Enpä ole tänne ennen kirjoitellut. Mutta nyt. Kertokaa te joilla kokemuksia vastaavasta. Tapahtui pikkujoulujen jälkeen. Tanssin illan aikana kahden hänen työkaverinsa kanssa. Jo linja-autossa sain kuulla kuinka käyn läpi hänen kaikki työkaverinsa. Ja haukkuminen jatkui kotiin asti. Olemme seurustelleet kohta 2 vuotta. Riitoja on ollut. Molemmilla on pitkä suhde takana ja lapsia. Kotona pyysin häntä menemään kotiinsa. En enää jaksanut kuunnella haukkumista. (emme siis asu vielä yhdessä) Sen jälkeen huomasin istuvani eteisen nurkassa. Hänen mielestään se oli vahinko, ei tarkoittanut tönäistä niin lujaa, kuin tönäisi. On erittäin pahoillaan ja pyytelee anteeksi. Minua ei ole koskaan ennen satutettu, Ja aina olen hänellekkin sanonut, että se ensimmäinen kerta kun minuun kajotaan jää varmasti viimeiseksi. Olen aivan sekaisin, puoliksi hysteerinen. Mutta teenkö nyt kärpäsestä härkäsen ? En vain halua, että sattuu toisen kerran. Entä sitten, kun olisi yhteinen koti. Mihin sitten menisin lasteni kanssa. Mies on mukava ja hauska, rakastan häntä, eikä tälläistä ole ikinä ennen tapahtunut. Jotenkin juttu vaan menee yli ymmärrykseni ja olen aivan sekaisin..
Tönäisy
Eka kerta
142467
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Luultavasti mies ei ole kovinkaan väkivaltainen pelkästään tuon perusteella. Ja pieni tönäys (vaikka sen olisi sitten humalassa arvioinut väärin) ei kuitenkaan tarkoita samaa asiaa kuin esim. lyöminen.
Tuntuu tutulta. Mustasukkainenhan se sun miehes oli. Kaunis vaimo, joka kelpais muillekin ja alkoholia ehkä kuvioissa. Ei muuta tarvita. Katuuhan ne ja saattaa joku jättää viimeiseksi kerraksi. Mutta valitettavan usein, aina joudut varomaan, ettei vain "kukaan huomioisi sinua liikaa", ettei heikolla itsetunnolla varustettu miehesi pelkää menettävänsä sinut. Siitä huolimatta, että hän on itse paikalla. Miten sitten, kun olet yksin reissussa, syntyykö epäilystä enemmänkin? Meillä on ollut nuoruudessa samoin. Mies oli mustasukkainen ja joskus meni tavaroita rikki. Tilanne kääntyi, kun yllätin hänet siitä, että hänellä oli suhde toiseen naiseen, toiselta puolen Suomea. Nyt luulotauti vaivaa sitten minua jatkuvasti. Voi meitä ihmispoloisia. Viina ei ainakaan paranna asiaa, pois se meistä......
Moikka!
Siis sä ilmeiseti olet tämän miehen kanssa vielä yhdessä? Mun mielestä tuollaista ei saisi enää katsoa sormien läpi vaan heittää mies pellolle..Joka ikinen mies sanoo lyönnin tai tönäisyn jälkeen ettei tee sitä enää ikinä mutta silti yli puolet sitä vain jatkavat...
Samoin tuo syyttely että käyt kaikki hänen työkaverinsa läpi niin voihan helvetti! Mä sanon että jätä se mies!! On niitä sellaisiakin miehiä jotka osaa olla hauskoja ja rentoja muttei silti käy kiinni...Tiedän että kun rakastaa niin eroaminen on todella vaikeata mutta sun tilanteessa se on kannattavin vaihtoehto...Miehen pitää osoittaa rakkaus sillä ettei lyö kertaakaan!!!!
Tämä oli vain minun mielipiteeni ja minulle saa kirjoittaa osoitteeseen [email protected]
T: Roosa
Kuka tuota voi lyömiseksi luokitella? Leikillänsäkin ihmiset tönivät toisiaan. Ainoa asia mistä kannattaa keskustella on mustasukkaisuus, ja ettei sille ole aihetta. Tuon tönäisyn en silti vielä viittaisi olevan väkivaltaa.
No se nyt mun silmissä vaikutti vähän toiselta..Ei asiasta kirjoittaja mun mielestä leikistä puhunut...
Hei !
Se näkyi kyllä raivosta, joka paistoi hänen silmistään.
Ja tuntuu kipeässä selässä ja kankussa...
Ei ollut leikkiä.
Ei ainakaan minulle.
Avaimet otin häneltä pois ja muuten tilanne on jäissä...
Taitaa vaan kääntyä siihen suuntaan, että pysyn sanojeni takana...
Eli suhteen alussa jo hänelle kerroin, että minuun ei kosketa kuin kerran...
Hänen olisi pitänyt tietää se...
Pelko, häpeä, suunnaton tuska suhteen kariutumisesta alkaa asettua uomaansa ja pikku hiljaa muuttuu turtumukseksi ja vihaksi häntä kohtaan.
En pysty elämään suhteessa, jossa saisin pelätä sitä seuraavaa kertaa.
Mutta miten selitän tämän kaiken lapsille, jotka odottavat sitä yhteistä kotia. Molempien asunnot olivat myynnissä ja tarkoitus oli ostaa yhteinen omakotitalo...
Hitto...miten tästä kaikesta selviää....
Silti en luokittelisi tönimistä samanlaiseksi vihaisuuden oireeksi, kuin suoraa nyrkillä lyömistä. En tiedä, ansaitseeko miehesi puolustelua, mutta voisithan todeta hänelle, että jos mitään vastaavaa tapahtuu vielä, niin sitten peli on poikki? Ihmiset tekevät virheitä, vaikka se ei kuuluisi heidän persoonaansa.
Siis jos mies syyttelee siitä, että tanssii hänen työkaveriensa kanssa, siis jos se on
"kaikkien läpikäyntiä" jne. niin ei ole mitään syytä epäillä, etteikö tönäisy ollut todella tarkoitettu ja todennäköisesti vain esimakua tulevasta. Ukko vaikuttaa sairaalloisen mustasukkaiselta eikä se koskaan tiedä hyvää. ja jos naisella on lapsia, niin enpä tuollaista ukkoa ottaisi samaan asuntoon. En voisi luottaa. Sinisilmäisyys näissä asioissa ei ole hyväksi eikä naisten tartte turhaa ja jonninjoutavaa haukkumista ja epäilyjä sietää. Kas kun ei vielä huoritellut, sekin aika tulee varmasti. Merkit ovat aika selvät. MInä en aio olla kenenkään tönittävänä enkä henkisten tölväisyjen kohteena. Kenenkään, ei miehen eikä naisen, tarvitse alistua sen enempää henkisen kuin fyysisenkään väkivallan alaiseksi. Tietenkin alkuperäisen tekstin kirjoittaja voi vielä yrittää keskustella miesystävänsä kanssa tilanteesta ja siitä miksi mies puhui ja teki niin kuin teki, mutta mutta...
...ole huoriteltu. Mutta juoppo kuulema olen.
Siis olen työssä, jossa paineet ovat välillä kovat. Olen joskus rentoutunut työpäivän jälkeen saunassa 2-3 oluen kera (siis jopa viikolla). Enemmän juon sitten kun juhlitaan jotain...
Tuosta juopoksi haukkumisesta riideltiin pitkään. Enää hän ei ole lupauksensa mukaan niin sanonut mutta saan kyllä kuulla, että oluellako ne työongelmat "taas" ratkeavat.
Eikä näitä työongelmia ole edes joka viikko.
Olen nyt yrittänyt keskustella miehen kanssa. Hän ei ymmärrä sitä, että tätä en voi antaa anteeksi, kun olen aiemmin antanut anteeksi mm. tuon juopoksi haukkumisenkin.
Alan vaan oleen niin kamalan väsynyt, etten jaksa enää edes keskustella.
Työssäni yritän tsempata...onneksi pomo ymmärtää...
Mutta kotona on rankkaa lasten kanssa, kun ei voi heidän nähtensä edes itkeä.
Ei ole oikein kanavaa mitä kautta purkaisin tätä pahaa oloani...tai onneksi nyt edes täälä voin ruikuttaa...
Kiitos kaikille kannanotoista...
Jokainen kirjoitus on herättänyt uusia mietteitä.
Vielä kun saisi ne ajatukset järjestykseen.
Miehessä on paljon hyvää, hän on muuten ihana ihminen mutta korvaako se tämän muun ?!???
