Nyt olen kolme kuukautta ollut roa-kuurilla ja tilanne on se että akne on tietyistä paikoista parantunut lähes kokonaan, mutta joissain paikoissa vain pahentunut. Keskinkertainen akneni esiintyy lähinnä naamassa. Kävin juuri lääkärillä, ja lääkeannosta määrättiin pienemmäksi, vaikka akne ei näyttäisi olevan paljon paranemaan päin. Voiko lääkäri olla väärässä, harmittaa todellakin jos kaiken päätteeksi akne ei parane, jonkinlaiset arvetkin lääke on jo saanut aikaan...
Kertokaahan jos on kokemuksia, pitäisikö kolmen kuukauden kohdalla jo näkyä tuloksia? Itselläni uusia finnejä ilmestyy edelleen.
Kertokaahan jos on kokemuksia, pitäisikö kolmen kuukauden kohdalla jo näkyä tuloksia? Itselläni uusia finnejä ilmestyy edelleen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei!
Itselläni oli pahenemisvaihe 3 ja 4 kk aikoihin käytön aloituksen jälkeen, sen jälkeen akne alkoi parantua hyvin. Joistain kohdista itselläni parani aluksi, ja sitten ilmestyi finnejä kasvoihin sellaisiin paikkoihin missä niitä ei "normaalisti" ollut. Lopuksi nämäkin katosivat.
Eräällä toisella henkilöllä jonka paranemista olen seurannut alkoi iho selvästi tasoittua n 3kk käytön jälkeen. Hänen annostaan tosin suurennettiin vähän aikaa sitten, vaikka paranemista oli havaittavissa jo puolella siitä mitä nyt.
Kyllä viimeistään 4kk käytön jälkeen pitäisi paranemista tapahtua.
...missä pahenemisvaihe ei ole parantunut ennen kuin vasta viimeinen kuukausi on meneillään, joten kyllä sä käyt läpi normaalia vaihetta. Roa ei ole mikään ihmelääke ja joissakin tapauksissa akne tulee takaisin parin-viiden kuukauden päästä Roa-kuurin lopettamisen jälkeen, mutta yleisesti ottaen lääke toimii, ilman että mitään suurempia komplikaatioita esiintyy ja ilman että akne uusintuu. Tsemppiä!
Itsellä nyt roaccutan-kuuria ja dalacin-liuosta viikko takana. Heti alusta lähtien alkoi tulla ihon alla olleet pahkurat pintaan. Uusia finnejä ei kyllä tunnu tulevan, mutta iho on ikävän näköinen, kun valkopäitä on tullut paljon pintaan. Toisaalta lohduttavaa, että paraneminen on heti alkanut ja tulehtuneisuus on alkanut häipyä. Mutta silti niin turhauttavaa tää odottaminen. Mihinkään ei oikein kehtais edes mennä, kun noi finnit on pinnassa. Niitä tuskin kannattaa nyt puristaa, vai? Kuivuuko noi valkopäiset pintaan tulleet finnit itellään pois?
Toinen puoli olisi ihan ok-kunnossa valmiiksi. Siinä ei ole oikeastaan kuin pari punaisempaa kohtaa. Toinen puoli naamasta onkin sitten ikävämpi. Punoittaa huomattavasti suuremmalta alueelta ja 90% mun naaman finneistä onkin vain toisella puolella poskessa... Perseestä, kun toinen puoli olis ihan hyvässä kunnossa.
Pakko tulla avautumaan, kun on niin turhauttavaa tämä odottaminen...