Sisäkissan madotus.

Minulla on kaksi maatiaiskissaa, jotka ovat pelkästään sisällä. Eivät käy siis edes valjaissa ulkona. Kuinka usein sisäkissa madotetaan? Kissat ovat ensimmäisiäni, joten kokeneimpien neuvot ovat kultaakin kalliimpia :)
76519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sisäkissoille riittää kerran vuodessa madotus. Jos kävisivät joskus ulkona niin pari kertaa vuodessa. Ulkona jatkuvasti oleville jopa 3 kertaa vuodessa.

Äänestä

Madotus puolen vuoden välein vaikka kissat eivät koskaan kävisikään ulkona. Madonmunia kantautuu kengänpohjissa asuntoon ja kissa joka kulkee lattialla saa niitä tassuihinsa, joista sitten nuolee ne.

Näin niitä matoja tulee sisäkissallekin, eikä sitä asiaa voi mitenkään välttää. Talvella lumi estää madonmunien kulkeutumisen kengänpohjissa sisätiloihin, mutta lumetonta aikaa on kuitenkin niin pitkään, että kerran vuodessa madotus ei välttämättä riitäkään.

Äänestä
  • Sisäkissat on syytä madottaa ainakin kerran vuodessa, koska ihmisten kengissä kulkeutuu sisälle kaikenlaisia kissalle haitallisia madonmunia yms. Madotus on paras tehdä pari viikkoa ennen kuin vie kissat rokotettaviksi. Sekin on tehtävä samasta syystä kuin madotus - ihmiset kuljettavat mukanaan kaikenlaista kissoille haitallista. Kaikista helpoin tapa madottaa kissa on hakea eläinlääkäriltä liuos, joka sivellään kissaan niskaan iholle. Ei turhaa tappelua, kissa kun harvoin suostuu matolääkkeen suuhun ottamaan, ja hylkii ruokaa johon se on piilotettu - vaikka muka matolääke on hajuton ja mauton...?

    Äänestä

ohje on, että kerran-kaksi vuodessa, mutta itse neuvoisin viemään ulostenäytteen ell tutkittavaksi, jolloin vältytään turhilta madotuksilta.

Matolääkkeet on kyllä hyvin siedettyjä ja niistä ei yleensä mitään haittaa ole, mutta silti niiden turhaa käyttöä tulisi välttää.

Itse tutkituta nykyää kissojeni ulosteet (,sisäkissoja, mutta ulona käydään valjaissa) ja ei ole tarvinnut madottaa kun ei ole loisia ulosteissa ollut.

Äänestä

Meillä sisäkissoja ja muutaman kerran kesässä viedään valjaissa ulos, mutta munat tosiaan voi kulkeutua kengissä sisälle, joten on alusta asti madotettu kaksi kertaa vuodessa. Vaikka kissat ei lääkkeestä tykkää niin pari kertaa vuodessa ei ole niin usein etten jaksaisi kissojeni hyvinvointiin panostaa.

Äänestä

Meillä on pari sisäkissaa kotona .. tänään huomasin toisella ulosteen mukana madon . Molemmat pitää vissiinki nyt sitten madottaa . Ajattelin että strongholdia molemmille koska pillerit eivät meinaa mennä millään alas . Osaako kukaan sanoa riittääkö yksi kerta niskaan levitetty voide vai pitääkö homma uusia parin viikon päästä uusiksi ? Ja osanaako kukaan kertoa miten kissa on käyttäytyny lääkityksen jälkeen ? onko ne ulostaneet ympäri huushollia ? oksennelleet ? vai mitenn ?

Äänestä

tiedän että tulee vääähän myöhässä tämä mutta, lääkkeen annon jälkeen käyttäytyy normaalisti. ja meillä ei oo ikinä kukaan kissoista hylkiny ruokaa jossa matolääke, joten sitä suosittelen. JA matolääkkeestä: '' Ulkona liikkuvalle kissalle on paikallaan madotus kolmen kuukauden välein, mutta myös sisäkissa on syytä madottaa säännöllisesti, vähintään kaksi kertaa vuodessa.''

http://www.kissaliitto.fi/terveys#madotus

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Hempu kirjoitti:

Minulla on kaksi maatiaiskissaa, jotka ovat pelkästään sisällä. Eivät käy siis edes valjaissa ulkona. Kuinka usein sisäkissa madotetaan? Kissat ovat ensimmäisiäni, joten kokeneimpien neuvot ovat kultaakin kalliimpia :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu