Mitä vaikuttaa tauko???

Painijani on ollut poissa lajista joulukuun alusta lähtien. Ei ole ollut loukkaanutunut tai muutakaan, ei vain ollut omaa halua salille, joten annoin olla. Nyt haluaisi taas mukaan. Tähtäimessä krekon KLL. Onko antanut paljon tasoitusta muille tauollaan? On kyllä jääkiekkoillut ja pelannut lentistä "tauollaan", mutta kuntopiirit ym ovat jääneet huonommalle.
101634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kyllä sitte kisoissa huomaat miten se tauko on vaikuttanu

Äänestä
  • Siis haluaisin kommentteja lähinnä samanlaisessa tilanteessa olleilta. Tuleehan sitä taukoja loukkaantumisten, erilaisten elämäntilanteiden jne vuoksi. Sitä vain haluaisin tietää, että antaako mahdollisesti kovastikin tasoitusta sillä että on ollut pois painikuvioista yli 3 kk, kun muut kuitenkin ovat pääsääntöisesti harjoitelleet. Lisäksi painimuoto on muuttunut, on viimeksi harjoitellut krekoa viime vuoden toukokuussa, että siihen on vielä pidempi aika. Jos et itse osaa vastata, niin pitääkö kommentoida ollenkaan?

    Äänestä

  • JkL kirjoitti:

    Siis haluaisin kommentteja lähinnä samanlaisessa tilanteessa olleilta. Tuleehan sitä taukoja loukkaantumisten, erilaisten elämäntilanteiden jne vuoksi. Sitä vain haluaisin tietää, että antaako mahdollisesti kovastikin tasoitusta sillä että on ollut pois painikuvioista yli 3 kk, kun muut kuitenkin ovat pääsääntöisesti harjoitelleet. Lisäksi painimuoto on muuttunut, on viimeksi harjoitellut krekoa viime vuoden toukokuussa, että siihen on vielä pidempi aika. Jos et itse osaa vastata, niin pitääkö kommentoida ollenkaan?

    mahdoton. kisojen jälkeen olet viisaampi

    jos kl ksoihin olette vaikkapa alaastesarjaan menossa ei kolmessa kuussa ihmeitä tehdä tai menetetä. kisaan vaan ja onnea

    Äänestä

  • vaikutusta kirjoitti:

    jos kl ksoihin olette vaikkapa alaastesarjaan menossa ei kolmessa kuussa ihmeitä tehdä tai menetetä. kisaan vaan ja onnea

    eikun kisoihin. kyllä tuossa kehitysvaiheessa on terveellistäkin urheilla monipuolisesti. monipuolinen liikkuminen vain edesauttaa tulosten syntymistä, kun niitä kannattaa totisemmin odotella eli aikuisena. nuorille noita kisoja tulee ja menee, mutta liikaa stressaamalla nuoret vain poltetaan loppuun.

    Äänestä

  • kkristian kirjoitti:

    meillä kisailtais vaikka joka viikonloppu jos poika sais päättää, eikä stressistä tietookaan, kyllä se stressi jos sitä painijalla on, johtuu yleensä muustakuin itsestään painijasta, yleensä se siirtyy vanhemmista ja valmentajista.

    Äänestä

  • stressata? kirjoitti:

    siitähän oli kyse vastauksessani, ei kannata liikaa stressata!;)

    Äänestä

jos on urheillut ja pitänyt itsensä kunnossa muuten.

Äänestä

Nuoren miehen painiuralla tauko tuo vain uutta halua ja intoa. Tauko on todella suositeltavaa välillä, kunhan sinä aikana on joku muu intohimo.

Meidän painija on välillä ollut "tauolla" useita kuukausia.... välillä vamma, välillä joku muu laji on vetänyt puoleensa. Aina on palannut entistä ehompana ja parempana ja voitontahtoisempana :) Ja aina on se paini ollut se ykkönen ja Rakkain laji. Se on mielestäni ihailtavaa. Ei niihin muihin lajeihin pidä suhtautua samoin kuin suhtaudumme miehiemme syrjähyppyihin. Se on eri asia. Painin kanssa ei olla sillä lailla parisuhteessa, että olisi petos välillä kokeilla jotain muuta ja kiihottavaa.

Tauko on jopa suotavaa! Luultavasti tauko vain tekee hyvää harrastuksen jatkuvuutta ajatellen. Ystävät on salilla ja se tuttu ja turvallinen salin haju, molski ja ne tutut aikuiset, jotka aina jaksavat kannustaa ja omat vanhemmat, jotka aina jaksavat ihailla lapsen suorituksia. Samaten jaksavat löytää positiivisia puolia, vaikkei aina voittajana molskilta pois kävelisikään.

Kyllä routa porsaan kotiin ajaa......

Äänestä

Parit ekat kisat nyt väännetty sen tauon jälkeen eikä tuntunut vaikuttaneen mitään.Ei ainakaan huonoon suuntaan. Juuri samat kaverit voitti ja samoille hävisi kuin ennen taukoakin. Melkeimpä oli näiden "ylivoimaisten" kavereiden kanssa tasaisempaa vääntöä nyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

JkL kirjoitti:

Painijani on ollut poissa lajista joulukuun alusta lähtien. Ei ole ollut loukkaanutunut tai muutakaan, ei vain ollut omaa halua salille, joten annoin olla. Nyt haluaisi taas mukaan. Tähtäimessä krekon KLL. Onko antanut paljon tasoitusta muille tauollaan? On kyllä jääkiekkoillut ja pelannut lentistä "tauollaan", mutta kuntopiirit ym ovat jääneet huonommalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu