En ole varmastikkaan ainoa jolla on tämä ongelma. Rakastuin ekaa kertaa elämässä ihan tulenpalavasti ja nyt minussa nostaa päätä semmonen ruma hirvilö kuin mustasukkaisuus. Siis tiedän, se voi pilata koko orastavan suhteen jollen saa sitä hallintaan. Kultani, jos nyt voin häntä jo sellaseksi kutsua kun vasta ihan alkumetreillä on jotain asiasta vihjannu – siis siitä että oon mustis. En oo mitään stalkannu tai saanu raivareita pikkujutuista tai mitään, mutta jotkut tietyt ihmiset herättää mussa semmosta epävarmuutta ja turhautuneisuutta ja joskus huomaan toivovani että kultani ei viettäiskään aikaa heidän kanssaan. Vaikka hyvin tiedän, että täytyyhän hänen elää muutakin elämää, hoitaa duunit yms. Ja eihän se mulle edes kuulu kenen kanssa viettä aikaa, voin vain toivoo että haluaa mun kanssa kaikkein mieluiten olla. Siis todellakin tiedostan että tää on mun oman pääkopan sisällä tää ongelma. Mutta kultani näkee kuohunnan mun kasvoilta, on tarkkanäköinen. Oon aiemmassa elämässä – niin en oo mikään teini, vaikka siltä voi vaikuttaa, todellakaan! – törmänny niin hirveisiin mustasukkasuuden muotoihin, että sitä suuremmalla syyllä mua inhottaa nää tunteet mussa. Miten ne saa kuriin?
ongelmana
mustat sukat...
9546
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
jos ei vain ole tarpeeksi elämänkokemusta. Nimittäin sekin, et jos olet mustasukkainen ja toinen lähtee jonkun matkaan, niin ei se mustasukkaisuus mitään auta. Ja jos ei lähde, niin epävarmuus on ihan yhtä turhaa energian hukkaa.
Tosiasia vain on se, että moni antaa ymmärtää muuta kuin tarkoittaa. Ja kaikista ei ole kaikille. Ja jos olisit vanhempi tietäisit, ettei epävarmuus useimmmiten ole ongelma, vaan että elämä nyt vaan on epävarmaa ja varmuutta et edes tule saamaan koskaan mistään. Todennäköisesti joskus se sullakin kolahtaa kipeästi ja jäät ihmettelemään, miksi toinen jätti tai lähti, mutta se nyt on elämää. Ei sulle ole kukaan luvannut mitään lintukotoa, missä ei koskaan satu eikä käy mitään pahaa.
Tuntuu, et jos sulla on ollut liian helppo elämä ja jos törmäätkin epävarmuuteen, niin heti luulet, et se on ongelma. Jos sä olet päässyt liian vähällä, kuvittelet, että sulle on suhde, joka on ikuinen ja sulla on ongelma, kun tulee mieleen, ettei se välttämättä ole.
Jos sut oltais joskus hylätty tai jätetty, niin sä et olis enää mustasukkainen, tietäisit, että vaikka mitä tekisit, et sä sille mitään vois etukäteen etkä jälkikäteen. Että parempi vaan hyväksyä se tosiasia, ettei ihmiset välttämättä rakasta tai välitä ja kyllähän ne jättää monetkin.
Keskittyisit olemaan pikemminkin onnellinen siitä mitä sulla on, eikä siitä, mitä sä ajattelet sulta otettavan pois. Sehän lähtee jos on lähteäkseen, useimmat jättää tai jätetään useammankin kerran elämässä. Niin että älä nyt valita. Sä et ole missään erikoisasemassa sen suhteen,ettekö vois myös kohdata sen tilanteen. Siksi tajuaisit olla onnellinen siitä mitä nyt on.
Kaikkihan ne sanoo, et rakastuu tulenpalavasti, mut suurin osa on silti kylmiä tai petollisia ja jättää kuitenkin.
Ymmärrän mitä tarkoitat. en varmaan tuonu esiin riittävän hyvin että en siis ole mikään kokematon nuori ihminen... kaikenlaista koettu... en vaan oo ite koskaan kokenu mustasukkasuutta tässä mittasuhteessa ja se nyt pelottaa. Ei toista voi väkisin pitää, näin on.
mielipide on, että se mitä ajattelit ongelmana ei ole ongelma, koska ymmärrät sen itse. Mustasukkaisuutta kuuluu vähän olla, niin ei se voi olla mitään tuhoava ongelma, jos sitä on enemmän. Jos sitä ei olisi yhtään, se olisi huono juttu. Mun mielestä noissa sun tunteissa ei oo mitään pahaa. Kai jokainen saa kokea noin. Ei kaikista ihmisistä tarvikaan pitää, eikä tarvitse haluta että kumppani viettäisi sellaisten ihmisten kanssa aikaa. Jokaisella on oma vapautensa, mutta eiköhän asiat voi tulla paremmaksi puhumalla. Etsitte yhdessä tuohon kultaisen keskitien. Kun on kaksi ihmistä suhteessa, ne ratkaisut löytyy molempien kautta.
Mietin että ehkä se just tuntuukin ongelmalta koska ei oo vielä puhuttu asioita läpi. Ehkä oon jollain lailla epävarma siitä ollaanko ylipäätään samalla sivulla tässä. Tavallaan tunnetaan hyvinkin toisemme, mutta sitten on niitä "harmaita alueita". Me ei tällä erää pystytä tapaamaan kovin usein ja se kommunikointi ei sitten aina lähde luistamaan heti ihan kunnolla. Mä toivon, että kun asiat etenee ja päästään keskusteleen lisää, niin tääkin sitten asettuu uomiinsa.
Varmaan sä enemmän juuri omassa päässä pyörität tuota ja sitä tosielämässä tuota asioiden kohtaamista sitten ei tapahdu tai sille ei oikein ole syytä. Siksihän se pääseekin vähän epäsuhtaisiin mittoihin, ja tosielämä voisi olla jopa pettymys, se kun on vain sitä arkea suurimmaksi osaksi. Se ei ole niin draamaa ja dramatiikkaa yleensäkään koskaan, pikemminkin jos sä olet kovin mielikuvituksellinen, sehän voi olla jopa tylsää. Ja jos joku lähtee, ne tapahtuu aika hiljaisuudessa yleensä, eikä monestakaan lähdöstä saa sitä kohtausta aikaan.
Voi jopa olla ettet kestä sitä arkea ja itseäsi viihdyttääksesi luot jotain saippuaoopperaa päähäsi, varmaan kannattaisi olla enemmän toisen kanssa tekemisissä, ettei asiat paisu kovin.
Ja se keskustelukin voisi lopahtaa aika olemattomaksi, jos sillä vaan ei ole kovin todellisuuteen vastaamista. Mut kannattaa käydä läpi, niin asia varmaan korjaantuu heti.
Jos sulla on taipumusta antaa mielikuvituksen laukata enemmän kuin mitä näet toista ja olet hänen kanssa, niin ymmärrä se ja ymmärrä, mikä on totta ja mikä ei ja mitkä on oikeassa elämässä teidän välit ja mitä ne ei ole.
kertominen kyllä kannattaa.
Eikä kannata murehtia siitä, että kommunikointi ei lähde heti luistamaan. Mitä sen on väliä. Ei kai toisen kanssa ole siinä asiassa kiire, jos haluaa viettää loppuelämän yhdessä. Asioita on aikaa opetella yhdessä.
joo, kannattaa varmaan suitsia mielikuvitusta. Kuinka sitä pysyiskään ihminen formissaan, jos kaikkia ikäviä vaihtoehtoja pyörittäisi jatkuvasti mielessään. En kyllä mielestäni ole mikään mielikuvitusmaailmassa elelijä tai draamantekijä vaan ennemminkin realisti, jalat maassa -tyyppi. Vain rakastunut sellainen :) Enkä pohjimmiltaan usko että hän mua voisi vedättää tms. Uskon että hän välittää musta oikeesti, huomasin sen esim. kun olin sairaana hänen viestistään. Luulenpa että kun taas nähdään seuraavan kerran, keskityn niihin kaikkiin hyviin asioihin. Ja häneen. En halua että hän pelkää syntyvän mustasukkasuusdraamoja mun kanssani.
aika laimealta kuulostaa sun tulkinta toisesta. "uskon, että hän välittää.." Jos toinen kerran välittää ja olet hänen kanssa, mitä jossittelua siinä on, vai etkö todellakaan _tiedä_ sitä ja miten voi olla ettet tiedä, jos olet hänen kanssa. Ja ei ole varmaan toisellekaan mikään kovin ylistävä kommentti, et "en mä usko, et sä voisit mua vedättää".. Mitä itse ajattelisit, jos hän sun kanssa ollessa kommentoisi tai ajattelisi susta noin? TUlisi varmaan aika hölmistynyt olo, että aijaa, miten latteaa, ettei tässä varmaan ole sit tunteita.
Taitaa olla nyt kuule kovasti jo syytä keskittyä niihin oikeasti hyviin asioihin.
Itse en käytä koskaan mustia.