Olet älykäs ihminen, ja se ratkaisu mihin päädyt kun mietit, on varmasti oikea.
Väkivalta on tottakai anteeksiantamatonta. Miehelläsi on varmasti myös vaikeaa. Hän kun joutuu asumaan sinusta erossa ja elämään aina hienoisessa epävarmuudessa. Kaikissa kytevä mustasukkaisuus leimuaa silloin, kun ei näe toista. Omalla kohdallani kahden vuoden erossa asumisen jälkeen aika ennen yhteenmuuttoa on tässä mielessä vaikein, toistuvaa mustasukkaisuuden tunnetta. Yhteenmuutto helpottaa paljon.
Jos haluat jatkaa hänen kanssaan, vaadit häntä tekemään töitä luottamuksesi palauttamiseksi ja väkivallan välttämiseksi esim. terapiassa.
Miehen edellisistä suhteista et miksi ne on päättynyt.Voihan se olla et edellinen suhde on karikoitunu siihen et miehen selän takana on touhuttu jotain tai mies luulee et on touhuttu.
tietoinen mihin kaatui edellinen "pitkä" suhde avo-miehelläsi.
Onka hän aikaisemmin syyllistynyt "tönimiseen" tai lyömiseen suhteen aikana.
Kysy ihmeessä hänen entiseltä elämän kumppanilta,(jos mahdollista), että kuuluuko avosi käyttäytymiseen tämä edellä mainittu käytös.
Ja mieti sen jälkeen kuinka toimit.
Niih mä olen vasta teidän silmissä lapsi joka ei ymmärrä mistään mitään...Mä täytin tossa kuukausi sitten 18 ja asun kotonani porukoitten kanssa sekä sisarusteni....Kuitenkin, olen miettinyt monesti et pitää varmaa muuttaa himasta pois, mutta en haluaisi jättää äitiäni ja sisaruksiani....
Isäni on hakannut äitiäni monesti.....Ei enää nykyään ole niin uskaltanut enää.....Ja kun hän on kajonnut äitiini niin myös meihin lapsiin.....Voitte uskoo ettei sellainen elämä ole mitään herkkua....Mä en tiedä mistä olen perinyt pahan sisuni mutta se on auttanut mua...Isäni on just semmonen joka aina luulee kaikkea ja on tosiaan hieman vainoharhainen ja keksii kaikkia juttuja ja luulee tosiaan et on oikeessa ja sitten väittää vastaan ja kun koittaa selittää hänelle ettei asia ole niin hän uhkaa lyödä ja huutaa et turpa kiinni mä olen oikeessa jne.
Joten mieti tosiaan lapsiasi (eikö sulla ollut lapsia...en muista?) ja itteäsi.....Vaikka se nyt oli tönäisy niin mieti mitä siitä voi kehkeytyä vielä tulevaisuudessa??...
Nyt on vielä hyvä hetki erota siinä mielessä että teillä ei ole sitä yhteistä kotiakaan mistä tulee ne yhteiset velatkin....Sitten kun olette meinaan ostaneet sen yhteisen kotinne ja ottaneet varmasti lainaa ja hän alkaa hakkaamaan ni se ei olekkaan enää niin helppo erota kun tulee lainatkin niskaan painamaan...Meinaan äitini on ollut tyhmä aikoinaan kun ei eronnut isästäni kun vielä pystyi...Pystyyhän se vieläkin mutta tulee niin isot velat niskaan kaikesta loppuelämäx jne....
Toivottavasti sait jotain selkoa ja esimerkkiä minkälaista se elämä voi olla tulevaisuudessa...
Enkä mä nyt sun miestäs leimaa perheensä hakkaajaksi...Halusin kertoa minkälaista se on ollut täällä jossain ja tulee olemaankin...Ja minkälaisexi se tönäisy voi muuttua...
Onnea...
On totisesti vaikea juttu. Toisaalta mies on ihana nallekarhu ja toisaalta voit olla varma että tuo ei jää tuohon.
Minulla on 25 väkivaltainen suhde takana. Mies ei todellakaan ollut mikää hirmu vaan mitä ihanin isä ja aviomies. Sairaaloinen mustasukkaisuus vaan vaivasi ja pahan kerran.
Keskustelkaa asiasta.
Lue juttuni vuosién piina.
kerron vähän elämästäni ja yritän parantua kirjoittamalla kokemuksestani.