Viikkoa 27 elellään ja lapsi viihtyy mahassa istualtaan. Onhan tässä vielä aikaa lapsen itse kääntyä, mutta on alkanut mietityttää että mitä jos ei. Minkälaisia vaihtoehtoja teillä on tullut vastaan jos lapsi ei itse käänny?
Perätilassa
kääntyykä vai ei?
5370
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllähän sitä yritetään sitten vielä myöhemmin kääntää koska tiedetään että on perätilassa.
Mulla itellä kävi niin, että vauvan perätila huomattiin vasta siinä vaiheessa kun olin synnytyssalissa ja vauva oli syntymässä. Alakautta tuli kuitenkin terve poikavauva. Olisivat muuten tehneet leikkauksen mutta kun vauva oli pieni niin tuli sitten alakautta.
Minulla se onnistui, ja vauva syntyi normaalissa takaraivotrjonnassa vähän lasketun ajan jälkeen. Lääkäri käänsi vauvan painelemalla vatsaa päälyä päin noin kuukuden ennen laskettua aikaa, eikä kääntäminen edes sattunut. Lapsi oli pieni, painoi syntyessään vain 2900g. Kätilöopistolla oli ennen mieslääkäri, joka oli erikoistunut noihin ulkokäännöksiin.
Jos käännös ei onnistu, kannattaa minusta pyytää keisarileikkaus. Perätilan ulosautto on hankalaa ja siinä vaaditaan äidiltä suurta itsehillintää. Näin ainakin siis oletan. Minulla ei ole itselläni ollut perätilasynnytystä.
eka ja toka vauva kääntynyt vasta rv 32 jälkeen ja syntynyt siis pää edellä :) jos ei ennen rv 35 käänny itse niin yritetään kääntää , jos ei käänny joko synnytetään silleen tai tehdään sektio. jos vauva saa käännettyä, niin se saattaa kuitenkin kääntyä takaisin vielä enne synnytystä.
Mun poika ei kääntynyt ja ulkokäännöstäkin yritettiin joskus rv 36 tienoilla, mutta vatsani oli kuulemma tosi piukka, eikä poika päässyt liikkumaan mihinkään. Lantio kuvattiin ja yritettiin kovin tyrkyttää alatiesynnytystä. Olin ensisynnyttäjä ja pojan painoarvio oli n. 3,6 kg. Olisin alakautta yrittänytkin, jos olisi lähtenyt syntymään ennen aikojaan, mutta kun sitten lopulta alettiin puhua synnytyksen käynnistämisestä, päätin että sitten kyllä tehdään sektio.
Jos sektion haluaa, se täytyy sitten sanoa ponnekkaasti lääkärille, ainakin jossain sairaaloissa. Ovat nykyään niin sen alatiesynnytyksen lumoissa, että kaikki yritetään väkisin vaan alakautta tusertaa maailmaan.
Leikkaus meni hyvin ja haava parani nopeasti, ei pahaa kokemusta jäänyt. Leikkaava lääkäri oli sitä mieltä, että sektio oli oikea ratkaisu. Perätilasynnytykset päätyvät usein kuulemma kuitenkin hätäsektioon.
Vasta viime viikolla (rv 32) vauvani kääntyi. Ennen sitä se on ollut poikittain koko ajan. Ei vielä hätää!
Kuten täällä sanottiin niin rv 36 ne yrittävät kääntää vauvaa, jos se ei sitä ennen ole kääntynyt itsestään.