Aloitin

kahdeksan vuotta on tullut polteltua ja muutama lopetusyritys on ollut. Nyt taas menossa ja ajattelin ensimmäistä kertaa koittaa nikotiinipurukumia ja hieman helpottaa kun viimeksi pyörin kuin puolukka p****ssa levottomana. Nyt purukumi auttaa pahimpaan, mutta on kieltämättä taas orpo olo kun ei keksi mitään tekemistä, päivän luppoajat kun on mukavasti täytetty savulla.

Mitä korviketekemistä lopettajat ovat keksineet sauhuttelun tilalle?
4305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Champix-reseptin. On melko helppo tapa päästä irti tupakista, tätäkin palstaa lukemalla monet on onnistunut. Noihin purkkiin en oikein luota, pian on koukussa niihinkin.

Äänestä

vatsalihakset, lukeminen, sanaristikot, musiikin kuuntelu ja tanssahtelu, kaappien järjestely... suuntaa energia johonkin tekemiseen, älä syömiseen tai mehujen litkimiseen. tupakoinnin lopetus kun hidastaa aineenvaihduntaa, niin tulee lihottua todella helposti.
olen kuullut feikkitupakoinnin myös auttavan. eli kynä suuhun ja mielikuvat mausta ja fiiliksestä kehiin.

Äänestä

olen polttanut 30 vuotta. Minä ensin kokeilin tosta vaan olla vuorokauden polttamatta, että tiedän minkälaiset himot tulee. Sit vetäsin taivaallisen tupakan. Sen jälkeen ostin Champix lääkkeitä. Ne eivät poista tupakan himoa, hieman hillitsevät. Vaatii omaa tahtoa lopettaa. Minä pelaan himon tullessa tietokonepelejä sit käyn uimahallissa, siellä ei voi polttaa. Urheilin jonkin verran nuorempana ja kun aloitin tupakoinnin 13 vuotiaana niin se on tehnyt aika paskaa. En ole vielä sairastunut mihinkään,tupakan takia. Enkä aio.

Äänestä
  • sujuu tällä kertaa suhteellisen kivuttomasti, kiitos purukumin. On se vaan jännä kuitenkin että mitä sitä yrittää itsellensä todistella että nonii oot ollu pari päivää polttamatta mikäs siinä ku mennä sit röökille...pystysinköhän mä yhen polttaa ja sit olla taas polttamatta...hah hullun touhua.
    Sit alkaa miettiä että miten sitte ku on sellases tilantees mis aina ennen poltti, hyvän aterian jälkeen, baarit, jne. Ajattelee että turha lopettaakkaa sehän on hauskaa. Mut sit taas ajattelee että minkä takia mä tähän lakkoon ryhdyin, en mä halua polttaa :D

    Kolmas päivä alkaa huomenna, pysytään kovana!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lakkon kirjoitti:

kahdeksan vuotta on tullut polteltua ja muutama lopetusyritys on ollut. Nyt taas menossa ja ajattelin ensimmäistä kertaa koittaa nikotiinipurukumia ja hieman helpottaa kun viimeksi pyörin kuin puolukka p****ssa levottomana. Nyt purukumi auttaa pahimpaan, mutta on kieltämättä taas orpo olo kun ei keksi mitään tekemistä, päivän luppoajat kun on mukavasti täytetty savulla.

Mitä korviketekemistä lopettajat ovat keksineet sauhuttelun tilalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu