Hallitus pääministerin suulla hoiti ison asian "ilmoitusmenettelyllä".
"On asioita, joita ei hoideta 'kättennostoäänestyksellä', totesi pääministerimme.
Se näyttää herättävän suurta ärtymystä kaikissa työmarkkinajärjestöissä.
Eläkeiän nostaminen.
47
1651
Vastaukset
Eliniän odote on myös Suomessa noussut sen jälkeen, kun eläkeikä 63 vuoteen tällättiin. Elämme kauemmin ja terveempinä kuin ennen.
Painetta eläkeiän nostamiseen on muuallakin. Ja monissa maissa se tällä hetkellä on 65 vuotta:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/51369-uusi-elakeika-muka-kohtuuton-–-vertaa-muihin-maihin
En osaa ottaa kantaa siihen, kuinka pahasti Ihalainen & kumpp. varpaille on astuttu, koska niiltä ei oo kysytty. Vaikka varpaita ois tallottukin, ei sen pidä vaikuttaa päätökseen siitä, onko eläkeiän nostaminen tarpeellista vai ei. SE ON TARPEELLISTA.- 56 vuotaana
työnnettiin, joku sano että se oli lottovoitto,
en ole samaa mieltä, töitä olisin halunnu tehdä mutta en ole saanut, nyt se on jo 70 mittarissa. - navannöyhtä
56 vuotaana kirjoitti:
työnnettiin, joku sano että se oli lottovoitto,
en ole samaa mieltä, töitä olisin halunnu tehdä mutta en ole saanut, nyt se on jo 70 mittarissa.Pisti korvaan tv:ssä naisen tokaisu, kun kysyttiin mielipidettä eläkeiän nostosta, että "kun itsellä on sitä työuraa VIELÄ JÄLJELLÄ yli 30 vuotta, niin ei innosta ajatus eläkeiän nostosta",ikäänkuin se eläkkeelle pääsy olisi joku autuus. Haloo silloinhan elämä on jo kallistunut loppupuolelleen, älkäät hyvät ihmiset tänne kaivatko. Työtä olisit sinäkin 56 vuotiaana halunnut tehdä.
No ei tämä oikein aiheeseen kuulunut, mutta tuli vain mieleen. Vaikka ko. asia ei minua ikäni puolesta koske, toki politiikkaakin silti seuraan.
Kadunmies ilmaisi asian ykskantaan: Tehtiin sanelupäätös.
Myönnetään, että jonkun hallituksen tehtävä eläkeiän nostaminen 63 65:n.
SAK:n Ihalainen tuossa äsken sanoi, että hallitus oli tammikuussa sopinut asiasta
neuvoteltavan kaikkien työmarkkinaosapuolten kanssa.
Nyt Kuusamon hanget saivat pääministerin päättämään VV ministeri Kataisen kanssa
nyt esitetyllä tavalla.
Työmarkkinarauha on ilmiö, jota pitäisi myöskin kuunnella tarkalla korvalla.56 vuotaana kirjoitti:
työnnettiin, joku sano että se oli lottovoitto,
en ole samaa mieltä, töitä olisin halunnu tehdä mutta en ole saanut, nyt se on jo 70 mittarissa.Työtapaturman seurauksena. Ensin vahingoittunutta alaraajaa ei hoidettu kunnolla, eikä lisäleikkauksetkaan palauttaneet työkuntoiseksi.
Täytin 65v v.1993. Pitkä eläkeaika!56 vuotaana kirjoitti:
työnnettiin, joku sano että se oli lottovoitto,
en ole samaa mieltä, töitä olisin halunnu tehdä mutta en ole saanut, nyt se on jo 70 mittarissa.Meidän työnantajakin sanoi viisvitosille; teette palveluksen yhtiölle, jos suostutte lähtemään.
Moni lähti kun annettiin mahdollisuus.
Näin ne työmarkkinasuhdanteetkin vaihtelevat.- aimankaki
capt.cöpenick kirjoitti:
Vaikka ko. asia ei minua ikäni puolesta koske, toki politiikkaakin silti seuraan.
Kadunmies ilmaisi asian ykskantaan: Tehtiin sanelupäätös.
Myönnetään, että jonkun hallituksen tehtävä eläkeiän nostaminen 63 65:n.
SAK:n Ihalainen tuossa äsken sanoi, että hallitus oli tammikuussa sopinut asiasta
neuvoteltavan kaikkien työmarkkinaosapuolten kanssa.
Nyt Kuusamon hanget saivat pääministerin päättämään VV ministeri Kataisen kanssa
nyt esitetyllä tavalla.
Työmarkkinarauha on ilmiö, jota pitäisi myöskin kuunnella tarkalla korvalla.SAK on ammattiliittojen keskusjärjestö, ei poliittinen puolue.
SAK:lla oli roolinsa aikanaan, mutta ei ole enää.
Tupojen aika on ohi. Sen ovat työnantajat päättäneet. Samoin on ohi SAK:n puuttuminen sosiaalipolitiikkaan.
Nyt on SAK:n aika keskittyä varsinaiseen tehtäväänsä, ammattiliittojen keskusjärjestönä, johon ei kuulu politikointi.
Puolueet ja vaaleilla valitut kansanedustajat sekä eduskunnan luottamusta nauttiva hallitus vastaavat maassa harjoitettavasta politiikasta, sosiaalipolitiikka mukaan lukien. - höperöitymisesi
capt.cöpenick kirjoitti:
Työtapaturman seurauksena. Ensin vahingoittunutta alaraajaa ei hoidettu kunnolla, eikä lisäleikkauksetkaan palauttaneet työkuntoiseksi.
Täytin 65v v.1993. Pitkä eläkeaika!ikäsi ilmoittaen alatkin olla lähempänä sataa vuotta kuin seitesmää kymmentä. Siitä tietysti johtuu höperöitymisesi.
- taputan pikku
aimankaki kirjoitti:
SAK on ammattiliittojen keskusjärjestö, ei poliittinen puolue.
SAK:lla oli roolinsa aikanaan, mutta ei ole enää.
Tupojen aika on ohi. Sen ovat työnantajat päättäneet. Samoin on ohi SAK:n puuttuminen sosiaalipolitiikkaan.
Nyt on SAK:n aika keskittyä varsinaiseen tehtäväänsä, ammattiliittojen keskusjärjestönä, johon ei kuulu politikointi.
Puolueet ja vaaleilla valitut kansanedustajat sekä eduskunnan luottamusta nauttiva hallitus vastaavat maassa harjoitettavasta politiikasta, sosiaalipolitiikka mukaan lukien.kätösiäni!
- Liian nuori.
56 vuotaana kirjoitti:
työnnettiin, joku sano että se oli lottovoitto,
en ole samaa mieltä, töitä olisin halunnu tehdä mutta en ole saanut, nyt se on jo 70 mittarissa.Itseltäni putken pää pakeni kerran 2-vuotta eteen päin.
55 -> 57.
Pidin huolen ettei toista vahinkoa päässyt tapahtumaan.
V53 irti vakituisesta työstä ja pätkien lomassa kuluttamaan niitä 500-päivää.
Kerran laskurin nollaus ja pitkäaikaistyöttömäksi siten että nollatut päivät riittivät putken päähän, v57.
Lisäpäivillä 60:een.
Työttömyyseläkkeellä 65:ksi ja sitten vanhuuseläkkeelle.
Meitä moraalittomia, pienempäänkin eläkkeeseen tyytyviä on. - kylläkään
Liian nuori. kirjoitti:
Itseltäni putken pää pakeni kerran 2-vuotta eteen päin.
55 -> 57.
Pidin huolen ettei toista vahinkoa päässyt tapahtumaan.
V53 irti vakituisesta työstä ja pätkien lomassa kuluttamaan niitä 500-päivää.
Kerran laskurin nollaus ja pitkäaikaistyöttömäksi siten että nollatut päivät riittivät putken päähän, v57.
Lisäpäivillä 60:een.
Työttömyyseläkkeellä 65:ksi ja sitten vanhuuseläkkeelle.
Meitä moraalittomia, pienempäänkin eläkkeeseen tyytyviä on.moraalitonta, jos mahdollisuus on niin sitä vaan käyttämään, omasta puolestani kun ei työtäkään ollut tarjolla, yhteiskunta oli velkaa minulle yksinhuoltajanakin palvelleelle.
- Ei eläkkeellä
Liian nuori. kirjoitti:
Itseltäni putken pää pakeni kerran 2-vuotta eteen päin.
55 -> 57.
Pidin huolen ettei toista vahinkoa päässyt tapahtumaan.
V53 irti vakituisesta työstä ja pätkien lomassa kuluttamaan niitä 500-päivää.
Kerran laskurin nollaus ja pitkäaikaistyöttömäksi siten että nollatut päivät riittivät putken päähän, v57.
Lisäpäivillä 60:een.
Työttömyyseläkkeellä 65:ksi ja sitten vanhuuseläkkeelle.
Meitä moraalittomia, pienempäänkin eläkkeeseen tyytyviä on."Liian nuori" nimimerkki hyvä esimerkki. Ei yli viisikymppiset halua tehdä töitä. Elämässä on paljon muita tärkeämpiä asioita, eikä eläkkeen suuruus ole se tärkein. Ei tuollaisten väkisin töissä pitämisestä ole mitään muuta kuin harmia työnantajalle ja muille työntekijöille.
Oli minullakin opiskeluaikoina opettaja, joka oli 70 vuotias osa-aikaeläkeläinen. Kyseisen herran piti opettaa oikeusoppia, mutta se vaan jorisi siitä miten joku ajoi väärällä kaistalla moottoritiellä. Olipa hukkaanheitettyjä oppitunteja. capt.cöpenick kirjoitti:
Vaikka ko. asia ei minua ikäni puolesta koske, toki politiikkaakin silti seuraan.
Kadunmies ilmaisi asian ykskantaan: Tehtiin sanelupäätös.
Myönnetään, että jonkun hallituksen tehtävä eläkeiän nostaminen 63 65:n.
SAK:n Ihalainen tuossa äsken sanoi, että hallitus oli tammikuussa sopinut asiasta
neuvoteltavan kaikkien työmarkkinaosapuolten kanssa.
Nyt Kuusamon hanget saivat pääministerin päättämään VV ministeri Kataisen kanssa
nyt esitetyllä tavalla.
Työmarkkinarauha on ilmiö, jota pitäisi myöskin kuunnella tarkalla korvalla.Tuntuu kuin oltaisiin vatkaamassa ihan turhaa asiaa, koska joka puolueessa ollaan periaatteessa eläkeiän korottamisen puolella, MUTTA...
Niinhän se sanoi entinenkin palopäällikkö: "Väärin sammutettu!"
Joku on ny keksinyt uuden pyörän, ja vaikka se on ihan niin kuin se vanha, niin onko se kunnolla pyöreä, vai onko se pyörämpi kuin oli tarkoitus, vai pitäisikö sen pyöreys mitata uudelleen ja pitäisikö äänestää.....Ei eläkkeellä kirjoitti:
"Liian nuori" nimimerkki hyvä esimerkki. Ei yli viisikymppiset halua tehdä töitä. Elämässä on paljon muita tärkeämpiä asioita, eikä eläkkeen suuruus ole se tärkein. Ei tuollaisten väkisin töissä pitämisestä ole mitään muuta kuin harmia työnantajalle ja muille työntekijöille.
Oli minullakin opiskeluaikoina opettaja, joka oli 70 vuotias osa-aikaeläkeläinen. Kyseisen herran piti opettaa oikeusoppia, mutta se vaan jorisi siitä miten joku ajoi väärällä kaistalla moottoritiellä. Olipa hukkaanheitettyjä oppitunteja.Mitähän ajatellaan, kun arvellaan, ettei eläkkeen suuruus ole "tärkein". Ehkei tärkein, mutta kyllä se on tärkeä, hyvin tärkeä.
Edellisen laman aikana siirrettiin työkykyisiä ihmisiä pienelle eläkkeelle laumoittain. Heidän piti vain mennä työttömyyskortistoon, vaikka olisi ollut työikää ja -haluja vielä vuosia.
Kun siirtyy pienelle eläkkeelle loppuiäkseen, voi sitten opetella pysymään kotinurkissaan ja syömään halpaa ruokaa vuosikymmenet, ja kulkea kirpputorivaatteissa. Mitään ylimääräistä ei kannata edes uneksia, sillä iän mukana tulevat sairaudet ja monet hankaluudet, joita ei se viiskymppinen tule edes ajatelleeksi.
Välillä ihmettelee tätä nuoruutta ihannoivaa yhteiskuntaa. Pitää näyttää nuorelta, kuntoillaan ja ylläpidetään nuorekkuutta ja hallitaan liikakilot, mutta sitten kuitenkin haikaillaan eläkkeelle.
Tietysti olisi hauskaa, kun voisi aina olla 25-vuotias, varakas, terve, kaunis ja omata 70-vuotiaan elämänkokemus, mutta ihan kaikkea ei voi kerralla saada.
"Valitettavasti", sanoi Ahtisaarikin.- Liian nuori.
Makriina kirjoitti:
Mitähän ajatellaan, kun arvellaan, ettei eläkkeen suuruus ole "tärkein". Ehkei tärkein, mutta kyllä se on tärkeä, hyvin tärkeä.
Edellisen laman aikana siirrettiin työkykyisiä ihmisiä pienelle eläkkeelle laumoittain. Heidän piti vain mennä työttömyyskortistoon, vaikka olisi ollut työikää ja -haluja vielä vuosia.
Kun siirtyy pienelle eläkkeelle loppuiäkseen, voi sitten opetella pysymään kotinurkissaan ja syömään halpaa ruokaa vuosikymmenet, ja kulkea kirpputorivaatteissa. Mitään ylimääräistä ei kannata edes uneksia, sillä iän mukana tulevat sairaudet ja monet hankaluudet, joita ei se viiskymppinen tule edes ajatelleeksi.
Välillä ihmettelee tätä nuoruutta ihannoivaa yhteiskuntaa. Pitää näyttää nuorelta, kuntoillaan ja ylläpidetään nuorekkuutta ja hallitaan liikakilot, mutta sitten kuitenkin haikaillaan eläkkeelle.
Tietysti olisi hauskaa, kun voisi aina olla 25-vuotias, varakas, terve, kaunis ja omata 70-vuotiaan elämänkokemus, mutta ihan kaikkea ei voi kerralla saada.
"Valitettavasti", sanoi Ahtisaarikin.Eläke >< säästöt?!
Elämäntapa aktiiviaikana!?
Noistahan on kysymys!
53-vuotisena otin ensimmäisen kerran eläkelaskelmani ja sen jälkeen vaihtelevin väliajoin.
Yhdessä pätkätyössä saamani palkka oli siihen mennessä ansaitsemaani työeläkettäkin pienempi.
Ei tullut mitään eläkeyllätystä.
Kuntoilemme, harrastamme kotikaupungin kulttuuria, paikallispolitiikkaa ja yhdistystoimintaa, matkustelemme.
Parempia vaatteita ei tarvitse hankkia koska mitat eivät ole muuttuneet ja aikanaan hankimme laadukasta ja ajatonta.
Kuntoilu ja painon hallinta ovat tärkeitä oman terveyden kannalta.
Kyse ei ollut 40:nä haikailusta vaan suunnittelusta. - Suunnittelua
Liian nuori. kirjoitti:
Eläke >< säästöt?!
Elämäntapa aktiiviaikana!?
Noistahan on kysymys!
53-vuotisena otin ensimmäisen kerran eläkelaskelmani ja sen jälkeen vaihtelevin väliajoin.
Yhdessä pätkätyössä saamani palkka oli siihen mennessä ansaitsemaani työeläkettäkin pienempi.
Ei tullut mitään eläkeyllätystä.
Kuntoilemme, harrastamme kotikaupungin kulttuuria, paikallispolitiikkaa ja yhdistystoimintaa, matkustelemme.
Parempia vaatteita ei tarvitse hankkia koska mitat eivät ole muuttuneet ja aikanaan hankimme laadukasta ja ajatonta.
Kuntoilu ja painon hallinta ovat tärkeitä oman terveyden kannalta.
Kyse ei ollut 40:nä haikailusta vaan suunnittelusta.Mitenkähän monilapsisen perheen vanhemmat suunnittelevat eläkeikää, kun maksavat lastensa menot, asuntolainojaan ja muita jokapäiväisiä menojaan koko ajan peläten, että työ menee.
Lapset pitää saada koulutetuksi, lainat pitää saada pois nopeasti, miten siinä laadukkaita vaatteita hankkisi?
Ei kaikilla ole sellaisia tuloja, että voisi tehdä suunnitelmia eläkeaikaa varten. Moni elää tilipäivästä toiseen.
- et osallistu
Ruuneperin ketjuun, joka käsittelee samaa asiaa?
- Laritsa M
Rettelönhakuisuus ei välttämättä ole kansalaisten mieleen.
Itse olen sitä mieltä, että paljon melua tyhjästä.- capt.cöpenick <
On opposition työväline. Hallitusvastuussa olevat henkilöt voivat olla taritsematta
tieten tahtoen 'makupaloja' oppositiolle.
Möläytys & töksäys 'ylikävelylinjalla' tietää saavansa vastarintaa.
Kuuntelin aamulla radiosta sosiaali ja terv.ministeri Liisa Hyssälän tilannearviota.
Hän totesi ilman pääministerin koppavuutta: "Eläkepäätös pysyy voimassa".
LH:lla on tunnetusti ihmisten ja asioiden käsittelytaito ns.hanskassa. - protestoi
Ei yksin pääoppositiopuolue SDP. Vanhanen sai nenilleen, jota en uskonut kuulevani.
Hyssäläkin osottautui vain puolueensa "rautarouvaksi". - K-riitikko
protestoi kirjoitti:
Ei yksin pääoppositiopuolue SDP. Vanhanen sai nenilleen, jota en uskonut kuulevani.
Hyssäläkin osottautui vain puolueensa "rautarouvaksi".Joo, siis kyllä nyt pitäisi viimeinkin älytä, kuinka köyhää ja pienituloista kansaa vedettiin höplästä viime vaaleissa.
- Reino
Jos haluavat, ovat sairaita tai eivät tykkää työnteosta. Haasteita tulisi olla.
- Muumi-iso-Äiti
Liian kauan on työmarkkinajärjestöt hoitaneet politiikkaa, tajuamatta tosiasioita.
Suomalaisten elinikäkin on noussut, aina on ollut sairauksia niiden hoidot ja eläköityminen on asia erikseen.
Hurmiotiloja politiikassa on aina ollut tulee olemaan tosiasiat hoidetaan päätöksillä, Vanhanen politikoi ei vilkuile ympärilleen saadakseen nyökytystä ja myötätuntoa.
Turhia kansannousuja ja tietämättömyyttäkin liikaa, muissa Euroopan maissa eläköitymisikä on korkeampi ja silti painetta nostaa sitä vielä.
- meinaatko
ettei muut seuraa uutisia kuin sinä
- Muumi-iso-Äiti
Kun Sinä sanot.
- Nimetön
...ja seuraako joku uutisia, eläkeiän korottamisen kanssa?
Pysyisit aiheessa. Ota unohtamasi iltalääkitys heti ja huilaa hetki. Lämmöllä
-Laritsa- - voisi
Nimetön kirjoitti:
...ja seuraako joku uutisia, eläkeiän korottamisen kanssa?
Pysyisit aiheessa. Ota unohtamasi iltalääkitys heti ja huilaa hetki. Lämmöllä
-Laritsa-kirjoittaa samasta asiasta jo olevassa olevaan ketjuun. Nythän tämäkin löytyy tuolta 80 palstalta jonne se tietysti aloittjan iän huomioiden kuuluukin,
Täältä tämä näillä näkymin poistetaan.
Lääkkeet otin illalla ja vähän päätä särkeekin. Miten mahtaa olla sitten sinun kanssasi, onko habituksesi kohdalaan. Voitko kertoa. Nyt muuten saitkin hauskan seuralaisen jatkoon.... - Ulla-Sofia
voisi kirjoitti:
kirjoittaa samasta asiasta jo olevassa olevaan ketjuun. Nythän tämäkin löytyy tuolta 80 palstalta jonne se tietysti aloittjan iän huomioiden kuuluukin,
Täältä tämä näillä näkymin poistetaan.
Lääkkeet otin illalla ja vähän päätä särkeekin. Miten mahtaa olla sitten sinun kanssasi, onko habituksesi kohdalaan. Voitko kertoa. Nyt muuten saitkin hauskan seuralaisen jatkoon....Ei ketään voi kieltää avaamasta uutta ketjua, johan täällä nyt oikein porukat liikkeellä.
Taitavat olla SAKn ja muiden järjestöjen kokoikäisjäseniä, miten muuten tämän tulkitsee.
Se jos Rune on avannut keskustelun ei estä toisten avaamista, kun Runen ketju on jo täynnä näitä järjestö ihmisten sotahuutoja - Mätha
Ulla-Sofia kirjoitti:
Ei ketään voi kieltää avaamasta uutta ketjua, johan täällä nyt oikein porukat liikkeellä.
Taitavat olla SAKn ja muiden järjestöjen kokoikäisjäseniä, miten muuten tämän tulkitsee.
Se jos Rune on avannut keskustelun ei estä toisten avaamista, kun Runen ketju on jo täynnä näitä järjestö ihmisten sotahuutojaVoi hyvä ystävä, miksi sotket henkilöitä nimeltä mainiten yleisen asian ketjuun.
Ruuneperilla on oikeus aloittaa keskusteluja, osallistua niihin ja ilmaista oma mielipiteensä niinkuin meillä kaikilla.
Ei pidä luulotella kirjoittajien poliittista näkemystä. Mätha kirjoitti:
Voi hyvä ystävä, miksi sotket henkilöitä nimeltä mainiten yleisen asian ketjuun.
Ruuneperilla on oikeus aloittaa keskusteluja, osallistua niihin ja ilmaista oma mielipiteensä niinkuin meillä kaikilla.
Ei pidä luulotella kirjoittajien poliittista näkemystä.on niin uusi asia ,että ei koske minua.
Jäin eläkkeelle 65vuotiaana ihan niinkuin on sovittu niinä aikoina kun tulin "siihenikään".
Nyt olen ollut 10v eläkkeellä ja terveenä olen saanut olla vaikka teinkin töitä aamusta kl7 iltaan kl4 joka päivä --ja aloitin 16v työelämässä. Mitä pikkuisen kävin ammattiini tarvittavaa koulutusta siinä välissä ,lapsetkin kerkisin hoitaa ,jotenkin kunnialla.
Miksi marista ,en ainakaan minä yhdy heihin.
Niin jäin Ruotsissa eläkkeelle ,ja sama olisi se ollut silloin suomessakin ,se eläke elle pääsyvuosi65v
Työtä olisin saanut senkinjälkeen ,mutta ,ajattelin nauttia loppuajasta minkä vielä saan olla .ullamirjami kirjoitti:
on niin uusi asia ,että ei koske minua.
Jäin eläkkeelle 65vuotiaana ihan niinkuin on sovittu niinä aikoina kun tulin "siihenikään".
Nyt olen ollut 10v eläkkeellä ja terveenä olen saanut olla vaikka teinkin töitä aamusta kl7 iltaan kl4 joka päivä --ja aloitin 16v työelämässä. Mitä pikkuisen kävin ammattiini tarvittavaa koulutusta siinä välissä ,lapsetkin kerkisin hoitaa ,jotenkin kunnialla.
Miksi marista ,en ainakaan minä yhdy heihin.
Niin jäin Ruotsissa eläkkeelle ,ja sama olisi se ollut silloin suomessakin ,se eläke elle pääsyvuosi65v
Työtä olisin saanut senkinjälkeen ,mutta ,ajattelin nauttia loppuajasta minkä vielä saan olla .ainakin minun eläkkeeni suuruus nousi työssä olovuosien mukaan ,niin että oli siittä hyötyäkin minun tapauksessani,rahallisesti.
- taas.
Nimetön kirjoitti:
...ja seuraako joku uutisia, eläkeiän korottamisen kanssa?
Pysyisit aiheessa. Ota unohtamasi iltalääkitys heti ja huilaa hetki. Lämmöllä
-Laritsa-näitä koti tekoisia lääkäreitä. Pieneksi neuvoksi. Etsi lasisi, katso peiliin ja puhkaise kusikupla otsastasi, sitten työnnä pillerisi anaaliisi ja odottele rauhassa, josko vitutus sitten vähenisi.
Lämmölläkö. - onkin
Ulla-Sofia kirjoitti:
Ei ketään voi kieltää avaamasta uutta ketjua, johan täällä nyt oikein porukat liikkeellä.
Taitavat olla SAKn ja muiden järjestöjen kokoikäisjäseniä, miten muuten tämän tulkitsee.
Se jos Rune on avannut keskustelun ei estä toisten avaamista, kun Runen ketju on jo täynnä näitä järjestö ihmisten sotahuutojasiellähän punikki ynnämuuna huutelee.Yököttää jo koko ketju. Mahtaako tästäkään sitten tulla sen kummempaa.
Runen ketju ei ole täynnä, yhteen ketjuun sopii 500 viestiä. Et vaan taida jostain syystä pitää Runesta. - capt.cöpenick <
onkin kirjoitti:
siellähän punikki ynnämuuna huutelee.Yököttää jo koko ketju. Mahtaako tästäkään sitten tulla sen kummempaa.
Runen ketju ei ole täynnä, yhteen ketjuun sopii 500 viestiä. Et vaan taida jostain syystä pitää Runesta."Runen ketjuun mahtuisi 500 viestiä"!
Pitääkö Runen ketju täyttää ensin ennenkuin uusi aloitus tehdään?
"Et taida pitää runesta"? Ketäkö tolla tarkoitetaan?
Meikällä hyvät välit myös Runen kanssa. Ei tiedetä toisistamme mitään!. Hyvä niin. - Oulust.
capt.cöpenick < kirjoitti:
"Runen ketjuun mahtuisi 500 viestiä"!
Pitääkö Runen ketju täyttää ensin ennenkuin uusi aloitus tehdään?
"Et taida pitää runesta"? Ketäkö tolla tarkoitetaan?
Meikällä hyvät välit myös Runen kanssa. Ei tiedetä toisistamme mitään!. Hyvä niin.syötkö munnoo !
Oulust. kirjoitti:
syötkö munnoo !
Hämäläiset olivat lupsakkaa väkeä. Pyysin ruokakaupassa voeta.
Eräs mukava myyjärouva muisti tämän "voen" sitten kun Itä-Suomen murre oli jo pois.
Työpaikkoja kertyi niin paljon, etten tuntenut mitään paikkaa enää kotiseudukseni.
Ei syntymäkodin seutuakaan, kotikylää enää...
Ellei siellä raamattuun ja kepuun usko, ei ole mistään kotoisin.
"Maailma tuon pilannut, palatkoon takas sinne helssinkiin, mutisivat".ullamirjami kirjoitti:
on niin uusi asia ,että ei koske minua.
Jäin eläkkeelle 65vuotiaana ihan niinkuin on sovittu niinä aikoina kun tulin "siihenikään".
Nyt olen ollut 10v eläkkeellä ja terveenä olen saanut olla vaikka teinkin töitä aamusta kl7 iltaan kl4 joka päivä --ja aloitin 16v työelämässä. Mitä pikkuisen kävin ammattiini tarvittavaa koulutusta siinä välissä ,lapsetkin kerkisin hoitaa ,jotenkin kunnialla.
Miksi marista ,en ainakaan minä yhdy heihin.
Niin jäin Ruotsissa eläkkeelle ,ja sama olisi se ollut silloin suomessakin ,se eläke elle pääsyvuosi65v
Työtä olisin saanut senkinjälkeen ,mutta ,ajattelin nauttia loppuajasta minkä vielä saan olla .Kansan muisti on lyhyt.
Meitä vähänkin nuoremmat tuntuvat ajattelevan, että eläkeiän korotus olisi jotain kauheaa ja mullistavaa ajattelua. Kuitenkin vielä 1980-luvulla Suomessakin eläkeikä vielä oli 65 v. ihan yleisesti. Sitä alettiin purkaa laman iskiessä taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Terveet ihmiset tyrkättiin eläkkeelle ja annettiin ymmärtää, että tilalle sadaan sitten nuoret ja vastavalmistuneet. Ei saatu.
Työpaikat alkoivat huveta.
Väkeä vähennettiin joka puoella, eikä ajateltu ollenkaan, mihin se johtaa.
Nyt on terveitä, reippaita eläkeläisiä, jotka vain elävät ja elävät, täyttävät aikanaan 90 ja 100 v. eikä väki vähene, mutta eläkemenot senkun kasvavat.
Kyllä 90-luvullakin yritettiin jo sanoa, että vain työnteolla lamasta noustaan, mutta eihän se ollut sen ajan politiikan mukaista puhetta.- Jatta
Makriina kirjoitti:
Kansan muisti on lyhyt.
Meitä vähänkin nuoremmat tuntuvat ajattelevan, että eläkeiän korotus olisi jotain kauheaa ja mullistavaa ajattelua. Kuitenkin vielä 1980-luvulla Suomessakin eläkeikä vielä oli 65 v. ihan yleisesti. Sitä alettiin purkaa laman iskiessä taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Terveet ihmiset tyrkättiin eläkkeelle ja annettiin ymmärtää, että tilalle sadaan sitten nuoret ja vastavalmistuneet. Ei saatu.
Työpaikat alkoivat huveta.
Väkeä vähennettiin joka puoella, eikä ajateltu ollenkaan, mihin se johtaa.
Nyt on terveitä, reippaita eläkeläisiä, jotka vain elävät ja elävät, täyttävät aikanaan 90 ja 100 v. eikä väki vähene, mutta eläkemenot senkun kasvavat.
Kyllä 90-luvullakin yritettiin jo sanoa, että vain työnteolla lamasta noustaan, mutta eihän se ollut sen ajan politiikan mukaista puhetta.oli 65 v. Kun se tuli täyteen, niin vuoden 2005 eläkeuudistuksen jälkeen oli mahdollisuus jatkaa ja niinpä pyynnöstä jatkoin vielä vuodella.
Kertaakaan en katunut, mutta sitten annoin tilaa nuoremmille, kun niitä oli tyrkyllä.
Ymmärrän, että kunnosta se jatkaminen on kiinni, enkä sen kummemmin ota kantaa tuohon eläkeiän nostoon, mutta en vastustakaan.
Nyt olen ollut kolme vuotta eläkkeellä ja yhden kerran alkuaikoina tein kolomen viikon sairausloman sijaisuuden.
Meidänkin talossa on eräs, joka sairaalassa tekee sijaisuuksia edelleen, vaikka onkin eläkkeellä.
Nyt menen katsomaan naisten hiihtoja, taitavat ollakin jo lopuillaan.
- Liian nuori.
Työvoimapula on muistini aikana "uhannut" maatamme jo useamman kerran.
Entä toteutuminen?
Sen jälkeen kun on näköpiirissä reservityövoiman (nuoret työttömät) työllistyminen niin ryhdytään hilseilemään.
Tähän mennessä on tullut vain "puutehuteja".
Tälläkin hetkellä, ja lähitulevaisuudessakin, työvoimaa on.
Tekijöitä puuttuu!
Keski-iän nousua on turha pelätä.
Huomattavalla osalla nykynuoria on sen tyypin elintavat etteivät he kovin vanhoiksi elä.
Ikävä kyllä ennen poistumistaan sairastelevat, jotkut pitkäänkin. - Ei eläkkeellä
Kuka tahtoo pitää vanhuksia töissä? Se ns. korvaamaton kokemus on tyhjää puhetta yli kuusikymppisten osalta, kun kokemukseni mukaan jo viisikymppiset valittavat olevansa vanhoja ja unohtavat asioita.
Ihminen on kokematon märkäkorva valmistuessaan työelämään ja saa ansionsa mukaan pientä palkkaa. Tässä kohtaa käyrä on kuitenkin pelkkää nousua, jyrkkyys jokaisen henkilökohtaisten ominaisuuksien mukaan. Parikymppisellä on vielä paljon annettavaa työnantajille. Mutta siinä 50-55 vuotiaana homma muuttuu laskusuuntaan. Tässä kohtaa homma alkaa käydä kannattamattomaksi työnantajalle. Työntekijän tehokkuus ja innovatiivisuus vähenee, mutta palkkaa vain pitäisi saada entistä enemmän vähemmällä työllä. Nämä viisikymppiset vastustavat kaikkea, eivät halua opetella uusia työtehtäviä tai -tekniikoita ja sairastavat jatkuvasti.
Työura on siis käyränä kumpu, jonka lakikohta on siellä 45-50 vuoden kieppeillä, lihavilla huonokuntoisilla jopa alempana. Jos ihmiset halutaan pitää töissä, niin palkansaajapuolella täytyy tapahtua suuria muutoksia elintavoissa, että työssä edes jotenkin jaksaa käydä ja työnantajat suostuvat vain jos myös palkanmaksusta tehdään käyrä, joka laskee 50 vuodesta eteenpäin.Harkittua tekstiä. Lainaus:
"Työura on siis käyränä kumpu, jonka lakikohta on siellä 45-50 vuoden kieppeillä, lihavilla huonokuntoisilla jopa alempana. Jos ihmiset halutaan pitää töissä, niin palkansaajapuolella täytyy tapahtua suuria muutoksia elintavoissa, että työssä edes jotenkin jaksaa käydä ja työnantajat suostuvat vain jos myös palkanmaksusta tehdään käyrä, joka laskee 50 vuodesta eteenpäin."
Tämä on varmaankin suuren elämänkokemuksen omaavan ajattelijan mielipide, jota kunnioitamme.
Ujona tässä jo eläkeläinen kysyy viisaammilta, miten taloutemme kestää, jos työssäkäyvien lukumäärä puolitetaan ja eläkeläisten määrä kaksikertaistuu. Jo ajattelukyvyn menettäneenä ikäihmisenä en osaa ratkaista tätä kysymystä.
Mikä on poliitiikan tekijöiden keski-ikä? Minkä ikäisiä ovat SAK:n ja muiden ammattiliittojen johtajat? Minkä ikäisiä ovat maailman mahtajat eri puolilla Tellusta?
Obama on yksi nuorimmista, hän on 48-vuotias.
Meidän hallituksessamme on Katainen, jossain 40 kieppeillä. Mikä on oman eduskuntamme keski-ikä? Niinistökin on 60-vuotias, ja häntä ollaan sysimässä Halosen seuraajaksi. Karmeaa. Minkä ikäinen on Halonen?
Huomaamme, että olemme todella hukassa ja mitään hyvää ei ole odotettavissa, koska ikäihmiset, vanhat ja unohtelevat, laskusuuntaiset ja uutta vastustavat vain jylläävät päättäjien paikoilla joka puolella.
Pitäisiköhän miettiä äänestysiän ylärajaa?
Maailmanloppua tämä nykyinen meno tietää. Nyt ei saa eläkeikää nostaa! Ei ei ja ei.
- omasta näkökannasta
Tuleeko väliinputojia jos tämä eläkeuudistus tulee.Työpaikat viedään ulkomaille.
Yli 50v on tiukkaa saada uutta työpaikkaa.Jos työt loppuu.Mistä sitä nyt uusia työpaikkoja tulee tehtaat lopetetaan.Mitä miettii nyt hiihtäen pääministeri.Sama eläke kaikille 1000e puhtaana käteen.- Kansalaispalkka***
Kyllä 1100 !
Olet oikeilla jäljillä, alkais työ maistumaan 65v saakka ihan kelvolliselta, ja kaikilta palkkatyöstä tasa vero%, olkoon se vaikka 32%.
Eläkeikä kaikille samaksi, olkoon sitten vaikka 65v.
Edellyttäen, että se todella koskee kaikkia, niin kansanedustajia, lentäjiä, veturinkuljettajia jne.
Jos laki tai kunto ei salli tekemään enää omaa ammattia, niin sitten muita töitä, kunnes 65 täyttyy.- kolmas veli
Nuoremmat veljet menehtyivät ennen 51 ikävuottaan. Ikäkin on yksilöllinen asia.
- minna j
Olen jo kauan ihmetellyt kuinka suomi pystyy elättämään niin suunnattoman määrän eläkeläisiä ,teillähän ollaan putkessa,työttymyyseläkkeellä ,ym. Ruotsissa on eläkeikä 65 ja se on sopiva .Itse jäin eläkkeelle 65 vuotiaana
- Makriina ei ymmärrä
Häkämies haluaisi nostaa upseerienkin eläkeikää 55 v:sta ylöspäin.
Totta kai älähdys seuraa.
Aina korostetaan suomalaisten miesten miehistä asennoitumista, velvollisuudentuntoa, suoraselkäisyyttä, juroa mutta rehellistä jne. Kyllä siihen kategorian kuuluu myös ahkeruus ja työtäpelkäämätön asenne.
Mutta ei ole ryhmittymää, joka ei nyt älisisi tästä kohtuuttomuudesta, että ei pääse eläkkeelle nuorena. Pitää vaan olla työhön sidottu vanhuusikään asti.
Kuinka taloutemme kestäisi kaikki nämä eläkeläislaumat. Huom. että ihminen pääsee tienaamaan ja oman leivän syrjään vasta ehkä 25 vuotiaana, jolloin ainakin ennen ruvettiin laskemaan eläkepalkkaa.
Siihen asti ollaan lapsia ja opiskelijoita, jotka vain kuluttavat.
Nyt täyteen eläkkeeseen pitää työskennellä 40 v. Sitä siis laskettaisiin näissä tulevissa kaavailuissa. Mihin pudotetaan? 35 v.? Ikäennusteemme nousee, ja on siellä 80 korvissa tätä nykyä. Ylikin.
Jos ennen työelämää lapsi opiskelee esim 1/4 vuosisadasta, ja on sitten eläkkeellä 1/4 vuosisadasta, niin heipparallaa, on tuottamattomasti elävänä kansalaisena 1/2 vuosisataa.
Olemmeko tosiaan näin rikas kansakunta? Salataanko meiltä luonnonvarat, joiden varassa öljymaiden rikkaudet lepäävät? Kultakaivos Lapissa? Vedetäänkö meitä nenästä, kun lauletaan "On maamme köyhä, siksi jää, jos kultaa kaivanet"?
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs481251- 1581077
- 60886
Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.
Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää27736Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli178729Ollaanko me tyhmiä mies?
Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä51721- 11713
- 8712
- 346698
Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla
Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti78655