mulla on ongelma, tein eilen testin ja se näytti positiivista. mutta miks mä jotenkin toivoin etten mä olisi raskaana. Mä olen miettiny aborttia ja melkein päätyny siihen et se on paras ratkasu mut miks molemmat päätökset tuntuu pahalta. Elän vakaassa parisuhteessa ja yhdessä mietittiin mikä olisi hyvä ratkasu mutta ei kummatkaan halua sanoa suoraan mitä ajattelee. Lapsi ei tähän elämän tilanteeseen sovi niin pahalta kuin se kuulostaakin ja toisaalta lapsi olisi ihana. mä itken ihan hysteerisena kun ajattelee koko asiaa ja poikaystävä ei osaa auttaa...
-pupu 19v-
-pupu 19v-
Vastaukset 52
Vanhimmat
En ole tavannut ketään, joka valittuaan elämän olisi katunut.
Elämänmuutoksen miettiminen tuntuu ensin hankalalta, mutta ei ole mitään oman lapsen kaltaista.
...äitini puolesta.
Äiti ei olisi halunnut lasta, mutta päätyi sitten kuitenkin lapsen saamaan (kyse ei ollut vahingosta, vaan tarkoituksella raskaaksi tulemisesta). En tiedä mikä oli syynä, varmaan ympäristön painostus tai jotain...
Minä, äitini esikoinen, kuitenkin kadun tuota päätöstä. Elämäni on ollut yhtä helvettiä, kun äitini (sekä isäni) eivät ole osanneet pitää lapsesta (minusta) huolta. Minusta todellakin olisi ollut parempi, jos en koskaan olisi syntynytkään.
Äitini ei ole sanonut katuvansa päätöstään, mutta hänen tekonsa puhuvat puolestaan.
Isäni kertoman mukaan äitini ei ennen syntymääni kuluttanut alkoholia juuri nimeksikään, mutta syntymäni jälkeen sitä alkoikin sitten kulua. Tyhjiä pulloja löytyy milloin mistäkin piilosta, mutta mitään ongelmaa ei ole olemassa. Humalassa ollessaan äitini syyttää minua juomisestaan. Selvinpäin hän ei muista - tai halua muistaa - eikä halua tietää mitä on humalassa ollessaan puhunut tai tehnyt.
Lukemattomat kerrat olen palellut pihalla yömyöhään odottaen äitiä kotiin kapakasta, ensimmäiset muistikuvani ovat noin viisi vuotiaana. Lukemattomia kertoja olen häntä käynyt etsimässä ja hakemassa kotiin. Lukemattomia kertoja olen puoliksi raahannut, puoliksi kantanut äitini kotiin kapakasta ämpärikännissä. Lukemattomia kertoja olen riisunut häneltä ulkovaatteet ja peitellyt hänet sänkyyn, kuunnellut hänen soperteluaan, kuinka äiti rakastaa lastaan, mutta kun joskus vaan on niin rankkaa. Lukemattomia kertoja olen siivonnut äitini oksennuksia aamulla, kun hän on krapulassaan syyttänyt minua oksennuksista ja pakottanut siivoamaan nipistelemällä minua joka puolelta kehoani (aikaisimmat muistikuvat ennen kouluun menoa).
Ekaluokkalaisesta lähtien olen varastanut äitini kukkarosta rahaa, että olisin saanut jotain ruokaa vatsaani tai ehjät kengät jalkaani. Taloudellisia vaikeuksia meillä ei ole ollut, äiti vain on unohtanut ostaa ruokaa tai pitää huolta vaatteistani. Isäni ei ole näistä asioista tajunnut ja hän olikin suurimman osan ajasta työkomennuksilla ulkomailla.
Lukemattomia kertoja olen mennyt väliin isäni ja äitini riitoihin ja ottanut vastaan muutaman harhaiskun. Harhaiskujen lisäksi minua itseäni ei varsinaisesti ole lyöty, mitä nyt muutaman kerran olen piiskaa saanut.
Lukemattomia kertoja olen itkien mennyt pois äitini luota, joka on minut torjunut, kun olisin halunnut halata häntä tai tarvinnut jota kuta parantamaan asvaltti-ihottumani. Kolmannella luokalla mursin häntäluuni, kun putosin keittiön jakkaralta selälleni lattialle. Muistan kuinka takapuoleni oli viikkoja niin kipeä etten pystynyt kävelemään. Äitini nimitti minua itkupilliksi, enkä koskaan päässyt lääkärille. Neljäs luokkalaisena astuin lattialle pudonneeseen neulaan ja neula katkesi jalkaani. Sain hyppiä yhdellä jalalla yli viikon, ennen kuin äitini uskoi, etten vain pelleillyt ja pääsin lääkäriin. Neula oli jo alkanut koteloitumaan luiden väliin, mutta onneksi se saatiin leikkauksella pois. Jälkeen päin äitini valitteli kömpelyyttäni ja huolimattomuuttani, lääkäriin menneillä rahoilla olisi voinut tehdä paljon muutakin. Viidesluokkalaisesta lähtien olen pyrkinyt hoitamaan lääkärini itse, aina se ei tosin ole onnistunut, sillä joskus on vaadittu alaikäisen potilaan huoltajan läsnäoloa...
Olen yrittänyt itsemurhaa neljä kertaa, ilmeisesti en kuitenkaan ole todella halunnut kuolla, sillä en ole yrityksissäni onnistunut. Yritykseni ovat olleet lähinnä ranteiden viiltelyä ja lääkkeiden yliannostuksia viikonlopun mökkimatkoilla. Yrityksistäni ei tiedä kukaan muu kuin minä, olen aina pitänyt huolen, että olen yksin yrityksessäni. Sairaalaankaan en ole niistä joutunut...
Minulla on paljon kavereita, mutta ei yhtään tosi ystävää, johon voisin luottaa. Tunnen olevani yksin suuressakin joukossa, en pysty luottamaan siihen, että ihmiset todella välittäisivät minusta, koen olevani heille vain väline johonkin muuhun. En ole elämäni aikana luottanut yhteenkään ihmiseen, vanhempani opettivat etteivät ihmiset ole luottamuksen arvoisia. Jos jotain pitää tehdä tai hoitaa tai jotain haluaa, täytyy se aina hoitaa itse. Mitään ei voi luottaa toisen hoidettavaksi. Epäluottamukseni on pilannut monta ihmissuhdetta, sillä ihmiset haluavat, että heihin luotetaan. Minä en pysty luottamaan. Jos en itse pidä itsestäni huolta, kuolen.
Elämäni on paljon pidempi kuin tämä lyhyt katsaus, kaikki eivät vain tähän mahdu ja pahimmista asioista en edes halua kertoa.
Kaikki elämä ei todellakaan ole elämän arvoista, minun ei ainakaan. Äitini ja isäni, itsestäni puhumattakaan, me kaikki olisimme olleet niin paljon onnellisempia, jos äitini vain olisi päättänyt toisin, eikä olisi koskaan päättänyt saada lasta.
Lapsi ei ole kaikille ihmisille siunaus ja ihanuus, toisille lapsi on helvetti. Ja jos lapsi on vanhemmilleen helvetti, miettikää mitä se on lapselle itselleen.
Tämä on minun tarinani, sen ei ole tarkoitus arvostella kenenkään ulkopuolisen elämää tai valintoja tai kertoa absoluuttista totuutta. Tarinani on tarkoitus herättää ajatuksia, ettei kaikki ole aina niin ihanaa ja mukavaa ja sutviinnu itsestään ajan myötä. Joskus elämä voi myös olla helvettiä.
Et ole vastuussa äitisi alkoholismista. Kun olet aikuinen, tajuat sen järjelläsi, vaikka se yhä haittaa tunne-elämääsi. Olit tärkeä äidillesi ja huolehdit hänestä, vaikka jouduit kovan taakan alle. Äitisi soperteli rakastavansa sinua. Varmaan olitte molemmat tosissanne, vaikkakin vaikeassa tilanteessa.
Ihmisten keskinäinen tylyys on yksi alkoholismin ja huonon olon syistä. Piittaamattomuuden ja vieraantumisen ilmentymä on myös oman lapsen elämän lopettaminen jo ennen virallista syntymää.
On vaikeaa katkaista tylyyden kierrettä omalla kohdalla, mutta sitä on lupa yrittää ja siinä voi onnistua.
Olet riittävän älykäs analysoidessasi oman historiasi painolastia. Olet myös riittävän älykäs painolastiasi keventämään. Olet tärkeä ja arvokas ihminen. Katso ympärillesi ja ennen kaikkea katso eteenpäin. Ole rohkea äläkä pelkää.
Ei elämä ole pelkää hurmaa mutta paljon kaunista siinä on. Elämä kantaa, mutta täytyy uskaltaa sille antautua.
ollaan mekin mieheni kanssa. Tein testin alkuviikosta ja positiivista näytti. Huomenna terveyskeskuseen ja sitten pitäisi jo tietääkin mitä tässä tekee. Mietin tätä ja ahdistun koko ajan enemmän. Vakituiset työt molemmilla, ja kaikki kunnossa, mutta opiskeluhaaveitakin vielä olisi ja yhteistä nähtävää ja koettavaakin paljon edessä. Vapaudenkaipuu valtava. Tilanne on kamala.
Minä haluaisin perheen ympärilleni, mutten tunne aikaa vielä oikeaksi. Abortti pyörii mielessä, mutta niin pyörivät lasten nimetkin.
Mietin vain tuossa, että mikä sitten on se oikea aika? Onko sellaista olemassakaan? Yhdessä koetut asiat voivat myöskin olla perheen kesken koettuja onnenhetkiä. Pyöritän asiaa mitenpäin tahansa huomaan tekeväni suurimman osan ajatustyöstä erilaisten ennakkoluulojen ja pelkojen varassa. Mietin parisuhteemme mahdollista muuttumista ja pelkään elämäni valuvan hukkaan. Toisaalta tietysti voisi olla hyvä puhua asioista jonkun itseään viisaamman kanssa, esim. äiti saattaisi asioista olla melkoisen hyvin perillä. Jotenkin se vain on niin vaikeaa. Uskaltaisikohan sitä tänään yrittää...
Kerro mihin tulokseen te tulitte! Olisi kiva tietää!
elämään, mä kävin siellä lääkärissä puhumassa asioista. Ja sen jälkeen miehen kanssa päätettiin että lapsi saa tulla maailmaan!!!
Onnea uudelle perheelle! Oli mukavaa kuulla etta paatos oli "happy end". Nauti raskaudesta ja ennen kaikkea siita maailman ihanimmasta pienesta ihmisesta, joka odottaa paaasevansa aidin lampoiseen syliin...
Tuli hyvä mieli päätöksestäsi.
Kun ajattelet asiaa muutaman vuoden kuluttua huomaat miten oikea ja hyvä tekosi oli. Lastasi et antaisi pois mistään hinnasta.
Puhelkaa ja laulelkaa miehenne kanssa lapselle jo odotusaikana. Valitkaa jo nyt lapselle unilaulu. Hän kuulee ja tunnistaa teidät. Hyvä on lapsen kasvaa, kun kohta pääsee isän ja äidin syliin.
On todella typerää menettää nuoruutensa ja päästämällä alkio kehittymään lapseksi vain siksi, että sattuu olemaan raskaana. Tuolla tavoin toimittiin entisaikaan, kun ei ollut vaihtoehtoja. Lapsi otetaan vastaan silloin, kun se on toivottu ja sille ollaan valmiita antamaan rakkaustta ja aikaa. Minusta on todella säälittävää, että edelleenkin syyllistämoismentaliteetti tässä yhteiskunnassa saa iakaan sen, että ei-toivotut lapset saavat tilaisuuden syntyä. Jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus syntyä toivottuna. Myös vahinko voi olla toivottu, en kiellä sitä. Mieti siis onko lapsi todella toivottu vai teetkö vain kuten uskot olevan sinulta odotettua? VAin sinä tiedät vastauksen, emme me täällä palstalla.
Kyseessähän ei ole vielä lapsi raskauden aikana. Vasta loppuraskaudessa voidaan puhua lapsesta. Raskausaika nimenomaan kehittää alkion lapseksi. Sitä ennen kyseessä ei ole ihminen.
Tässähän juuri "pupu" yrittää pohtia lähinnä omalta kannaltaan( poikaystävän,- ihan järkevää) asiaa, ei siis "mitä MUUT odottavat". Ketkä muut?
Kun puhut syyllistämismentaliteetista, syyllistyt siihen itse. Syyllistät nuoruuden menettämisestä (???)ja siitä, että "päästää alkion kehittymään lapseksi vain siksi että sattuu olemaan raskaana." Eli ei tuo sinun mielipiteesi kovin neutraalilta kuulostanut.
Tuskimpa sitäpaitsi abortin teettämistä pohtiessaan kovin moni edes on kertonut ulkopuolisille asiasta, eiköhän raskaaksitulosta kerrota sitten, jos lapsi pidetään. Jos taas päädytään aborttiin, ei asiaa yleensä huudella ihmisten ilmoille. Että se siitä "tekemisestä niinkuin odotetaan".
Et voi myöskään olettaa tietäväsi jonkun toisen puolesta, kokeeko tämä "menettävänsä nuoruutensa", lapsensaannin myötä. Ehkäpä oma kokemuksesi on ollut se, ja tuohan on myös yleinen klisee. Mutta ei voi yleistää. Lapsi tuo tulleessaan paljon tuntemuksia, eikä käsitteitä nuoruuden menetys ja lapsen syntymä voi oikopäätä suhteuttaa toisiinsa. KAIKKI asiat vaikuttavat elämän juoneen, ei se ole mustavalkoista vaan monisävyistä.
Lapsi on ihminen koko raskauden ajan. Biologinen ja -huom.-yksilöllinen perimä määräytyy jo hedelmöitymisen hetkellä. Hän on erityisesti isänsä ja äinsä lapsi. Sinun lapsesi. Lapsella on fyysisen olemksensa lisäksi oma mieli ja sielu.
Toisin sanoen: lapsella on oma elämä.
Tämän yksinkertaisen asian voi käsittää järjellä. Sen voi myös tuntea sydämellään.
Kuolemaansa saakka ihminen kehittyy ja muuttuu. Tätä faktaa ei muuta miksikään se, aukeneeko tuonen syli ennen täysiaikaista synnytystä vai 105 vuoden iässä.
Miehen ja naisen rakkauden teot ovat lapsen kutsumista. Ehkäpä se on elämän salaisuuden keskeinen sisältö. Ehkäpä juuri siksi se on hyvä asia.
"Lapsi on ihminen koko raskauden ajan. Biologinen ja -huom.-yksilöllinen perimä määräytyy jo hedelmöitymisen hetkellä. Hän on erityisesti isänsä ja äinsä lapsi. Sinun lapsesi. Lapsella on fyysisen olemksensa lisäksi oma mieli ja sielu."
Perimä ei tee ihmistä, siihen tarvitaan paljon muutakin, että alkiosta kehittyy ihminen.Sinä et voi sanoa missä vaiheessa sielu ilmaantuu metariaan, sinä voit vain olla jotain mieltä.
"Toisin sanoen: lapsella on oma elämä."
Alkio ei kuitenkaan vielä ole lapsi.
"Tämän yksinkertaisen asian voi käsittää järjellä. Sen voi myös tuntea sydämellään."
Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin.
"Kuolemaansa saakka ihminen kehittyy ja muuttuu. Tätä faktaa ei muuta miksikään se, aukeneeko tuonen syli ennen täysiaikaista synnytystä vai 105 vuoden iässä."
Tuolla faktalla ei ole itse asian kanssa mitään tekemistä.
"Miehen ja naisen rakkauden teot ovat lapsen kutsumista. Ehkäpä se on elämän salaisuuden keskeinen sisältö. Ehkäpä juuri siksi se on hyvä asia."
Me kaikki ihmiset emme elä vain sitä siittämistä varten.
"Kun puhut syyllistämismentaliteetista, syyllistyt siihen itse. Syyllistät nuoruuden menettämisestä (???)ja siitä, että "päästää alkion kehittymään lapseksi vain siksi että sattuu olemaan raskaana." Eli ei tuo sinun mielipiteesi kovin neutraalilta kuulostanut."
Väärin. Minua vain korpeaa se, että lähdetään oletuksesta, että onnellinen ratkaisu on vain ja ainoastaan se, jos päätös on raskausden jatkamisen kannalla. Ymmärsit väärin jos otit minun puheeni syyllistämisenä, se oli vain turhautumisen ilmausta.
"Tuskimpa sitäpaitsi abortin teettämistä pohtiessaan kovin moni edes on kertonut ulkopuolisille asiasta, eiköhän raskaaksitulosta kerrota sitten, jos lapsi pidetään. Jos taas päädytään aborttiin, ei asiaa yleensä huudella ihmisten ilmoille. Että se siitä "tekemisestä niinkuin odotetaan"."
Kyllä muiden ihmisten mieklipiteillä voi olla yllättävän suuri merkitys. Ja onhan tälläkin palstalla vaikka kuinka paljon ihmisiä puhumassa ja vastaamassa kysymyksiin pitäisikö tehdä abortti vai pitäisikö synnyttää.
"Et voi myöskään olettaa tietäväsi jonkun toisen puolesta, kokeeko tämä "menettävänsä nuoruutensa", lapsensaannin myötä."
Tietenkään en voi, mutta meitä ihmisiä on monenlaisia joilla on monenlaisia ajatuksia.
"Ehkäpä oma kokemuksesi on ollut se, ja tuohan on myös yleinen klisee. Mutta ei voi yleistää. Lapsi tuo tulleessaan paljon tuntemuksia, eikä käsitteitä nuoruuden menetys ja lapsen syntymä voi oikopäätä suhteuttaa toisiinsa. KAIKKI asiat vaikuttavat elämän juoneen, ei se ole mustavalkoista vaan monisävyistä."
Sitähän minä juuri yritin peräänkuuluttaa, oletko lukenut silmät ummessa kirjoitustani? Vaihtoehtoja on olemassa ja loppujen lopuksi vain asianosaisetitse tietävät mikä heille on parhain ratkaisu.
Vaikka tällä palstalla ihmiset pohtivat raskauden keskeytystä/jatkamista, ihmisillä on yleensä tarve pohtia ja kuunnella ja jakaa asioita, etenkin tärkeitä asioita, se on luonnollista. ja tällä palstalla se käy anonyymisti ja ilman, että syntyy leimaamisia ja juoruja.
Ei se tarkoita, että orjallisesti mentäisiin jonkun valtavirran mukana, vaan kyllä ainakin raskauden jatkamisesta/keskeyttämisestä päättää jokainen tyttö/nainen tykönään loppujenlopuksi itse, ja siinä se ihminen on ihan yksin, vaikka muiden mielipiteitä haluaisikin kuulostella. En usko, että kukaan tai aika harva ainakin, tekee näin ratkaisevaa päätöstä yleisen mielipiteen mukaan. Usein peruspäätös on jo tehty tänne kirjoitettaessa, ja täältä haetaan vain sille päätökselle vahvistusta.
Kun puhut alkiosta, niin tuskin siinäkään voi moni ottaa noin kylmää kantaa, että se on vain ja ainoastaan alkio, ei ihmisen alku. Se, mitä siellä on, on minun lihaani ja vertani, olkoon kuinka pieni ja alkeellinen tahansa. Se asia ei ole kliininen fakta vaan syvä henkilökohtainen kokemus.
Jos asiat olisivat noin simppeleitä,kuin esität tai toivot, ei kai tällaisiakaan palstoja tarvittaisi.
Ei kai kukaan vakavissaan voi turhautua siitä päätöksestä, jonka jokainen aborttia harkitseva joutuu tekemään, koska jokainen tapaus on niin yksilöllinen, ja harvoin sivuutettavissa ilman jonkinasteista kriisiä.
Ei täällä päätöksiä tehdä siten että "onnellinen ratkaisu on vain ja ainoastaan se, jos päätös on vain ja ainoastaan raskauden jatkamisen kannalla." Samaa päätelmää käyttääkseni, voitaisiin väittää: olen turhautunut siitä, että onnellinen ratkaisu tuntuu olevan se, että päätös tuntuu olevan raskauden keskeyttämisen kannalla. Ihan yhtäpitäviä "todisteita" löytyy tuostakin lauselmasta. Kyse on loppujenlopuksi siitä, että jos haluaa lukea näitä viestejä, kuin piru raamattua, niin voi löytää todisteita provisoimilleen väitteille.
Voi Saara. Saara, eikös sinulla olekaan mitään sanottavaa? Kyselet ja väität paljon, mutta kovin vakuuttavaa ei tekstisi ole.
Katsellaanpas vähän argumenttejasi:
"Lapsi on ihminen koko raskauden ajan. Biologinen ja -huom.-yksilöllinen perimä määräytyy jo hedelmöitymisen hetkellä. Hän on erityisesti isänsä ja äinsä lapsi. Sinun lapsesi. Lapsella on fyysisen olemuksensa lisäksi oma mieli ja sielu."
1. Perimä ei tee ihmistä, siihen tarvitaan paljon muutakin, että alkiosta kehittyy ihminen.
1a. Jos perimä ei tee ihmistä, niin mikä (muukin?) sen tekee. Arvaan, ettet tarjoa vastaukseksi rakkautta.
2. Sinä et voi sanoa missä vaiheessa sielu ilmaantuu metariaan, sinä voit vain olla jotain mieltä.
2a) (oletan sinun tarkoittavan materiaan (ei esim. metatarinaan)) Lauseesi on miltei tyhjä. Milloin itse arvioit sielun syntyvän.
Eikös se sielu ole ihmisen yksilöllinen olemus?
Jos olet materialisti, niin pidät sielua materian ominaisuutena. Silloin jo materia = sielu.
"Toisin sanoen: lapsella on oma elämä."
3. Alkio ei kuitenkaan vielä ole lapsi.
3a. Mikä mahtaa olla alkio ja mikä läpsi. Onko 5 vuotias pikkuinen vielä aikuisen alkio? Onko ryppyinen mummo sängyssään ihmisen rudimentti?
"Tämän yksinkertaisen asian voi käsittää järjellä. Sen voi myös tuntea sydämellään."
4. Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin.
4a. Koeta seurata. Yritä uudestaan.
"Kuolemaansa saakka ihminen kehittyy ja muuttuu. Tätä faktaa ei muuta miksikään se, aukeneeko tuonen syli ennen täysiaikaista synnytystä vai 105 vuoden iässä."
5. Tuolla faktalla ei ole itse asian kanssa mitään tekemistä.
5a. Eikö muka ole? Tämähän on koko keskustelun keskeinen sisältö. Kyseessä taitaa olla ehjä ja pitkä elämänkaari.
"Miehen ja naisen rakkauden teot ovat lapsen kutsumista. Ehkäpä se on elämän salaisuuden keskeinen sisältö. Ehkäpä juuri siksi se on hyvä asia."
6. Me kaikki ihmiset emme elä vain sitä siittämistä varten.
6a. Eivät kaikki elä myöskään elämää kannatelleen tai ymmärrystä tavoitellen. Voi koettaa elää jopa elämän kieltäen. Jos nyt maltan ohitan ilkeilysi ”siittämisestä”, haluan sanoa, ettei lapsen elämän salliminen estä muita elämän tavoitteita. Kokemuksen jälkeen voi huomata, että se suuntasi ja rikasti elämää tavalla, jota ei olisi voitu ajatella ennalta.
Ehkä sinäkin -Saara- vielä naurat ja huomaat silloin miksi.
1. Perimä ei tee ihmistä, siihen tarvitaan paljon muutakin, että alkiosta kehittyy ihminen.
1a. Jos perimä ei tee ihmistä, niin mikä (muukin?) sen tekee. Arvaan, ettet tarjoa vastaukseksi rakkautta.
->Aika, naisen kohtu, ruokavalio, yksinkertaisesti ilmaistuna kehittyminen. RAkkaudella ei ole siinä mitään virkaa.
2. Sinä et voi sanoa missä vaiheessa sielu ilmaantuu metariaan, sinä voit vain olla jotain mieltä.
2a) (oletan sinun tarkoittavan materiaan (ei esim. metatarinaan)) Lauseesi on miltei tyhjä. Milloin itse arvioit sielun syntyvän.
Eikös se sielu ole ihmisen yksilöllinen olemus?
Jos olet materialisti, niin pidät sielua materian ominaisuutena. Silloin jo materia = sielu.
->Ei sillä ole mitään väliä, milloin minä arvioin sen syntyvän. Sielu saattaa olla jotain muuta kuin ihmisen fyysiseen ruumiiseen liittyvää. Sielu saattaa ottaa ruumiin asuinpaikakseen vasta juuri ennen synnytystä. Esimerkiksi. Sinun käsityksesi ei ole ainoa oikea. En sano, että minunkaan esimerkkini sitä olisi.
"Toisin sanoen: lapsella on oma elämä."
3. Alkio ei kuitenkaan vielä ole lapsi.
3a. Mikä mahtaa olla alkio ja mikä läpsi. Onko 5 vuotias pikkuinen vielä aikuisen alkio? Onko ryppyinen mummo sängyssään ihmisen rudimentti?
->(oletan sinun tarkoittavan lasta (ei esim. kuka läpsi ja ketä.)Alkio on jakaantunut munasolu, jolla ei ole vielä itsenäisesti kohdun ulkopuolella toimeentulevan ihmisen ominaisuuksia.
"Tämän yksinkertaisen asian voi käsittää järjellä. Sen voi myös tuntea sydämellään."
4. Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin.
4a. Koeta seurata. Yritä uudestaan.
->Sinulla on mennyt tähän asti puurot ja vellit sekaisin edelleenkin.
"Kuolemaansa saakka ihminen kehittyy ja muuttuu. Tätä faktaa ei muuta miksikään se, aukeneeko tuonen syli ennen täysiaikaista synnytystä vai 105 vuoden iässä."
5. Tuolla faktalla ei ole itse asian kanssa mitään tekemistä.
5a. Eikö muka ole? Tämähän on koko keskustelun keskeinen sisältö. Kyseessä taitaa olla ehjä ja pitkä elämänkaari.
->Jos ihminen ei tiedä koskaan olleensa edes olemassa, niin mitä väliä?
"Miehen ja naisen rakkauden teot ovat lapsen kutsumista. Ehkäpä se on elämän salaisuuden keskeinen sisältö. Ehkäpä juuri siksi se on hyvä asia."
6. Me kaikki ihmiset emme elä vain sitä siittämistä varten.
6a. Eivät kaikki elä myöskään elämää kannatelleen tai ymmärrystä tavoitellen. Voi koettaa elää jopa elämän kieltäen. Jos nyt maltan ohitan ilkeilysi ”siittämisestä”, haluan sanoa, ettei lapsen elämän salliminen estä muita elämän tavoitteita. Kokemuksen jälkeen voi huomata, että se suuntasi ja rikasti elämää tavalla, jota ei olisi voitu ajatella ennalta.
->VArmasti, mutta naisella tulee olla itsellään oikeus päättää milloin ryhtyy siihen.
Ehkä sinäkin -Saara- vielä naurat ja huomaat silloin miksi.
->???
Täällä on aivan selkeästi nähtävissä tämä Raamatulla päähän -kööri, joka on ilmaisemassa itseään pää kenossa. Ja syyllistämässä herkässä elämäntilanteessa olevia ihmisiä, jos he ovat tämän köörin mielestä tekemässä väärää päätöstä. Heidän mielestään väärää.
""Ei kai kukaan vakavissaan voi turhautua siitä päätöksestä, jonka jokainen aborttia harkitseva joutuu tekemään, koska jokainen tapaus on niin yksilöllinen, ja harvoin sivuutettavissa ilman jonkinasteista kriisiä. ""
Eihän tuosta ole kysymys vaan juuri tämän tyypillisen köörin syyllistämismentaliteetista, jota minä vastustan.
Ihmiselle on suuri ja vastuullinen asia päättää päästääkö elämäänsä jälkikasvua ja haluaako jakaa rakkautta ja saada sitä myös osakseen. Kylmä tosiasia on kuitenkin se, että realistisesti ajatellen kyseessä on vielä vain alkio. Tietenkin jos kaikki menee hyvin ja antaa mahdollisuudelle tilaisuuden päästä kehittymään ihmiseksi, kehityksen tuloksena on jotain aivan muuta kuin pelkkä alkio. Varmasti nainen, joka haluaa lapsia, pitää jo tällaista alkiota lapsenaan, koska elää tulevaisuudessa jo nyt, koska tunteet ovat jo heräänneet _tulevaa_ lasta kohtaan.
En vain siedä sitä, että ne naiset, jotka eivät halua lasta, eivätkä pidä alkiota ihmisenä, ja joilla ei ole positiivisia tunteita alkiota kohtaan (joka realistisesti ajatellen ei ole vielä ihminen) syyllistetään, koska ei ajattele samalla lailla kuin muut, eikä _sillä_ kertaa halua lasta itselleen.
Ei tässä kukaan (tai ainakaan itse en ole) väittämässä,tai syyllistämässä että abortti on kertakaikkisen tuomittava ratkaisu. Käy läpi kirjotukseni suurennuslasilla, ja katso. Ei löydy sellasta kohtaa. Enkä ole mikään uskovais-hihhuli. Yritän vain sanoa, että ei kaikki ole niin mustavalkoista, kuin jossakin suuressa alkio- missiossasi yrität tolkuttaa.Piste.
pieni huomautus elämän kulusta ystäväiseni.
Minä olen nähnyt kaksikymmentäkolmeviikkoisen sikiön taisteleven hengestään. Olen nähnyt hänen kuolevan kaikesta hyvästä hoidosta huolimatta.
Niin kauan ei ihminen voi elämäänsä elää, kun ei kykene sitä itse omin avuin viemään eteenpäin.
Lapsella on elämä vasta sitten kun hän kykenee elämään kohdun ulkopuolella!
""Ei tässä kukaan (tai ainakaan itse en ole) väittämässä,tai syyllistämässä että abortti on kertakaikkisen tuomittava ratkaisu. Käy läpi kirjotukseni suurennuslasilla, ja katso. Ei löydy sellasta kohtaa. Enkä ole mikään uskovais-hihhuli. Yritän vain sanoa, että ei kaikki ole niin mustavalkoista, kuin jossakin suuressa alkio- missiossasi yrität tolkuttaa.Piste.""
Voi vitun idiootti. Oletko, vittu, joku narsisti, egoisti, saatana? Kuka vittu edes sinun mielipiteistäsi välittää, häh?
Sitähän minä olen yrittänyt tolkuttaa että asiat eivät ole mustavalkoisia, vitun idiootti tyhmä.
"Alkio- missiollani" on se perustavaa laatua oleva hieno ominaisuus, että se oikeuttaa myös abortin ilman, että ollaan murhaamassa ihmisiä, vitun tyhmä lehmä. Tuota sinä sillä rupisella pillullasi vaikka 15 lasta tähän maailmaan jos haluat, who gives a shit. Siitä huolimatta myös sinulla on oikeus tehdä abortti, jos joudut vaikka raiskatuksi, etkä halua pitää raiskaajasi lasta. Joissain maissa edes raiskattu ei saa tehdä aborttia, koska alkiota pidetään ihmisenä, jonka seutauksena abortti on MURHA, TAJUATKO VÄHITELLEN TYHMÄ AKKA, MIKÄ ON HOMMAN NIMI ja mihin minä tähtään "alkio-missiollani?
Viimeistään tuo viimeinen vastausviestisi selittikin jo kaiken,missä mennään. Asiallisesta keskustelusta ei tietoakaan. Ihmettelen, miksi edes sellaista kuvittelin. Onnea valitsemallesi tielle, "Saara" the alkio (vai oliko se Sakari). x))
Se että lapsi on aluksi riippuvainen äidistään on vain elämän luonnollinen kulku eikä muuta millään tavalla lapsen asemaa tai hänen (jo alkaneen) elämänsä luonnetta. Emmehän jätä heitteille vanhuksiakaan tai vammmautuneita, joka eivät enää tule omillaan toimeen. (emmehän?)
En oikein ymmärrä mitä haluat sanoa?
Elämällä on väliä.
Jos kannat alkavaa elämää vastuusi on kaksinkertainen (kuten palkintosikin).
On hyvä jos tällönkin pystyy vastaamaan teoistaan.
"Viimeistään tuo viimeinen vastausviestisi selittikin jo kaiken,missä mennään. Asiallisesta keskustelusta ei tietoakaan"
Ehdotan, että menet apukouluun, siitä voisi olla sinulle hyötyä elämän varrella. Luetunymmärtämiselläkin katsos on jotain merkitystä.
Potentiaalinen elämä ei ole sama asia kuin ihmisen elämä.
ymmärrä, joo...lapsen asema on vaan valitettavasti se, että jos äiti ei häntä halua, hänellä ei paikkaa ole eikä pelastajaa. Ja miksi pitäisikään olla?
On turha puhua elämästä, jota ei ole ilman äitiä...
Olisi mielenkiintoista saada lukea ihan tieteellistä näyttöä tuosta alkioasiasta, katsos mutu-tieto ei ainakaan minua vakuuta. Esim. missä kehitysvaiheessa alkio muuttuu ihmiseksi, annappa lähdeteos tai linkki, josta voin asian tarkistaa, alkoi ihan kiinnostaa! Sitäpaitsi. On aborttipäätös vaikea jokatapauksessa tehdä, oli tuo sinun alkio-teoriasi tieteellisesti pätevä taikka ei.
Mitä tulee taas apukoulu-osioosi, itse tarvitsisit jonkinlaista käytöskasvatusta, tosin epäilen sinun jääneen henkiseltä tasoltasi jonnekkin tuonne murrosikäisen tasolle. Jos aiot laittaa vastukseksi taas liudan haukkumasanoja jne ilman pyytämääni osoitusta tieteellisestä näytöstä, älä suotta vaivaudu. Kyllä me kaikki uskotaan, että olet jo oppinut kiroilemaan ja haukkumaan ihmisiä sieltä nimimerkin suojista, seuraava kehitysaskel olisikin sitten jo oppia tekemään se oikeassa paikassa.
Kirjoitit tuolla aiemmin, että täältä haetaan vahvistusta omalle päätökselle.
Jäin vähän miettimään asiaa.
Saitin nimenä on "abortti". Se johdattaa tänne ne henkilöt, jotka asiaa tykönään joutuvat miettimään. Ne, jotka ovat päättäneet lapsen pitää, eivät hyvä leela tule tänne, vaan oikovat suorinta tietä odotukseen hehkuttamaan onneaan! Siksi mielipiteiden ja faktojen pitäisi noudattaa asiallista linjaa. Ei tuomitsevaa eikä syyllistävää. Se on väärin.
Sen takia on moraalisesti hyvin alhaista ja kyseenalaista vaahdota täällä epätotuuksia ja syyllistää sellaisin keinoin lukijaa, joitten paikkansa pitävyydestä ei ole minkään sortin näyttöä.
Jos et pysty lohduttamaan tai jakamaan tutkittua tietoa asiasta (tai omaa kokemusta) älä sano mitään, sillä sanasi saattavat sattua tilanteeseen, jossa ihminen on niin haavoittuva, että seuraukset voivat olla kohtalokkaat ja peruuttamattomat...
Koskaan et voi tietää, mitä täällä anonyyminä kirjoittavan ihmisen mielessä todella liikkuu. Joku saattaa tehdä vaikka itsemurhan sanojesi takia, todistamasi "totuuden" takia...Siksi jokaisella kirjoittajalla on oltava sanoistaan vastuu.
Lisäksi olen kiinnittänyt huomioni siihen, että täällä ei juurikaan ole viestejä, joissa kerrotaan onnistuneesta aborttipäätöksestä. Täällä joko huudetaan suoraa huutoa sen puolesta, että kaikki abortintekijät ovat huoria ja murhaajia, taikka sitten sitä kadutaan niin maan perusteellisesti ja paatoksella. Vietetään abortoidun sikiön syntymäpäiviä yms. sairasta...ja kaiken lisäksi levitetään tätä "traditiota" muille, aivan kuin se näin kuuluisi. Moniko näistä ääliöistä laittaa lehteen myös alkionsa kuolinilmoituksen? Itse en ole nähnyt ainuttakaan.
Kuitenkin nämä "katujat" ovat A-I-N-A psyykkisen hoidon tarpeessa, eivätkä missään nimessä kuulu tänne neuvomaan muita!!
Minulla itselläni on laaja kaveripiiri. Siihen mahtuu niitäkin, jotka ovat joutuneet aborttiin turvautumaan. Yksikään ei ole katunut. Aborttia ei edes ala miettiä, jos lapsi on tervetullut ja sopii palettiin. Jos sitä miettii, siihen on kuule hyvä syy! Mutta erittäin huono syy on peruuttaa kaikki ja alistua provosointiin. Mitä ihmeen kiksejä siitä täällä saa, että kolmetoistavuotias päättääkin olla kypsä äidiksi, koska ei kykene aborttiin luettuaan aborttisuvuja?
BTW, alkio on sikiön rinnakkaistermi. Ei muuta.
En ole tietääkseni sanonut tässä kenellekkään tee abortti/älä tee aborttia suoraan tai epäsuoraan (syyllistäen) tai syyllistänyt "sellaisin keinoin lukijaa, joiden paikkaansapitävyydestä ole minkään sortin näyttöä". Siis en hahmota, mitä olen sanonut noin tarkkaan ottaen, sellaista jolla olen syyllistänyt tai mitä ovat nuo "epätotuudet"?
Alunperin minua vain alkoi ärsyttämään nimimerkki Saaran mustavalkoisilta tuntuvat kommenttit, en nyt jaksa niitä tähän enää kirjoittaa, käy lukemasta ylempää. kai asioista voi keskustella. Jos joku haluaa tehdä itsemurhan tai ratkaisevan päätöksen esimerkiksi abortin suhteen, niin siihen voi saada pontimen vaikkapa lukemalla Aku Ankkaa. (Ja silloin on todellakin hoidon tarpeessa.)
Harvapa täällä todellakaan pystyy jakamaan tutkittua tietoa sanomansa pohjaksi. Eikä liene tarkoituskaan. Esimerkiksi milloin sikiö/alkio saa sielun, ja voidaan alkaa puhumaan ihmisestä. Sitä ei kai kukaan ole pystynyt tieteellisesti toteamaan. Tämä on vain mennyt ihmeelliseksi juupas-eipäs vatkaamiseksi,ja ala-arvoiseksi haukkumiseksi. Omalta osaltani tämä kirjoittelu päättyy tähän. Kaduttaa, että edes aloin mokomaa keskustelua jatkamaan ja provisoiduin liikaa.
Tuo oli kyllä totta, mitä sanoit siitä, että ne ketkä ovat päättäneet lapsen pitää, eivät tule tänne.
En pidä itseäni moraalisesti tuomittavana ja alhaisena, jos yritän keskustella ja kommentoida suomi24:n keskustelupalstalla abortin liepeillä käytävää puhetta. Varsinkaan, koska en koe, että olisin ollut täällä kurkku suorana huutamassa ja lietsomassa jotakin kaikenkattavaa totuutta. Jos joku on sellaisen käsityksen saanut, olen vilpittömästi pahoillani.
ei ole olemassa vain yhtä totuutta. Muista se.
En ymmärrä mitä ihmettä teet abortin yhteydessä tiedolla, koska ihmiselle syntyy sielu? Siitä ollaan niin montaa eri mieltä, että tämä juttu kuuluu näihin epätotuuksiin, vaikka siitä puhuttaisiin mitä tahansa!
Ei kuule abortista päätetä sen mukaan! Vaan omien henkilökohtaisten asioiden.
Abortin yhteydessä ainoa, mistä voidaan väitellä/keskustella täällä on sen moraali eri tilanteissa. Ei sikiön tunteista eikä sieluista. Ei syyttää murhasta eikä huoraksi.
Meillä jokaisella tänne SYNTYNEELLÄ henkilöllä on itsemääräämisoikeus kaikessa laillisessa kanssakäymisessä. Me saamme oikeutemme nimenomaan SYNTYESSÄMME. Myöskin vastaamme teoistamme.
Näin ollen minä saan päättää mitä teen raskaaksi tultuani. Sikiö ei sitä päätä minun puolestani. Sillä ei ole syntymättömänä mitään määräämisoikeuksia minuun nähden.
Tämä on tosiasia, fakta.
Vaikka sinä nyt jaarittelet ja hehkutat kolmentoista sivun verran sieluista ja tunteista ja oikeudesta syntyä on se pelkkää sanahelinää, jolle ei ole samanlaista perustetta olemassa. NÄIDEN EPÄOLENNAISTEN TIETOJEN PERUSTEELLA EI YHDENKÄÄN NAISEN/TYTÖN TULE PÄÄTTÄÄ ABORTISTA.
Ihmiselämä on luopumista ja saamista. Jotta voi saada täytyy luopua. Aina ei voi saada kaikkea. Eikä pidäkään.
Etkä sinä, kuten ei kukaan muukaan, ole kelvollinen asettamaan toisen tekemää päätöstä omasta elämästään kyseenalaiseksi epämääräisellä jaarituksella sieluista. Sillä jokainen meistä on oman elämänsä paras asiantuntija.
Tähän asiaan vain helposti kytkeytyy kaikenmaailman hihhuli-teemaa. Sen jälkeen on enää vaikea ymmärtää kokonaisuutta ja totuutta.
Siksi tuollaiset kirjoituksen pannaan!
on leelalle asiaa!
Nuoruuden menettämiseen en sen kummemmin puutu, mutta muu kirjoituksesi on rautaa!
On se outoa, minä jo vähän vanhempana naisena muistan sen, kuinka vapaata aborttia puolusteltiin aikoinaan. Jotta kaikki lapset saisivat syntyä toivottuina/naisen oikeudella päättää omasta ruumiistaan, tämän puolesta oikein "mielenosoituksia" järjestettiin...On näin ollen todella väärin, että syyllistäminen saa aikaan tästä alkuperäisestä aatteesta lipsumista.
Vain yhtä en tajunnut. Miten vahinko voi olla toivottu?
Jos minä käytän ehkäisyä, en halua lasta.
just tässä sieluistas! Eix se just ole lukijan syyllistämistä sellasin keinoin, joitten paikkansa pitävyydestä ei ole minkään sortin näyttöä?
Vai ootko saanu jostain tietoo sielusta? Sehän se on tärkein pointti ku aborttii mietitään. Joo.
Abortti on sallittua sen perusteella, että alkio ei ole vielä ihminen? Tähän Saaran vauhkoaminen perustuu. Mutta hän ei voi luotettavasti (tieteellisesti) vedota mihinkään lähteeseen, jossa asiaa on tutkittu.
Siksi,Saara häipyi ja "Riitta" ilmestyi kehiin kuin tyhjästä syyttäen moraalisesti alhaiseksi ja julistaen pannaan kirjoitukseni ja yrittäen kääntää tuota sikiö/alkio asiaa minun harteilleni.
Minä kysyin ko asiasta HUOM 1.kertaa edellisessä viestissäni, tieteellistä faktaa pyytäen ja siitäkös Saaramme otti pultit, piti ihan keksiä eri nimimerkkikin ja alkaa syyttää moraalisesti alhaiseksi kirjoituksiani,( joissa en ole kertaakaan väittänyt, että abortti olisi ehdottomasti väärin/oikein. Sehän riippuu ihan tapauksesta.) Riitta eli Saara alkaa omasta hatusta vetää jotakin naurettavaa moraalista viitekehystä, jonka sisällä olisi sallittavaa kirjoitella, muut kirjoitukset pitäisi julistaa pannaan! TOSI HULLUA! Siis täytyy sanoa, että tällä ihan oikeasti pyörii muutama sellainen ihminen, joka tarvisi terapiaa. Muuten, turha vastata enää, ellet Saara/Riitta pysty vieläkään antamaan pyytämääni tieteellistä faktaa. Haukkumislitania, jota nyt harkitset, ei tee muutakuin itsesi (vieläkin) naurunalaisemmaksi, joten voit säästää senkin vaivan itseltäsi.
Jos vielä syytät minua samaksi kuin "saara" saat maksaa seuraukset, sillä olemme eri henkilö! Odotan pikaista asian pyörtämistä, tai muuten otan yhteyttä ylläpitoon!
Minä Riitta olen sitä mieltä, että on erittäin epäoikeudenmukaista vetää täällä linjaa jonka mukaan abortintekijä/sitä harkitseva on AINA alistetussa asemassa!
Abortti on Suomessa sallittu sosiaalisinkin perustein, miksi heidän pitää täällä puolustella tekoaan/tulevaa tekoaan teille korpeille?
Yhtään aborttia ei saa jättää tekemättä vedoten SIKIÖN SIELUUN tai SIKIÖN TUNTEISIIN. Kummastakaan ei ole mitään näyttöä! Abortin tekemättä jättäminen täytyy perustua johonkin muuhun kuin sikiön mahdolliseen sielunelämään!
Sitä paitsi voiko enää alhaisempaa käytöstä olla kuin syyllistäminen kaikella sellaisella, joka toimii ainoastaan tunnepuolella?
Olen varmasti paljon kovempi pala kuin "saara", yhtään silti häntä väheksymättä.
Minua et puhu sieluilla etkä alkioilla ja sikiöillä sekä niitten tunteilla ja oikeuksilla sekaisin.
Moraalikäsitykset täällä näyttää perustuvan ahtaalla olevien törkeään hyväksikäyttöön ja se näkyy!
Odotan anteeksipyyntöä henkilöllisyyteni virhearvioinnista!
Hei, minulle on aivan sama oletko "Saara" tai joku toinen yhtä ###! Turha on myöskin mitään alkaa UHKAILEMAAN ylläpidolla, en ole tehnyt mitään muutakuin epäillyt sinua Saaraksi. Onko se rikos. Ole tai et, sama tuo. Teksti on vaan aivan samanlaista, that`s all. Olisi myös mukavaa nähdä, ilmaantuuko "Saara" ilmoittamaan ne tietolähteensä, johon tuon alkio-missionsa perusti. Epäilen, että ei.
"Abortti on Suomessa sallittu sosiaalisinkin perustein...miksi pitää puolustella täällä tekoaan teille korpeille"..en pidä itseäni korppina, jos olen melko neutraalisti kommentoinut ja yrittänyt tuoda lisäsävyjä muuten niin mustavalkoiseen keskusteluun. Minusta abortti on aivan ok, tapauksesta riippuen. Pääasia kai lienee, että hlö itse on sinut päätöksensä kanssa. Eli nyt haukut, ja olet jo monessa viestissä haukkunut väärää puuta. "Yhtään aborttia ei saa jättää tekemättä vedoten sikiön sieluun jne jne". Hei, lueppas noita nimim. Saaran kommentteja. HÄN se luennoi alkiomissiossaan ko aiheesta. Kun tarpeeksi kauan tolkutti, alkoi kiinnostaa sen verran, että halusin tietää, onko asialle tieteellistä näyttöä. Ja kannattaa lukea tämä Leela/Saara viestiketju ihan tarkasti ja sen jälkeen lopettaa tuo summamutikassa ampuminen.
Syyllistämisestä voi olla montaa mieltä. Lähes kaikki kirjoitukset täällä spekuloivat tunnepuolella. Jos yrittää kirjoittaa keskustelevaan sävyyn, näköjään saa niskaansa kaikenmaailman ###.Yhden, tai monta. Sellaisesta haluan sanoutua irti, ja siksi kaduttaa, että olen jatkanut tätä ns keskustelua, vaikka jo monta viestiä sitten on ollut nähtävissä, että vastapuolella riehuu vihassaan kiehuva kompensoija. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä sillä nimimerkillä on käynyt, kun täällä viattomia ihmisiä ottaa silmätikukseen. Lähinnä kyllä säälittää.
Se on myös ikävää niiden ihmisten kannalta, jotka eivät omaa esim nuoren ikänsä takia sellaista arvostelukykyä, että saattavat tosiaan uskoa joitakin ###.
Ota nyt sitten yhteyttä kehenkä "ylläpitoon" tahansa, ja siinähän syynäävät, kuinka asiallinen ketju tämä on ollut. Omasta puolestani ei ole mitään pelättävää. Kaikkihan tässä onkin jo käyty läpi, haukkuminen, uhkailu ja kohta varmaan kiristys. Minun osaltani tämä loppuu tähän pisteeseen.Piste.
en ole saara. En tiedä mitä saara väittää, enkä tiedä mitä sinä väität. Hyvin olette keskustelleet kun siitä ei mitään ymmärrä!!
Mutta on täysin naurettavaa väittää, että sikiöllä on sielunelämää! Puhumattakaan että sen takia pitää jättää abortti tekemättä!
KIRJOITAT:Se on myös ikävää niiden ihmisten kannalta, jotka eivät omaa esim nuoren ikänsä takia sellaista arvostelukykyä, että saattavat tosiaan uskoa joitakin...TÄSTÄ olen samaa mieltä. Syitä vaan on muitakin kuin nuoruus, vaikkapa psyykkiset häiriöt tai raskauden herkistämänä...Tässä on hitsin hyviä syitä olla kirjoittelematta tänne niitä epätotuuksia tai tunnepuolen asioita, koska me ihmiset tunnemme asioita eri tavalla. Jotkut asiat täytyy käsitellä järjellä.
Juuri nuorta ihmistä on helppo manipuloida tunnesyin...
Kirjoitan tästä ylläpitoon, jospa saadaan vaikka sheriffi tänne.
Enkä ole poistamassa tätä ketjua. Vaan olen loukkaantunut siitä, että väität vailla mitään todistepohjaa minua toiseksi.
Vai pystytkö todistamaan minut saaraksi?
Minä pystyn ylläpidon kautta todistamaan etten ole...
"Kun puhut alkiosta, niin tuskin siinäkään voi moni ottaa noin kylmää kantaa, että se on vain ja ainoastaan alkio, ei ihmisen alku. Se, mitä siellä on, on minun lihaani ja vertani, olkoon kuinka pieni ja alkeellinen tahansa. Se asia ei ole kliininen fakta vaan syvä henkilökohtainen kokemus."
Mihin tähtää tällä, jollet siihen, että raskautta pitää jatkaa koska siellä on minun lihaani ja vertani...?
Kylmä asenne on järjen ääni, ystävä hyvä. Mielestäsi ekana, raskaaksi tultuaan kolmetoistakesäisen pitää alkaa miettiä että siellä on minun lihaani ja vertani?
Mielestäsi täytyy pohjata tilanne koskemaan älytöntä nyyhkytarinointia ja antaa kaltaistesi manipuloida itsensä tekemään kolme ihmistä onnettomaksi! Vain koska viellä on omaa lihaa ja verta...olet kyllä ###!
"Olisi mielenkiintoista saada lukea ihan tieteellistä näyttöä tuosta alkioasiasta, katsos mutu-tieto ei ainakaan minua vakuuta. Esim. missä kehitysvaiheessa alkio muuttuu ihmiseksi, annappa lähdeteos tai linkki, josta voin asian tarkistaa, alkoi ihan kiinnostaa!"
Etsi lääkärinkirja, jossa käsitellään sikiönkehitystä. Tai googleta. Tuskinpa kukaan on määritellyt tarkoin tieteellisesti, missä vaiheessa alkio muuttuu ihmiseksi. Ihan tavallista järkeä käyttäen voit ajatella asiaa siltä kantilta, mitkä ovat ihmisen ominaisuudet. Kykeneekö 10 cm:n korkuinen kalaa muistuttava solurykäelmä samaan kuin joku muu, jo valmis, ihminen. Jos solurykäelmällä ei ole aivoja kehittyneinä, tai tiedostamista olemassaolostaan, voiko sitä pitää ihmisenä. Kumman mielipide silloin on tärkeämmällä tasolla, jo valmiin, oikean ihmisen vai solurykäelmän? Kumman mielipiteen pitäisi olla tärkeämpi, kun ajatellaan, että päätös koskee tuon olemassa olevan ihmisen oikeuksia ja oikeudesta päättää omasta ruumiistaan?
"Sitäpaitsi. On aborttipäätös vaikea jokatapauksessa tehdä, oli tuo sinun alkio-teoriasi tieteellisesti pätevä taikka ei. "
Mikä on minun alkioteroriani? En minä ole keksinyt termiä alkio, se on lääketieteellinen termi. Hedelmöittynyt munasolu on solu, joka on alkanut jakaantua useampiin osiin. Alkio on tälläinen jakautunut solukasa, muut vaiheet voit lukea itse jostain lääk.tiet. kirjasta.
"Abortti on sallittua sen perusteella, että alkio ei ole vielä ihminen? Tähän Saaran vauhkoaminen perustuu."
Tuosta asiasta en ole vauhkonnut vaan abortinvastustajat tyypillisesti vauhkoavat, koska heistä munasolu, joka on hedelmöittynyt, on ihminen. Minusta abortti on täysin eettisesti oikea teko, jos ei halua päästää raskautta pidemmälle eli saada lasta. Raskaus aikaansaa lapsen, siis kehitysprosessi. Ehkäisyä käyttämällä estetään tuon prosessin alku, joten abortti ei minusta siitä paljoa eroa prosessina. Kummankin lopputuloksena ei synny lasta.
"Mutta hän ei voi luotettavasti (tieteellisesti) vedota mihinkään lähteeseen, jossa asiaa on tutkittu. "
Eivät voi abortinvastustajatkaan. Minä voin kuitenkin käyttää järkeäni ja analysoida, abortinvastustajilla ei ole edes sitä keinoa käytettävissään. Minun näkemykseni näin ollen on vahvemmalla tasolla.
"Siksi,Saara häipyi ja "Riitta" ilmestyi kehiin kuin tyhjästä syyttäen moraalisesti alhaiseksi ja julistaen pannaan kirjoitukseni ja yrittäen kääntää tuota sikiö/alkio asiaa minun harteilleni.
Minä kysyin ko asiasta HUOM 1.kertaa edellisessä viestissäni, tieteellistä faktaa pyytäen ja siitäkös Saaramme otti pultit, piti ihan keksiä eri nimimerkkikin ja alkaa syyttää moraalisesti alhaiseksi kirjoituksiani,( joissa en ole kertaakaan väittänyt, että abortti olisi ehdottomasti väärin/oikein. Sehän riippuu ihan tapauksesta.) Riitta eli Saara alkaa omasta hatusta vetää jotakin naurettavaa moraalista viitekehystä, jonka sisällä olisi sallittavaa kirjoitella, muut kirjoitukset pitäisi julistaa pannaan! TOSI HULLUA! Siis täytyy sanoa, että tällä ihan oikeasti pyörii muutama sellainen ihminen, joka tarvisi terapiaa. Muuten, turha vastata enää, ellet Saara/Riitta pysty vieläkään antamaan pyytämääni tieteellistä faktaa. Haukkumislitania, jota nyt harkitset, ei tee muutakuin itsesi (vieläkin) naurunalaisemmaksi, joten voit säästää senkin vaivan itseltäsi"
No nauretaanpas nyt yhessä: hah hah. Minä en ole Riitta vaan Saara. Oletko älyllisen jälkeenjääneisyytesi lisäksi myös harhainen? Vai onko kyseessä taas lievää vaikeampi lukihäiriösi ja luetunymmärtäminen?
"Nuoruuden menettämiseen en sen kummemmin puutu, mutta muu kirjoituksesi on rautaa! "
Kiitos :)
"Vain yhtä en tajunnut. Miten vahinko voi olla toivottu?
Jos minä käytän ehkäisyä, en halua lasta. "
Tarkoitin sillä lähinnä sitä, että joillekin ei ole katastrofi saada lasta, he eivät ole vain itse olleet aktiivisia sen suhteen, siis uskaltaneet ottaa sitä suurta askelta. Kun kohtalo tavallaan tekee päätöksen heidän puolestaan, he ovat iloisia ja ottavat mahdollisuuden "jumalan lahjana" tms. vaikka olisivat itse edesauttaneet asiaa "unohtelemalla" pillerit pois jne.
Minä myös käytän ehkäisyä siksi, etten halua lasta. Ja olen tarkka sen käytön suhteen. Mutta jos vaikka lääkekuuri saa aikaan yhteisvaikutuksena ehkäisyn tehon heikkenemistä ja tulisin raskaaksi, en edelleenkään haluaisi lasta, joten valitsisin aborttin.
"eivät voi abortinvastustajatkaan (tieteellisesti vedota lähteeseen, jossa asiaa on tutkittu) " Minä voin kuitenkin käyttää järkeäni(???) ja analysoida, abortinvastustajilla ei ole edes sitä keinoa käytettävissään. Minun näkemykseni on siis vahvemmalla tasolla.".. -Ai-jaa. Minä-minä egoisti on aina oikeassa, vai mikä sinun näkemyksesi niin ainutlaatuisen oikeaksi tekee? OI-voi. Ja mikä abortinvastustajien niin huonoksi, etteivät voi edes järkeään käyttää ja analysoida.
Tuo selittely nyt ei riitä edes Erkille. Näkemyksesi on vain ja ainoastaan mutu-tuntemukseesi perustuvaa, et voi todellakaan osoittaa ainoaakaan tutkimusta, joten: SUURI HAH-HAH. Nauretaan vaan yhdessä! Ja MAKEASTI. Selitä mitä selität! Selittelyksi jää. Minua ei vakuuta sinun näkemyksesi analysoimisesi ainutlaatuisuudesta eikä järjenkäyttösi ylivoimaisuudesta. Tässä taas nähdään yhden hörhön loogiset perustelut. HAH ja HAH!
Mietin vielä tuota asiaa.."kykeneekö 10 cm:n korkuinen, kalaa muistuttava solurykelmä samaan kuin joku muu, jo valmis ihminen. Jos solurykelmällä ei ole aivoja kehittyneenä TAI TIEDOSTAMISTA OLEMASSAOLOSTAAN, voiko sitä pitää ihmisenä."-->siis tässä tämä taas tuli. Tietoisuus. Sitä ei voida tieteellisesti todistaa, milloin alkio saa tietoisuuden. Joten aika hataralla, mutu- pohjalla olet.
Tietoisuus= älykkyys?
Jos otetaan käsite älykkyys. Eihän voida edes lähtökohtaisesti olettaa, että alkiolla voisi olla samanlainen, kehittynyt äly kuin aikuisella ihmisellä. Siinä mielessä metsään menee jo lähtökuopissa tämä asettelu. Mielestäni älykkyydestä voidaan puhua sikiötasolla vain, jos sillä tarkoitetaan tietoisuutta.
minulle, mitä helvetin väliä on sillä koska sikiö/alkio saa tietoisuuden?
Ja mitä merkitystä sillä on, jos elinolosuhteet ovat sellaiset ettei lasta voi vastaan ottaa?
Olen Saaran kanssa monessa samaa mieltä. Sinun asiaasi en ymmärrä.
Hän sanoi tuossa jossain aiemmassa viestissä hyvin siitä, että abortinvastustajilla ei ole edes järkeä käytettävissään. Olen täysin samaa mieltä!
Vetoomukset aborttia vastaan perustuvat kaikkeen älyttömään, lähinnä tunnepuolenhorinaan. Manipulointiin joka kyllä uppoaa alaikäisiin, muttei enää täysi-ikäiseen naiseen. Miksi? Siksi koska nuori ei ymmärrä kyseenalaistaa, jos hän saa tunteesta kiinni. Hän ymmärtää tunteen, ei asiaa sen takana...
Kriteerinä, kun valitaan aborttia tai raskauden jatkoa ei tosiaan saa olla mietteet siitä millä tietoisuuden tasolla sikiö on. Eikä sielunelämä yleensäkään. Ei mikään todistamaton hömppä.
Vastuu pitää tässä tuntea. Jos ei ole valmis perheelliseksi sitä ei pidä pyörtää millään näillä perusteilla, joita tässä nyt on esitetty.
Yksikään niistä ei ole realistinen verrattuna siihen, etti kykene lapsestaan huolta kantamaan...ja itse sen tietää parhaiten. Ei kukaan leela. Ja hänkin tietää sen parhaiten VAIN itsestään.
Ensinnäkin. Vaikka "pannassasi" olenkin liian syvine profiileineni (?), niin vastaan vielä. Ja yksi pointti: agressiivisella sävyllä (uhkailuilla, kiroilemalla, vihamielis-sävyisellä leimaamisella jne.) saa asian kuin asian kuulostamaan vähintään kyseenalaiselta..
Minulle sillä asialla, milloin sikiö saa minuuden tai tietoisuuden, alkaa yllättäen olla väliä. En ollut sitä asiaa pahemmin pohtinut, ennenkuin tämän viestiketjun myötä. Se onkin oikeastaan ainoa positiivinen vaikutus "Saaran" taholta! Se onkin asian ydinkysymyksiä. Sellaisten perusasioiden pohtiminen on osa sitä prosessia, jolla kokoan erilaisista tiedonmurusista OMAA moraalikäsitystäni vastaavan kannan esimerkiksi vaikka aborttikysymyksestä. Se hyvä näissä keskusteluissa on (vaikka jotkut tahot haluavat leimata kaiken keskustelun milloin mihinkin lokeroon,koska he ovat tottuneet lokeroimaan taikka tolkuttavat jostakin takavasemmlta, että olet tyhmä lehmä, et osaa lukea mitä tarkoitin jne shittiä, mikä osoittaa vain heidän omaa vajavaisuuttaan) että ne auttavat pakostikin jäsentämään omaa ajattelua tärkeistä kysymyksistä. Tuo ajattelu on jatkuvassa muutoksen tilassa, eikä seisahtuneessa vedessä, sehän olisi sama kuin kooma tai kuolema. Keskustelu on vuorovaikutusta, joskus varsin hedelmällistäkin sellaista, vaikkei ensi silmäyksellä uskoisi.
Jos sinä leimaat minut tämän pohdinnan ansiosta vaikkapa kekkosen kannattajaksi, se on ihan oma murheesi. Jos minä tai kuka tahansa pitää yhtenä kriteerinä sikiön oletettua tietoisuuden tasoa, kun valitaan aborttia tai raskauden jatkoa, so? Onko se sinulta pois? Miten se horjuttaa sielullista tasapainoasi? Minua ei ainakaan pahemmin liikuta, millä tasolla Sinä punnitset omia valintojasi. Minulle riittää se, että yritän tehdä oman etiikkani mukaisia valintoja elämässäni.
Suoraansanoen, tuo jonkinlainen sekasortoinen,sinne tänne epätoivoisasti hamuava fanaattinen vihamielisyys, jota kirjoituksistasi aistii, on vastenmielistä ja luotaantyöntävää. Hanki vaikka nyrkkeilysäkki purkaaksesi agressioitasi.
Ei ole olemassa yhtä ehdotonta totuutta, ja aina on terveellistä asioista vaahtoamatta keskustella. Ei se välttämättä ole pyrkimystä jonkin -ismin pönkittämiseen. Kyllä minä ainakin pystyn tähän ikään näkemään, milloin on kyse fanaattisuudesta, milloin jostakin muusta.. Ei tarvitse ottaa tätäkään keskustelua henkilökohtaisesti. Jos abortista asiallisesti!! keskustelemista pitäisi välttää sillä perusteella, että jokin epäkypsä persoona saattaa ottaa keskustelusta epätoivottavia vaikutteita, se on huono perustelu. Aina on olemassa se vaara, esimerkiksi puhuttaessa huumausaineiden käytöstä ja ominaisuuksista, joku saattaa lukea sitä aineiden käyttö mielessään, tietoiskuna. Mutta ei sen takia voi alkaa hyshys-hyssyttelemään. Suomessa onneksi on sananvapaus.
mitä väliä sinun henkilökohtaislla pohdinnoillasi on.
Kuvitteletko, että me kaikki otamme sen ainoasna totuutena vastaan. Valmiiksi pureskeltuna. Kenties täysin väärin.
Olen alusta asti tolkuttanut, että mitä ihmeen tolkkua on kiistella henkilökohtaisista mieltymyksistä.
Hyvin varhaisessa vaiheessa kävi selväksi, että tieteellistä pohjaa näille väittämille ei löydy. Voittajia ei siten löydy silläkään haarukalla.
On vain mielipiteet. Sinun ja minun.
Oleellista on se kiellätkö abortin vain itseltäsi, vaiko jokaiselta muultakin?
Ajatuksesi kiertää omaa kehäänsä. Koeta ryhdistäytyä ja ajatella selkeästi. Aloita vaikka erottamalla lapsi ja äiti ajatuksellisesti toisistaan. Koeta miettiä, milliaisia ovat heidän intressinsä ja uskalla katsoa niitä.
Potentiaalinen elämä on olemassa ihmisten ajatuksissa. Aktuaalinen elämä on alkanut kohdussa.
Tuo on ihan normaalia että aluksi epäröi. Sinulla on kuitenkin jo hyvät edellytykset suoda lapselle turvallinen lapsuus; isä on mukana kuvioissa, olet täysi-ikäinen ja opiskelutkin siis hyvällä mallilla. Olet parhaassa lapsen saanti iässä, ja vaikka raskaus olikin yllätys, sen voi ajatella positiivisena yllätyksenä :)
Itse tulin yllättäen raskaaksi noin neljä vuotta sitten. Olin 17vuotias lukiolainen. Päätin pitää lapsen ja sitä päätöstä en ole katunut kertaakaan. Poikani on nyt iloinen yli kolmivuotias vesseli :) Tiedän myös monia muita jotka ovat selvinneet.
Vinkkinä laitan vielä sinulle tähän erään osoitteen: www.nuoretaidit.net. Tuolta löytyy paljon nuoria naisia jotka ovat päätyneet lapsensa pitämään. Monet ovat vahingon seurauksena ovat tulleet raskaaksi.
Sinulle on annettu mahdollisuus, älä heitä sitä menemään. Abortti jättää syvät arvet mieleesi.
Voimia sinulle ja miehellesi jatkossa.
Muistakaa ettei elämä suinkaan lopu lapsen saamiseen, ei todellakaan! Lapsen saamisenkin jälkeen voi opiskella, matkustella..ihan kaikkea :) Lapsi vaan tuo paljon lisää sisältöä ja rakkautta elämään.
Ystävistäni kaikki ne jotka ovat abortin tehneet, ovat sitä katuneet. Muutenkin on sellainen tunne, että abortin jälkeen ihminen muuttuu ja alkaa kantaa sitä raskasta taakkaa sisällään. Ne taas jotka ovat lapsen tehneet (kuten minä) eivät ole lasta koskaan katuneet. Sinulla on mieskin siinä tukena. Niin ja koskaan kaikki ei ole valmista ja täydellistä lapselle syntyä. Kun odottaa vaan sitä milloin on asiat täydellisesti, saa odotella kauan.
Olet vaikean ratkaisun edessä. Itse olin vajaa 18v kun sain ensimmäisen läpsen. Nuorena on voimia ja jaksaa touhuta lapsen kanssa.
En ole menettänyt mitään vaikka sain lapsen niin nuorena päinvastoin.
Kokemuksesta tiedän, että nuorena tehdyt teot voi ruveta vaivaamaan omaatuntoa vanhempana. Syyllisyyden taakka on raskas kannettava.
Olen varma, että jos päätät pitää lapsen niin et kadu. Aborttia voisit katua myöhemmin.
Voimia sinulle olipa päätöksesi mikä tahansa.
kaikille tukevista sanoista ja kerroitte omia kokemuksia, mutta niin paljon kuin olen yksin joutunut tätä asiaa pohtimaan koska mieheni ei kanssani osaa tästä asiasta puhua, en tiedä mikä siinä on mutta se on hänelle varmasti helpompaa heittää tämä kaikki minun päälleni ja olen siitä koittanut hänellekin sanoa mutta ilman tuloksia. olisi kiva jos voisi ratkaisun tehdä yhdessä mutta...ja huomenna mun pitäisi tietää mitä minä haluan, menen lääkärille puhumaan vaihtoehdoista...