään. Hän kertoi asiaansa tämän taideteoksen avulla. Siksi hän on taiteilija.
Teologi Tuomaala oli tehnyt valinnan ihan käytännön syistä jo nuorena ja minusta hän vaikutti objektiiviselta ilman mitään takautumia tai traumoja. Hänelle se ei vaan sopinut se yhteisö. Piste.
Kuitenkin tämä historiallinen "tv-väittely" on käyty ja asia nostettu esille. Tietysti kiitos siitä myös Kourokselle, joka kertoi ja rajasi ongelman oman tonttinsa mukaisesti. Onko kyseessä ihmisoikeusongelma vaiko eikö? Tätä on hyvä tutkia ja uskon, että monet huokaisevat helpotuksesta jo tässä vaiheessa. Joku puhuu heidän suullaan. Heidän, jotka ovat yrittäneet uskoa ja jotka ovat yrittäneet kelvata yhteisölle ja raahautua sanan kuuloon monesti väsyneenä yön valvomisista ja fysiikkansa ja ehkä mielensäkin riittämättömyydestä.
Minustahan tuntuu, että nyt kun kaikki "vapautuu" vanhoillislestadiolaisuudessa, niin voisin liittyä takaisin yhteisöön. Sanoisin "Jumalan Tervettä" siinä missä toisetkin. Siellä kun voi tehdä tehdä kaikkea "oman omantuntonsa" rajoissa. Ehkä en kuitenkaan. Olen parempi. Olen rehellinen itselleni.
Vastaukset 15
Vanhimmat
En nyt ota kantaa muuhun kuin tuohon
>Ihmettelin suuresti myös sitä kun kysyttiin, että
>mitä he voisivat antaa yksilöinä tälle yhteisölle?
>No ei sitten oikein mitään...
Minun mielestäni he toivat esille oman näkemyksensä siitä, että SRK:n johtokuntaan olisi ehdottomasti saatava naisia.
Se ei taas mitenkään mielestäni liittynyt siihen "liikkeelle antamiseen". Ei liikkeessä tarvitse olla mikään muu kuin oma itsensä. Toimii yhteisössä omana itsenään, yksilönä. Toimitaan tiettyjen sääntöjen puitteissa eikä lähdetä rikkomaan rakenteita. Rakkaus vallitsee "riviuskovaisten" keskuudessa niin voimakkaana, ettei siellä kukaan edes halua lähteä voimakkaasti vaatimaan esim. naista johtokuntaan. Asiasta varmasti keskustellaan.
Kuten ohjelmassakin rouvat sanoivat, niin muutosta tapahtuu koko ajan, vaikkakin hitaasti. Tulemme varmasti näkemään naisen johtokunnassa, eikä siihen mene kauaa. Viime vuonna oli ollut nainen ehdolla, mutta sitä en tiedä miksei häntä valittu.
Kyllä tämän keskustelun lähtökohdan mukaisesti toimittaja olisi voinut kysyä, että montako lasta näillä kahdella nuorella rouvalla on itsellään? Olisi katsojat saaneet jonkinlaista vertailukohtaa ehkä omiin mielikuviinsa tai oletuksiinsa. Vai ovatkohan he jo nuorta "valistunutta" sukupolvea...???
Se olisi ollut hyvä tietää. Itse olen samoja ikiä ja minulla on jo lähemmäs kymmenen lasta. Kolmilapsisen perheen äidin on mielestäni helppo puhua :-)
...myös seitsemän lasta (oikeasti 8, mutta yksi oli enkeli ennen syntymäänsä), joten tasoissa ollaan :)
eikös ohjelmassa selvinnyt, että toisella oli 1 lapsi ja toisella 3, vai kuulinko väärin
itse analyysistä ohjelmasta olen aika lailla samoilla linjoilla kuin viestiketjun aloittaja, vaikka olen ulkopuolinen, ja seuraan asioita lähinnä työtäni varten
Olihan ne tytöt (Leppänen ja Naatus) siniveristä kultalusikka suussa syntynyttä porukkaa mutta kaikesta huolimatta olivat rohkeita että uskaltautuivat voimalaan.
Vl-uskossa ei ole enää paluuta menneeseen mutta epäilyttää voiko tämä uskonsuunta säilyä enää kohta kasassa jos alkaa olemaan kaikenlaisia ajatuksia ja ne ajatukset ei ole enää mitenkään SRK:n kontrollissa. Ennemmin tai myöhemmin jollain saarnamiehe(i)llä repeää pelishousut eivätkä he tule hyväksymään näin maallista touhua, mutta entä sitten?
Miten nykymaailmassa voidaan porukka jakaa kuolleisiin ja eläviin kaloihin? Hajaannuksen sattuessa mediajulkisuus tulee olemaan hirvittävää.
Ikätoverini jo tuossa ilmaisi monia ajtuksiani...:-)
Huomioni kiinnittyi vl-liikettä edustavien 'neitosten' sulavasanaisuuteen ja edustavuuteen: ovathan he kumpikin kotiseurakuntansa tiedottajia, joten sanavalmius on päässyt kehittymään...
Mietin omaa elämääni, ja millaiseksi se olisi tuossa liikkeessä muodostunut, jos olisin alkuaikoinani sinne jäänyt:
Olisinko koulutettu, edustava, onnistunut, kenties perheenäiti... edustaisinko liikettä ulospäin aurinkoisesti hymyillen, kertoen valinnanvapaudestani ja onnestani? Sisimmässäni tiedän, että todennäköisesti en. Se ei ollut minun osani, enkä olisi voinut jäädä siihen.
Kummankin mainitsema laaja sosiaalinen tukiverkosto ja rakkaat ystävät on asia, joita itselläni ei vl-liikkeessä ollut. En ollut eliittia, enkä myöskään näinollen haluttua puolisoainesta ;-) Nyt koen sen tietenkin varjeluksena - en tullut imaistuksi vuosikausiksi lestadioalaiseen viitekehykseen ja siitä ei sisäistynyt minulle pysyvää maailmankuvaa...
Vl-liike on turvallinen ja miellyttävä paikka sille, jolla on laaja suku / tuttavaverkko ja joka näinollen kokee saavansa rakkautta ja hyväksyntää. Kaikilla ei siellä näitä ole, eikä tilaa olla oma itsensä... Jos koko sosiaalinen verkosto on lapsesta asti ollut jossain liikkeessä, totta kai on helppo kokea itsensä siellä hyväksytyksi ja rakastetuksi... Mutta riittääkö se, onko se todella sitä syvää Kristuksen rakkautta?
Jäin miettimään, mikä on todella uskossa itselleni tärkeää. Sosiaalinen yhteenkuuluvuus? Jos ihmiselle riittää pelkkä 'kolmen kyynärän' seurakuntajumala, ilman sen syvempää hengellistä elämää ja suhdetta Jumalaan, vl-liike on varmasti myös onnellinen paikka. Itselleni se ei silloin nuorena riittänyt, eikä riittäisi nytkään. En mistään hinnasta vaihtaisi elävää Jumalaa ja Kristuksen sovitustyötä seurakuntajumalaan, enkä myisi esikoisoikeuttani minkään liikkeen tarjoamasta hyväksynnän soppalautasesta. Olen mieluummin 'ulkopuolella leirin'. Kristuksen pilkkaa kantaen :-)
Elämää kokenut ja nähnyt kätilö oli aivan eri luokkaa, kuin nämä nuoremman sukupolven rouvat: Hänen kertomuksessaan heijastui vahva luottamus Jumalaan omien kriisien ja kipuilujen keskellä.. Oli erityisen koskettavaa hänen kommenttinsa siitä, miten hän ensialkuun vl-yhteisöön liittyessään luuli tulleensa paratiisiin, josta kaikki pahuus on kaukana - kunnes ajan myötä tajusi sen ikivanhan totuuden, että pahuus asuu joakisessa yhteisössä, jokaisen ihmisen nutun alla.
Itsellenikin on tuttua hänen mainitsemansa täydellinen käytöstapojen puute vl-yhteisössä. Epähieno muiden asioihin sekaantuminen, joka on naamioitu rakkauden kaapuun... Pisteet hänelle, että hän myönsi oppineensa puolustamaan itseään yhteisön juorukellojen utelulta.
Keskustelu rönsyili moneen laitaan, kuten odottaa saattoi. Heikki R, yritti laittaa tiukkoja kysymyksiä, mutta ne väistettiin. Ihmettelin kuitenkin Rebekka N:n selkeää viitausta liikkeen alkuhistoriaan, jonka aikana naisia on arvostettu myös saarnaajina, ei vain perinteisenä naisen mallin mukaisena toimijana. :-) Kuinkahan moni rivi-vl on moisesta kerettiläisyydestä nykyään tietoinen? Ajatus naissaarnaajista on jo monelle mahdoton...
Jäin kyselemään, mistä lähteestä apua väkivaltaan ja alistamiseen tarkalleen ottaen pitäisi hakea. Sitä saa siis hakea, mutta eikö olisi parempi puuttua siihen jo sen alkulähteillä, yhteisössä, joka sen synnyttää? Joko suoraan tai epäsuorasi.
Itse en omalta puoleltani voisi enää liikkeeseen palata, sen tiedän. 'Jumalallista terveyttä' riittää minulle muutenkin aivan kylliksi... Ilman, että sammuttaisin omatuntoni äänen. Toivon siihen kuuluvien puolesta, että keskustelu jatkuisi sisällä... toisin kuin omassa nuoruudessani, jolloin esitettiin yhtenäistä ja onnellista kuvaa ulospäin, samalla, kun ihmisiä revittiin rikki sisällä...
*Kuinkahan moni rivi-vl on moisesta kerettiläisyydestä nykyään tietoinen? Ajatus naissaarnaajista on jo monelle mahdoton... *
Lukijaiset oli joidenkin entisajan uskovaisten nimi,samalla tapaa kuin vl:t tänään. Siihen aikaan mihin Leppänen viittasi, naisetkin lukivat Raamattua monesti varmaan käytännön syistä.Miehet kun eivät osanneet, ainakaan kaikki.
Olen kanssasi samoilla linjoilla.
Olen myöskin Devoitin kanssa samoilla linjoilla.
SRK:n keulamiehet pakenevat kauniiden ja hyväkäytöksisten, sujuvaa kieltä puhuvien ja täydellisesti aivopestyjen nuorten naisten hameen helmoihin.
Tai toisaalta, tekivät niinkuin ennen vanhaan ritarit linnoissaan, "naiset ensin".
On helpompaa keksiä selitys naisen tekemille virheille, jos niitä tulisi, kuin alkaa selitteleen omia sanojaan.
Voiko olla viisaampaa kuin mies, joka on itselleen vallan ottanut ja vähän sitä "veljilleenkin" jakanut ja voiko olla tyhmempää kuin nainen, joka on antautunut aivopesun alaisuuteen ja menettänyt identiteettinsä.
On helppoa olla monen lapsen äiti, "tiedottaja", aviovaimo, hyvä ihminen, kun takana on varakkuutta ja ihmisverkko, joka auttaa aina kun tulee hätä, sillä ehdolla, että olet tehnyt juuri niin kuin sinun kuuluukin tehdä, etkä poikkea siitä senttiäkään.
Kantsii varmaankin perehtyä enemmän aiheesaan, mistä kirjottaa, ettei käy, niin avauksessa luimme.
Kysyppä Papinpoika vaikka joltain vanhem. vl:ltä .miten esim. SRK:n johtokuntaan edustajat "tulevat".
Ei taatusti tule vastausta, että kutsutaan, hoh hoh, tätä iänikuista sontaa, mitä täällä väitetään päivästä toiseen "tietona".
Moni näistä palstaaktiiveista ei ole käynyt edes oikeasti seuroissa/suviseuroissa, (ei toki ole pakkokaan!)mutta silti otetaan rinta rottingilla kantaa asiantuntíjan ottein.
Olen 30 ensimmäistä vuotta kuulunut yhteisöön ja olen elänyt ns. "lapsuususkossa" nämä vuodet. Lisäksi pidän etuoikeutena sitä itselleni, että vartuin teologis-lestadiolaisessa perheessä. Se on antanut mahdollisuuden olla lähellä tätä SRK:n "valtaeliittiä". Oikeastaan säikähdän monesti sitä, mitä kaikkea olen saanut kuulla... Joten jos sinulla on tietoa "oikeasta" valintamenettelystä, niin kerro toki. Mielenkiinnolla odottelen...
Papinpojan avaus oli erittäin hyvä. Ja minulla itselläni on vähän samanlainen tausta, yli 30 vuotta vl-uskoa ja lapsuuskoti vl. Sitten tulivat nämä hoitokokoukset ja ... Ettei Sinua vaan harmittaisi, kun täällä paljastuu kaikenlaista, joka ennen pysyi piilossa? Eikä rintani ole rottingilla, vaan ennemminkin olen surullinen nyky-vl -tilasta! Ns. pappiseriseurasta alkaen olette menneet metsään, eikä näy merkkejä heräämisestä, valitettavasti.
Täällä on enää harvoin asiallisia avauksia, mutta Sinä halusit heti haukkua tämän, miksi?
etten käy seuroissa enkä suviseuroissa. Mutta sen huomaan, että jos joku älähtää, niin silloin ollaan oikeilla jäljillä.
Kertoisitko kuinka moni ns. oikeista vl-uskovaisista tietää miten SRK:n johtokunnan edustajat valitaan? Olen täällä saanut sellaisen kuvan, että se on kuin jokin salaseura, mistään ei löydy kokoonpanon nimilistaa ja jos kysyy rivivl-uskovaiselta ketkä kuuluvat SRK:n johtoon, he eivät sitä tiedä, mikä minusta on todella kummallista. Kuulua nyt sellaiseen yhteisöön, jonka johtohenkilöitä ei julkisesti mainita.
Ei minustakaan olisi mukavaa asua Suomessa eikä saada tietoa ketkä kaikki kuuluvat hallitukseen, eduskuntaan ja että kuka on kulloinkin presidentti ja miten heidät tehtäviinsä valitaan.
Sitä paitsi kielen käyttösi on hieman alatyylistä siihen nähden mikä tyyli aloittajalla oli.
Joten...
Kiitos tsemppauksesta! En tänne kovin usein kirjoittele, mutta tuo maanantainen ohjelma sai minut tuomaan ajatuksiani tällekin foorumille... :)
Olen ulkopuolinen ja aina ollut, mutta asiallinen kritiikki on aina paikallaan ja uudet näkökulmat asioihin ovat edistystä.
Kirjoita vain useammin, täällä kaivataan selviä tekstejä ja uusia näkemyksiä.