Suomeen on saatava yleislakko, ellei mikään muu auta torppaamaan hallituksen eläkeleikkauksia.
Yleislakko
Viisikymppinen STTK:sta
9373
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Nykyään on työterveydenhuolto niin hyvällä tasolla aiempiin aikoihin verrattuna, että ihminen kyllä hyvin kykenee olemaan töissä vaikka 70-vuotiaaksi. On vitamiineja ja muita. Ei eläkeläisiä kaipaa enää lisää katukuvaan. Ja sairaseläkkeelle kepulikonstein päässeitä ainaskaan. Itse, mittavan työuran tehneenä, ensi keväänä 82 vuotta täyttävänä voin sanoa, että kaikki on kiinni omasta tahdosta ja elämänasenteesta. Niin myös työssäjaksaminen.
ja mellakointia mutta eihän nössö suomalainen ota kantaa kuin kännissä paikallisessa. Eläkeikää ylös, mites paljon edustajat on omiaan valmiita nostamaan. Päivärahoja leikattiin komennusmiehiltä ja itse "asuvat" toisaalla ja nostavat kulut vaikka tosiasiassa asuvat Hesassa. Palkoista keskustellaan näin laman edessä mutta mistä eduista edustajat on valmis luopumaan. Meillä on riistohallitus joka nautti eduistaan hymyillen kun kansa kärsii ja köyhtyy... Missä on "älykkyys" kun ihmettelevät nuorison pahoinvoitia, itsemurhia ja alkon kulutusta? Pitäiskö vaihtaa raharikas hallitus??
Vasemmistofobian ansiosta Suomi ei ole koskaan ollutkaan samanlainen hyvinvointivaltio, kuin muut Pohjoismaat. Äänestäkää vaan ihmiset porvareita. Mutta älkää sitten tulko valittamaan näitä "Rukan lumilla" tehtyjä päätöksiä kun itse olette "nuorekkaat" kokoomusedustajanne valinneet lakeja säätämään.
..sanotaan Sanassakin. Harmittaa työttöminä vetelehtivät jolpit Rauman katukuvassa. Minultakin yrittävät pummata kaljarahoja. En anna. Kerran kävi yksi vaatteisiin kiinni, mutta varovaisena miehenä kannan mukana sotilaspistooliani, joten jolppi lähti siitä hippulat vinkuen. Mutta kyllähän sitä entisenä nyrkkeilijänä olisin voinut sarjan hänen olutvatsaansa tikata. Ei ne usko, jollei niitä jollain tavoin opeta ja pelästytä. Virkavalta ei niiden touhuihin puutu. Ja sossun tädit silittää vaan niiden päätä ja kyselee, että tarvisko se tietokone uusia jo uudempaan malliin. Näin on asiat Raumalla tällä hetkellä.
ole työtä vieroksuvia rikollisia ja juoppoja, vai kuinka? Kyllä siellä on paljon työhaluista sekä nuorempaa että ikääntyneempää porukkaa, joka haluaisi tehdä töitä, mutta ei vaan jostain syystä kelpaa mihinkään.
..avaavat vanhuksille jopa oven. Vaikka kyllä sitä vielä itse oven auki saa. Kassakaapistakin. Oli näet rintamalla korsukaverina yks senajan huippuosaaja kassakaapinavauksissa. Hieno mies.
etevä tietotekniikan käyttäjä, vaikka ikää taitaa olla mittarissa, jos oikein rintamalla olit. Onnea!
Hyvä koneen käyttäjä olen kyllä,mutta viellä kovenpi tumputtaja olen koneen vieressä,Rauman paras.
Kattopaaka Ranskaa ja miten sielä reagoidaan herrojen metkuihin.
Suomalaiset on kasvatettu pienestäpitäen pelkäämään Herroja ( aliupseereja jne ) ja hyväksymään kaiken skeidan mitä heille tuputetaan.
Yleislakko ei auta muuta kun pankkeja joten ainut keino on herättää talvisodan henki ylös ja vetää yhtäköyttä herroja vastaan. Keinoja on miljoonia kunhan kaikki " pikku porvarit " jotka eivät viitsisi tuijottaa omaa napaansa tulisivat mukaan.