Nightwish

kaupallisuuden alttarille ja Holopainen nauraa matkalla pankkiin.

http://www.iltalehti.fi/viihde/200903039175562_vi.shtml

"Tuomas Holopainen ei ole sataprosenttisen innostunut bändin uudesta liveäänitteestä. Made In Hong Kong (And Various Other Places) ...
Syy julkaisuun on on meidän Saksan levy-yhtiömme. Itse vähän karsastan koko levyä. Mutta Saksassa oltiin sitä mieltä, että jotain julkaistavaa pitää keksiä."

Olisihan Holopainen voinut näyttää levy-yhtiölle kaapin paikan, mutta raha puhuu ja paska myy.

Ei kai Holopaiselle ole mitään vastaan muutamasta lisä eurosta tilillä?
2577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ei olekaan pelkästään pennosista Mr. Holopaisen taskun pohjalla, vaan koko Nightwish-crewstä, johon kuuluu kymmeniä ihmisiä. Ja jos levy-yhtiö, jolla on bisnesvainua sanoo, että nyt kannattaisi tehdä näin, niin, miksi Tuomas ei tekisi? Tuo kommentti, että tuo julkaisu nyt ei ole hänen lempilapsensa nyt vaan kertoo siitä, että se ei olisi ollut hänen toivelistassa ykkösenä, mutta toisaalta hän on myös sanonut olevansa talousasioissa aikamoinen poropeukalo, joten eikö se päinvastoin ole silloin fiksua antaa osaavempien ihmisten tehdä päätöksiä tuollaisissa asioissa?

Kenenkäänhän ei tuota MiHK:ia ole pakko ostaa, joten en ymmärrä miksi tässä nyt vaahdotaan. NW:lla on varmaan muutama sata fania, jotka ostaa ihan kaiken mitä ko. bändi julkaisee, joput sitten harkinnan mukaisesti. Eli, jos tuo on pelkkää paskaa, niin kai se sitten jää kauppojen hyllylle. Ja jos tuntuu, että joku julkaisu ei ole myyntihintansa arvoinen, niin miksi sitä sitten ostamaan. Herra Holopaista tästä kuitenkin on turha syyttää. Saahan NW julkaista mun puolesta vaikka jotain joka kuukausi, jos vaan ostajia riittää.

Ja tosiaan rahat tästäkin menee lähinnä varmaan kiertuecrewn palkkoihin ja levy-yhtiölle, paitsi tietysti jotain rojalteja Tuomakselle.. Mutta enpä jaksa uskoa, että ne nyt tässä ensisijaisena ovat maestrolla motivaattorina.

Äänestä
  • ota palkkaa työstään,tai jos on työtön,niin kieltäytyy korvauksista.Se On Todella Kunnioitettavaa !!!!!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


uhrannut itsensä kirjoitti:

kaupallisuuden alttarille ja Holopainen nauraa matkalla pankkiin.

http://www.iltalehti.fi/viihde/200903039175562_vi.shtml

"Tuomas Holopainen ei ole sataprosenttisen innostunut bändin uudesta liveäänitteestä. Made In Hong Kong (And Various Other Places) ...
Syy julkaisuun on on meidän Saksan levy-yhtiömme. Itse vähän karsastan koko levyä. Mutta Saksassa oltiin sitä mieltä, että jotain julkaistavaa pitää keksiä."

Olisihan Holopainen voinut näyttää levy-yhtiölle kaapin paikan, mutta raha puhuu ja paska myy.

Ei kai Holopaiselle ole mitään vastaan muutamasta lisä eurosta tilillä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu