Minua henkilökohtaisesti entisenä vl:nä suorastaan naurattaa kysymykset ja kommentit tv kielloista ja siitä onko jollakin meikkiä tms. Itsestään selväähän on että toiset liikkeen piirissä hyväksyy joitain asioita mitä toiset ei hyväksy, vaikka yleinen "linja" on mikä on. Ihan sekasi siellä "lahkon" keskellä ollaan joka tapauksessa. Mutta traagista on, että siellä on ihmisiä, varsinkin naisia, jotka just "ympäristön paineesta", puheista, päivämieslehden juttujen perusteella ja kotikasvatuksen kautta katsovat, että heillä ei ole oikeutta vaikuttaa siihen, montako lasta jaksaa ottaa vastaan esimerkiksi. Siskoni meinasi kuolla synnytykseen.
Toinen siskoni taas meinasi henkisesti romahtaa, tai ainakin siltä vaikutti, ja olen huomannut että väsyneenä lestadiolaisvanhemmat sortuvat rikkomaan lakia, joka kieltää fyysisen väkivallan lapsia kohtaan.
Erotyö aivopesusta kestää usein 12 vuotta ja se ei todellakaan ole helppoa kun jo alle kouluikäisenä on syöpynyt mieleen pelkoja, jotka pahimmassa tapauksessa tunnistaa vasta pitkällisessä terapiassa, koska niihin on niin kasvanut kiinni. Jotkut, kuten voimala-ohjelman lestadiolaisnaiset ilmeisesti ovat niitä, jotka pystyvät kokemaan uskon voimavaraksi, mutta on paljon niitä, jotka ovat koko lahkon edessä ihan voimattomia ja toisille uskonasioiden pohtiminen muodostuu ihan pakkomielteeksi ja elämää rajoittavaksi.
Myös liikkeen piirissä ajatellaan esimerkiksi itsetyydytyksen olevan syntiä, mikä voi aiheuttaa "omantunnonherkille" nuorille suurta ahdistusta.
Paljon olisi sanottavaa ja arvosteltavaa, mutta tossa jotain ajatuksia. Itse olen myös kokenut, että on jäänyt elämättä sinänsä "normaali" lapsuus, kun kotona on ollut vanhempien väsymyksestä johtuen raskas ilmapiiri. (lue=lasten tunteita ei ehditä/jakseta kuunnella, varsinkaan kiukunpurkauksia, eikä niiden ilmaisemiseen varsinkaan kannusteta)
Lisäksi tarkkaavaisena kuuntelijana olen jo alle kouluikäisenä imenyt oppeja itseeni lapsen aivoilla ja jälkeenpäin ajateltuna se jatkuva "kuoleman jälkeisen elämän" ajattelu on syönyt minulta valtavasti energiaa suunnitella ja vaikuttaa tähän elämään, rakentaa tulevaisuutta, ottaa vastuuta. Vaikka puheessa höpötetään tämänkin elämän olevan tärkeetä jne, katsotaan se silti toisarvoiseksi asiaksi iankaikkisuuden rinnalla. Lisäksi jopa sanotaan että "synti voi pukeutua myös muotoon, jossa se voidaan määritellä ajallisesti vastuun ottamiseksi". IHAN KÄSITTÄMÄTÖNTÄ! Vastuu on vastuu ja se on olemassa riippumatta siitä määritteleekö vl sen synniksi vai ei. Myös puheet "Jumala antaa aviopuolison" jne antavat monille käsityksen, että asiaan ei voi itse lainkaan vaikuttaa. Tai pahimmassa tapauksessa "ei saa yrittää vaikuttaa asiaan kun sillä ei ole siunausta".
Tiedänpä niitäkin jotka kolmikymppisinä kuuntelee häälaulu dc tä ja itkee ja rukoilee puolisoa ilman minkäänlaisia kokemuksia normaaleista nuorten elämään liittyvistä asioista (seurustelu, suutelu jne)
Myös puheet että "kaikille annetaan kärsimystä vaan sen verran ku voi kestää" on ihan TÄYTTÄ PASKAA! Eihän ihmiset sitte sekoais ja tekis itsemurhia jos näin olis. Lisäksi minun kohdalla olen huomannut että välinpitämättömyyteni itseä kohtaan (esim tupakointi) johtuu juuri tuollaisista naiiveista käsityksistä, että "ei kärsimystä esim. syöpää anneta jos en sitä kestä.
Tottakai tajuan että kukaan liikkeen piirissä ei kehota esim tupakoimaan ja itse ne savukkeet olen keuhkoihini kiskonut mutta näin vaan näkökulma siihen, että monesti ne "opit" on iskostunu mieleen "väärällä" tavalla kun niitä pakotetaan vauvasta asti kuuntelemaan.
Ja ehkäisystä. Minä ainakin mieluummin ehkäisen, äärimmäisessä tapauksessa teen jopa abortin, jos katson, että lapsen vastaanottamisesta voi olla todella kohtalokkaat seuraukset LAPSELLE, VIATTOMALLE tapaukselle, jos en jaksa sitä ottaa vastaan. Kyllä siinä on oma kuoleman jälkeisen elämän pelko toisarvoinen asia.
Toinen siskoni taas meinasi henkisesti romahtaa, tai ainakin siltä vaikutti, ja olen huomannut että väsyneenä lestadiolaisvanhemmat sortuvat rikkomaan lakia, joka kieltää fyysisen väkivallan lapsia kohtaan.
Erotyö aivopesusta kestää usein 12 vuotta ja se ei todellakaan ole helppoa kun jo alle kouluikäisenä on syöpynyt mieleen pelkoja, jotka pahimmassa tapauksessa tunnistaa vasta pitkällisessä terapiassa, koska niihin on niin kasvanut kiinni. Jotkut, kuten voimala-ohjelman lestadiolaisnaiset ilmeisesti ovat niitä, jotka pystyvät kokemaan uskon voimavaraksi, mutta on paljon niitä, jotka ovat koko lahkon edessä ihan voimattomia ja toisille uskonasioiden pohtiminen muodostuu ihan pakkomielteeksi ja elämää rajoittavaksi.
Myös liikkeen piirissä ajatellaan esimerkiksi itsetyydytyksen olevan syntiä, mikä voi aiheuttaa "omantunnonherkille" nuorille suurta ahdistusta.
Paljon olisi sanottavaa ja arvosteltavaa, mutta tossa jotain ajatuksia. Itse olen myös kokenut, että on jäänyt elämättä sinänsä "normaali" lapsuus, kun kotona on ollut vanhempien väsymyksestä johtuen raskas ilmapiiri. (lue=lasten tunteita ei ehditä/jakseta kuunnella, varsinkaan kiukunpurkauksia, eikä niiden ilmaisemiseen varsinkaan kannusteta)
Lisäksi tarkkaavaisena kuuntelijana olen jo alle kouluikäisenä imenyt oppeja itseeni lapsen aivoilla ja jälkeenpäin ajateltuna se jatkuva "kuoleman jälkeisen elämän" ajattelu on syönyt minulta valtavasti energiaa suunnitella ja vaikuttaa tähän elämään, rakentaa tulevaisuutta, ottaa vastuuta. Vaikka puheessa höpötetään tämänkin elämän olevan tärkeetä jne, katsotaan se silti toisarvoiseksi asiaksi iankaikkisuuden rinnalla. Lisäksi jopa sanotaan että "synti voi pukeutua myös muotoon, jossa se voidaan määritellä ajallisesti vastuun ottamiseksi". IHAN KÄSITTÄMÄTÖNTÄ! Vastuu on vastuu ja se on olemassa riippumatta siitä määritteleekö vl sen synniksi vai ei. Myös puheet "Jumala antaa aviopuolison" jne antavat monille käsityksen, että asiaan ei voi itse lainkaan vaikuttaa. Tai pahimmassa tapauksessa "ei saa yrittää vaikuttaa asiaan kun sillä ei ole siunausta".
Tiedänpä niitäkin jotka kolmikymppisinä kuuntelee häälaulu dc tä ja itkee ja rukoilee puolisoa ilman minkäänlaisia kokemuksia normaaleista nuorten elämään liittyvistä asioista (seurustelu, suutelu jne)
Myös puheet että "kaikille annetaan kärsimystä vaan sen verran ku voi kestää" on ihan TÄYTTÄ PASKAA! Eihän ihmiset sitte sekoais ja tekis itsemurhia jos näin olis. Lisäksi minun kohdalla olen huomannut että välinpitämättömyyteni itseä kohtaan (esim tupakointi) johtuu juuri tuollaisista naiiveista käsityksistä, että "ei kärsimystä esim. syöpää anneta jos en sitä kestä.
Tottakai tajuan että kukaan liikkeen piirissä ei kehota esim tupakoimaan ja itse ne savukkeet olen keuhkoihini kiskonut mutta näin vaan näkökulma siihen, että monesti ne "opit" on iskostunu mieleen "väärällä" tavalla kun niitä pakotetaan vauvasta asti kuuntelemaan.
Ja ehkäisystä. Minä ainakin mieluummin ehkäisen, äärimmäisessä tapauksessa teen jopa abortin, jos katson, että lapsen vastaanottamisesta voi olla todella kohtalokkaat seuraukset LAPSELLE, VIATTOMALLE tapaukselle, jos en jaksa sitä ottaa vastaan. Kyllä siinä on oma kuoleman jälkeisen elämän pelko toisarvoinen asia.
Vastaukset 11
Vanhimmat
mikään muu kuin kahden minuutin hiljaisuus.
-
-
-
- Miettisit nyt kuitenkin vielä tuota aborttiasiaa. Iankaikkisuus on tärkeä juttu myös.
Tsemppiä!
tervemenoa saatanan oppi emme jää kaipaamaan
jakaa kokemuksesi! Samaa mieltä tuosta, miten lapsi kokee asioita, myöskin tuo on liiankin tuttua, kun äiti oli niin väsynyt, ettei sitä syliä ja läheisyyttä herunut.
Kirjoitit niin monia asioita, joita itse olen käynyt läpi, jopa terapeutin avulla.
En voi muuta, kuin toivottaa sinulle aurinkoisempaa kevättä!
Olen myös entinen vl, pois liikkeestä 25 v sitten. Kärsin masennuksesta, jota hoidetaan psykoterapialla. Pääasiallinen syy masennukseen on äitisuhteen tasolla lapsuudessa, äiti oli väsynyt ja syntymäni aikaan ( olen 6 lapsi ) vanhempani olivat tosi tiukilla maatalousyrityksensä kautta eli työ vei ajan lapsilta ja eritoten minulta, joka olin silloin vauva. En koe vanhempieni muutenkaan erityisesti välittäneen minusta (eikä muistakaan sisaruksista), lapsia tuli, ne otettiin vastaan, mutta välittäminen oli sitten mitä oli. En ainakaan toivotuksi lapseksi itseäni koe enkä ole kokenut. Kohtuuttoman määrän aikaa sain viettää kovilla seurapenkeillä, 1970 luvulla saarnaamiehet olivat uhkaavia ja tosi voimallisia (jouduin esim Heikki Saaren saarnoja kuuntelemaan) ja ne pelottivat. Helvetin tulesta kuuli lähes aina seuroissa. Ei ollut rakkaudellista sanomaa lapsen korville. Onneksi pääsin uskosta eroon, olen vahva ihminen ja rakasta vapautta ajatella omilla aivoillani. En usko joutuvani todellakaan helvettiin. Lapsuuteni ei ollut erityisen onnellinen, vaikka olimme muiden silmissä aivan normaali perhe. Ahdasmielisyys, synkkyys ja tiukat säännöt ovat muistikuvia, joita en IKINÄ omille lapsilleni olisi halunnut tarjota eikä ole ONNEKSI tarvinnut. He ovat saaneet kasvaa rauhassa ilman lapsuudesta asti tulevia aivopesuja. En soisi moista uskonlahkoa kenellekään, niin paljon kuin puhutaankin yhteisön tuesta ja turvasta, se on kovin häilyväinen käsite koska hinta on niin kova. Muunkinlaisia yhteisöjä on joissa naisen asema on huomattavasti parempi ja avarampi.
no tuo tuohtunut aborttijuttu oli kyllä vähän...
toivon ettei tuollaista tarvi itse miettiä koskaan ja siihenhän voi itse toki vaikuttaa.
Ja on niitä ankeita lapsuudenkokemuksia muillaki ku vl-lapsilla, mutta kyllä monesti tulee mieleen, että eriarvoisuus on huipussaan tuon lahkon sisällä ja jotkut kärsii ihan turhaan koko elämänsä sen aivopesun takia,
vl-perheeseen kasvaneelta joka tapauksessa, kun pitää määritellä oma paikkansa (varsinkin naisena)yhteisössä jossa ei yksilön vapaudet toteudu jos ihan oppien mukaan menee suhteessa nykymaailmaan. Uskon tämän ristiriidan vievän energiaa keneltä tahansa. Ja sitten jos oletkin herkkä ja haavoittuvainen ja on vielä muita vaikeuksia, niin miten jaksat sitten tehdä eroprosessin yhteisöstä. Siinä tulee itsemurha mieleen enemmän kuin useasti varmasti, ja sitäkään ei uskalla tehdä kun on peloteltu helvetillä.
t: väsynyt pohdiskelija
käsitellä VOIMALASSA! HU-HUU Voimalan väki!!!
tulla kasvotusten kertomaan näistä kipeistä asioista? Kyllä nyt on aika tehdä konkreettisesti jotain vl-liikkeen sisällä. Nämä kerrotut kokemukset ovat tosi surullisia (näin ei vl:n näkökulmasta). Ei osaa kuin arvailla, kuinka paljon tragedioita on vl-perheissä..Tapaan päivittäin vl-äitejä, jotka tuntuvat olevan tosi uupuneita taakkojensa alla.
että olet päässyt eroon saatanan Suomen tukikohdasta eli vl-herätysliikkeestä.
olen välillä kuullut keskustelua siitäkin aiheesta, että esim suomen sisällä tietyt sairaudet lisääntyvät kun "geenikartta tms" on niin "suppea", eli tarvitaan niin sanotusti "uutta verta" että perimä ei köyhdy. (apua, joku alan asiantuntija itkis ku lukis nää sanavalinnat)
Mutta mitenkäs vl yhteisön 120 000 yksilöä... Mahtaa syntyä keskimääräistä enemmän kehitysvammaisia ja geenivalikoima ei kyllä kirjavoidu kun uusia tulee liikkeeseen vähän. Että silleen...
puhut asiaa.samoja asioita olen myös pohtinut. T: kohta ex-vl.