Näilläkin sivuilla turhaksi, jopa vahingolliseksi mainittu reikimeditaatio
on tehokas, kokonaisterveyttä edistävä menetelmä.
Reikihoitoja antavat ihmiset ovat erityisen vainon kohteena. Alkoholin liikakäyttöä täällä
ei pidetä niin "vaarallisena".
Kuitenkin reikimeditaatio opitaan v a i n reikihoitajien järjestämillä kursseilla.
Olen käynyt tasot 1 ja 2. Hyötynyt näistä?
Nehän ovat ahkeran itseharjoittelun avulla lisäämässä henkistä tasoa, unenlaatua
ja elämän mielekkyyttä.
Oli vaikea uskoa aluksi, että omien käsiensä asennoilla voi poistaa oman kehonsa kivut js krempat.
Kiinalaiset ovat yleisesti sisäistäneet tämäntapaisten järjestelmien hyödyt.
Ne vahvistavat mm. endokriinistä järjestelmää. Sillä on suurta merkitystä kokonaisterveyden
ylläpitämisen kannalta.
Reikimeditaatio ei ole passiivista paikallaan oloa vaan joogan tavoin vaikuttaa
päästä jalkoihin.
Kansalaisten yleisenä harrastuksena 'itämaiset' mentaalis-fyysiset harjoitukset
vähentäisivät huomattavasti terveyspalveluiden kysyntää.
Meditointi. Tehokasta omahoitoa!
5
404
Vastaukset
Oli kirjoitettu rekisteröidyllä nimimerkillä. Järjestelmä sanookin nimimerkin olevan toisen!!
- mutta. mutta...
Jos meditointi auttaa mm. unettomuuteen ja tavallisiin esim. jännityksestä johtuviin kipuihin, niin silloin sitä voi toki suositella kenelle vain. Mutta meditaation hyödyllisyydelle ei pitäsi keksiä omasta päästä mitään pseudotieteellisiä vaikutusmekanismeja ja kohde-elimiä, sillä vaarana on, että meditaatiota aletaan käyttää väärin perustein sellaisiin vakaviinkin tautitiloihin, joihin sillä ei ole tehoa.
On esim. meditoinnista yliopistotasoisia tutkimuksiakin tehty.
Ei nämä menetelmät luultavasti heikennä jo sairastuneen terveydentilaa, mutta aniharva
alkaa joogaamaan tai meditoimaan vakavasti sairaana.
Jooga ja reikimeditaatio ovat fyysisiä menetelmiä, kuten muukin säännöllinen kuntourheilu on.
Pärrytän esimerkin:
Jouduttuani tapaturmaeläkkeelle, fyysiseen työhön tottuneena yleiskunto alkoi rapautua.
Heikkojen vatsalihasten takia ilmeni jo palleatyrä muodostumista.
Jos olisin jäänyt 'pilleripohjaiselle' kivunpoistolinjalle, se olisi ollut väärä tie.
Aloitin yleiskuntoni rakennuksen.
Nämä eivät ole tasan 'itämaista humpuukia'. Aloitin rapakuntoisena penkkisaliharrastuksen.
Näiden venyminen vuosiksi, aiheutti spontaanisti myös halun jatkaa muita menetelmiä.
Esim. jooga ja rekimeditaatio mahdollistavat henkisen kehityksen alkamisen.
Nämä ovat ihmiselle todella merkittäviä asioita.
Mikä voisi olla elämässä tärkeämpää?
- hyödyllistä
"reikimeditaatio
on tehokas, kokonaisterveyttä edistävä menetelmä."
Reiki on toimiva hoitomuoto, niinkuin muutkin energiahoidot.
Tässä reikistä:
http://www.reikiry.fi/ - ripulia perseestä
paskapuhetta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3998656Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1683001- 151383
- 761028
- 681017
- 26961
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta61933- 55923
- 65870
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss73864